Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Mä oon useammasta lähteestä lukenut, että ei oo tarvetta odotella luomukiertoa, vaan suoraan ns. hommiin. Jopa sellasesta oon lukenut, että yhdistelmäpillereiden jälkeen eka kierto olisi vielä poikkeuksellisen hedelmällinen, tiedä häntä. Toki jos on prioriteettina kartoittaa se oma kierto, niin sitten sitä. Tietenkin sitä itse yrittämistäkin voi tehdä kartoittamisen ohella ja jos tärppää, niin sitten tärppää. Monilla yrittäminen on niin stressaavaa, että vaikuttaa kierron kulkuun joka tapauksessa, niin silloin ei auta vaikka olisi eka kartoittanut kiertonsa, se saattaa kuitenkin heitellä kun tulee jännät paikat.
Kiiko kirjoitti:
Persilja kirjoitti:
-- Samaistun kyllä myös vähän noihin fiiliksiin, että vaikka on todella onnellinen ihan kaikista vauvauutisista, niin jossakin takaraivossa on myös ihan pieni harmitus siitä kun muut saa vauvoja ja itse joutuu vielä odottamaan. Meilläkin lähipiirissä todella monia vauvauutisia ollut tämän vuoden aikana, ja olen ihan äärettömän onnellinen jokaisesta pienestä vauvasta joka lähipiiriin syntyy, mutta kyllähän sitä kovasti omankin pikkuisen haluaisi ❤️ --
- Itse kuulen vauvauutisia nyt kyllä joka tuutista. Perjantaina oli sukujuhlat, jossa eräs nainen ilmoitti raskaudestaan, ja eilen selvisi, että meille on töissä tulossa parillekin työkaverille perheenlisäystä jne. Lisäksi musta tuntuu, että blogimaailmassa kaikki ovat just nyt raskaana (Linda Juhola, Alexa Dagmar, Wtd-Nata, Start living your best life-Elisa, fitnessmaailman Oona Tolppanen jnejne).
Sikäli ei pitäisi olla yllättävää, että about kolmikymppiset naiset lapsia saavat, mutta kyllähän sitä jotenkin toivoisi että ihan liikaa iloisia uutisia ei muille tule ennenkuin itsellä tärppää. Miten sitä onkaan niin itsekäs? Eihän muiden vauvat ole kuitenkaan itseltä pois. Vielä ei lapsettomaksi jääminen pelota, omutta olen valmistautunut että yrityksessä voi kestää pidempäänkin. Mun eräs typerä pelkoni on, että joku tuttava on mua ennen raskaana ja "varastaa" mun vauvalle tarkoitetun nimen. Vaikka eihän mulla edes ole yhtä ja ainoaa nimisuosikkia vaan potentiaalisia nimivaihoehtoja riittää useammallekin kuin itsellä on lapsilukumäärän osalta edes haaveissa. Ikävää huomata omaavansa tällaisia itsekeskeisiä ajatuksia. Onko kellään vinkkiä miten näistä pääsee eroon?
Kaveriporukasta juuri viime viikonloppuna yksi pariskunta ilmoitti olevansa raskaana ja kehuskelivat vielä kuinka nopeasti ja helposti oli tärpännyt. Olen toki iloinen heidän puolestaan (tietenkin!) mutta kyllä se silti vähän kirpaisi. Ihan typerät fiilikset, ärsyttää se että toisten onni ärsyttää... Lisäksi sitten vielä kaveriporukassa päiviteltiin, kuinka paljon nyt vauvauutisia tulee joka tuutista ja kuinka ihmiset ovat keväällä alkaneet tehtailla "koronavauvoja", kun ei muutakaan tekemistä ole ollut. Siihen teki mieli vaan kommentoida, että ei se ihan noin vain kaikilla onnistu. Meillä nyt siis kuitenkin vasta 4. yk meneillään ja nyt jo tällaiset fiilikset.. huoh
Tulipahan purkauduttua :D no toivotaan kovasti plussaonnea meille kaikille! Kp 20 meneillään ja luulen (vatsatuntemusten perusteella), että ovulaatio oli 2 pv sitten. Tässä kierrossa on ainakin makuuhuoneen puolella ollut sen verran vilkasta, ettei ainakaan yrityksen puutteesta jää kiinni :)
Aromisuola kirjoitti:

- Jepjep, mut hei, oliko se niin, että vuoden sisällä 80% yrittävistä pitäisi olla jo tärpännyt! Ja tähän omaan itsekkääseen "en haluaisi kuulla vauvauutisia muilta", niin kaikella järjellä jos ajattelee, niin jos itsellä tärppää vaikka seuraavan puolen vuoden sisään, niin kuinka kivaa olisikaan että suvussa ja ystäväpiirissä olisi muitakin about samanikäisiä lapsia!
Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.
Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.
Haaveilijarouva kirjoitti:
Kiiko kirjoitti:
Haaveilijarouva kirjoitti:
Hei kaikki kanssakuumeilijat! Ja onnea kaikille vauvaa toivoville.
Olen jo jonkin aikaa seuraillut keskusteluanne. Täytyy myöntää, että melkoista sanahelinää nämä termistöt mitä keskustelussa vilisee. Lääkkeitä, hoitoja, lyhenteitä, en taida ymmärtää puoliakaan? :o Löytyykö jostakin sanakirja vauvaa yrittävälle? Mukava olisi ymmärtää mitä kaikkea tähän voi liittyä, kun ei se itsestään selvää ole, että raskaus onnistuu.Meillä on "yrityspuuhat" vasta alkamassa. Olemme vuosia haaveilleet mieheni kanssa perheenlisäyksestä, mutta erinäisten syiden vuoksi haavetta on toistaiseksi lykätty. Nyt tilanne on sellainen, että vauva olisi tervetullut - jos on tullakseen. Yrittämään lähdemme rennoin mielin. Itselläni on terveyshaasteita jotka saattavat hedelmällisyyteen vaikuttaa, mutta hoitava lääkäri näytti vihreää valoa yrittämisen suhteen. Turha siis stressata etukäteen! Saako hypätä keskusteluun mukaan?
Voisin heti alkuun kysyä teiltä, että voiko hormonikierukan poiston jälkeen ryhtyä heti yrityspuuhiin? Hoitaja mainitsi, että yhdet menkat olisi hyvä odottaa poiston jälkeen, jotta mahdollisesti tärpätessä olisi laskettua aikaa helpompi laskea. Kierukan poistatin vastikään ja nyt alkoi vuoto. Jossakin puhutaan tyhjennysvuodosta, jossakin kuukautisista. Mistä tiedän kummasta on kyse? Kierukka oli minulla parisen vuotta ja sinä aikana ei ollut vuotoja ollenkaan.
- Teretulemast! Googlailemalla löytyy lyhenteille selityksiä ja esimerkiksi oheisessa linkissä on avattu yleisimpiä "vauvaslangitermejä": https://www.vau.fi/vauva/vauvan-hoito/vauvapalstaslangia/
Itse lainasin myös kirjastosta Satu Lindholmin kirjan "Projekti vauva", joka on lapsettomuustarinan lisäksi myös tietopaketti hedelmällisyydestä. Joku tällä palstalla suosittelisi sitä.Ymmärrän hoitajan kommentin kierukan poistoon liittyen (helpompi laskea raskauden alku). Uskoisin, että tällä tarkoitetaan nimenomaan menkkoja, jonkinlainen tyhjennysvuotohan sulla voi alkaa aika pian kierukan poiston jälkeen, ja toistaalta menkkojen alkamiseen voi mennä pitkäänkin.
Mä olen vakaasti sitä mieltä, että jokaisen raskaudesta haaveilevan tulisi lopettaa hormonaalinen ehkäisy hyvissä ajoin ennen vauvatoiveita. Olisi niin paljon helpompaa, jos sen kropan toiminnan tuntisi paremmin. Itsehän lopetin minipillerit kesäkuun alussa ja hitto soikoon kun oon niin pihalla omasta kehostani yli vuosikymmenen hormonaalisen ehkäisyn jälkeen. Tuntuu typerältä, että lähes kolmikymppisenä googlailen, että mitä kaikkea niihin PMS-oireisiin oikein kuului ja mitkä ovatkaan raskausoireet ja miten nämä kaksi eroavat toisistaan. Mulla oli heti kesäkuun alussa lyhyt parin päivän tyhjennysvuoto. Pari viikkoa siitä olin havaitsevinani ovislimoja, mutta lopulta mun menkat alkoi vasta reilu kolme viikkoa näiden limojen jälkeen (ymmärtääkseni menkkojen pitäisi alkaa noin pari viikkoa ovislimoista, eli ilmeisesti mun limat ei kuitenkaan liittyneet ovulaatioon). Ennen kuin vuoto alkoi yritin sitten tulkita, että oliko mun tuntemani oireet sitten menkkoihin vai raskauteen liittyviä (olivat siis menkkaoireita, onneksi seuraavalla kerralla tiedän paremmin). Noh, tyytyväinen silti olen, että vuoto alkoi, tässä kierrossa alan varmaan tikuttelemaan.
Itseäkin kyllä tämä oman kropan toiminta mietityttää. Mutta siitä se varmasti tasoittuu ja oppii taas pääsemään sinuiksi itsensä kanssa. Täytyy tutustua " yritysterminologiaan" vähän tarkemmin, kiitos paljon lukuvinkeistä!
Miehen kanssa ollaan sovittu, että aluksi yritetään ihan rennosti, tulee jos on tullakseen mentaliteetilla. Samalla omaa kehoa kuuntelemaan opetellen. En aio vielä hankkia ovulaatiotestejä tms. Ikää on reilusti alta 30v niin aikaa on vielä yritellä. Jos tämä nyt on jotakin tyhjennysvuotoa eikä menkat (mikä ero näillä nyt siis on?), niin onko ihan tuhoon tuomittu ajatus heti yrittää? Tosi ristiriitaista tietoa netti pullollaan! Onko laskettua aikaa ihan mahdotonta laskea ilman varmaa tietoa menkoista? Saako neuvolassa satikutia jos nyt sattuisikin tärppäämään :D
Saa aloittaa ihan silloin kun siltä tuntuu! Ei oo tuhoon tuomittu ajatus ollenkaan.
Laskettu aika saadaan myös tarkistettua, jos raskaudut heti eli ei sitäkään tarvi murehtia. Meille sanoi lääkäri keskenmenon jälkeenkin, että joskushan suositellaan yhdet kuukautiset odottaa juuri siitä syystä, että laskettu aika on helpompi laskea, mutta ei ole tarvetta ootella, koska ultrat on sairaalassa sitä varten.
En kyllä myöskään huolestuisi neuvolan satikudista. 😂 Minä ainakin olen haastava asiakas ihan joka kerta ku kierto ilman lääkkeitä voi olla käytännössä mitä vaan ja viime vuosina menkat on puuttunut kokonaan. Ei ne ainakaa minulle neuvolassa kommentoinut juuri mitenkään epätietoisuutta kierrostani 🤷♀️ raskautuessa oli toki lääkitys käytössä, mikä hieman auttaa asian selvittämisessä.
Esikoinen 3/2021, toinen toiveissa. Taustalla lapsettomuutta, pcos ja keskenmeno
Ainiin ja se tyhjennysvuoto tarkoittaa sellaista kiertoa, jolloin tulee vuoto, mutta ei ole ovuloinut. Eli käytännössä esim. Hormoneilla käynnistetty vuoto.. Kuukautiset tulee, mutta ei ole ollut mahdollisuutta raskauteen. Esim. Teroluteilla aloitettua kiertoa puhutaan tyhjennysvuotona. Hormonaalisen ehkäisyn lopettaessa tämmöinen vuoto kaiketi on myös yleistä? Korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin.😊
Esikoinen 3/2021, toinen toiveissa. Taustalla lapsettomuutta, pcos ja keskenmeno
Kiiko kirjoitti:
- Jepjep, mut hei, oliko se niin, että vuoden sisällä 80% yrittävistä pitäisi olla jo tärpännyt! Ja tähän omaan itsekkääseen "en haluaisi kuulla vauvauutisia muilta", niin kaikella järjellä jos ajattelee, niin jos itsellä tärppää vaikka seuraavan puolen vuoden sisään, niin kuinka kivaa olisikaan että suvussa ja ystäväpiirissä olisi muitakin about samanikäisiä lapsia!
Kiiko, ikäkin vaikuttaa...tämä lukema lienee noin 30-v. ikäisillä naisilla(?).
Itseä en uskalla enää edes kunnolla laskea kuumeilijaksi, vaikka täällä kuumeilen, koska 47-vuotiaana, on hyvin epätodennäköistä tulla raakaaksi ja synnyttää terve lapsi.
Selvästi raskautuminen on jo todella vaikeaa, koska tulosta ei ole syntynyt edes hoidoilla 2,5-vuodessa😓
.
T. Onnellinen yhden pienokaisen äiti💖
Tähtitaivas☆
Silpukkainen kirjoitti:
Ainiin ja se tyhjennysvuoto tarkoittaa sellaista kiertoa, jolloin tulee vuoto, mutta ei ole ovuloinut. Eli käytännössä esim. Hormoneilla käynnistetty vuoto.. Kuukautiset tulee, mutta ei ole ollut mahdollisuutta raskauteen. Esim. Teroluteilla aloitettua kiertoa puhutaan tyhjennysvuotona. Hormonaalisen ehkäisyn lopettaessa tämmöinen vuoto kaiketi on myös yleistä? Korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin.😊
- Juu, hormonaalisen ehkäisyn loputtua tulee yleensä aina se tyhjennysvuoto ennenkuin oikeat menkat alkavat. Periaatteessa jos syöt vaikka e-pillereitä, niin sullahan on laattojen välissä aina tyhjennysvuoto eivätkä menkat (mutta silti porukka käyttää tällaisessa tilanteessa väärin termiä menkat).
Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.
Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.
Kiitos vinkistä Quinn.
Ja voi ei.. toivottavasti mä en nyt onnistu sotkemaan kiertoa kunnolla tolla macalla..
Näihin edellisiin kiertoihin se ei voi olla syynä, koska aloitin sen just pari päivää sitten. No katsotaan tämä kierto. Olen nyt tosiaan vasta parina päivänä ottanut sen vajaan tlk:n. Lisäksi aloitin gelee Royalin. Että se siitä 'katsellaan rauhassa' ajatuksesta. 😅 Tikutkin on tilauksessa.
Aromisuola kirjoitti:
Kiiko kirjoitti:
Persilja kirjoitti:
-- Samaistun kyllä myös vähän noihin fiiliksiin, että vaikka on todella onnellinen ihan kaikista vauvauutisista, niin jossakin takaraivossa on myös ihan pieni harmitus siitä kun muut saa vauvoja ja itse joutuu vielä odottamaan. Meilläkin lähipiirissä todella monia vauvauutisia ollut tämän vuoden aikana, ja olen ihan äärettömän onnellinen jokaisesta pienestä vauvasta joka lähipiiriin syntyy, mutta kyllähän sitä kovasti omankin pikkuisen haluaisi ❤️ --
- Itse kuulen vauvauutisia nyt kyllä joka tuutista. Perjantaina oli sukujuhlat, jossa eräs nainen ilmoitti raskaudestaan, ja eilen selvisi, että meille on töissä tulossa parillekin työkaverille perheenlisäystä jne. Lisäksi musta tuntuu, että blogimaailmassa kaikki ovat just nyt raskaana (Linda Juhola, Alexa Dagmar, Wtd-Nata, Start living your best life-Elisa, fitnessmaailman Oona Tolppanen jnejne).
Sikäli ei pitäisi olla yllättävää, että about kolmikymppiset naiset lapsia saavat, mutta kyllähän sitä jotenkin toivoisi että ihan liikaa iloisia uutisia ei muille tule ennenkuin itsellä tärppää. Miten sitä onkaan niin itsekäs? Eihän muiden vauvat ole kuitenkaan itseltä pois. Vielä ei lapsettomaksi jääminen pelota, omutta olen valmistautunut että yrityksessä voi kestää pidempäänkin. Mun eräs typerä pelkoni on, että joku tuttava on mua ennen raskaana ja "varastaa" mun vauvalle tarkoitetun nimen. Vaikka eihän mulla edes ole yhtä ja ainoaa nimisuosikkia vaan potentiaalisia nimivaihoehtoja riittää useammallekin kuin itsellä on lapsilukumäärän osalta edes haaveissa. Ikävää huomata omaavansa tällaisia itsekeskeisiä ajatuksia. Onko kellään vinkkiä miten näistä pääsee eroon?
Kaveriporukasta juuri viime viikonloppuna yksi pariskunta ilmoitti olevansa raskaana ja kehuskelivat vielä kuinka nopeasti ja helposti oli tärpännyt. Olen toki iloinen heidän puolestaan (tietenkin!) mutta kyllä se silti vähän kirpaisi. Ihan typerät fiilikset, ärsyttää se että toisten onni ärsyttää... Lisäksi sitten vielä kaveriporukassa päiviteltiin, kuinka paljon nyt vauvauutisia tulee joka tuutista ja kuinka ihmiset ovat keväällä alkaneet tehtailla "koronavauvoja", kun ei muutakaan tekemistä ole ollut. Siihen teki mieli vaan kommentoida, että ei se ihan noin vain kaikilla onnistu. Meillä nyt siis kuitenkin vasta 4. yk meneillään ja nyt jo tällaiset fiilikset.. huoh
Tulipahan purkauduttua :D no toivotaan kovasti plussaonnea meille kaikille! Kp 20 meneillään ja luulen (vatsatuntemusten perusteella), että ovulaatio oli 2 pv sitten. Tässä kierrossa on ainakin makuuhuoneen puolella ollut sen verran vilkasta, ettei ainakaan yrityksen puutteesta jää kiinni :)
Oon tunnistanut tässä vuoden mittaan samaa. Ja nyt kun minä plussasin, niin valmiiksi jo stressaan tietyissä piireissä kertomista, kun tiedän että sielläkin yritetään. Tekee mieli oikein korostaa että olihan meilläkin haastetta ja keskenmenoa ynnä muuta, vaikka tyhmäähän se on. No mutta yritän nyt nauttia tästä että mun plussa vaan vahvistuu. Keskiviikkoaamuna oli tosiaan ihan hailura, iltapäivällä se minkä tänne laitoin ja tänään jo ihan kunnollinen. Suunta on ainakin oikea, eli jos menkat ei viikonloppuna ala, niin maanantaina voi soitella neuvolaan. Nyt on ihmeellisen luottavainen olo. Tsemppiä kaikille ja toivon paljon plussia muillekin! Jos nyt joku niksi pitäisi nimetä mikä mua auttoi, niin se valkovuodon koostumuksen seurailu.
ilonainkeri kirjoitti:

Tuntuuko tämä kerta erilaiselta kuin keskenmennyt raskautuminen? Kun tuosta luottamuksesta puhuit. Minulla on tosiaan kerran plussa tullut ja jotenkin en siihen osannut luottaa yhtään. Ja sittenhän se jo viikolla 6 meni kesken. 😢
Esikoinen 3/2021, toinen toiveissa. Taustalla lapsettomuutta, pcos ja keskenmeno
Kiiko kirjoitti:
Neiti kesäheinä kirjoitti:
-- Kiiko minulla oireet vaihdellut eri kierroissa ja välillä tuntuu olevan samanlaisia kun raskausoireet ja silti menkat alkaneet 🤔 Yksi mikä ollut joka kierto niin todella kipeät rinnat, nyt tässä kierrossa vain hieman arat 🤔
Viime kierroissa seurasin lämpöjä ja kohdunnapukkaa, ei niistä tullut kyllä yhtään viisaammaksi 😅
- Lämpömittari on otettu jo esille, toistaiseksi en ole vielä kuitenkaan oppinut rutiinia, eli unohdan mittauksen useammin kuin muistan 😅. Miten tuo kohdunnapukan seuraaminen tapahtuu? Laitat sormet päivittäin sisälle ja tunnustelet? Pitäisikö ovulaation lähestyessä havaita jonkinlainen ero esim kudoksen pehmeydessä vai miten homma toimii? Muistan joskus lukeneeni, että osat seurailevat tätä, mutta mitä nyt pikaisesti yritin googlettaa niin en omilla hakusanoillani löytänyt mitään fiksua aiheeseen liittyen.
Juu, minä se olen kohdunnapukkaa seuraillut ahkerasti 😂
Mulla se on kohtuu eläväinen, mut karkeasti menkkojen alkaessa pehmeämpi ja alempana, mutta viimeisinä vuotopäivinä/heti vuodon jälkeen on todella korkealla ja kovana. Ovulaation aikoihin taas alempana, pehmeä ja selkeästi "auki" 🙂 ja kyllä, ihan tunnustelemalla se todetaan. Kädet kannattaa aina pestä hyvin etukäteen, ettei mitään pöpöjä kulkeudu. Menkkojen ja ovulaation aikaan ei paljoo kannata ylimääräisiä tökkiä, juurikin kun napukka on auki -> tulehduksen saannin riski suurempi. Yleensä kokeilen aamuisin ensimmäisen vessakäynnin yhteydes, mut jos valkovuodosta en ole selvyyttä saanut samalla, niin joskus koitan uusiks iltasella 🙂
Nyt toista kiertoa seuraan myös aamulämpöjä, jotka auttavat myös oviksen bongaamisessa. Tikkuja en vielä ole ottanut käyttöön.
Jouduin hieman pitämään palstataukoa, kun kiirettä piti töissä. Muutenkin jotain vuotohäikkää/tiputtelua ollut (stressi?), niin olen vähän pihalla missä vaiheessa kiertoa menen. Lämpöjen perusteella en ainakaan ole vielä ovuloinut tähän kiertoon 😃
N 28v., M 33v. | Lievä endometrioosi | Esikoinen haaveissa |
Yritys aloitettu 3/20
Onnea Ilonainkeri <3!!
Täällä juoni tiivistyy, olin eilen lapsen kanssa ulkona ja rusketuin kasvoiltani laikukkaasti. Tätä minulle on viimeksi sattunut esikoista odottaessani :O. Yleensä siis rusketun tasaisesti. Nämä on vähän niin kuin maksaläiskiä. Nyt meneillään dpo 5, dpo 7 tahi dpo 9. Itse veikkaan jälkimmäistä, Fertility Friend ehdottaa keskimmäistä ja tuon dpo 5:n jälkeen lämmöt eivät enää sahailleet. Se mikä on varmaa, on että ovis sentään tapahtui :D. Piinailua piinailua, testaan ehkä sunnuntaina :P.
Mä yritin eilen tuota kohdunnapukkaa tunnustella, mut en oikein päässyt jyvälle hänestä 🤣
Mulla nyt kp24/28 ja eilen illalla nukkumaan mennessä kävin vessassa ja paperiin tarttui vähän limaa, jossa vähän verta. Sen jälkeen alkoi menkkamaiset kivut.. En tiedä kiinnittymisvuodoista paljoakaan, mut mielessä kävi olisiko mahdollisesti voinut olla sitä. Dpo8 eilen. Käyn varmaan huomenna ostamassa testin ja koitan malttaa vielä olla testaamatta. Oloja ei paljoakaan ole, rinnat pistelee vähän sivuilta(mulla ei ikinä kipeydy rinnat menkkojen aikaan) ja mahassa nipistelee.
Piinaavaa tämä odottelu..
Tsemppiä kaikille eri tilanteisiin 😍
28v. Lapset 2014 ja 2016. Kolmas toiveissa.
Ikäneito❤
Kaikki ulokkeet on täällä nyt pystyssä tärpille👍👍🎶🎶🎶🎶
Tähtitaivas☆
ja täällä alkoi yk 6 😣 ärsyttää kun kierrot on tarkalleen 27 päivää ja ovulaation sain tikutettua ekasta kierrosta kun jätin e-pillerit pois (sen jälkeen en ole tikuttanut) ja silti ei vaan onnistu!
Hei onko normaalia että aukiolotutkimuksesta /käynnistä tuli meille molemmille 40 euron laskut?? Eli siis yht 80 euroa vaikka mieheltä ei edes kysytty mitään. Pikkasen ärsyttää tommoinenkin lasku kun mies joutui pitää palkattoman vapaapäivän, aikamme oli yli tunnin myöhässä ja lopulta kun päästiin siihen niin oli vaan 15 min käynti jossa vain minua tutkittiin? Sama kun mies olisi jäänyt kotiin 😁.
lii7u kirjoitti:
ja täällä alkoi yk 6 😣 ärsyttää kun kierrot on tarkalleen 27 päivää ja ovulaation sain tikutettua ekasta kierrosta kun jätin e-pillerit pois (sen jälkeen en ole tikuttanut) ja silti ei vaan onnistu!
Olen pahoillani ettei plussaa tullut😥
Parempi onni uuteen kiertoon 😊👍
Täällä testit polttelee kaapissa, sunnuntaina vasta kp28/28.Menkkaoireita ei vielä ole, ainoastaan arat rinnat (voi johtua kummasta lopputuloksesta vaan). Pelkään kyllä että kierto venyy tai sitten vuoto alkaakin jo ennen sunnuntaita 🤔😔
Iltatähti toiveissa ❤️ ya 4/20
Ikäneito kirjoitti:
Onnea Ilonainkeri <3!!
Täällä juoni tiivistyy, olin eilen lapsen kanssa ulkona ja rusketuin kasvoiltani laikukkaasti. Tätä minulle on viimeksi sattunut esikoista odottaessani :O. Yleensä siis rusketun tasaisesti. Nämä on vähän niin kuin maksaläiskiä. Nyt meneillään dpo 5, dpo 7 tahi dpo 9. Itse veikkaan jälkimmäistä, Fertility Friend ehdottaa keskimmäistä ja tuon dpo 5:n jälkeen lämmöt eivät enää sahailleet. Se mikä on varmaa, on että ovis sentään tapahtui :D. Piinailua piinailua, testaan ehkä sunnuntaina :P.
Peukut pystyssä että plussa tulee ❤️
Minäkin huomasin kasvoissa muutama päivä sitten tuollaisia kuvailemiasi läiskiä 🤔
Iltatähti toiveissa ❤️ ya 4/20
Neiti Kesäheinä: Luotiin siis ihkauudet raskausoireet ;).
Itseäkin kyllä tämä oman kropan toiminta mietityttää. Mutta siitä se varmasti tasoittuu ja oppii taas pääsemään sinuiksi itsensä kanssa. Täytyy tutustua " yritysterminologiaan" vähän tarkemmin, kiitos paljon lukuvinkeistä!
Miehen kanssa ollaan sovittu, että aluksi yritetään ihan rennosti, tulee jos on tullakseen mentaliteetilla. Samalla omaa kehoa kuuntelemaan opetellen. En aio vielä hankkia ovulaatiotestejä tms. Ikää on reilusti alta 30v niin aikaa on vielä yritellä. Jos tämä nyt on jotakin tyhjennysvuotoa eikä menkat (mikä ero näillä nyt siis on?), niin onko ihan tuhoon tuomittu ajatus heti yrittää? Tosi ristiriitaista tietoa netti pullollaan! Onko laskettua aikaa ihan mahdotonta laskea ilman varmaa tietoa menkoista? Saako neuvolassa satikutia jos nyt sattuisikin tärppäämään :D
28v. Ehkäisy jätetty pois 07/2020.
Ensimmäinen lapsi haaveissa.