Lue keskustelun säännöt.
Selitys ”anoppivihalle” - HS tänään ”Lähellä asuva isänäiti vähensi lastenlasten selviytymistä”
22.02.2019 |
Lainaukset tästä artikkelista https://www.hs.fi/tiede/art-2000006009431.html
”Suurin apu lapsille oli tutkimuksen mukaan lähellä asuvasta äidinpuoleisesta mummosta. Äidinäidin lähellä eläneistä 2–5-vuotiaista lapsista jäi eloon 30 prosenttia useampi kuin niistä, joiden äidinäiti ei ollut elossa.”
”Perheet asuivat usein samassa taloudessa isän vanhempien kanssa, mutta läsnä oleva isänäiti ei edistänyt samalla tavalla lasten selviämistä.”
”Kun hän ikääntyi ja kävi raihnaiseksi, vaikutus kääntyi haitalliseksi. Yli 75-vuotiaan isänäidin kanssa samassa taloudessa elävän pikkulapsen mahdollisuudet selvitä kahden vuoden ikään olivat 37 prosenttia heikommat kuin lapsilla, joiden isänäiti ei ollut elossa.”
Mielenkiintoisia löydöksiä.
Toki on riski ylitulkinnalle. Mutta mitä mieltä olette? Miksi isänäidistä ei ole lapsenlapsille hyötyä vaan vanhetessaan jopa haittaa?
Kommentit (39)
21 jatkaa:
Molemmat isovanhemmat ymmärtääkseni lisäsivät lapsen elinmahdollisuuksia alle 75-vuotiaina, ero syntyi vasta, kun isoäidit olivat niin vanhoja, että heistä oli enemmän vaivaa kuin apua perheessä, jossa elivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tämä tutkimus pitää asettaa kontekstiinsa. Se liittyy tieteelliseen keskusteluun siitä miksi naisilla ja joillain harvoilla eläinlajien naarailla on vaihdevuodet, kun useimmat eläinnaaraat lisääntyvät aina kuolemaansa asti.
Syyksi on epäilty ns. isoäitihypoteesia. Se tarkoittaa että oletetaan että poikasen tai vauvan eloonjäämisen kannalta isoäidin tai isoemon hoiva olisi ollut merkittävä etu evoluutiossa. Isoemoille olisi siten kehittynyt vaihdevuodet, jotta hän ei hoivaisi omaa lastaan vaan lapsenlapseaan.
Se on mielestäni ihan uskottava hypoteesi. Ihmisillä lapsi on avuton ja hoivaa tarvitseva poikkeuksellisen pitkään, joten käy järkeen, että evoluutio on kehittänyt ylimääräisiä hoitoresursseja vauvan selviämisen todennäköisyyden parantamiseksi.
Älykkyyden hinta, lapsi syntyy vain "osittain valmiina" sen sijaan että kehittyisi kohdussa pidemmälle, koska isokalloisempi vauva ei enää mahtuisi äidistä ulos.
Niinpä, toisaalta alkuperäiskansoista tiedetään että isovanhempien (ja muidenkin sukulaisten) rooli opettajina ja lapsen hoivaajina on ollut tärkeä. Biologian alan tutkijat eivät tunne kovin hyvin ilmeisesti ihmisen kulttuurievoluutiota, joten eivät hahmota että ihmisyhteisössä se yhteisöllisyys ja laajentuneet perhekäsitykset ovat olleet se yleisin malli, ei nykyaikainen ydinperhe tai edes suomalaisperinteiden perhe, jossa miniä muutti anoppilaan. Lisäksi monissa maissa 1800-luvulle asti oli ihan normaalia, että lapsella oli imettäjä, eli ei äidin roolikaan ole aina ollut se, että äiti hoivaa ja imettää lasta, se on voinut olla joku toinenkin nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Niin mistäs ne kulttuuri ja yhteiskunta tulee?
Tykkäsin lapsena enemmän änkyrästä, töksöstä ja itsepäisestä isänäidistäni.
Omat lapseni taas tulevat toimeen paremmin äitini kanssa.Mieheni äiti on jäänyt vieraaksi, asuvat ulkomailla ja ei mitenkään erityisen lapsirakas ihminen.Ei olla mitään vaadittu,itse on valintansa tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Ei biologisten ja kulttuuristen syiden tarvitse sulkea toisiaan pois, vaan ne voivat molemmat vaikuttaa joko suoraan tai epäsuorasti :)
Itse esimerkiksi näen kulttuurissamme olevan perinteen antaa lapselle isän sukunimi nimenomaan "tasapainottavana" tekijänä sille biologiselle faktalle että äiti kantaa ja synnyttää lapsen, jolloin lapsi kuuluu näin ollen varmasti äidin sukuun. Nimenanto ankkuroi lapsen sitten myös isän sukuun.
Moni tekee niin edelleen, vaikka laki ei siihen enää velvoita. Jotkut haluavat ylläpitää perinnettä, jotkut haluavat sitouttaa isän vahvemmin lapseen ja kuka mitäkin, mutta edelleen tilanne on kuitenkin se, että naaras kantaa ja synnyttää lapsen. Biologia pysyy, mutta yhteiskunnan sille antamat merkitykset vaihtuvat.
Olet täysin metsässä!
Isän sukunimen antaminen on täysin kulttuuria, sillä ei ole mitään tekemistä biologian kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Ei biologisten ja kulttuuristen syiden tarvitse sulkea toisiaan pois, vaan ne voivat molemmat vaikuttaa joko suoraan tai epäsuorasti :)
Itse esimerkiksi näen kulttuurissamme olevan perinteen antaa lapselle isän sukunimi nimenomaan "tasapainottavana" tekijänä sille biologiselle faktalle että äiti kantaa ja synnyttää lapsen, jolloin lapsi kuuluu näin ollen varmasti äidin sukuun. Nimenanto ankkuroi lapsen sitten myös isän sukuun.
Moni tekee niin edelleen, vaikka laki ei siihen enää velvoita. Jotkut haluavat ylläpitää perinnettä, jotkut haluavat sitouttaa isän vahvemmin lapseen ja kuka mitäkin, mutta edelleen tilanne on kuitenkin se, että naaras kantaa ja synnyttää lapsen. Biologia pysyy, mutta yhteiskunnan sille antamat merkitykset vaihtuvat.
Kulttuurievoluutio on paljon tärkeämpi tekijä kuin biologinen evoluutio -- tämän unohtavat biologista tutkimusta tekevät tutkijatkin.
"Biologia" on vain sinun käsityksesi jostakin luonnonilmiöstä sellaisena kuin me nyt tänään siitä puhumme tässä kulttuurissa. Eivät menneen ajan ihmiset ole ajatelleet asiasta noin. Kulttuuriset käsitykset asiasta ovat vaihdelleet suuresti, eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä "biologisten faktojen" kanssa.
On kulttuureja, joissa naisen osuutta lapsen syntymään ei pidetä merkittävänä, vaan lapsi kuuluu isän sukuun. Toisissa kulttuureissa taas isän roolia on pidetty mitättömänä, ja lapsen on katsottu olevan enonsa lapsi. Ja kaikkea siltä väliltä.
Teoriat sukunimistä yms. eivät ole voineet vaikuttaa isoäitihypoteesiin, koska sukunimet (isän puolelta) ovat olemassa vain joissakin kulttuureissa ja sukunimet ovat yleensäkin uusi ilmiö historiallisesti vaikkapa Suomessa.
Se miksi Suomessa on keskiajalta alkaen pidetty lapsen isää tärkeämpänä vanhempana johtuu ihan siitä että kulttuuri on ollut patriarkaalista ja tulkinnat ovat perustuneet isän ja miesten valtaa pönkittävään Ruotsin maanlakiin.
Ihan alkuun että en tarkoittanut teorioiden sukunimistä liittyvän mitenkään isoäitihypoteesiin, kunhan vain mainitsin sen mieleen tulleena esimerkkinä nimenomaan siitä, kuinka eri ajoissa ja paikoissa kulttuuri vaihtelee vaikka siihen kytköksissä oleva biologinen ilmiö pysyy samana.
Se että Suomessa lapsen isä on mielletty tärkeämmäksi vanhemmaksi - ainakin lakitekstien yms. tasolla - liittyy toki kulttuuriin mutta mielestäni oikaiset liikaa mutkia, jos oletat sen pohjanneen *vain* kulttuuriin. Eivät biologiset taustasyyt tarkoita sitä että niihin olisi mahdollista reagoida vain yhdellä ainoalla tavalla. Ihminen on kulttuurinen ja biologinen olento, meillä on alitajuisia vaistoja ja viettejä, mutta myös itseymmärrystä sen verran ettemme aina pakosta toimi niin kuin "luonto kutsuu". Vastaavasti myös joidenkin muiden kehittyneiden eläinlajien parista saattaa löytää jonkinasteista kulttuurista toimintaa.
Loppuun huomauttaisin vielä että myös käsityksesi "kulttuurista" on vain se millaisena me siitä tänään puhumme tässä kulttuurissa sellaisella ymmärryksellä kuin mihin aivomme ja maailmanhahmotus- ja käsityskykymme on meidät varustanut.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jutussa kerrottiin suht selvästi miksi äidinäiti lisäsi lapsen elinmahdollisuuksia.
Syyhän oli se, että isänäiti asui yleensä samassa taloudessa, eli oli vanhana yksi hoivattava lisää perheessä. Kai se äidinäitikin olisi kuluttanut perheen voimavaroja, mutta luultavasti hän eli vanhuutensa oman poikansa perheessä, jolloin oli siinä perheessä se lapsen elinmahdollisuuksia vievä isänäiti.
Eli kun ravinto oli niukalla, voi perhe sitä huonommin, mitä enemmän siinä on tuottamattomia, ruokittavia jäseniä.
Niin ja äidinäiti auttoi tytärtään, muttei eri taloudessa asuvana aiheuttanut rasitetta lapsen elatukselle. Vaihdevuosien merkitys on ollut varmaan siinä että ikääntyvällä äidillä ei ole enää ollut omaa lasta ja kuukautisten puuttuminen on parananut hänen terveyttään (ei anemiaa) ja pidentänyt elinaikaa. Isoäidit syövät myös vähän, joten ovat ns. kustannustehokkaita.
Mutta jos sovitamme ajatukset 1800-luvun agraariyhteiskuntaan (kuten tutkimuksessa), ei se auta täysin ymmärtämään näitä asioita, jotka ovat tapahtuneet todennäköisesti yli 100 000 vuotta sitten.
Kivikauden tilanne vaikuttaa minusta siltä, että lapsia ei ole saatu lukuisia vaan lapsia yhdessä yhteisössä on tullut pieniä määriä ja siten niiden vähien lasten hoivaaminen ja elossa pitäminen on vaatinut intensiivisiä resursseja, kuten niiden isoäitien (ja -isien) panoksen lastenlapsiin. Isoäidit ja -isät ovat olleet muinoin lastenlasten google ja netti -- tieto, historia, viihde, suuri osa on tullut isovanhemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Niin mistäs ne kulttuuri ja yhteiskunta tulee?
Ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin ja uusintavat sitä tilanteiden muuttuessa. Siksi ei ole yhtä muuttumatonta kulttuuria eikä yhtä yhteiskuntamallia vaan lukemattomia eri tapoja elää ja hahmottaa maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Niin mistäs ne kulttuuri ja yhteiskunta tulee?
Ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin ja uusintavat sitä tilanteiden muuttuessa. Siksi ei ole yhtä muuttumatonta kulttuuria eikä yhtä yhteiskuntamallia vaan lukemattomia eri tapoja elää ja hahmottaa maailmaa.
Minä sanoisin, että ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin biologiansa puitteissa [....]
Meillä ei esimerkiksi ole linnuille tyypillistä kykyä aistia maan magneettikenttää. Emme näe infrapunaa jne.
Joskus tulevaisuudessa kykenemme ehkä lisääntymään niin että vauvat kasvatetaan jossain kehon ulkopuolisissa säiliöissä eikä äidin tarvitsisi kantaa, synnyttää tai imettää lasta.
Jos muuttuisimme biologisina olentoina esimerkiksi noin paljon, en osaa edes kuvitella, miten ne muuttaisivat tapaamme elää ja olla ja hahmottaa maailma. Ihmiselle ihminen on tietysti kaiken mitta, mutta on hyvä pitää mielessä, kuinka rajallinen se mitta loppujen lopuksi kuitenkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
21 jatkaa:
Molemmat isovanhemmat ymmärtääkseni lisäsivät lapsen elinmahdollisuuksia alle 75-vuotiaina, ero syntyi vasta, kun isoäidit olivat niin vanhoja, että heistä oli enemmän vaivaa kuin apua perheessä, jossa elivät.
Tuohan olisi loogista. Mutta ei ainakaan paperiversiossa niin sanota. Mulla on lehti nenän alla, ja siinä sanotaan "Äidinpuoleisen mummon vaikutus paransi lasten mahdollisuuksia siihen asti, kun hän oli 75-vuotias." Seuraavassa kappaleessa puhutaan miten asuttiin samassa taloudessa isän vanhempien kanssa, mutta että läsnä oleva isänäiti ei edistänyt samalla tavalla lasten selviämistä. "Kun hän (isänäiti) ikääntyi ja kävi raihnaiseksi, vaikutus kääntyi haitalliseksi. Yli 75-vuotiaan isänäidin taloudessa elävän pikkulapsen mahdollisuudet selvitä kahden vuoden ikään olivat 37% heikommat kuin lapsilla, joiden isänäiti ei ollut elossa." Sitten puhutaan miten tutkijat epäilee että vanhempien on täytynyt jakaa niukkoja resursseja ja että epäilevät että tämä olisi vaikuttanut asiaan. No, jos taas 75-vuotias lähellä asuva äidinäiti ei vaikuttanut kuitenkaan haitallisesti, jos nyt ei enää parantanutkaan lasten tilannetta, niin antoivatko vanhemmat tälle vanhukselle vähemmän ravintoa kuin jos tämä olisi ollut isänäiti? Jotenkin tuntuisi hullulta.
Edelleen olen sitä mieltä että sekavasti kirjoitettu artikkeli mielenkiintoisesta aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Niin mistäs ne kulttuuri ja yhteiskunta tulee?
Ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin ja uusintavat sitä tilanteiden muuttuessa. Siksi ei ole yhtä muuttumatonta kulttuuria eikä yhtä yhteiskuntamallia vaan lukemattomia eri tapoja elää ja hahmottaa maailmaa.
Niin eli ovat geenien ilmentymiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21 jatkaa:
Molemmat isovanhemmat ymmärtääkseni lisäsivät lapsen elinmahdollisuuksia alle 75-vuotiaina, ero syntyi vasta, kun isoäidit olivat niin vanhoja, että heistä oli enemmän vaivaa kuin apua perheessä, jossa elivät.
Tuohan olisi loogista. Mutta ei ainakaan paperiversiossa niin sanota. Mulla on lehti nenän alla, ja siinä sanotaan "Äidinpuoleisen mummon vaikutus paransi lasten mahdollisuuksia siihen asti, kun hän oli 75-vuotias." Seuraavassa kappaleessa puhutaan miten asuttiin samassa taloudessa isän vanhempien kanssa, mutta että läsnä oleva isänäiti ei edistänyt samalla tavalla lasten selviämistä. "Kun hän (isänäiti) ikääntyi ja kävi raihnaiseksi, vaikutus kääntyi haitalliseksi. Yli 75-vuotiaan isänäidin taloudessa elävän pikkulapsen mahdollisuudet selvitä kahden vuoden ikään olivat 37% heikommat kuin lapsilla, joiden isänäiti ei ollut elossa." Sitten puhutaan miten tutkijat epäilee että vanhempien on täytynyt jakaa niukkoja resursseja ja että epäilevät että tämä olisi vaikuttanut asiaan. No, jos taas 75-vuotias lähellä asuva äidinäiti ei vaikuttanut kuitenkaan haitallisesti, jos nyt ei enää parantanutkaan lasten tilannetta, niin antoivatko vanhemmat tälle vanhukselle vähemmän ravintoa kuin jos tämä olisi ollut isänäiti? Jotenkin tuntuisi hullulta.
Edelleen olen sitä mieltä että sekavasti kirjoitettu artikkeli mielenkiintoisesta aiheesta.
Lisään vielä että jutussa puhutaan nimenomaan lähellä asuvasta äidinäidistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21 jatkaa:
Molemmat isovanhemmat ymmärtääkseni lisäsivät lapsen elinmahdollisuuksia alle 75-vuotiaina, ero syntyi vasta, kun isoäidit olivat niin vanhoja, että heistä oli enemmän vaivaa kuin apua perheessä, jossa elivät.
Tuohan olisi loogista. Mutta ei ainakaan paperiversiossa niin sanota. Mulla on lehti nenän alla, ja siinä sanotaan "Äidinpuoleisen mummon vaikutus paransi lasten mahdollisuuksia siihen asti, kun hän oli 75-vuotias." Seuraavassa kappaleessa puhutaan miten asuttiin samassa taloudessa isän vanhempien kanssa, mutta että läsnä oleva isänäiti ei edistänyt samalla tavalla lasten selviämistä. "Kun hän (isänäiti) ikääntyi ja kävi raihnaiseksi, vaikutus kääntyi haitalliseksi. Yli 75-vuotiaan isänäidin taloudessa elävän pikkulapsen mahdollisuudet selvitä kahden vuoden ikään olivat 37% heikommat kuin lapsilla, joiden isänäiti ei ollut elossa." Sitten puhutaan miten tutkijat epäilee että vanhempien on täytynyt jakaa niukkoja resursseja ja että epäilevät että tämä olisi vaikuttanut asiaan. No, jos taas 75-vuotias lähellä asuva äidinäiti ei vaikuttanut kuitenkaan haitallisesti, jos nyt ei enää parantanutkaan lasten tilannetta, niin antoivatko vanhemmat tälle vanhukselle vähemmän ravintoa kuin jos tämä olisi ollut isänäiti? Jotenkin tuntuisi hullulta.
Edelleen olen sitä mieltä että sekavasti kirjoitettu artikkeli mielenkiintoisesta aiheesta.
Ei vaan sä et nyt tajua, että kyse vuosien 1731–1890 suomalaisesta yhteiskunnasta. Nainen muutti avioiduttuaan miehensä kotiin, siis anoppilaan ja synnytti lapsensa siellä. Jos hän eli kyläyhteisössä, jossa hänen oma äitinsä oli lähellä, tässä tilanteessa äidinäidillä oli vaikutus lasten eloonjäämiseen.
Koska tutkimus perustuu ns. big dataan, eli arkistoista koottuihin suuriin tietokantoihin, emme tiedä tarkempia yksityiskohtia.
Tutkijat siis olettavat että anoppi ei ollut erityinen apu nuorelle äidille, mutta läheinen oma äiti oli. Anoppi asui kuitenkin samassa taloudessa joten kun hän ikääntyi ja/tai sairastui, silloin talouden pienet lapset ja isänäiti ikään kuin taistelivat samoista resursseista, ja usein lapsenlapsi hävisi kisan.
Äidinäiti sen sijaan asui omassa taloudessaan, joten hänen ikä/sairaus ei vaikuttanut negatiivisesti lapsenlapsiin, eli ei vienyt heiltä leipää suusta, mutta hänen kykynsä jatkaa tyttärensä auttamista lasten kanssa väheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Niin mistäs ne kulttuuri ja yhteiskunta tulee?
Ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin ja uusintavat sitä tilanteiden muuttuessa. Siksi ei ole yhtä muuttumatonta kulttuuria eikä yhtä yhteiskuntamallia vaan lukemattomia eri tapoja elää ja hahmottaa maailmaa.
Minä sanoisin, että ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin biologiansa puitteissa [....]
Meillä ei esimerkiksi ole linnuille tyypillistä kykyä aistia maan magneettikenttää. Emme näe infrapunaa jne.
Joskus tulevaisuudessa kykenemme ehkä lisääntymään niin että vauvat kasvatetaan jossain kehon ulkopuolisissa säiliöissä eikä äidin tarvitsisi kantaa, synnyttää tai imettää lasta.
Jos muuttuisimme biologisina olentoina esimerkiksi noin paljon, en osaa edes kuvitella, miten ne muuttaisivat tapaamme elää ja olla ja hahmottaa maailma. Ihmiselle ihminen on tietysti kaiken mitta, mutta on hyvä pitää mielessä, kuinka rajallinen se mitta loppujen lopuksi kuitenkin on.
Ihminen on loputon mitta, koska ihmisellä on niin pitkä historia ja rajaton mielikuvitus.
Niin, miettikäähän kaikki poikien äidit suhdettanne (ja asennettanne) anoppiinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21 jatkaa:
Molemmat isovanhemmat ymmärtääkseni lisäsivät lapsen elinmahdollisuuksia alle 75-vuotiaina, ero syntyi vasta, kun isoäidit olivat niin vanhoja, että heistä oli enemmän vaivaa kuin apua perheessä, jossa elivät.
Tuohan olisi loogista. Mutta ei ainakaan paperiversiossa niin sanota. Mulla on lehti nenän alla, ja siinä sanotaan "Äidinpuoleisen mummon vaikutus paransi lasten mahdollisuuksia siihen asti, kun hän oli 75-vuotias." Seuraavassa kappaleessa puhutaan miten asuttiin samassa taloudessa isän vanhempien kanssa, mutta että läsnä oleva isänäiti ei edistänyt samalla tavalla lasten selviämistä. "Kun hän (isänäiti) ikääntyi ja kävi raihnaiseksi, vaikutus kääntyi haitalliseksi. Yli 75-vuotiaan isänäidin taloudessa elävän pikkulapsen mahdollisuudet selvitä kahden vuoden ikään olivat 37% heikommat kuin lapsilla, joiden isänäiti ei ollut elossa." Sitten puhutaan miten tutkijat epäilee että vanhempien on täytynyt jakaa niukkoja resursseja ja että epäilevät että tämä olisi vaikuttanut asiaan. No, jos taas 75-vuotias lähellä asuva äidinäiti ei vaikuttanut kuitenkaan haitallisesti, jos nyt ei enää parantanutkaan lasten tilannetta, niin antoivatko vanhemmat tälle vanhukselle vähemmän ravintoa kuin jos tämä olisi ollut isänäiti? Jotenkin tuntuisi hullulta.
Edelleen olen sitä mieltä että sekavasti kirjoitettu artikkeli mielenkiintoisesta aiheesta.
Ei vaan sä et nyt tajua, että kyse vuosien 1731–1890 suomalaisesta yhteiskunnasta. Nainen muutti avioiduttuaan miehensä kotiin, siis anoppilaan ja synnytti lapsensa siellä. Jos hän eli kyläyhteisössä, jossa hänen oma äitinsä oli lähellä, tässä tilanteessa äidinäidillä oli vaikutus lasten eloonjäämiseen.
Koska tutkimus perustuu ns. big dataan, eli arkistoista koottuihin suuriin tietokantoihin, emme tiedä tarkempia yksityiskohtia.
Tutkijat siis olettavat että anoppi ei ollut erityinen apu nuorelle äidille, mutta läheinen oma äiti oli. Anoppi asui kuitenkin samassa taloudessa joten kun hän ikääntyi ja/tai sairastui, silloin talouden pienet lapset ja isänäiti ikään kuin taistelivat samoista resursseista, ja usein lapsenlapsi hävisi kisan.
Äidinäiti sen sijaan asui omassa taloudessaan, joten hänen ikä/sairaus ei vaikuttanut negatiivisesti lapsenlapsiin, eli ei vienyt heiltä leipää suusta, mutta hänen kykynsä jatkaa tyttärensä auttamista lasten kanssa väheni.
Big data eli arkistosta koottu suuri tietokanta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy nimenomaan evoluutiobiologiasta! Äidinäiti voi olla varma, että lapsenlapsi on hänen kun taas isänäiti ei. Samasta syystä isänisä investoi kaikista vähiten lapsenlapsiinsa - sekä isoisän että isän isyydestä kun ei ole 100% varmuutta.
Ihan näin: geenithän suoraan sanelevat miten käyttäydymme ja mitä arvostamme. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään merkitystä niihin. Eiku...
Niin mistäs ne kulttuuri ja yhteiskunta tulee?
Ihmisyhteisöt luovat sen kulttuurin ja uusintavat sitä tilanteiden muuttuessa. Siksi ei ole yhtä muuttumatonta kulttuuria eikä yhtä yhteiskuntamallia vaan lukemattomia eri tapoja elää ja hahmottaa maailmaa.
Niin eli ovat geenien ilmentymiä.
No ei ole, koska silloin variaatio olisi paljon pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21 jatkaa:
Molemmat isovanhemmat ymmärtääkseni lisäsivät lapsen elinmahdollisuuksia alle 75-vuotiaina, ero syntyi vasta, kun isoäidit olivat niin vanhoja, että heistä oli enemmän vaivaa kuin apua perheessä, jossa elivät.
Tuohan olisi loogista. Mutta ei ainakaan paperiversiossa niin sanota. Mulla on lehti nenän alla, ja siinä sanotaan "Äidinpuoleisen mummon vaikutus paransi lasten mahdollisuuksia siihen asti, kun hän oli 75-vuotias." Seuraavassa kappaleessa puhutaan miten asuttiin samassa taloudessa isän vanhempien kanssa, mutta että läsnä oleva isänäiti ei edistänyt samalla tavalla lasten selviämistä. "Kun hän (isänäiti) ikääntyi ja kävi raihnaiseksi, vaikutus kääntyi haitalliseksi. Yli 75-vuotiaan isänäidin taloudessa elävän pikkulapsen mahdollisuudet selvitä kahden vuoden ikään olivat 37% heikommat kuin lapsilla, joiden isänäiti ei ollut elossa." Sitten puhutaan miten tutkijat epäilee että vanhempien on täytynyt jakaa niukkoja resursseja ja että epäilevät että tämä olisi vaikuttanut asiaan. No, jos taas 75-vuotias lähellä asuva äidinäiti ei vaikuttanut kuitenkaan haitallisesti, jos nyt ei enää parantanutkaan lasten tilannetta, niin antoivatko vanhemmat tälle vanhukselle vähemmän ravintoa kuin jos tämä olisi ollut isänäiti? Jotenkin tuntuisi hullulta.
Edelleen olen sitä mieltä että sekavasti kirjoitettu artikkeli mielenkiintoisesta aiheesta.
Todennäköisesti se lähellä asuva äidinäiti on ollut yhden jälkeläisensä lapsille kotona asuva isänäiti, joka näkyy arkistomateriaalissa haittavaikutuksena poikansa lapsille.
Mun mielestä jutussa kerrottiin suht selvästi miksi äidinäiti lisäsi lapsen elinmahdollisuuksia.
Syyhän oli se, että isänäiti asui yleensä samassa taloudessa, eli oli vanhana yksi hoivattava lisää perheessä. Kai se äidinäitikin olisi kuluttanut perheen voimavaroja, mutta luultavasti hän eli vanhuutensa oman poikansa perheessä, jolloin oli siinä perheessä se lapsen elinmahdollisuuksia vievä isänäiti.
Eli kun ravinto oli niukalla, voi perhe sitä huonommin, mitä enemmän siinä on tuottamattomia, ruokittavia jäseniä.