10-vuotias tyttäreni on alkanut säästää rahaa kauneusleikkausta varten

Mietin vaan, että mikä meni pieleen. Olen aina yrittänyt opettaa, että ulkonäkö ei ole tärkeää, ja sitä paitsi se rapistuu aikanaan joka tapauksessa. En ole koskaan näyttänyt lapsille omia epävarmuuksiani ulkonäöstäni. Olen tehnyt parhaani kasvattaakseni täyspäisiä lapsia, joille merkitsee ihmisen sisin, ei ulkonäkö. Koskaan ei olla meillä arvosteltu kenenkään ulkonäköä, ei edes "positiivisesti", siis kehuttu kauniita ihmisiä. Kehuttu hyviä ja inhimillisiä ominaisuuksia kuten rehellisyyttä, kiltteyttä, kohteliaisuutta, auttavaisuutta, jne.

Tämä tuli siis ilmi siten, että huomasin, ettei tyttö koskaan osta itselleen mitään vaikka sisaruksensa hassaavat viikkorahansa saman tien. Juteltiin kauan, ja pääsinkin niin lähelle, että tyttö alkoi itkeä ja sanoi, että kun ei jaksa olla enää ruma, menee heti kun voi kauneusleikkaukseen. Säästää kaikki rahansa. Ihan sama miten sanoin, että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on, hän on suurenmoinen ihminen, josta voi tulla ihan mitä tahansa.

Ja siis on ihan normaalin näköinen, ei ole mitään "vikaa". Täysin tavallisen näköinen, tietyst minun silmissäni poikkeuksellisen kaunis, mutta olenkin subjektiivinen.

Tunnen epäonnistuneeni äitinä ja ihmisenä.