Yhden lapsen vanhemmat - oletko katunut myöhemmin ettet halunnut enempää lapsia

Se yhden lapsen kanssa elämisen leppoisuus on asia, josta ei ehkä kannata luopua. Ruuhkavuosien pidentäminen ei myöskään kuulosta houkuttelevalta.

Meillä on syksyllä eskariin menevä lapsi. Toinen lapsi tuli harkintaan elämän sanelemista syistä vasta vähän aikaa sitten. Aika pian siitä ajatuksesta luovuttiin. Elämä on niin helppoa nyt. Arki rullaa kiireestä huolimatta mukavasti. Lapsella on kavereita ja kiva harrastus. Koulun alkuun on enää 1,5v ja sitten lapsen itsenäisyys vähän lisääntyy ja pystyy kulkemaan harrastukseen välillä itse.

Mulla ei onnistunut pienelllä ikäerolla sisarukset mutta lopulta ikäeroa tuli 6 vuotta. Olen huipputyytyväinen tilanteeseen vaikka ehdin kokea sen yhden lapsen helppoudenkin monta vuotta esim. matkustellessa ja muissa menoissa. Mutta kuuntele ensisijaisesti itseäsi, sisaruus tulee sitten jos on tullakseen. 

Haluaisin toisen mutta ikä tulee vastaan ja tuntuu jo nyt ettei ehdi viettää tarpeeksi aikaa nykyisenkään kanssa arkisin (työt plus matkat ja lapsi menee 20.00 nukkumaan,illat menee syödessä ja pari harrastusta lapsella) .Mutta harmittaahan tuo,itsekin sinut lapsi niin kyllä sitä sisarusta olisin kaivannut.

Mä luulen, että moni ymmärtää sisaruksen merkityksen vasta kun vanhemmat alkaa tehdä kuolemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että moni ymmärtää sisaruksen merkityksen vasta kun vanhemmat alkaa tehdä kuolemaa. 

Tai sitten eivät. Jotkut sisaruussuhteet eivät ole hyviä, jotkut ovat.

Vierailija kirjoitti:

Sisarukset ovat parhaimpia asioita elämässäni. Olen nuorin, veli 2 ja sisko 6 vuotta vanhempia, ja siskon kanssa ollaan nyt läheisiä, veljen kanssa ei ihan niin paljon. Pidetään toisistamme ja kaikkien omista lapsista huolta. Jo lapsena ajattelin että olen onnekas kun mulla on sisaruksia.

Olet onnekas, mutta se johtuu siitä, minkälaisia ihmisiä olette sisarustenne kanssa, ei siitä, että teillä on sisaruksia.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että moni ymmärtää sisaruksen merkityksen vasta kun vanhemmat alkaa tehdä kuolemaa. 

Mä olen ainokainen, molempien vanhempieni edunvalvoja, enkä koskaan ole kaivannut sisaruksia, nytkään.

15

Minulla on kaksi pienempää sisarusta, 6 ja 7 vuotta nuorempia. Kadehdin aina kaveriani joka oli ainoa lapsi ja jolla oli kissa :D. Muistan ajatelleeni että mielummin tahtoisin kissan kuin sisaruksen. Pikkuveljet tuntuivat pitkään vain ärsyttäviltä enkä oikein osannut olla luontevasti heidän kanssaan kun ikäeroa oli niin paljon. Kun olin teini niin veljet meni vasta ensimmäiselle luokalle jne, ei heidän kanssaan voinut tehdä tai jutella niitä asioita joita itse olisin siinä iässä halunnut.

Nyt aikuisena olen ihan hyvissä väleissä veljieni kanssa mutta kovin läheisiä meistä ei ikinä tullut. Nähdään muutamia kertoja vuodessa ja olen ihan iloinen että he ovat elämässäni, mutta oma lapsi taitaa jäädä ainoaksi. Sen verran työtä on jo tässä yhdessä :D

Minä olen katunut sitä, että en tehnyt kuin kolme lasta.

Mutta, kun kolmannen lapsen syntymän jälkeen lähti mies ja avioero tuli, niin silloin lapsi haaveet  jäi.

Sitten muutamia vuosia eteenpäin olin raskaana eräälle miehelle..

Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja silloin ei mitenkään siihen tilanteeseen lapsi sopinut ja mieskin oli vähän mikä sattuu. 

Niinpä keskeytin raskauden. Nyt,  siitä ajasta on paljon vettä virrannut Vantaalla ja lapset aikuisia, 

Joskus kadun, miksi en pitänyt tätä viimeisintä lasta. 

Tai, miksi aviomies lähti, olisin hänelle varmasti tehnyt tuon neljännen lapsen. 

En ole katunut hetkeäkään. En ikinä ole muutenkaan kokenut itseäni miksikään hoivaavaksi äitihahmoksi jolle (suuren) perheen saaminen on kaikki kaikessa. Lapsi kuitenkin haluttiin miehen kanssa reilu 30 vuotiaina ja nyt 7!vuotta myöhemmin ollaan onnellisia näin. Toki toisesta lapsesta puhuttiin, mutta koettiin, että yksi lapsi riittää. Voin myöntää että nuorempana kammoksuin sellasta lapsiperhekaaosta mitä ystävillä näki, jotka myös perustivat perheen nuorempana. Meidän kohdalla vain yhden lapsen saaminen on vaikuttanut siihen että arkemme on suht seesteistä eikä kumpikaan meistä ole väsynyt missään vaiheessa. Tähän toki vaikuttanut myös verrattain helppo lapsi, eli ei ollut itkuinen vauvana ja kasvaessakin mennyt kaikki hyvin. Tällä hetkellä olemme kumpikin saaneet harrastaa omia juttuja ja monet käytännön asiat ovat helppoja, ja niin itsekästä kuin se onkin, toisen lapsen hankkiminen olisi saattanut muuttaa meidän elämää huomattavasti. Toki asiaan myös vaikutti että meillä on kaksi isoa koiraa, jotka ottavat oman osan ajasta. Jotkut pitävät yhtä lasta huonona asiana juurikin sisaruksen/seuran puutteen takia, mutta me ollaan käyty aktiivisesti eri kerhoissa ja omilta sisaruksilta löytyy samanikäisiä lapsia joiden kanssa nähdään viikottain ja ovat muutenkin läheisiä.

Itse miettisin itsekkäästi omaa jaksamista ja teidän elämää tällä hetkellä, haluatteko te oikeasti toisen lapsen vai haluatteko te sen vain lapsenne takia. Joillekin useampi lapsi on se unelma, eikä koe sitä millään tavalla raskaaksi. Jotkut ovat taas onnellisia sen yhden lapsen kanssa, eivätkä vaadi muuta. Ihmiset ja perheet ovat erilaisia

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että moni ymmärtää sisaruksen merkityksen vasta kun vanhemmat alkaa tehdä kuolemaa. 

Päinvastoin, välit voi pahentua vaan. Tulee katsos perintöriitaa yms.

Vierailija kirjoitti:

Ei sisarus tarkoita, että olisi automaattisesti leikkikaveri ja seuraa. Minulla ja siskollani on alle kaksi vuotta ikäeroa. Olemme ihan erilaiset luonteeltamme ja emme koskaan ole tulleet toimeen. Nyt aikuisinakaan emme ole yhteyksissä ja tiedän, että siskoni halveksii minua, kun olen vain amk:n käynyt, sosiaalialalla ja elän vaatimattomasti. Hänellä taas oikis käytynä, rikas mies, arjessa tärkeintä merkkivaatteet ja ravintolakäynnit. Molemmat tyylillään. Olisin ollut onnellisempi ainoana lapsena.

Sisarukset voivat olla parhaat ystävät tai ei mitään yhteyttä. Haaveilen itse vain yhdestä lapsesta.

Minulla on nuorempi veli, joka varmaan kuvittelee minun halveksivan häntä noista sinunkin mainitsemistasi syistä. En todellakaan halveksi, mutta en myöskään halua olla tekemisissä vain siksi että hän sattuu olemaan veljeni. Olemme täysin erilaisia ihmisinä, ja minulla on muutenkin suuri oman ajan tarve, joten olen yhteydessä vain muutamaan todella läheiseen ystävääni. Sukulaisissa tällaisia ei ole ollenkaan. En siis halveksi, en vain halua väkisin yrittää rakentaa yhteyttä, jonka rakentumiselle ei ole luonnollisia edellytyksiä - olkoonkin että on sukulaisesta kysymys.

Ap:lle sanoisin, että et voi mistään tietää, tulevatko sisarukset keskenään toimeen vain eivät. Älä ainakaan siltä pohjalta ratkaisuasi tee.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että moni ymmärtää sisaruksen merkityksen vasta kun vanhemmat alkaa tehdä kuolemaa. 

Minä en ole läheinen veljeni kanssa, enkä myöskään vanhempieni kanssa. Olen sellainen kauaksi puusta pudonnut.

En tunne mitään erityistä yhteyttä perheeseeni vain siksi että meissä on samaa verta. Aikuisiällä hankitut ystävät ovat minulle niitä läheisimpiä ihmisiä, joiden menettäminen tulee olemaan aidosti vaikea tilanne. Äidilläni on vahvana se ajattelutapa, että sukulaisten/perheen kanssa olisi oltava läheinen "koska se on sinun perheesi", mutta itse en ymmärrä tätä ollenkaan. En halua tuhlata vähäistä vapaa-aikaani ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärrä minua ja joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, kun vaihtoehtojakin on.

t. 32