Yhden lapsen vanhemmat - oletko katunut myöhemmin ettet halunnut enempää lapsia

Mulla ei ole (vielä) omia lapsia, mut itse olen vanhempieni ainoa lapsi.

Mun mielestä lapsia hommatessa moni unohtaa miettiä asiaa ihan taloudelliselta kantilta. On päivän selvää et 3 lasta kuluttaa taloudellisesti enemmän kun 1.

Koen että mulla oli kiva lapsuus, siitä huolimatta ettei oo sisaruksia. :) Olin paljon kavereiden kans tekemisissä, kävin mummulassa jne.

Ja aina parempi olla ainoa, kuin ikuinen kakkonen joissain perheissä, missä toinen lapsista nostetaan jalustalle.

Joo, älä mieti esikoisen kannalta nyt. Pitää olla sun oma halu.

T. Tyytyväinen ainoa lapsi

En ole katunut. Yhden lapsen kanssa on ollut helppoa. Ollaan annettu hänelle paöjon aikaa, ehditty touhuta monelaista yhdessä.

Tuo taloudellinen puoli on myös totta. Ollaan esim. Matkusteltu paljon ja lapsi on voinut harrastaa, mitä haluaa.

Meillä in edellee läheiset välit js jutellaan paljon. Nut siid lapsemme jo teini.

Me saimme iltatähden 42v ja ei ole kaduttanut. Esikoinen oli siinä vaiheessa 6v.

En ole katunut. Poika 15v ja onnellinen. Tosin meillä läheiset suhteet veljen lapsiin, niiden kanssa voinut leikkiä ja touhuta, niin ei poika ole sisaruksia kaivannut.

En ole yksilapsinen enkä edes ainoa lapsi, mutta kerron oman kokemukseni, kun aiemmat kommentoijat painottivat taloudellista tilannetta jne... Itse koen, että sisarus ja koira olivat minulle suurimmat lahjat, jotka vanhempani voivat antaa. Kunnon ulkomaanmatkalla olen käynyt kahdesti elämässäni, molemmat isovanhempien kanssa. Pikkusisarukseen ja lemmikkiin sai muodostettua suhteen, sain kiintyä ja rakastaa, sain seuraa jokaiseen päivään, päivittäisiä kokemuksia muutaman "kohokohdan" eli lomamatkojen sijasta. Varmaan yksilökohtaista miten kukin lapsi asian kokee, mutta tässä oma näkemykseni, vaikka et sitä oikeastaan kysynytkään... Ja rahaa ei siis tosiaan paljoa ollut mihinkään ylimääräiseen kuten matkoihin jne.

Yksinäinen lapsi voi haluta sisaruksen, mutta ei 6v nuoremmasta sisaruksesta ole kutenkaan siihen rooliin, johon isompi lapsi hänet haluaisi. Hänestä ei mitenkään tule leikkikaveria.

Sain neljännen lapsen 45-vuotiaana, isommat lapset olivat silloin jo muuttamassa pois kotoa. Nyt nuorin täyttää 10 v ja on kasvanut kuin ainoa lapsi. Suhde sisaruksiin on hyvä, mutta kasvaminen on ollut erilaista ilman samanikäisiä sisaruksia. Iltatähtiä pitäisi saada kaksi peräkkäin tai kerralla kaksoset, näin ajattelen äirinä.

Olen ainut lapsi, ja onnellinen siitä! Minulla tosin oli samanikäisiä serkkuja ja useita kavereita kenen kanssa leikkiä. Ja tykkäsin touhuta yksinkin (nykysin viihdyn oikein hyvin yksinkin) sain harrastaa ratsastusta,jota tuskin olisi ollut vara harrastaa jos olisi ollut sisaruksia,koska perhe oli aika pienituloinen..

En koskaan. Olin aina halunnut vain yhden ja yhden sain 25-vuotiaana.

Tämä aloitus oli juuri kuin omasta kynästäni. Me ollaan aina ajateltu, että kaksi lasta halutaan, mutta toisen "hankkiminen" on siirtynyt ja siirtynyt elämän sanelemista syistä. Nyt ollaan vastikään alettu yrittämään toista, mutta yht'äkkiä minut on vallannut joku pakokauhu asiasta. Elämä on nyt vihdoin tosi hyvin ja tasaista. Onko liian suuri riski keikuttaa sitä? Pelkään enemmän kuin aikasemmin sitä, että jos kaikki ei menekään hyvin. Jos vauvalla ei ole kaikki hyvin tai minulle sattuu jotakin synnytyksessä.. Jotenkin tämä tuntuu nyt paljon isommalta asialta kuin esikoista yrittäessä. Muutenkin kyllä viime aikoina on ahdistus nostanut päätään ja pelkään vähän kaikenlaista jostain syystä. Tiedä sitten mikä johtuu mistä... Esikoinen kyllä on kovasti sisarusta välillä kaipaillut, tai siis vauvaa meille. Haluaisi hoitaa. <3

Vierailija kirjoitti:

Sain neljännen lapsen 45-vuotiaana, isommat lapset olivat silloin jo muuttamassa pois kotoa. Nyt nuorin täyttää 10 v ja on kasvanut kuin ainoa lapsi. Suhde sisaruksiin on hyvä, mutta kasvaminen on ollut erilaista ilman samanikäisiä sisaruksia. Iltatähtiä pitäisi saada kaksi peräkkäin tai kerralla kaksoset, näin ajattelen äirinä.

Miksi pitäisi? Kasvaahan monet ainoatkin lapset onnellisina, kuten tässä ketjussa on mainittu. Miksi iltatähdelle pitäisi siis tehdä ikäisensä sisarus?

Minulla on 6-vuotias ainokainen. Tyttö on kaivannut pikkusisarusta, kun kaveritkin ovat saaneet. Minä olen surrut, ettei hän saa pikkusisarusta(emme voi saada enempää lapsia). Nyt kuitenkin olimme lomamatkalla ystäväperheen kanssa, jossa on parivuotias lapsi. Omani oli alkuhuuman jälkeen ihan rasittunut ja kaipasi omaa rauhaa, kun häntä ihaileva taapero vaati huomiota koko ajan. Reissun jälkeen ilmoitti, että on ihanaa olla ainoa lapsi.

En tiedä auttaako tämä sinun tilanteeseen, mutta noin isolla ikäerolla siitä sisaruksesta ei ole pitkään aikaan niinkään iloa lapsellesi. Ja muutenkin minusta sitä toista lasta pitää ensisijaisesti vanhempien haluta eikä tehdä toista vaan esikoisen pikkusisaruksen kaipuuseen.

Ei sisarus tarkoita, että olisi automaattisesti leikkikaveri ja seuraa. Minulla ja siskollani on alle kaksi vuotta ikäeroa. Olemme ihan erilaiset luonteeltamme ja emme koskaan ole tulleet toimeen. Nyt aikuisinakaan emme ole yhteyksissä ja tiedän, että siskoni halveksii minua, kun olen vain amk:n käynyt, sosiaalialalla ja elän vaatimattomasti. Hänellä taas oikis käytynä, rikas mies, arjessa tärkeintä merkkivaatteet ja ravintolakäynnit. Molemmat tyylillään. Olisin ollut onnellisempi ainoana lapsena.

Sisarukset voivat olla parhaat ystävät tai ei mitään yhteyttä. Haaveilen itse vain yhdestä lapsesta.

Montaa asiaa olen katunut elämässäni, tätä en kertaakaan.

Nuoren aikuisen äiti

Meillä on kolme lasta, kaksi jo yläasteikäisiä ja nuorin päiväkoti-ikäinen. Kymmenisen vuotta siis ikäeroa, tai enemmänkin. Ei teineistä ole leikkikaveriksi juuri vaipoista päässeelle eikä teinejä juuri kiinnostakaan pieni, muuten kuin sisaruksena, pakollisena riiviönä jota saa vahtia. :)

Olisin halunnut toisen heti perään mutta kävi niin ettei saatu ja nyt alkaa olla jo myöhäistä.

Eli kaduttaa mutta enemmän olen tyytyväinen ettei tarvitse enää valvoa öisin, saa olla töissä ja elämä on helpompaa kuin vauvan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen lapsi voi haluta sisaruksen, mutta ei 6v nuoremmasta sisaruksesta ole kutenkaan siihen rooliin, johon isompi lapsi hänet haluaisi. Hänestä ei mitenkään tule leikkikaveria.

Totta lapsuusaikana. Mutta aikuisena tuolla ikäerolla ei ole väliä. Siskoni, minua 6 vuotta vanhempi, on paras ystäväni nyt aikuisena. Aloimme tosin lähentyä vasta, kun olin lähempänä täysi-ikää. Sitä ennen olin rasittava kakara :D

Itse surin kovasti ettei lapselleni voinut synnyttää sisarusta, koska hänen isänsä mielenterveys alkoi rakoilemaan pahemman kerran. Ehdottomasti olisin halunnut toisen lapsen. Nyt on toinen lapsi, mutta ikäeroa 12 vuotta.

Ei kaduta. 3-5-vuotiaan kanssa oli leppoisaa. Sitten alkoi eskariuhma ja se kesti 3 vuotta, eli ei käynyt pienessä mielessäkään siinä kohtaa lisääntyminen ;)

Oma läheinen veli ei ole läheinen enää aikuisena, eikä hänestä ollut mitään iloa vanhojen vanhempien asioita hoitaessa. Eikä mieskään ole juuri tekemisissä sisarustensa kanssa, että se niistäkin.

Sisarukset ovat parhaimpia asioita elämässäni. Olen nuorin, veli 2 ja sisko 6 vuotta vanhempia, ja siskon kanssa ollaan nyt läheisiä, veljen kanssa ei ihan niin paljon. Pidetään toisistamme ja kaikkien omista lapsista huolta. Jo lapsena ajattelin että olen onnekas kun mulla on sisaruksia.