Ferritiinistä kysymys

Olen nainen ja minulla on aina ollut korkea hemoglobiiniarvo. Välillä niinkin korkea, että minua ei huolita luovuttamaan verta. Ominaisuus kulkee suvussa. 

Voiko minulla olla alhainen ferritiini vai voinko olla huoletta?

Minulla oli hemoglobiini 150 ja ferritiini 10. En tiedä millaisista hemoglobiiniarvoista puhut tyyliin 160 vai 200 vai enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja minulla on aina ollut korkea hemoglobiiniarvo. Välillä niinkin korkea, että minua ei huolita luovuttamaan verta. Ominaisuus kulkee suvussa. 

Voiko minulla olla alhainen ferritiini vai voinko olla huoletta?

Voi, mulla oli hemppa 136 ja ferritiini 14 kun kävin pari päivää sitten kokeissa.

Raivostuttaa miten tästä asiasta ei ole puhuttu Suomessa. Edes pitkä, jopa vuoden mittainen rautakuuri ei auta parantamaan puutetta, vaan oikea hoito olisi AINA infuusio.

Vierailija kirjoitti:

Tämä vouhotus taitaa olla yhden bloggaajan vouhotusta, joka syö lihaa mutta ei silti "saa tarpeeksi rautaa". Olen itse kasvissyöjä ja ollut koko ikäni, mutta en kuitenkaan saa mitään älyttömiä oireita ferritiiniarvojen takia. Tavallisesti rautaa on varastossa, vaikka olisi kasvissyöjä jos syö kuten pitääkin. Ei asiasta tarvitsisi noin paljoa vouhottaa, nyt varmaan myös lihansyöjät maksaa 500e kokeen ja maksaa mitä vain että saa ferrrrritiiinin tutkituttua koska bloggaajat vouhottaa.

Enemmänkin suomalaisten kannattaisi alkaa testata D vitamiiniarvoja, jos ei syö päivittäin kalaa tai muuta josta D vitamiinia saisi tarpeeksi. Tutkitusti suomalaisilla on liian vähän D vitamiinia, riittääkö purkkivitamiinit yksistään sitä ei voi varmuudella sanoa. D vitamiini on se jota tarvitsemme koska aurinkoa ei näe juurikaan, etenkään talvella. Ja ferritinii-bloggaaja matkustaa jatkuvasti aurinkoon, mutta silti vouhottaa vain ferritiinin tärkeydestä, unohtaen muut vitamiinit ja arvot joista tulisi myös mainita.

Minä syön d-vitamiinia ihan lääkärin määräyksestä ympäri vuoden, jopa mittaavat sitä arvoa ja SILTI minulla on raudanpuutetta (mittasivat senkin). Kun hemppa on pitkään ollut arvoissa 95-105 ei paljon naurata! Rautavarastoarvo oli 10. Minä en vouhottanut, en edes itse pyytänyt mittausta vaan lääkäri teki sen varmuuden vuoksi koska hb niin matala. No kappas, olen sitten joutunut käymään rautatiputuksessa jo pari kertaa koska vaikka varastorauta hetkeksi nousee, se myös laskee.

Mittasivat muitakin arvoja, olivat kaikki viitearvoissaan joten saan ruokavaliostani kuitenkin riittävästi kaikkea muuta mutta jostain syystä rauta EI imeydy, ja kyllä on tutkittu moneen kertaan muullakin tapaa kuin vain verestä.

Sinullahan on asiat sitten hyvin, yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää ettei välttämättä kaikilla muilla ole! 

Täytyy tästä kai nuhteet antaa lääkärilleni että mitäs nyt menit tämmöiseen "muoti-ilmiöön" minut laittamaan.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Minulta julkisella puolella mitattiin ferritiini arvo joka oli 16 ja sain sairaalassa rautaa suoneen. Pussi sitä ainetta maksaa n. 550 euroa!

T: Mies 32v.

Oliko sulla joku sairaus kun ferritiinit noin alhaalla? Tässä taas näkee että miesten vaivat otetaan vakavammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja minulla on aina ollut korkea hemoglobiiniarvo. Välillä niinkin korkea, että minua ei huolita luovuttamaan verta. Ominaisuus kulkee suvussa. 

Voiko minulla olla alhainen ferritiini vai voinko olla huoletta?

Voi, mulla oli hemppa 136 ja ferritiini 14 kun kävin pari päivää sitten kokeissa.

Raivostuttaa miten tästä asiasta ei ole puhuttu Suomessa. Edes pitkä, jopa vuoden mittainen rautakuuri ei auta parantamaan puutetta, vaan oikea hoito olisi AINA infuusio.

Mutta jos olisi raudanpuute, miten hemoglobiini voisi olla korkealla koko ihmisen eliniän? Olen päälle viisikymppinen ja koko ikäni on hemoglobiini ollut korkea. 

Tuo sinunhan ei ole korkea.

Elimistö nostaa raudanpuutteessa hemoglobiinia. Sitten jos ei pysty muodostamaan hemoglobiinia, sekin on alhainen. 

Minulla rautakuuri on laskenut hemoglobiinia 150 -> 140. 

Vierailija kirjoitti:

Elimistö nostaa raudanpuutteessa hemoglobiinia. Sitten jos ei pysty muodostamaan hemoglobiinia, sekin on alhainen. 

Mutta jos on syntymästä viisikymppiseksi ja luultavasti siitä eteenpäinkin korkea hemoglobiini? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin Esa Sopilla ja ferritiini oli 20. Hän sanoi, että olen vaikeasti raudanpuutteinen ja tuli pitkä rautakuuri.

Mä meinasin kanssa ehdottaa että menet tuolle lääkärille. Luin hänen kirjoittamansa artikkelin toissa päivänä. Mulla mitataan ferritiini vasta 3 kk:n rautakuurin jälkeen. Hemoglobiini on normaali mutta muista arvoista näki että raudanpuute on ja pahenee vuosi vuodelta. Olen siis käynyt perus verikokeissa kerran vuodessa. Jo vuosi sitten näkyi että oli lievä raudanpuute mutta lääkäri ei edes ehdottanut silloin mitään rautavalmistetta.

Olen vakavasti harkinnut hänellä käyntiä, vaikka hintava käynti siitä tulisi. Mietin viellä kokeilenko kuitenkin ensin yhden rautakuurin ennen sitä, niin tietää vähän miten keho reagoi rautaan suun kautta otettuna.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Minulta julkisella puolella mitattiin ferritiini arvo joka oli 16 ja sain sairaalassa rautaa suoneen. Pussi sitä ainetta maksaa n. 550 euroa!

T: Mies 32v.

Miehillä raudanpuute on harvinaisempaa ja sen takia viitearvon alaraja on miehillä niinkin korkea kuin 28, eli sulla jäi ainakin reippaasti sen alle. Naisilla se arvo on 10, mikä ei ole oikeasti hyvä ollenkaan. Oliko sulla muut veriarvot normaalit vai näkyikö niissä anemian merkkejä?

up

Tästä ristiriitaa aiheuttavasta ferritiinustä tuli dokumentti eilen.

Siinä nuori 25 v nainen valitteli ferritiinivarastojensa vähyyttä .

Nainen oli raskaana. Ja ylipainoinen. Ennestään 2 pientä lasta, varmaan alle 3 v. Valitti että on väsynyt eikä jaksa mitään.

Siispä hänelle oli tehty veritankkaus Turussa.

Vaikeaa on ymmärtää miten naiset ennen pärjäsivät, kun lapsia tuli peräjälkeen. Edes rautatabletteja ei ollut ja oliko ruokakaan niin ravitsevaa.

Onko tämä ferritiini muotivillitys ja joidenkin bisnes.

Ennen ne naiset kuolivat lapsivuodekuoleman tai riutuivat pois. Naisia kuoli myös synnytykseen ja raskauksiin. Ei se entisajan nainen mikään supergirl ollut vaan ihan samalla tavalla jotkut pärjäsivät, kun osui hyvä geeniyhdistelmä ja toiset eivät, kun jokin osa -vaikka se ferritiini - ei ollutkaan kunnossa. Aika harva eli pitkän ja hyvän elämän.

Luin juuri englantilaisen aatelisnaisen elämänkerran ja sai 12 lasta ja kuoli 42-vuotiaana pari kuukautta viimeisimmän vauvan syntymän jälkeen. Oli jo muistaakseni lapsen nro 8 jälkeen käytännössä vain vuodelevossa, lääkäri oli perheessä tuttu näky ja äiti oli hauras ja hoivattava. Sinnikäs toki, kun kesti noinkin kauan.

Inhoan näitä muotivillityshuutelijoita!

Ei tämä ole muotivillitys, kun ferritiinin puutteen voi tarkistaa yksinkertaisella verikokeella. Itse kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni ferritiinistä, kun kahden vuoden uupumuksen, väsymyksen, hengästymisen, hiustenlähdön ja kynsien halkeamisen jälkeen lääkäri havaitsi hemoglobiinin laskeneen tasaisesti kahden vuoden takaisesta (alun perin 142, sitten 137, sitte 121 ja samassa mittauksessa ferritiinin kanssa 93). Minulla siis on todettu ja diagnosoitu raudanpuuteanemia, joka on puhjennut alun perin pelkkänä raudanpuutteena.

Olen nyt vuoden syönyt rautaa ja ferritiini on noussut 9:ään ja hemoglobiini on 109. Punasolujen koko on vain pienentynyt eli paha anemia vaivaa edelleen. Meitäkin on, joille se "syö rautaa äläkä valita" -kehotus ei vain tepsi. Tässä vaiheessa olen nyt törmännyt lääkäriin, jonka mielestä kyse on naisten vaivasta ja pitää vain jatkaa raudan syömistä. Oma lääkärini kun halusi sisätautilääkärin mielipiteen, kun ihmetteli, miksi rauta ei imeydy. On paljon lääkäreitä, joita ei kiinnosta yhtään se potilaan vointi.

Kuvaan tässä vähän oireitani, kun olin pahimmillani vuosi sitten. Makasin sängyssä enkä jaksanut nostaa kättäni. Fyysisesti se tuntui liian raskaalta. Lääkärin huoneeseen oli 10 porrasta. Minun piti pysähtyä kahdesti lepäämään, kun en jaksanut nousta niitä portaita. Tästä kaikesta huolimatta olin erittäin tuottava kansalainen ja raahasin ahterini töihin. Sairastuin tosin helposti ja viime vuoden saldo poissaoloissa oli 30 - kaikki lääkärin määräämiä influenssia tai flunssia. Yhtään kertaa en ollut poissa, kun en vain jaksa, vaikka joka ikinen aamu kävin mielettömän henkisen ja fyysisen kamppailun.

Nyt vuotta myöhemmin turhauttaa. Väsymys ja hengästyminen, kaljuuntuminen ja ylipäätään huono vointi näkyvät kaikessa. Olen jaksanut sillä uskomuksella, että rautalääkkeet auttavat ja nyt sitten on aika hölmö olo.

Turhattaa ja suututtaa, kun puhutaan tästä muoti-ilmiönä. Jos voin auttaa jotakuta välttämään tämän zombie-olon, niin siinä ei ole mitään muoti-ilmiötä vaan ainoa järkevä teko. Mitatkaa ferritiini. Syökää rautaa. Ja sylkekää päin pläsiä niitä, jotka naureskelevat jotain muoti-ilmiöstä. Mitä nämä ihmiset pelkäävät? Että jonkun ferritiinin testaus - aika simppeli verikoe - menisi jotenkin hukkaan? Ei mene. Ei, koska sillä säästetään taas yhden ihmisen muuttuminen zombieksi!

Up

Mä en kans ymmärrä miksi ferritiiniä pidetään muoti-ilmiönä. Miettikääpä, nainen menettää kuukautisten aikana noin 0,4 dl verta joka kuukausi. Runsaampien kuukautisten aikana jopa 1 dl. Se on vuodessa puolesta litrasta litraan ja kymmenessä vuodessa 5-10 litraa verta. Onko ihme, että rautavarastot tyhjenevät?

Teki mieli tulla kertomaan omista kokemuksistani. Jaan tämän useaan osaan, kun tulikin yllättävän pitkä sepustus! :O Eli:

Varallisuuden takia ihmiset ovat järkyttävän eriarvoisessa asemassa Suomessa, mitä tulee terveydenhoitoon. Vielä muutama vuosi sitten minullakaan ei olisi ollut pienituloisena opiskelijana varaa jatkaa sinnikkäästi raudanpuutteeni päälle ymmärtävän erikoislääkärin etsintää tai laittaa edes sitä muutamaa kymppiä verikokeisiin yksityisellä, saati sitten satoja euroja itselle sopivan rautalisän etsintään/rautainfuusioon. Nyt olen omaksi onnekseni hyvin palkatussa työssä ja työnantaja tarjoaa kattavasti työterveyspalvelut myös erikoissairaanhoidon puolella, mutta kauhistuttaa ajatella, miten kaikki olisi mennyt jos sama tilanne olisi iskenyt päälle muutama vuosi sitten kun olin vielä vähissä varoissa.

Näennäisesti helposti tarjolla olevasta hoidosta huolimatta olen kuitenkin joutunut itse olemaan tosi sinnikäs apua hakiessani. Se ei ole ollut helppoa, kun ehdin päästää tilanteeni tosi pahaksi. Mielenterveyteni alkoi oikeasti hetken olla koetuksella, ennen kuin asioista ymmärtävä lääkäri viimein osui kohdalle.

Vointini on siis jo monta vuotta mennyt tasaisesti huonommaksi, erityisesti kuukautisten (runsaat) aikaan olen vain nukkunut kun en muuta jaksa ja pääkin on aivan pehmeä. Esimerkiksi rytmihäiriöt, levottomat jalat iltaisin, liikunnan jälkeinen todella paha olo (sairaalla tavalla), hengästyminen jo kyykystä noustessa, jatkuva pyörrytys, kohtaukset joiden aikana tuntui ettei saa henkeä, ahdistus, masennuksen kaltaiset oireet, hiustenlähtö, muistihäiriöt, aivosumu, limakalvojen kuivuus, elohiiret ja ties mitä muuta ovat tulleet osaksi arkeani. Karusta oirekattauksesta huolimatta noihin on jännästi tottunut niin, että jokaiselle yksittäiselle oireelle vain koitti keksiä selityksiä tyyliin "johtuu stressistä" tai että "minulla on vain niin huono kunto, pitäisi liikkua enemmän".  Rytmihäiriöitä ja väsymystä kävin opiskeluaikoina valittelemassa julkisella puolella, sydänfilmi ja verenkuva otettiin kyllä ja lääkäri totesi vain, että kaikki kunnossa ja oireet olivat opiskelusta johtunutta stressiä. Nielin tämän selityksen ja painuin jatkamaan arkeani oirevyyhtini kanssa - joka tietenkin jatkoi pikkuhiljaa pahenemistaan. Palasin äskettäin sen aikaisiin tutkimuksiin omakannassa, ja huomasin että jo tuolloin ferritiinini oli 22 ja Hb hädin tuskin viitearvoissa. 

Lopulta noin puoli vuotta sitten mentiin jonkinlaisen rajapyykin yli ja aloin tuntemaan itseni yhä useampina päivinä työkyvyttömäksi, vaikka minulla on ihan rauhallinen ei-fyysisesti vaativa sisätyö. En vain enää pystynyt enää koneella istumiseenkaan kun nukahtelin pystyyn. Hakeuduin sitten ensin omatoimisesti laajoihin verikokeisiin puhti.fin kautta (kun sinne pääsi ihan heti), jossa selvisi että kaikki anemiaan viittaavat arvot olivat pakkasen puolella. Ferritiini "alle 12" (Mehiläisen labroissa ei eritellä tuota alhaisempia, myöhemmin työterveydessä tarkentui arvoon 4), punasolujen kokoon yms liittyvät arvot kaikki tukevasti viitteiden ulkopuolella - paitsi Hb 113, joka oli siis vain hieman alle viitearvon alarajan.

Jatkuu seuraavassa viestissä...

Edellinen jatkaa...

Hakeuduin sitten työterveyden piiriin tulosteni kanssa ja sain aikamoista kuraa niskaani ensimmäiseltä kahdelta vastaanotolta. Ajattelin ensin, että olisi fiksumpaa hakeutua naispuolisen lääkärin puheille, koska toinen nainen todennäköisemmin ymmärtäisi anemiaoireiden päälle. Väärin meni näiden kohdalla. :D Ensin yleislääkäri (nainen) sekä sen jälkeen sisätautien erikoislääkäri (nainen) kertoivat minulle, että alhaisella ferritiinillä ei ole mitään tekemistä oireideni kanssa, koska hemoglobiinini oli kuitenkin "ihan ok". He olivat siis molemmat tätä "ferritiini on hömpötys ja uskon asia"-koulukuntaa. Sain kehoituksen syödä rautaa muutaman kk ajan ja palata sitten asiaan, jos oireet eivät hellitä. (Heitä ei kiinnostanut kuunnella minua, kun kerroin että olen jo aiempina vuosina saanut minulle määrätyistä rautalääkkeistä tosi pahoja vatsaoireita, olen siis heräillyt yöllä oksentamaan lääkkeet ja sen jälkeen olen ollut pahimmillaan viikkoja niin vatsakipuinen, etten ole pystynyt syömään ja yleisvointi siten mennyt entistä huonommaksi. Koitin epätoivoissani toisen lääkärikäynnin jälkeen ottaa hänen määräämäänsä rautaa ja niinhän siinä kävi että heräilin yöt oksentamaan ja sen jälkeen iski ne vatsakivut jotka johtivat syömättömyyteen kun vatsa meni totaalistoppiin...) Lisäksi napsahti lähete psykiatriselle sairaanhoitajalle / työterveyspsykologille, koska vaikutin selvästi ahdistuneelta vastaanotolla. No juu olin todellakin erittäin ahdistunut, erityisesti toisella vastaanotolla, koska olin aivan varma että kyllähän nyt sisätautien erikoislääkäri näkee näistä arvoistani, että jotain täytyy olla pielessä. Kun tajusin, etten saisi häneltäkään minkäänlaissta apua ja joutuisin jatkamaan arkeani täydessä toimintakyvyttömyydessä (olin tuossa kohtaa jo työkyvytön ja sairaslomalla), niin itkuksihan se meni. Eikä se tietysti auta ahdistukseen, kun henki ei meinaa kulkea ja pystyssä ei meinaa pysyä kun pyörryttää. Lääkäri sitten diagnosoi ahdistuneisuushäiriön tuon perusteella. :) Kyseinen lääkäri oli hyvin topakka ja sellainen päälle puhuva tyyppi, en siis kokenut että olisi halunnut minua kuunnella.

Koskapa omaksi onnekseni kuitenkin pystyin jatkamaan tuota karusellia työterveyden piikkiin, niin minähän jatkoin. Kolmannella kerralla pääsin miespuolisen sisätautien lääkärin puheille, joka diagnosoi heti raudanpuuteanemian ja totesi, että se myös hyvin todennäköisesti oli syyllinen vähintään suurimpaan osaan oireistani. Hän kuunteli minua, kun kerroin aiemmista kokemuksistani liittyen todettuun huonoon hemoglobiiniin ja siihen, minkälaisia ongelmia rautalisistä on minulle tullut. Hän itse ehdotti, että koska työkykyni oli jo niin uhattuna, että voitaisi myös harkita suonensisäistä rautahoitoa. Hän kirjoitti lähetteen rautainfuusioon. Tilannettani myöskin kuulemma jäätäisiin seuraamaan, ja tutkimuksia jatkettaisiin että löydettäisiin mahdollinen selittävä tekijä anemialle. Vastaanoton jälkeen itkin ilosta ja helpotuksesta hyvän aikaa, mietin että kunhan olen saanut infuusiot ja olo toivottavasti lähtee paranemaan, pidän jotkut juhlat paranemiseni kunniaksi!

Jatkuu seuraavassa viestissä...

Edellinen jatkaa...

Sain sitten muutaman viikon kuluttua vastaanotosta infuusiorautaa kahtena eri kertana yksityisellä lääkäriasemalla. Nämä eivät menneet työterveyden piikkiin, eli maksoin hoidot omasta pussistani. Hinta kahdella hoidolla yhteensä oli noin 800€. Tässä päästään hetkeksi takaisin siihen eriarvoisuus-aiheeseen. Tuo on valtava rahasumma, ja vaikka minua kirpaisikin kauhaista se säästötililtä, niin ajattelin että terveyteni on sen arvoista. Tiedän hyvin, että todella monelle tuon hoidon kustantaminen itse on täysin mahdotonta, olisi ollut itsellenikin vielä joitain vuosia sitten. Joka tapauksessa jo ensimmäisen infuusiokerran jälkeisenä aamuna tunsin, että vaikka olinkin edelleen kovin väsynyt, niin jotain oli merkittävästi eri tavalla. Silmäni pysyivät auki aamulla, myös se suurin paino rinnan päältä oli poissa. Tunsin, että sain keuhkoihini riittävästi happea jo ihan tavallisella yhdellä sisäänhengityksellä! Monelle meistä itsestäänselvyys, ei senhetkiselle minulle.

Tuosta on jo nyt joitain kuukausia, ja olen riemukseni saanut yksi kerrallaan ruksia joka ikisen oireen aiemmasta listastani yli. Jaksan paremmin kuin vuosiin. Mielialani on erinomainen. Juoksulenkkejä en vieläkään koe niin mukavaksi kuin joskus, mutta hölkkääminen sujuu jo jotenkin. 

Kävin myös jokin aika sitten työterveyspsykologilla juttelemassa, kun kerran lähete oli tehty ja ajattelin että tästähän on mukava kertoa hänellekin! "Yllättäen" hän ei nähnyt minussa ahdistuksen tai masennuksen merkkejä, eikä siten myöskään välttämättä tarvetta uusille tapaamisille. :)

Olen paranemisprosessini aikana lukenut paljon vertaiskokemuksia aiheesta eri keskustelupalstoilla. Myös infuusiohoitoa saadessani pystyin juttelemaan aiheesta muiden potilaiden ja infuusiohjoitajien kanssa, jolloin tuli tajuttua taas että miten paljon useimmat raudanpuutteesta ovat joutuneet jaksamaan (ja kärsimään) ennen kuin se yksi lääkäri vihdoin ottaa todesta, suostuu mittaamaan myös ferritiinit ja vielä kirsikkana kakun päälle ohjaamaan oikeanlaiseen/riittävään hoitoon ja seurantaan!

Ehkä haluan tällä kaikella sanoa, että vaikka seinä olisi näennäisesti jo noussut vastaan yhden lääkärin vastaanotolla - niin se ei tarkoita etteikö voisi jostain löytyä toinen, joka osaa ja haluaa auttaa. Minua hoitaneiden kahden erikoislääkärin osaamisprofiili oli paperilla hyvin samankaltainen, ja siitä huolimatta näkemykset minun voinnistani rajusti eriävät. Miten on mahdollista Suomessa herran vuonna 2022, että toinen lääkäri sanoo minua melkein suoraan luulotautiseksi ja ahdistuneisuushäiriöiseksi ja toinen katsoo kyseessä olevankin vakavan puutostilan lähettää 2x rautainfuusioon!?

Varmasti juu on olemassa myös heitä, jotka ovat oikeasti enemmän luulosairaita ja psykologi olisi se oikea osoite... mutta uskon että on myös aivan liian paljon heitä, jotka vain suorittavat elämäänsä puolivaloilla selviytyen hädintuskin päivästä toiseen, kun joutuvat tyytymään siihen, mitä piittaamaton lääkäri on mennytkään sitten diagnoosiksi arvaamaan.

(loppu)