Lue keskustelun säännöt.
Siskoni on narsisti?
surku
18.02.2019 |
Olen nyt viime aikoina alkanut pohtia, voisiko siskoni olla narsisti. Ikää meillä molemmilla on ~30 vuotta, mutta vasta ihan viime viikkojen aikana olen jotenkin havahtunut tähän asiaan. En ole osannut etsiä hänestä "vikaa" aiemmin, sillä olen aina syyttänyt itseäni kaikesta: omista tuntemuksistani sekä lukuisista riidoista. Iän myötä olen kuitenkin pikku hiljaa saanut itsevarmuutta ja alkanut miettiä asiaa myös siltä kantilta, että ehkei kaikki olekaan minun syytäni.
Seuraavat seikat ovat hyvin tyypillisiä siskolleni:
- Hän on aina oikeassa. Hän ei koskaan pysty myöntämään olleensa väärässä ja jos jollain tapaa osoittaa hänen olleen väärässä, suuttuu hän toden teolla ja lakkaa keskustelemasta kokonaan.
- Puhelimessa puhuessa hän lyö luurin korvaan todella usein milloin mistäkin syystä. Usein riittää, kun hän vain TUNTEE, että häntä jotenkin kritisoidaan, vaikka näin ei olisi.
- Anteeksipyytäminen on hänelle aivan äärettömän vaikeaa. Koko elämämme aikana hän on pyytänyt minulta anteeksi tasan kaksi kertaa.
- Häneltä ei voi pyytää apua mihinkään. Hänellä on aina kiire tai tärkeämpää tekemistä. Saattaa jopa hieman suuttua siitä, kun kehdattiin edes pyytää hänen apuaan.
- Sen sijaan häntä autetaan ihan koko ajan ja hän myös olettaa, että apua saa aina. Viime kesänä siskoni talolla oli maalaustalkoot. Hän ei itse osallistunut maalaamiseen ollenkaan, vaan teki jotain muuta, kun muut maalasivat (minä mukaan lukien). Kiitosta häneltä ei saa. Joskus hän saattaa hyvin, hyvin hiljaisella äänellä sanoa "kiitos", mutta tämä on harvinaista.
- Hän ei kestä kritiikkiä, ei siis minkäänlaista. Hän uskoo olevansa oman alansa paras ja muut sen sijaan matkivat häntä.
- Hän kritisoi muita. Hän on taitava laittamaan esim. kaikki meidän väliset riidat vain minun syykseni. Hänessä
itsessään ei koskaan ole mitään vikaa. Jos alan esimerkiksi itkeä sen jälkeen, kun hän on loukannut minua, tuhahtaa hän vain "lopeta se pillittäminen".
- Viimeksi riidellessämme hän sanoi minun olevan mm. "sairas ihmishirviö", joka yrittää vain pilata hänen elämänsä. Tämä tuntui todella pahalta :( Anteeksipyyntöä ei koskaan tullut...
- Olemme riidoissa aina tasan niin kauan kuin minä pyydän anteeksi. Kerran odotin, josko hän lopettaisi riitamme omasta aloitteestaan; olimme kaksi kuukautta puhumatta mitään, kunnes taas itse pyysin anteeksi, koska muulla tavoin emme saa sovittua.
Olen aina ajatellut, että siskoni nyt vain on vähän vaikea. Mutta nyt mieheni on päässyt seuraamaan tätä touhua sivusta ja on ollut huolissaan minun voinnistani. Siskoni saa välillä minut uskomaan kaikki arvostelevat puheet itsestäni, jonka johdosta ajattelen usein olevani paha ihminen. Että minussa on todella jotain vikana, koska hän käyttäytyy sillä tavalla.
En tietenkään varmaksi tiedä, onko hän narsisti. Nytkin mietin, että jos tämä kaikki onkin vain minun omaa kuvitelmaani, ja oikeasti se olenkin minä, joka tässä tapauksessa on se sairas osapuoli. Mistä sen voi tietää?
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla tai ei, tuskin kumpikaan (saati vanhempanne) teistä täysin terve on. Varmaan jotain lapsuudessa mennyt pieleen?
Viimeksi riidellessämme hän sanoi minun olevan mm. "sairas ihmishirviö". Kukaan ei yleensä sano tuollaista ilman syytä.
Jessus sentään. Ap tässä jo valmiiksi miettii että onko hänessä jotain vikaa ja voisiko hän tehdä jotain tai käyttäytyä jotenkin toisin... ja sitten tullaan haukkumaan sairaaksi tai vihjaillaan että Ap olisi jotenkin epävakaa.
Ette selvästikään tunne itsekeskeisiä ja aidosti empatiakyvyttömiä ihmisiä. Oma sisareni on samanlainen kuin ap:n. Kehtasin kerran pyytää häneltä apua puhelimella (pyysin että käy tarkistamassa onko iäkäs äitimme kunnossa kun hänellä oli ollut omituisia oireita, asun toisessa kaupungissa ja sisareni asui silloin äitini viereisessä korttelissa). Niin siskoni suuttui minulle ja ilmoitti että hän ei ole mikään omaishoitaja, ja käski minun muuttaa lähemmäksi jos äidin terveys kiinnostaa! Olen myös kuullut häneltä olevani itsekäs ja kateellinen. Itsekäs olen jos en esim. osta hänellekin matkalippua kun olemme lähdössä sukuloimaan, tai automaattisesti tarjoa kyytiä jos hän tarvitsee, tms.
Hän ajattelee että muiden ihmisten pitää auttaa häntä ja antaa hänelle rahaa, etenkin jos näillä muilla menee elämässään "paremmin" kuin hänellä. (Esimerkiksi minun, koska minulla on parisuhde ja hänellä ei). Vanhempani antoivat aikoinaan sisarelleni muutaman sata euroa kuussa usean vuoden ajan, kunnes saivat selville että raha ei mennytkään elämiseen tarvittaviin välttämättömiin kuluihin, vaan muihin asioihin.
Olemme siis keski-ikäisiä ja molemmat työelämässä. Sisareni on ns. kultainen lapsi eli häntä ei ole pahemmin kielletty tai rajoitettu koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun hän pyysi sinulta anteeksi ne kaksi kertaa, kuulostiko se siltä että hän oli pahoillaan kun hänen piti pyytää anteeksi? Vähän niinkuin Jari Sillanpään "anteeksipyyntö", jossa hän sanoi olevansa pahoillaan siitä jos hän oli jotakuta loukannut.
Vierailija kirjoitti:
Tarinalla on aina kaksi puolta. Tuo on sinun näkemyksesi, ja siskosi kertomana saattaisit taas sinä kuulostaa narsistimaiselta. Ainakin se paistaa rivien välistä, että kovasti säälittelet itseäsi ja olet itkuherkkä. En puolustele esimerkiksi puhelimen korvaan lyömistä tai siskosi käytöstä, mutta jospa teissä molemmissa on vikaa? Ei se ihmisistä narsisteja tee, jos heidän kanssaan ei vain toimeen tule tai pysty kommentoimaan kunnolla. Kaikki eivät tykkää kaikista tai tule keskenään toimeen, edes sisarukset. Voihan olla niinkin, että sä olet itse huomaamattasi ollut itsesääli- ja marttyyriasenteella liikenteessä jo pidempään, ja siskosi ei vain enää jaksa olla myötätuntoinen.
Jaahas, palstan ammattilyttääjä tuli mitätöimään ap:n kokemuksen. Mene pois tästäkin ketjusta.
Voisiko kyse olla masennuksesta, ja jostain katkeruudesta jota siskosi ei saa sanottua ääneen tai edes tiedosta? Tuli mieleen, koska omat vanhempani ovat aina kohdelleet meitä siskoksia epätasa-arvoisesti, eli siskoni on se suosikki joka on aina saanut kaiken, myös kehut ja läheisyyden, kun taas minua on lähinnä ihmetelty ja arvosteltu. Häneltä ei myöskään koskaan vaadittu mitään, esim. kotitöiden tekoa, toisin kuin minulta. Onhan siitä jäänyt vähän kumma olo, ja on vaikea ymmärtää miksi vanhempamme toimivat niin, ja se on aiheuttanut arvottomuuden tunnetta ja jopa masennusta. Siskoni vikahan se ei tietenkään ole, mutta huomaan välillä ärsyyntyväni siitä jos hän ei tajua kuinka paljon helpommalla on päässyt. Voisin kuvitella, että jos en tiedostaisi tai myöntäisi kateuden tunteitani, voisin käyttäytyä siskoa kohtaan samaan tyyliin kuin sinun siskosi sinua kohtaan.
Oman siskoni kanssa kävi nyt taas niin, että kun hänen 11v. lapsensa oli kylässä luonani, lapsi alkoi yhtäkkiä selittää, että siskoni oli sanonut, ettei tämä lapsi voi saada ammattia siitä, missä on kaikkein lahjakkain (taideala). Lapsi oli silminnähden surullinen, koska on suhtatunut asiaan intohimoisesti pienestä asti. Sanoin, että kyllähän se onnistuu, mutta vaatii paljon työtä ja ehkä toisen ammatin rinnalle että voi varmistaa toimeentulon.
Vähän ajan päästä lapsi sanoi, että äiti sanoi, että sinäkin olet aina välillä työtön (taideala). Sanoin, etten kyllä ole aikuisiällä koskaan ollut kokonaan työtön. Olisi ollut aivan mahdoton selittää tuon ikäiselle, että toisinaan voin olla osittaisella työttömyyskorvauksella muutamia kuukausia useita eri sivutöitä tehden, jotka vähentävät työttömyyskorvausta tietyn määrän jälkeen ja tehden taidetta joitain kuukausia ilman apurahaa eläen säästöillä, joita olen kyllä ehtinyt keräämään. Ja ettei se ole lainkaan sama, kuin hänen äitinsä joutuminen työttömäksi toimistotyöstään, koska äidillä ei silloin oikeasti ole mitään työtä.
Kiehahti ihan todella taas. Siskoni ei aikanaan hakenut taidealalle enää uudelleen koska ei päässyt kerrasta sisään. Sen jälkeen hän vain totesi, että teki järkevän valinnan, koska eihän taiteella kukaan elä. Sen jälkeen hän on ottanut asiakseen uskotella itselleen ja muille, etten kykene elättämään itseäni taidealalla, että minun pitäisi vaihtaa alaa johonkin "tavalliseen" kuten hän. Älyttömimmillään hän ehdottaa "avuliaana" minulle töitä, joita hänen tuttujensa työpaikoissa olisi vapaana samaan aikaan kun työskentelen täydellä apurahalla kolmen sivutyön kanssa. Hänen ilmeensä oli todella kummallinen kun kerran kävi ilmi, että monen vuotena tienaan enemmän kuin hän. Nyt hän ulottaa tätä jo lapseensakin, tämäkään ei saa kouluttautua taidealalle ja tällekin täytyy valehdella, etten pärjää elämässä alavalintani takia.
Miksi h emmetissä 11-vuotiaalle selitetään ylipäätään tädin työasioista ja joudun tällaiseen väliin oikomaan asioita? Hänen äitinsä on nyt hankkinut yhteiskunnan piikkiin kolmannen koulutuksensa. Yhtenä syynä se, että hän ajatteli olevansa sairaanhoitajan sisäänpääsykokeiden psykologisten testien yläpuolella ja opetteli niihin oikeat vastaukset tultuaan kertaalleen hylätyksi. Ala ei ollutkaan oma, jännä juttu. Pitäisikö minun sanoa lapselle, että olen toki toisinaan osittaisella työttömyyskorvauksella, mutta sinun äitisi uravalinnatpa ovatkin ihan oma juttunsa! En sanonut sitä. Sanoin, että tämä on varmaan vain väärinkäsitys. Ja yritän unohtaa taas tämänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tuo aloittajan postaus kuulostaa niin tutulta varsinkin tuo että siskoa on autettu koko perheen voimin valtavasti kaikessa. Silti jaksaa muistaa ja vittuilla heti kun joku asia ei onnistukkaan. Heti kun joku ei mene hänen pillin mukaan niin kiukuttelee kuin 15 vuotias teini ja sitä ei lopulta jaksa kukaan kuunnella ja luovuttaa. Itse on aina myöhässä kaikesta sovitusta mutta vetää raivarit jos hän joutuu hetken odottamaan. Kuka aikuinen ihminen tekee numeron siitä että läheinen ei ole kuin taksi aina samalla minuutilla paikalla ja että elämässä joutuu odottamaan. Hän on siis 39 vuotias ja ei ole aiemmin käyttäytynyt näin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla tai ei, tuskin kumpikaan (saati8 vanhempanne) teistä täysin terve on. Varmaan jotain lapsuudessa mennyt pieleen?
Viimeksi riidellessämme hän sanoi minun olevan mm. "sairas ihmishirviö". Kukaan ei yleensä sano tuollaista ilman syytä.
Jessus sentään. Ap tässä jo valmiiksi miettii että onko hänessä jotain vikaa ja voisiko hän tehdä jotain tai käyttäytyä jotenkin toisin... ja sitten tullaan haukkumaan sairaaksi tai vihjaillaan että Ap olisi jotenkin epävakaa.
Ette selvästikään tunne itsekeskeisiä ja aidosti empatiakyvyttömiä ihmisiä. Oma sisareni on samanlainen kuin ap:n. Kehtasin kerran pyytää häneltä apua puhelimella (pyysin että käy tarkistamassa onko iäkäs äitimme kunnossa kun hänellä oli ollut omituisia oireita, asun toisessa kaupungissa ja sisareni asui silloin äitini viereisessä korttelissa). Niin siskoni suuttui minulle ja ilmoitti
Huh huh miten raskaalta ihmiseltä kuulostaa.. Miten olet saanut välit pidettyä yllä vai oletko saanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarinalla on aina kaksi puolta. Tuo on sinun näkemyksesi, ja siskosi kertomana saattaisit taas sinä kuulostaa narsistimaiselta. Ainakin se paistaa rivien välistä, että kovasti säälittelet itseäsi ja olet itkuherkkä. En puolustele esimerkiksi puhelimen korvaan lyömistä tai siskosi käytöstä, mutta jospa teissä molemmissa on vikaa? Ei se ihmisistä narsisteja tee, jos heidän kanssaan ei vain toimeen tule tai pysty kommentoimaan kunnolla. Kaikki eivät tykkää kaikista tai tule keskenään toimeen, edes sisarukset. Voihan olla niinkin, että sä olet itse huomaamattasi ollut itsesääli- ja marttyyriasenteella liikenteessä jo pidempään, ja siskosi ei vain enää jaksa olla myötätuntoinen.
Että minä inhoan nöitä ihmisiä, joiden mielestä tarinoilla on aina kaksi puolta. Kun puhutaan tarpeeksi narsistisista ja kamalista ihmisistä, niin ei todellakaan ole. Ja ne täydet narsistitkin ovat jonkun siskoja tai äitejä, ei pelkkä sukulaisuus tee ihmisestä ihanaa ja hyväntahtoista, edes jotenkinsalaa pohjimmiltaan silloinkin kun se ei missään näy.
Ei väliä mikä diagnoosi. Toimi niin kun sulla syytön ja hyvä olla, vaikka välinne katkeaisi. Heitä romukoppaan sukulaisuus ajattelu, koska se ei välttämättä toimi aikuisena.
Kiitos tästä! Narsistisessa suvussa on tosi haastavaa hahmottaa edes perusempatiaa ja normaalia vuorovaikutusta, kun se on parhaimmillaan tuollaista kun yllä. Jos siihen reagoi jollain lailla on joko kiittämätön, ilkeä tai itkupilli. Oma sisareni on samanlainen kuin ap:n, kesti monta vuotta tajuta miten hirveät ja pitkät jäljet tuollaisella on, koska tietysti monet teini- ja aikuisiän ystävyyssuhteetkin olivat samankaltaisia.