Miltä persoonallisuushäiriö tuntuu

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriö tuntuu lähipiirissä.

Itse pers.häiriöinen ei useimmiten tunne olevansa mitenkään ainakaan sairas, paitsi mahdollisesti muita upeampi ja erityislaatuinen yksilö. Lähipiiri sen sijaan voi huonosti.

Siltä se tuntuu.

Riippuu millaisesta persoonallisuushäiriöstä puhutaan.

Persoonallisuushäiriöinen ei koe olevansa jonkinlainen ihminen, koska "minää" ei ole. Personallisuushäiriöinen ei ole lukinnut vastaustaan maailmalle siitä, mikä ja kuka hän on. Hän on mitä vaan, eli diagnoosin mukaisesti epävakaa. Epävakaa tarkoittaa epävakaa, eli ihmisessä on sisällä monia eri ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka ponnahtelevat pintaan silloin tällöin ilman että ihminen itse voi sille mitään. Persoonallisuushäiriöinen on kameleontti, tahtomattaan.

Hän on joutunut lapsena tilanteisiin, joissa itsensä puolustaminen ei ollut mahdollista, ainoa vaihtoehto oli muuttaa itseään, jättää henkinen häntä hämäykseksi kuin lisko. Persoonallisuushäiriöinen puolustautuu muuttamalla itseään, jolloin vastustaja hämääntyy eikä enää tiedä kuka tämä ihminen oikeasti on. Eräänlainen pakon edessä omaksuttu näyttelytaito, joka kasvaa osaksi itseä, josta tulee se mitä on. Itsellä todettiin vaikea personallisuushäiriö mielisairaalassa jo 90-luvulla. Eläkkeelle sillä ei pääse.

Oma mielipiteeni on, että johtuu pitkälti lapsuuden rajuista väkivaltakokemuksista koulussa. Minua pahoinpideltiin päivittäin, ja vanhempien mielestä itsensä puolustaminen millään tavoin oli syntiä, täysin tuomittavaa. Ei saa sanoa takaisin eikä saa lyödä takaisin, missään tapauksessa. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää hämätä vihollista olemalla eri ihmisiä yhtaikaa. Näin sen itse koen. Kaiken maailman jenkkipaskaleffathan yrittävät demonisoida kaikki hullut ikään kuin heissä asuisi jonkinlainen pahuus, mutta ihan tällaista arkista shittiä tämä on. Kirjoittaminen sopii personallisuushäiriöiselle, siinä hän on vakaa. En koe olevani normaali ollenkaan, puhumattakaan että erinomainen, olen ihmisen romu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu vaikkapa siltä että olet hiihtolomalla rakkaiden läheisten sukulaisten kanssa ja tunnelma on erittäin hyvä. Silti saat jatkuvasti kummallisia pelko- ja ahdistuskohtauksia joiden syytä et ymmärrä. Heräät yöllä paniikkiin, kurkkua kuristaa niin että joudut miettimään onko sydämessä jotain vikaa. Ajattelet että mitä helvettiä nyt taas.

Mulla on kanssa noita. Ei auta, vaikka hokisi itselleen, että ei ole mitään hätää. Pelko- ja ahdistuskohtaukset ovat tavallaan kontrollin ulkopuolella. Itku on herkässä. Joskus myös ns. halvaantumisen kokemuksia, joiden aikana seuraat maailmaa ikäänkuin ulkopuolelta, outouden tunnetta.

Minustakin tuntuu usein tältä, onko sinulla diagnosoitu nämä tunteet?

Ei ole diagnosoitu. Olisiko diagnoosista apua? En oikeastaan luota lääkäreihin. Hullujen huoneelle mut pian kiikuttaisivat. Lääkkeitäkin on monenmoisia...

Toisaalta en jaksaisi näitä oireitakaan. Tiedän, että alisuoriudun elämästä tän takia. On tuntunut tältä jo jonkin aikaa, joten ei ole oikein enää käsitystä normaalista.

Ihminen elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, joten toki se mitä muut meistä ajattelevat heijastuu kuhunkin yksilöön, oli toduudenmukaista tai ei.

Vierailija kirjoitti:

?

Tuntemani pe-hä- ihminen on epävakaa, menee helposti voitonvarmasta epätoivoiseksi.

On ylimielinen, vilpillinen, kostonhimoinen ja epäilee muita. Yrittää saada oman asiansa läpi keinolla millä hyvänsä.

Suuttuu toisten heikkoudesta ja menestyksestä. Kostaa ne oudolla tavoilla.

Ei välitä laista eikä toisten rajoista. Ei käsitä, että muutkin huomaavat hänen valheensa.

Ottaa 2 ihmisestä toisen kaverikseen ja jättää toisen ilman huomiota. Ajaa jäljelle jääneen ihmisen loppuun.

Näin tällä kertaa kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöinen ei koe olevansa jonkinlainen ihminen, koska "minää" ei ole. Personallisuushäiriöinen ei ole lukinnut vastaustaan maailmalle siitä, mikä ja kuka hän on. Hän on mitä vaan, eli diagnoosin mukaisesti epävakaa. Epävakaa tarkoittaa epävakaa, eli ihmisessä on sisällä monia eri ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka ponnahtelevat pintaan silloin tällöin ilman että ihminen itse voi sille mitään. Persoonallisuushäiriöinen on kameleontti, tahtomattaan.

Hän on joutunut lapsena tilanteisiin, joissa itsensä puolustaminen ei ollut mahdollista, ainoa vaihtoehto oli muuttaa itseään, jättää henkinen häntä hämäykseksi kuin lisko. Persoonallisuushäiriöinen puolustautuu muuttamalla itseään, jolloin vastustaja hämääntyy eikä enää tiedä kuka tämä ihminen oikeasti on. Eräänlainen pakon edessä omaksuttu näyttelytaito, joka kasvaa osaksi itseä, josta tulee se mitä on. Itsellä todettiin vaikea personallisuushäiriö mielisairaalassa jo 90-luvulla. Eläkkeelle sillä ei pääse.

Oma mielipiteeni on, että johtuu pitkälti lapsuuden rajuista väkivaltakokemuksista koulussa. Minua pahoinpideltiin päivittäin, ja vanhempien mielestä itsensä puolustaminen millään tavoin oli syntiä, täysin tuomittavaa. Ei saa sanoa takaisin eikä saa lyödä takaisin, missään tapauksessa. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää hämätä vihollista olemalla eri ihmisiä yhtaikaa. Näin sen itse koen. Kaiken maailman jenkkipaskaleffathan yrittävät demonisoida kaikki hullut ikään kuin heissä asuisi jonkinlainen pahuus, mutta ihan tällaista arkista shittiä tämä on. Kirjoittaminen sopii personallisuushäiriöiselle, siinä hän on vakaa. En koe olevani normaali ollenkaan, puhumattakaan että erinomainen, olen ihmisen romu.

Hyvä kuvaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu vaikkapa siltä että olet hiihtolomalla rakkaiden läheisten sukulaisten kanssa ja tunnelma on erittäin hyvä. Silti saat jatkuvasti kummallisia pelko- ja ahdistuskohtauksia joiden syytä et ymmärrä. Heräät yöllä paniikkiin, kurkkua kuristaa niin että joudut miettimään onko sydämessä jotain vikaa. Ajattelet että mitä helvettiä nyt taas.

Mulla on kanssa noita. Ei auta, vaikka hokisi itselleen, että ei ole mitään hätää. Pelko- ja ahdistuskohtaukset ovat tavallaan kontrollin ulkopuolella. Itku on herkässä. Joskus myös ns. halvaantumisen kokemuksia, joiden aikana seuraat maailmaa ikäänkuin ulkopuolelta, outouden tunnetta.

Minustakin tuntuu usein tältä, onko sinulla diagnosoitu nämä tunteet?

Eikö tuo viimeksi mainittu ole sulkutila?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu vaikkapa siltä että olet hiihtolomalla rakkaiden läheisten sukulaisten kanssa ja tunnelma on erittäin hyvä. Silti saat jatkuvasti kummallisia pelko- ja ahdistuskohtauksia joiden syytä et ymmärrä. Heräät yöllä paniikkiin, kurkkua kuristaa niin että joudut miettimään onko sydämessä jotain vikaa. Ajattelet että mitä helvettiä nyt taas.

Mulla on kanssa noita. Ei auta, vaikka hokisi itselleen, että ei ole mitään hätää. Pelko- ja ahdistuskohtaukset ovat tavallaan kontrollin ulkopuolella. Itku on herkässä. Joskus myös ns. halvaantumisen kokemuksia, joiden aikana seuraat maailmaa ikäänkuin ulkopuolelta, outouden tunnetta.

Minustakin tuntuu usein tältä, onko sinulla diagnosoitu nämä tunteet?

Eikö tuo viimeksi mainittu ole sulkutila?

Sulkutila? Onko linkkiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu vaikkapa siltä että olet hiihtolomalla rakkaiden läheisten sukulaisten kanssa ja tunnelma on erittäin hyvä. Silti saat jatkuvasti kummallisia pelko- ja ahdistuskohtauksia joiden syytä et ymmärrä. Heräät yöllä paniikkiin, kurkkua kuristaa niin että joudut miettimään onko sydämessä jotain vikaa. Ajattelet että mitä helvettiä nyt taas.

Mulla on kanssa noita. Ei auta, vaikka hokisi itselleen, että ei ole mitään hätää. Pelko- ja ahdistuskohtaukset ovat tavallaan kontrollin ulkopuolella. Itku on herkässä. Joskus myös ns. halvaantumisen kokemuksia, joiden aikana seuraat maailmaa ikäänkuin ulkopuolelta, outouden tunnetta.

Minustakin tuntuu usein tältä, onko sinulla diagnosoitu nämä tunteet?

Ei ole diagnosoitu. Olisiko diagnoosista apua? En oikeastaan luota lääkäreihin. Hullujen huoneelle mut pian kiikuttaisivat. Lääkkeitäkin on monenmoisia...

Toisaalta en jaksaisi näitä oireitakaan. Tiedän, että alisuoriudun elämästä tän takia. On tuntunut tältä jo jonkin aikaa, joten ei ole oikein enää käsitystä normaalista.

Mulla on myös sisäinen turvallinen maailmani, johon pakenen ahdistavissa tilanteissa.

up

narsistit ja psykopaatit

Kyllä mä ainakin tunnistan olevani sairas ja ulkopuolisille ihmisille olen (liian) kiltti, ystävällinen, teen kaikkeni miellyttääkseni, en osaa sanoa ei ja välttelen konflikteja parhaani mukaan.

Elämä epävakaana on tosi rankkaa, ei voi ikinä suunnitella mitään. Jos mies haluaisi viettää romanttista viikonloppua niin on aivan varma, että juuri silloin olen helvetin huonolla tuulella ja ahdistunut, vaikka ei pitäisi. Aina kun kaiken PITÄISI olla hyvin niin rupean ahdistumaan. Aina kun menee huonosti niin ahdistun vielä enemmän. Lomamatkalla saatan olla paskassa kunnossa tai hyvässä kunnossa. Joulut ja syntymäpäivät joita odotan kovasti on yleensä ihan hirveätä tuskaa, vaikka yritän parhaani näytellä että ei oo mitään hätää. En saa sitä oloani muutettua paremmaksi millään. Se tulee ja menee miten haluaa ja pienikin ristiriita saattaa laukausta pahimmillaan jopa viikkojen masennuksen/surun/ahdistuksen. Kun tunnen sen tunteen taas hyvien aikojen jälkeen valuessa suoniini niin alan jo itkemään. En jaksa!! Älä tule!!! Mutta se tulee aina uudestaan.. Siltä se tuntuu.

Jostain kumman syystä mieheni rakastaa minua silti, vaikka meidän elämä on yhtä vuoristorataa.

Vierailija kirjoitti:

Näin tällä kertaa kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöinen ei koe olevansa jonkinlainen ihminen, koska "minää" ei ole. Personallisuushäiriöinen ei ole lukinnut vastaustaan maailmalle siitä, mikä ja kuka hän on. Hän on mitä vaan, eli diagnoosin mukaisesti epävakaa. Epävakaa tarkoittaa epävakaa, eli ihmisessä on sisällä monia eri ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka ponnahtelevat pintaan silloin tällöin ilman että ihminen itse voi sille mitään. Persoonallisuushäiriöinen on kameleontti, tahtomattaan.

Hän on joutunut lapsena tilanteisiin, joissa itsensä puolustaminen ei ollut mahdollista, ainoa vaihtoehto oli muuttaa itseään, jättää henkinen häntä hämäykseksi kuin lisko. Persoonallisuushäiriöinen puolustautuu muuttamalla itseään, jolloin vastustaja hämääntyy eikä enää tiedä kuka tämä ihminen oikeasti on. Eräänlainen pakon edessä omaksuttu näyttelytaito, joka kasvaa osaksi itseä, josta tulee se mitä on. Itsellä todettiin vaikea personallisuushäiriö mielisairaalassa jo 90-luvulla. Eläkkeelle sillä ei pääse.

Oma mielipiteeni on, että johtuu pitkälti lapsuuden rajuista väkivaltakokemuksista koulussa. Minua pahoinpideltiin päivittäin, ja vanhempien mielestä itsensä puolustaminen millään tavoin oli syntiä, täysin tuomittavaa. Ei saa sanoa takaisin eikä saa lyödä takaisin, missään tapauksessa. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää hämätä vihollista olemalla eri ihmisiä yhtaikaa. Näin sen itse koen. Kaiken maailman jenkkipaskaleffathan yrittävät demonisoida kaikki hullut ikään kuin heissä asuisi jonkinlainen pahuus, mutta ihan tällaista arkista shittiä tämä on. Kirjoittaminen sopii personallisuushäiriöiselle, siinä hän on vakaa. En koe olevani normaali ollenkaan, puhumattakaan että erinomainen, olen ihmisen romu.

Pe-hä -läheiseni näkee taustansa syynä kostaa  menneisyyden tapahtumat.  Jos sinä et ole "demonisoitu leffa-aines" miten sinulla on tämä kostopuoli?

Miten suhtaudut  muihin ihmisiin?  Pe-hä -läheiseni on sitä mieltä, että hänellä on oikeus  sabotoida, ylittää toisen rajat.  Hänestä on ihan normaalia kulkea kostamassa esim. kerrostalonaapureille pienetkin kolahdukset keskipäivällä, vaikka mielestäni hän asuu rauhallisessa mummutalossa. Olen todistanut, kun hän kyttää jos naapuri siirtää huonekaluja,  alkaa vaikka poralla poraamaan tuntikausia. Hänestä ovat naapurit tehneet kanteluita, pelkään että kohta saa häädön. 

Millainen Ap olet suhteessa toisen ihmisen sinulle vaikka vahingossa aiheuttamaan pieneen häiriöön (kuten kerroin, sen tasoiseen, että naapuri siirtää sänkyään tai imuroi kotonaan keskellä päivää)?  Alatko kostaa?

Häröjen seura tuntuuu etenkin omassa taloudessa ja huonovointisuudessa. Häröt tulee kiertää kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin tällä kertaa kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöinen ei koe olevansa jonkinlainen ihminen, koska "minää" ei ole. Personallisuushäiriöinen ei ole lukinnut vastaustaan maailmalle siitä, mikä ja kuka hän on. Hän on mitä vaan, eli diagnoosin mukaisesti epävakaa. Epävakaa tarkoittaa epävakaa, eli ihmisessä on sisällä monia eri ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka ponnahtelevat pintaan silloin tällöin ilman että ihminen itse voi sille mitään. Persoonallisuushäiriöinen on kameleontti, tahtomattaan.

Hän on joutunut lapsena tilanteisiin, joissa itsensä puolustaminen ei ollut mahdollista, ainoa vaihtoehto oli muuttaa itseään, jättää henkinen häntä hämäykseksi kuin lisko. Persoonallisuushäiriöinen puolustautuu muuttamalla itseään, jolloin vastustaja hämääntyy eikä enää tiedä kuka tämä ihminen oikeasti on. Eräänlainen pakon edessä omaksuttu näyttelytaito, joka kasvaa osaksi itseä, josta tulee se mitä on. Itsellä todettiin vaikea personallisuushäiriö mielisairaalassa jo 90-luvulla. Eläkkeelle sillä ei pääse.

Oma mielipiteeni on, että johtuu pitkälti lapsuuden rajuista väkivaltakokemuksista koulussa. Minua pahoinpideltiin päivittäin, ja vanhempien mielestä itsensä puolustaminen millään tavoin oli syntiä, täysin tuomittavaa. Ei saa sanoa takaisin eikä saa lyödä takaisin, missään tapauksessa. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää hämätä vihollista olemalla eri ihmisiä yhtaikaa. Näin sen itse koen. Kaiken maailman jenkkipaskaleffathan yrittävät demonisoida kaikki hullut ikään kuin heissä asuisi jonkinlainen pahuus, mutta ihan tällaista arkista shittiä tämä on. Kirjoittaminen sopii personallisuushäiriöiselle, siinä hän on vakaa. En koe olevani normaali ollenkaan, puhumattakaan että erinomainen, olen ihmisen romu.

Pe-hä -läheiseni näkee taustansa syynä kostaa  menneisyyden tapahtumat.  Jos sinä et ole "demonisoitu leffa-aines" miten sinulla on tämä kostopuoli?

Miten suhtaudut  muihin ihmisiin?  Pe-hä -läheiseni on sitä mieltä, että hänellä on oikeus  sabotoida, ylittää toisen rajat.  Hänestä on ihan normaalia kulkea kostamassa esim. kerrostalonaapureille pienetkin kolahdukset keskipäivällä, vaikka mielestäni hän asuu rauhallisessa mummutalossa. Olen todistanut, kun hän kyttää jos naapuri siirtää huonekaluja,  alkaa vaikka poralla poraamaan tuntikausia. Hänestä ovat naapurit tehneet kanteluita, pelkään että kohta saa häädön. 

Millainen Ap olet suhteessa toisen ihmisen sinulle vaikka vahingossa aiheuttamaan pieneen häiriöön (kuten kerroin, sen tasoiseen, että naapuri siirtää sänkyään tai imuroi kotonaan keskellä päivää)?  Alatko kostaa?

Ei tulisi mieleenikään kiusata naapureita tai ketään. Minulla ainakin on todella korkea moraali, en halua tehdä pieniäkään rikkeitä vaan noudatan sääntöjä ja lakeja jopa liiankin tarkasti. Olen ystävällinen kaikille enkä valita juuri mistään ellei ole ihan pakko. Pikemminkin koen olevani alempiarvoinen ja ettei minulla ole samoja oikeuksia kuin muilla.

Persoonallisuushäiriöitä on monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Häröjen seura tuntuuu etenkin omassa taloudessa ja huonovointisuudessa. Häröt tulee kiertää kaukaa.

Olen samaa mieltä. 

Jos olo persoonallisuuhäiriöisen kanssa on koko ajan huono, on oman terveyden ja mielenrauhan säilyttämiseksi otettava ns. hajurakoa. Normaali empatia ei kokemukseni mukaan muuta kuin saa häiriöisen imemään lisää. Hän on vuotava ämpäri. Mikään annettu apukaan ei riitä. 

Persoonallisuushäiriöitä on niin useita erilaisia, ja ne vaikuttavat ihmisten elämään niin erilailla, että tuohon alkuperäiseen kysymykseen on mahdotonta vastata. Itselläni diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö n. 10v sitten, ja saatuani diagnoosin opin ymmärtämään itseäni ja käytöstäni paremmin ja sen myötä myös muuttamaan sitä. 

Epävakaa persoonallisuushäiriö ilmeni minulla tunteiden nopeana vaihteluna (esim onnellisuudesta epätoivoon hetkessä), itsetuhoisuutena, mustavalkoisena ajatteluna ja hylätyksi tulemisen pelkona parisuhteissa. Lääkitykset vain pahensivat oloa, koska ne vahvistivat oloa etten itse ollut hallinnassa käyttäytymisestäni ja tunteistani kun niitä kerran piti lääkitä. DKT terapiassa lopetin kaikki lääkitykset kerralla ja opin hallitsemaan ahdistuskohtauksia ja tunteitani. Tai siis, en tietenkään voi vaikuttaa tunteiden ilmaantumiseen mutta voin itse päättää miten niihin reagoin ja annanko esim. ahdistukselle valtaa.

Nyt 10v. diagnoosin saamisen jälkeen olen onnellinen omassa elämässäni enkä vaihtaisi tätä ns. "normaaliin" persoonallisuuteen. Onnellisina päivinä olen huomattavasti onnellisempi ja energisempi kuin mitä on ns. "normaalia", ja mindfullnessin avulla olen myös oppinut hyväksymään surumielisyyden osana elämää ja jopa saamaan eräänlaista nautintoa melankoliasta tasapainottamassa elämää, sillä se auttaa minua arvostamaan onnellisuutta entistä enemmän. Olen onnellisessa parisuhteessa jossa olemme keskustelleet epävakaasta persoonallisuushäiriöstä heti suhteen alussa, joten kumppanini tietää miten tukea minua ja ymmärtää miksi tunteeni saattavat vaihdella. Olemme myös keskustelleet aiemmista suhteistamme, lapsuudesta jne jotka väistämättä vaikuttavat omaan käyttäytymiseen parisuhteesta normaalillakin ihmisellä.

Vaikka persoonallisuutta ei voi suoranaisesti muuttaa niin sitä voi muokata toivottavaan suuntaan, kuin myös epävakaata persoonallisuutta. Suosittelen lämpimästi DKT terapiaa kaikille joilla on epävaakaa persoonallisuus tai vastaavaa, luultavasti en itse olisi enää edes elossa ilman sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin tällä kertaa kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöinen ei koe olevansa jonkinlainen ihminen, koska "minää" ei ole. Personallisuushäiriöinen ei ole lukinnut vastaustaan maailmalle siitä, mikä ja kuka hän on. Hän on mitä vaan, eli diagnoosin mukaisesti epävakaa. Epävakaa tarkoittaa epävakaa, eli ihmisessä on sisällä monia eri ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka ponnahtelevat pintaan silloin tällöin ilman että ihminen itse voi sille mitään. Persoonallisuushäiriöinen on kameleontti, tahtomattaan.

Hän on joutunut lapsena tilanteisiin, joissa itsensä puolustaminen ei ollut mahdollista, ainoa vaihtoehto oli muuttaa itseään, jättää henkinen häntä hämäykseksi kuin lisko. Persoonallisuushäiriöinen puolustautuu muuttamalla itseään, jolloin vastustaja hämääntyy eikä enää tiedä kuka tämä ihminen oikeasti on. Eräänlainen pakon edessä omaksuttu näyttelytaito, joka kasvaa osaksi itseä, josta tulee se mitä on. Itsellä todettiin vaikea personallisuushäiriö mielisairaalassa jo 90-luvulla. Eläkkeelle sillä ei pääse.

Oma mielipiteeni on, että johtuu pitkälti lapsuuden rajuista väkivaltakokemuksista koulussa. Minua pahoinpideltiin päivittäin, ja vanhempien mielestä itsensä puolustaminen millään tavoin oli syntiä, täysin tuomittavaa. Ei saa sanoa takaisin eikä saa lyödä takaisin, missään tapauksessa. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää hämätä vihollista olemalla eri ihmisiä yhtaikaa. Näin sen itse koen. Kaiken maailman jenkkipaskaleffathan yrittävät demonisoida kaikki hullut ikään kuin heissä asuisi jonkinlainen pahuus, mutta ihan tällaista arkista shittiä tämä on. Kirjoittaminen sopii personallisuushäiriöiselle, siinä hän on vakaa. En koe olevani normaali ollenkaan, puhumattakaan että erinomainen, olen ihmisen romu.

Pe-hä -läheiseni näkee taustansa syynä kostaa  menneisyyden tapahtumat.  Jos sinä et ole "demonisoitu leffa-aines" miten sinulla on tämä kostopuoli?

Miten suhtaudut  muihin ihmisiin?  Pe-hä -läheiseni on sitä mieltä, että hänellä on oikeus  sabotoida, ylittää toisen rajat.  Hänestä on ihan normaalia kulkea kostamassa esim. kerrostalonaapureille pienetkin kolahdukset keskipäivällä, vaikka mielestäni hän asuu rauhallisessa mummutalossa. Olen todistanut, kun hän kyttää jos naapuri siirtää huonekaluja,  alkaa vaikka poralla poraamaan tuntikausia. Hänestä ovat naapurit tehneet kanteluita, pelkään että kohta saa häädön. 

Millainen Ap olet suhteessa toisen ihmisen sinulle vaikka vahingossa aiheuttamaan pieneen häiriöön (kuten kerroin, sen tasoiseen, että naapuri siirtää sänkyään tai imuroi kotonaan keskellä päivää)?  Alatko kostaa?

Ei tulisi mieleenikään kiusata naapureita tai ketään. Minulla ainakin on todella korkea moraali, en halua tehdä pieniäkään rikkeitä vaan noudatan sääntöjä ja lakeja jopa liiankin tarkasti. Olen ystävällinen kaikille enkä valita juuri mistään ellei ole ihan pakko. Pikemminkin koen olevani alempiarvoinen ja ettei minulla ole samoja oikeuksia kuin muilla.

Persoonallisuushäiriöitä on monenlaisia.

Mikä  p-häiriö AP:lla on? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu vaikkapa siltä että olet hiihtolomalla rakkaiden läheisten sukulaisten kanssa ja tunnelma on erittäin hyvä. Silti saat jatkuvasti kummallisia pelko- ja ahdistuskohtauksia joiden syytä et ymmärrä. Heräät yöllä paniikkiin, kurkkua kuristaa niin että joudut miettimään onko sydämessä jotain vikaa. Ajattelet että mitä helvettiä nyt taas.

Mulla on kanssa noita. Ei auta, vaikka hokisi itselleen, että ei ole mitään hätää. Pelko- ja ahdistuskohtaukset ovat tavallaan kontrollin ulkopuolella. Itku on herkässä. Joskus myös ns. halvaantumisen kokemuksia, joiden aikana seuraat maailmaa ikäänkuin ulkopuolelta, outouden tunnetta.

Minustakin tuntuu usein tältä, onko sinulla diagnosoitu nämä tunteet?

Eikö tuo viimeksi mainittu ole sulkutila?

Sulkutila? Onko linkkiä?

Ei, mutta netistä löytyy tietoa. Muistaakseni Duodecimin sivuilla on.