Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksi asia pistää silmään uusperhekeskusteluissa.
17.02.2019 |
Aina se on puolison lapsi, joka on huonosti kasvatettu ja jolla on huonot käytöstavat. Se ei ole koskaan oma lapsi.
Vai onko joku lukenut ketjun, jossa ap voivottelee, kun puolison lapset ovat hyvätapaisia ja omat lapset raskaita?
Mitä tästä voi päätellä?
Kommentit (7)
Uusperhe on aina itsekkäiden aikuisten liitto, lapset siihen eivät halua.
On täysin selvää, että lapset siinä ei voi hyvin eikä siihen halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni lapset on paremmin kasvatettuja kuin minun lapseni. Heillä on äiti, joka on aika nat si, ja lapset totteletvat herkästi. Minä taas olen lepsumpi.
Myönnän, että meillä on näin päin. Ärsyttää vain, kun mies pitää itseään niiiiin erinomaisen kasvattajana.... vaikka hänellä ei ole siihen osaa eikä arpaa.
Itse olen uusperheellinen. Mulla 1 lapsi ennestään ja kumppanilla ei ollut yhtään. Mut rehdisti voin nyt sanoa, että mun lapsi edellisestä suhteesta on hyvätapainen jne, mutta meidän yhteinen on varsinainen riiviö. Rakkautta ja rajoja molemmilla, mutta tällä nuorimmalla ei vaan toimi.
Et näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe on aina itsekkäiden aikuisten liitto, lapset siihen eivät halua.
On täysin selvää, että lapset siinä ei voi hyvin eikä siihen halua.
Ai. Mun lapset nauttivat isäpuolensa seurasta kovasti. Ja äitipuolensa myös. Onko epäitsekkäämpää sit elää riitaisassa parisuhteessa tai kasvattaa lapset yksin?
Lapset ovat kuin pieruja, omiansa sietää. Vanha suomalainen sananlasku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä minä sanon, että yhteiset on huonommin kasvatettuja tai ainakin hemmoteltumpia. Miehen lapset on tottuneet siihen, ettei maailma pyöri heidän ympärillään. Tämä tulee ihan heidän äidiltään erityisesti, joka ei ala ketään passaamaan.... Tosin siinä on sitten se kääntöpuoli eli lapset on tavallaan jääneet aika omilleen selviämään äitinsä puolesta.
Yhteisten vahvuus taas tietysti ehjän perheen lisäksi on muu henkinen tuki. Mies on tosi huono esim. kouluhommissa, ex-vaimonsa vielä huonompi, mutta minä olen se ydin niissä. Minä osaan opettaa lapsia, vahdin läksyt, kokeet, seuraan päivittäin Wilmat jne. Meidän yhteiset ei koulusta ala pinnata tai vedellä vitosia laiskuuttaan. Ja kyllä, yhteinen vanhempi on jo teini eli nyt ei ole ihan pienistä enää kyse edes.
Alue: Aihe vapaa
No uusperheen yksi iso haaste on se et kaks eri elämäntyyliä yritetään sovittaa yhteen. Ja aika usein se on se äiti joka lapset kasvattaa, omalla tyylillään. Ja isä siinä sivussa auttelee. Jolloin uusperheen äiti kohtaa toisen naisen kasvattaman lapsen ja sen avustajaisän. Munkin mies tekee parhaansa omien lastensa suhteen, mut se on silti ehkä 30% siitä mitä minä pidän hyvänä vanhemmuutena. Ja en ole nipo. Lasten äiti taas elelee jossain omissa maailmoissaan ja on yhdistelmä curlingia, fanaattista uskoa siihen et hänen valintansa pelastavat maailman ja varmaan myös jotain mielenterveyden haasteita. Niin aika erilaisissa maailmoissa kasvavat minun ja kumppanin lapset. Lapset ihan ok eivätkä tietenkään mitään äidilleen voi. Mut kyllä ne haasteet siellä miehen puolella on.