Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko perhe-elämä ollut sitä mistä haaveilit (ennen lapsia)?
16.02.2019 |
Kysymys otsikossa. Itselläni oli ennen lasten saamista melko paljon kokemusta lapsista (olin työskennellyt sekä päiväkodissa että au pairina ja hoitanut nuorempia sisaruksiani niin kauan kuin muistan), mutta silti lasten kanssa eläminen on ollut erilaista kuin kuvittelin. Varmaan siksi, että perhe-elämä on pääosin arkea kun olin ajatellut lähinnä kesälomia, näin kärjistäen.
Kommentit (6)
No on ollut - siis hyvät ja huonot jutut ovat aika lailla sellaisia kuin kuvittelinkin. Olen nauttinut vanhemmuudesta eikä mulla ollut mikään ns. ruusunpunainen kuva hommasta.
Mutta se mikä yllätti on miten itse reagoin väsymykseen, lasten itkuun ja uhmaan. Täytyypä sanoa, että aikamoinen matka itseen ollut tämä vanhemmuus, enkä voi väittää olevani ylpeä itsestäni.
Erityisesti ensimmäinen uhmaikä oli kauhea. Ei lapsen vuoksi, vaan sen vuoksi että taannun itsekin lapsen kanssa täysin. Ja se on sellainen asia, mitä ei oikein voi vain päättää olla tekemättä etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kokemus kuin kakkosella. Muuten on ollut sellaista kun kuvittelin, mutta en ennen tiennyt millainen minusta tulee oikeasti väsyneenä. Luulin myös miestä hyväksi mieheksi ja isäksi ennen kuin lapsi syntyi.
On ollut parempaa ja hauskempaa kuin kuvittelin. Olen elementissäni mun hauskojen ja ihanien lasten äitinä (en siis ole kotiäiti vaan ihan työssäkäyvä). Mutta tän idyllin saavuttamiseksi isot ikäerot on olleet ihan välttämättömät. En olisi ollut hyvä äiti kahdelle saati kolmelle pienelle yhtä aikaa.
Paljon parempaa kuin olin kuvitellut, olin pitkään vela mutta sitten naimisiin mentyä ajateltiin antaa kuitenkin lapsen tulla jos on tullakseen. Vanhemmuus ha perhe-elämä on ollut ihanaa ja lapsi (kohta 10v) on ihan mahtava tyyppi!
Ei, ei ole ollut. Minulla oli paljon ruusuisemmat mielikuvat vaikken kovin kummoisia pilvilinnoja ja hattaraunelmia ollutkaan.
Nro 2 kirjoitti oikein osuvasti. Tekisi toisinaan mieli tuupata lapsi johonkin kellariin ja lukittautua itse vessaan, jotta saisi edes hetken "omaa aikaa ja tilaa". Tämä läheisyys ja tarpeellisuus on äärettömän tukahduttavaa! Sitä myös huomaa pysyvänsä elossa vaikka viikon nukkumatta, mutta millaiseksi ihmisrauniohirviöksi sitä silloin muuttuukaan.
Toisaalta kaikki positiiviset asiat ovat myös tuntuneet paljon vahvemmin ja suuremmin mitä olisin osannut kuvitellakaan. Rakkaita ovat, vaikka toisinaan niin hermoja riipiviä ♡.
Alue: Aihe vapaa
Ei ollut. Olin aina pitänyt lapsista ja kuvitellut, että lapset ovat viattomia pikku söpöliinejä, niin kuin tietysti ovatkin, mutta en ymmärtänyt kuinka raskasta kaikki voi olla. Kuvittelin että lasta rakastaa aina sydän pakahtuen, ja kaikki kliseiset rakkausrunot ja päivitykset upposivat minuun täysin. Kuvittelin nauttivani lasten kanssa olemisesta ja tekemisestä, ja ajattelin olevani hyvä, positiivinen, rakastava, kannustava, taitava ja gluteenittoman, sokerittoman ja maidottoman pullan tuoksuinen äiti.
En osannut kuvitellakaan kuinka usein ja paljon tämä todellisuudessa väsyttää, kyllästyttää ja pännii. En tiennyt että oman lapsen läheisyyden tarpeesta voi ahdistua. Kun joku haluaa olla koko ajan kiinni. Inhottavaa ja ahdistavaa, tekisi mieli huutaa, että anna mun hetki olla. Kuinka tylsää lasten kanssa on. Kehitystä on pitkässä juoksussa kiinnostavaa seurata, mutta päivittäiset hiekkakakut, piirustukset, laulut, tanssit, leikit ja muut - kuinka tylsää.
En ymmärtänyt kuinka paljon, eli jatkuvasti, täytyy olla henkisesti läsnä. Tai sitä lapset vaatii. Jos et ole, alkaa ongelmakäyttäytyminen eli huomion hakeminen, ja se on tietysti jokaisen kasvattajan mielestä sinun syy ja ongelma poistuu, kun jaksat olla läsnä ja antaa läheisyyttä. Ylipäätään kaikki on sinun vika.