Mikä oikeasti olisi tasa-arvoista?

Viime viikolla julkaistiin kirja, jossa aika sosiaalidemokraattisesti ajateltiin tasa-arvon olevan tasa-arvoa työelämässä, ja kotiin jääminen jonkin perheen sisäisen hoivatehtävän takia on automaattisesti epätasa-arvoinen tilanne kotiin jäävälle.



Onko sen sitten oltava näin?

Jos on koulutus muuhun kuin hoiva-alaan, kotona vietetyt vuodet eivät varmastikaan paranna asemaa työelämässä. Tasa-arvoisen uran kannalta kannattaisi minimoida kotona oleminen tai jakaa se tasa-arvoisesti. Vanhempainvapaiden jakamisen tiellä on oikeastaan vain sellainen tosiasiallinen este kuin imetys, joka ei mieheltä luonnistu. Joten pitäisi siis lakkauttaa imettäminen, pullolapsia voisi hoitaa vaikka vuoroviikoin kumpikin vanhempi.



Eihän tuossa tietysti ole mitään järkeä. Joten kysymys pitäisikin olla, miten kotona oleminen nakertaisi vähemmän työelämäpuolta? Vai voiko niin ollakaan, eikö se ole vain reilua, että kun tekee töitä enemmän, saa myös enemmän rahallista korvausta siitä?



Niin että mahtaako tässä olla ikuinen pattitilanne tasa-arvon kanssa. Ihmiset kun toimivat myös tunteella, eivätkä pelkkien rahassa mitattujen kriteerien perusteella. Suurin osa naisista HALUAA olla kotona lasten kanssa mieluummin kuin töissä, vaikka tiedossa onkin negatiiviset vaikutukset työelämään ja tasa-arvoon siellä. Ehkä epätasa-arvoa onkin se, ettei miehet halua yhtä paljon olla kotona. Niin, että pakottaisivat naiset jakamaan kotonaoloa.