Pääseekö keskenmenosta koskaan yli?

Ajattelemalla, että sikiössä oli jotain vikaa ja keskenmeno johtui siitä.

Täällä yksi Rv 17 keskenmenon kokenut. Pääsin kyllä asiasta pian yli, tulin heti uudelleen raskaaksi. Sorry musta ei varmaan ollut paljon apua. Osanottoni.

Kyllä pääsee. Olen saanut kolme lasta rv 16 keskenmenon jälkeen enkä enää mieti asiaa kuin todella harvoin. Aluksi itkin ihan koko ajan ja seuraava raskaus meni peläten ihan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Sinäkin selviät! Otan osaa.

Sikiöstä ei löytynyt vikaa ja keskenmeno oli mysteeri, on kuulemma yleistä. Syy tapahtuneelle auttaisi kyllä ymmärtämään ja hyväksymään tapahtuneen.

2, koitko missään vaiheessa huonoa omatuntoa uudesta vauvasta? Olen miettinyt uudelleen raskautumista, mutta ajatus siitä tuntuu ainakin vielä väärältä (ikään kuin yrittäisin korvata keskenmenneen raskauden uudella vauvalla.. tai siis pelkään, että alkaisin ajattelemaan niin). Osanottoni myös sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pääsee. Olen saanut kolme lasta rv 16 keskenmenon jälkeen enkä enää mieti asiaa kuin todella harvoin. Aluksi itkin ihan koko ajan ja seuraava raskaus meni peläten ihan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Sinäkin selviät! Otan osaa.

Kiitos lohduttavista sanoista ❤️

Valitettavasti se vie aikaa. Minulla on memmyt jo 3 vuotta enkä vieläkään ole lopettsnut itkemistä. En siis päivittäin itke, mutta silloin kun tapahtuma on eniten mielessä. Minulla viikkoja oli tosin vain 15,mutta silti.

Sinulla oli raskaus melkein puolivälissä, on ymmärrettävää, että suret sitä. Jotkut tuntevat liikkeitäkin noilla viikoilla ja mahakin voi olla isompi. Tottakai saat surra! Ja parempi olisikin surra ja isosti kunnes suru helpottaa, ettet masentuisi. Minulta sureminen "kiellettiin", kun lähipiirissä oli toinen raskaana ja häntä piti paapoa ja ylistää. Voit varmaan kuvitella.

Olen huomannut että ihmiset eivät osaa suhtautua toisen suruun varsinkin, jos se ei ole konkreettisesti koskettanut heidän elämäänsä. Tökeröä, mutta suru ja sureva ihminen tuntuu olevan niin hankala kohdattava että hänet on pakko sulkea pois.

Nyt ap suret ja käsittelet tätä ja jod et kykene yksin, käänny smmattilaisen puoleen.

Sinä selviät kyllä!

En koskaan kokenut huonoa omaatuntoa uudesta vauvasta. T. 2.

Ehkä 4 kk päästä minulla alkoi helpottaa. Ensimmäisen kaksi kuukautta kävin jo äärirajoilla asian kanssa.. en ollut koskaan kokenut kaikkia niitä tuntemuksia mitä keskenmeno herätti. Nyt siitä on puoli vuotta ja olen jotenkin tullut enemmän sinuiksi asian kanssa. Saa surra.. voimia ap.

Otan osaa, kauhea tilanne! Minä sain jokin aika sitten keskenmenon, mutta varhaisilla viikoilla (vk10). Minulla on yksi lapsi, mutta raskautuminen ei ole ollut helppoa. (Esikoista odotettiin 3v, nyt jo vuoden verran yritystä takana.) Minua ei sureta tuo menetetty raskaus, enemmänkin tämä lapsettomuus. Tieto siitä, että todennäköisimmin ei tule uutta raskautta, vaikka kuinka toivoisin. Asia olisi kyllä toinen, jos olisi noin monta raskausviikkoa jo ollut takana. Voimia sinulle suruun, todellakin saat olla surullinen ja surra niin pitkään kuin siltä tuntuu. Mutta vaikka suru ei koskaan kokonaan unohtuisi, niin uskon, että mahdollinen uusi ja toivon mukaan loppuun asti etenevä raskaus olisi korjaava kokemus sinulle.

En tiedä pääseekö keskenmenosta koskaan täysin yli. Meillä niitä oli useampi ja ne ajat on ylivoimaisesti vaieinta aikaa elämässäni. Nyt meillä on kaksi lasta. Asiaa käsittelimme puolisoni kanssa silloin aikanaan ja sen jälkeenkin, mutta edelleen nykyään ajatellessani mennyttä tunnen suurta, musertavaa tuskaa joka ottaa vallan lähes kokonaan. En siis pysty menneestä puhumaan vaikka nykyään kaikki on hyvin. Toivotan jaksamista ja kaikkea hyvää sinulle ap!

Kiitos älyttömästi teille kaikille! Ensimmäisen kerran tuntuu siltä, että joku ihan oikeasti kohtasi suruni ja ymmärsi mitä käyn läpi. Olette ihania.

T. Sanaton ap

Ei ehkä omasta mutta muiden.

Aikaa se vie, minulla mennyt rv 23 keskeytyksestä 2 vuotta ja edelleen päivittäin mielessä.

Toki eri asia kun päätimme itse keskeyttää, on varmasti raastavaa jos lapsen kuolemalle ei löydy syytä.

Itseäni harmittaa, että siinä tilanteessa ei haluttu järjestää hautajaisia tai ottaa hautapaikkaa pienelle pojallemme, vaan hän meni yhteistuhkaukseen. Mutta tällekkään ei voi mitään, se oli sen hetkisen mielialan päätös, en olisi siinä surun keskellä vain pystynyt.

Kunpa osaisin sanoa tämän ketään loukkaamatta, se ei ole tarkoitukseni. Itse koin myös keskenmenon ja olin järkyttynyt välittömästi, mutta kuten niin monissa muissakin asioissa elämässä, minkäs teet. Nyt kävi näin, mutta elämää on vielä edessä ja ties mitä tulee vielä tapahtumaan, koskaan ei voi tietää. Omalle kohdalleni on sattunut nuoresta iästä huolimatta paljon äkillisiä läheisten menehtymisiä ja muita ikäviä tapahtumia, että sitä jotenkin on kai oppinut hyväksymään niitä tapahtuvaksi. Välillä iloa ja sitten taas surua. Se on sellaista vuoristorataa toisinaan. Jos millään ei tunnu pääsevän yli, niin ehkä puhuminen ulkopuoliselle auttaa ja tulee laitettua asiat perspektiiviin. Elä tätä elämää äläkä vello liiaksi asiassa mille et voinut etkä voi enää mitään.

Lämmin halaus sinulle ap <3

Meillä oli kuusi keskenmenoa ennen esikoisen syntymää. Hirveintä aikaa elämässäni. Minua auttoi esikoisen syntyminen ja myöhemmin myös kuopuksen. En tiedä olisinko muuten päässyt koskaan yli. Nykyään keskenmenot on enää harvoin mielessä. Kannustan yrittämään uudestaan, sitten kun aika on kypsä.

Ja aapee, suosittelen hakemaan vertaistukea, se oli itselleni tuon keskeytyksen jälkeen pään kasassa pitävä juttu, että sai puhua saman kokeneen kanssa

Keskenmeno rv 27.

Kohta 10 vuotta sitten .

Pahin suru helpotti noin kuusi vuotta tapahtuneesta.

Meillä lapsetkin puhuu hänestä välillä , vaikka eivät nähneet häntä lainkaan.

Syntymäpäivän aikoihin tulee mietittyä minkälainen olisi nyt.

Tapahtuman jälkeen osa ystävisyä katosi täusin,

Syytä en tiedä ,

Mutta luulen syyksi katoamiselle etteivät tienneet mitä sanoa ja pelkäsivät että sanoa jotain tyhmää ja pahoittavansa meidän mieltä lisää surun keskellä

Up

Jaa-a. Omastani on vuosi ja vaikka vieressä tuhisee lähes päivälleen vuosi keskenmenosta syntynyt vauva, pelkään saavani uusia keskenmenoja kun alamme uudelleen yrittämään.

Kun raskauduin uudelleen, pelkäsin hulluna uutta keskenmenoa ja alun verenvuoto tulkittiinkin uudeksi keskenmenoksi. Aika hermorauniona olin vielä pitkään. Pelkäsin, että minussa on jotain vikaa ja jäisin lapsettomaksi.

Oma raskaus meni kesken rv10. Osanotot suureen suruusi ❤️

Minulla ei ole omaa kokemusta noin myöhäisestä keskenmenosta. Täysin siitä ei varmaan toivu koskaan mutta se ei tarkoita sitä etteikö voisi vielä normaalisti elää. Suru jää sinne sydämeen.

Toinen/uusi vauva ei voi ikinä korvata kuollutta vauvaa joten siitä on turha kantaa syyllisyyttä. Jokainen raskaus/vauva on ainutlaatuinen ja erillinen.

Meillä on 2 lasta ja 4 raskautta. Yksi alkuraskauden km ja yksi tuulimunaraskaus.