Lue keskustelun säännöt.
Mitä olette mieltä ja mitä itse tekisitte tässä tilanteessa? Lapsen kasvatuksesta..
15.02.2019 |
Eli meillä on sellainen perhe jossa huudetaan ja karjutaan jos tilanne sitä vaatii, ollaan räiskähteleväisiä ja kova äänisiä, toisaalta meillä näytetään myös ne rakkauden tunteet ja suru, meillä siis itketään, nauretaan, huudetaan ja lauletaan ja rakastetaan ihan kympillä.
Miehellä meni vuosia minun kanssani tottua siihen että asioista voi riidellä, voi huutaa ja päästää tunteet valloilleen, eikä mitään mene rikki.
Heillä kotona on aina asiat käsitelty jotenkin passiivis-agressiivisesti, puhumatta, huutamatta, sellaisella jännällä hiljaisella, kasvottomalla, elettömällä tavalla.. Kaikki ovat kuin viilipyttyjä ja kärsivätkin siitä tavallaan, on masennusta ja huumeiden käyttöä..
Nyt kun mummu sitten tulee meille, on tilanne aina todella omituinen.. Me vanhemmat koitamme esittää rauhallista ja toimia aivan toisin kuin meillä yleensä toimitaan, eli aika moinen teatteri aina käynnissä.. Lapsethan tämän hoksaavat ja laittavat ranttaliksi.
Sitten lipsun ja saatan karjaista tai huutaa ja sanoa asiasta tiukasti. Sitten onkin helvetti valloillaan, minua hävettää, lapset itkee ja mummu on aivan todella järkyttynyt.
Tilanne on aivan epätodellinen.. Mummu istuu järkyttyneenä sohvalla ja ei puhu enää varsinkaan minulle enää mitään, hän ei pääse tilanteen yli. Mies koittaa keräillä kasvojaan ja esittää rauhallista isää joka lässyttää lapsille.. Viimeisimmän episodin jäljiltä mummu ei taaskaan edes puhu minulle.
Mitä ihmettä me tehdään? Auttakaa.
Ei tästä esittämisestäkään mitään tule.. Lapsia en jaksa prepata käyttäytymään tietyllä tavalla, kun he kyllä huomaavat meidän heikon hetken.
Auttakaa.
Kommentit (66)
Meillä anopilla ja apella on ollut totuttelemista minuun ja sukuuni (ne juhlat, kun ollaan yhdessä). Minä olen puheliaasta perheestä, jossa on aika musta huumori ja keskustelut ovat kovaäänisiä ja rönsyileviä. Miehen vanhemmat taas ovat hyvin hiljaisia ja eleettömiä, esimerkiksi ruokapöydässä kukaan ei puhu toisilleen (paitsi minä yritän virittää keskustelua). Tässä on kyllä ollut paljon hyvääkin: mun mielestä appivanhemmat ovat alkaneet vähän rentoutua mun seurassa ja toisaalta mä itse olen oppinut, ettei joka paikassa tarvi olla suunä päänä kälättämässä.
Tuosta huutamisesta.. eräs tuttu huutaa ja karjuu sekä lapsilleen että koirilleen jatkuvasti. Siis sillä volyymilla, että itse hyppään puoli metriä ilmaan säikähdyksestä, kun tuo karjaisee. Lopputulos? Lapset eikä koirat eivät enää korvaakaan lotkauta, kun ovat tottuneet huutamiseen.
Meillä kotona huutaminen jätetään vaaratilanteiden varalle, jos tulee tilanne, että lapsi on saatava pysähtymään NYT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huudatko sinä ap töissäkin? Et. Entäpä sun lapset päiväkodissa/koulussa? Eivät. Joten miksi kotona pitää huutaa?
Kyllähän jotkut "ihanat" yrittää ratkoa ongelmatilanteita töissäkin huutamalla... Ja nää kotona huutavien vanhempien lapset erottuu päikyssä ja koulussa sillä kyllä ne lapset sielläkin huutaa kun kotonakin niin tehdään. Kiljutaan kun ollaan iloisia, karjutaan surusta/vihasta/pettymyksestä eikä osata erottaa tunteita toisistaan, aina vaan huudetaan. Sosiaalisia taitoja ei sitten juuri osatakaan kun on totuttu kotona siihen että se "voittaa" joka huutaa kovimpaa.
Tuleehan sitä itselläkin korotettua ääntä välillä mutta sitä sitten kyllä pyydetään anteeksikin. Ei mullekaan kukaan saa jatkuvasti huutaa, enkä antaisi kenenkään ulkopuolisen karjua lapsillenikaan. Miksi mulla äitinä olisi sitten oikeus jatkuvasti huutaa lapsilleni ja kohdella niitä ikävästi? Vaaranpaikassa olen kyllä parin kerran karjaissut pahastikin mutta kyllä nuokin kerrat on aina selitetty lapselle, että miksi. Käy aina niin sääliksi näiden "tempperamenttisten, räiskyvien ja suuresti tunteitaan näyttävien ja vastaavasti isosti rakastavien" aikuisten lapsia. Kyllähän se lapsi näennäisesti tottuu siihen huutamiseen mutta ei se tottuminen heti tapahdu. Kyllä siinä on sitä pelkoa ja paniikkia pienellä lapsella alkuun sen sylki suusta lentävän, naama punaisena karjuvan aikuisen raivon edessä. Sen aikuisen edessä, jonka pitäisi olla sille lapselle se maailman turvallisin aikuinen. Sitten kun tälläinen vanhempi sattuu olemaan rauhallinen niin se on sitten sitä "isosti rakastamista" vaikka lapset todellisuudessa hakee sitä turvallisuutta, läheisyyttä ja rakkautta vaan enemmän sen aiemman huutamisen vuoksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs mummu on sanonut siitä, että miten lapset käyttäytyvät hänen kanssaan silloin kun sinä ja miehesi ette ole paikalla?
Ei ole sanonut siitä mitään. Ei yleensäkään sano mistään mitään.
Tästä siis voisin päätellä, että lapset käyttäytyvät mummin kanssa ihan fiksusti huutamatta. Ongelma näyttää olevan siis sinussa ap. Sinä olet kasvattanut lapset niin, että heidän pitää asiat huutaa sinun läsnäollessasi. Jollei huudeta, ei rakasteta tarpeeksi. Onpa outo kasvatustapa kerrassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs mummu on sanonut siitä, että miten lapset käyttäytyvät hänen kanssaan silloin kun sinä ja miehesi ette ole paikalla?
Ei ole sanonut siitä mitään. Ei yleensäkään sano mistään mitään.
Tästä siis voisin päätellä, että lapset käyttäytyvät mummin kanssa ihan fiksusti huutamatta. Ongelma näyttää olevan siis sinussa ap. Sinä olet kasvattanut lapset niin, että heidän pitää asiat huutaa sinun läsnäollessasi. Jollei huudeta, ei rakasteta tarpeeksi. Onpa outo kasvatustapa kerrassaan.
Mä Komppaan tätä. Mä luulen, että lapset eivät oikeasti haluaisi huutaa, mutta kun äiti vaatii tätä. Eli he joutuvat esittämään itse koko ajan, jotta äidillä on sellainen tunne, että perheessä on rakastettu olo. Sitten kun mummu tulee kylään, lapset ovat ristiriitaisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Poika huusi viimeksikin kun rupesi taas kiukkuamaan ihan tosissaan mummun käynnin aikana pelaamisesta, että senkin väkivaltainen hullu, kun otin häneltä kuulokkeet pois ja siirsin pois tuolista.. Näin he reagoivat ja mummu tietysti aivan kauhuissaan. Tästä koitettiin myöhemmin keskustella, mutta ei lapsi tuollaista ymmärrä.. Mehän tässä esitämme..
Mummut ovat nähneet aika paljon lapsia ja ymmärtävät, että lapsia kasvatetaan, kielletään, komennetaan ja jopa kuritetaan.
Mummu ei siis ollut kauhuissaan siitä, että otit kuulokkeet ja siirsit poikaa eikä siitä, kun poika kiukutteli vaan .... niin, mitä sinä jätit kertomatta? Sinä itse raivostuit?
Tää on varmaan vähän ohis, mutta minua ärsyttää aina se ajatus, että huutavassa kodissa rakastettaisiin jotenkin enemmän tai näytettäisiin se paremmin. Huutavassa kodissa ainoastaan huudetaan enemmän.
Kyllä meilläkin huudetaan välillä. Tällä viikolla olen huutanut lapsilleni siksi, että olen ollut puolikuntoinen ja väsynyt. En siksi, että olisin rakastanut lapsiani tavallista enemmän.