Te muut jotka olette toivoneet tyttöä, mutta saitte esikoiseksi pojan...

Vierailija kirjoitti:

Olin pettynyt, mutta samalla onnellinen hyvin sujuneesta raskaudesta. Totta kai olin harmissani, kun ultrasta paljastui poika, mutta silti olin kuitenkin innoissani tulevasta lapsesta, lapsen huoneen sisustamisesta, vaatteista. Oli paljon suunnitelmia ja odotuksia vauvavuodelle, lapsen sukupuolesta huolimatta.

Nyt poika on jo eskarissa ja edelleen tulee toisinaan semmonen kaiheus ja "mitä-jos-olisi-toisin"-fiilis. Mietin, miten helpompaa olisi tytön kanssa... Leikit olisi rauhallisempia, nukke- ja ponijuttuja jne. Kaikki aikuisen hermoon ottavat tappelujutut olisivat totaalisen out. Mielenkiinnot ja harrastukset olisivat muutakin kuin moottoriajoneuvoja ja potkupalloa. Tyttö voisi harrastaa vaikka rytmistä voimistelua, jossa vammautumisen riski olisi pienempi kuin pojan rakastamassa jalkapallossa, jossa kaadutaan, taklataan ja pukitaan toisia nurin. Tyttö ei tappelisi serkkupoikien kanssa niin että kaikki osapuolet ovat mustelmilla ja jollakin huuli auki... Tyttö olisi varmasti tottelevaisempi, ja olisi semmonen iloinen pikku-apuri leipomisessa ja kodin askareissa... 

Tää oli huvittavaa 😀. Meillä nimenomaan tyttö on se koheltaja, monta kertaa oltu hammaslääkärissä kun on kaatunut juoksuleikeissä, milloin on huuli halki, milloin polvi. Harrastaa vielä telinevoimistelua jossa riski vammautua on varmaan vielä isompi kuin jossain jalkapallossa. Tekevät voltteja sun muuta vaarallisen näköistä, on ollut jo nilkan murtuma ja kylkiluun hiusmurtuma.

Ihmeellisiä sterotypia ajatuksia tämä palsta täällä. Meillä kahdessa ystäväperheessä on 3 tyttöä ja toisella 3 poikaa. Pojat ovat olleet rauhallisia, taitelijasieluisia ja herkkiä ja toisen perheen tytöt ovat olleet taaperosta lähtien semmosia virtapiikkejä jotka kulkevat tyyliin kärrynpyörillä ja milloin on hampaat rikki tai luu poikki. Se että saa tytön ei tarkoita että saa äidin pikku leipomis- ja siivouapurin joka olisi kiltti

Nyt tuntuu pahalta kolmen poikani puolesta :(

Ei ihme, että osa miehistä on tunnekylmiä ja väkivaltaisia. Ovat varmaan joutuneet kasvamaan rakkaudettomassa perheessä ja siitä jää ikuiset jäljet :(

Mä aina kuvittelin lapsekseni tytön. Pienen tummatukkaisen tytön. Nimikin oli jo mietittynä. Sitten tulin raskaaksi ja lääkäri kertoi loppuvaiheessa jokseenkin varmana että tyttö tulee.

Poika tuli, yllätys yllätys! Pieni tummatukkainen poika. Ensimmäinen ajatus oli että oho, näinkö mut yllätettiin. Toinen ajatus oli että en tiedä pienistä pojista mitään, kasvoin siskojen kanssa. Ehkä siinä oli mukana alussa epäröintiä, osaanko kasvattaa. Mutta ettäkö pettymys, ei todellakaan! Ihmeellinen ja rakas oli alusta asti. Ajattelin että luonto pilaili kanssani, tutustupa nyt poikaan.

Poika on ollut leikeissään rajumpi kuin itse olin lapsena mutta oikein muuta eroa en keksi, herkkyyttä löytyy, toisaalta ei ole tyttölapsesta omaa kokemusta. Ikätovereitaan olen vertaillut ja monenlaista luonnetta löytyy sekä tytöistä että pojista. Nyt poikani on jo yli 16 ja aivan ihana niinkuin alusta asti. Olen joka päivä äärettömän onnellinen ja kiitollinen hänestä. En olisi tyttöön vaihtanut silloin enkä myöhemminkään. Olisin ehkä halunnut toisen lapsen pian esikoisen synnyttyä mutta niin ei käynyt ja ihan hyvä on näin.

Sanottakoon vielä ihan vain omaan kokemukseen perustuen että en kerta kaikkiaan ymmärrä miten (varsinkin terve) vastasyntynyt voisi koskaan olla pettymys sukupuolen takia. Omia odotuksia sopii hillitä jos ei ole sitten sataprosenttisen varma sukupuolesta. Kukapa meistä haluaisi olla pettymys synnyttyään?

Vierailija kirjoitti:

Olin pettynyt, mutta samalla onnellinen hyvin sujuneesta raskaudesta. Totta kai olin harmissani, kun ultrasta paljastui poika, mutta silti olin kuitenkin innoissani tulevasta lapsesta, lapsen huoneen sisustamisesta, vaatteista. Oli paljon suunnitelmia ja odotuksia vauvavuodelle, lapsen sukupuolesta huolimatta.

Nyt poika on jo eskarissa ja edelleen tulee toisinaan semmonen kaiheus ja "mitä-jos-olisi-toisin"-fiilis. Mietin, miten helpompaa olisi tytön kanssa... Leikit olisi rauhallisempia, nukke- ja ponijuttuja jne. Kaikki aikuisen hermoon ottavat tappelujutut olisivat totaalisen out. Mielenkiinnot ja harrastukset olisivat muutakin kuin moottoriajoneuvoja ja potkupalloa. Tyttö voisi harrastaa vaikka rytmistä voimistelua, jossa vammautumisen riski olisi pienempi kuin pojan rakastamassa jalkapallossa, jossa kaadutaan, taklataan ja pukitaan toisia nurin. Tyttö ei tappelisi serkkupoikien kanssa niin että kaikki osapuolet ovat mustelmilla ja jollakin huuli auki... Tyttö olisi varmasti tottelevaisempi, ja olisi semmonen iloinen pikku-apuri leipomisessa ja kodin askareissa... 

Onneksi et saanut tyttöä. Luultavasti olisit vaan yrittänyt väkisin survoa sitä tohon sun luomaan malliin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ensimmäinen kirjoittaja joka on tosissaan 😀. Toivoin tyttöä koska minulla oli vain tyttöjä sisaruksina ja muutenkin olin elänyt elämäni naisten ympäröimänä opiskelussa ja töissä. Kun ultrassa näkyi että tulossa on poika, olin pettynyt yhden sekunnin ja sitten asia oli ihan ok, ja vaikka meillä lapsiluku jäi yhteen, olisin ihan aidosti ja oikeasti toivonut myös seuraavasta poikaa kun oli jo kivasti rutiinia ja muutenkin pojan kasvatus tuntui mutkattomammalta.

Miten kasvatus eroaa sukupuolen mukaan? Mä en vain tajua tuota kasvatussoperrusta, kun puhutaan lapsen sukupuolesta.

poikien mutkaton kasvatus = "no pojat on poikii"

tyttöjen = äidin pikku apuri

Pettymys on liian suuri sana. Itselläni oli ehkä mielikuva juuri siitä pienestä tytöstä ja koin että naisena ymmärtäisin tytön maailmaa helpommin.

Se että sain terveen lapsen oli kaikista tärkeintä ja näin jälkeen päin vain naureskellut sille, että kaikki ennakkoluulot mitä poikalapsesta oli, ovat toteutuneet meillä. Hän on vilkas, tempperamenttinen, tapaturma-altis, leikit ovat rajuja ja joka paikassa lojuu autoleluja. Koen loppujen lopuksi pojan kasvattavan minua enemmän ihmisenä ja äitinä kuin tyttölapsi olisi välttämättä tehnyt.

Olen myös työskennellyt nuorten parissa. Useammin törmää nuoriin tyttöihin, jotka voivat olla tosi pahoja suustaan äitiään ja ylipäänsä aikuisia kohtaan. Pojat ovat usein mahdollisesta epäsosiaalisesta käytöksestään huolimatta kohteliaita äidilleen. Tämä on toki yleistävä toteamus, mutta näin olen havainnut.

Poikalapsen kohdalla äidin pelot ovat erilaisia kuin tytön kohdalla. Pelottaa enemmän päihteisiin sekaantuminen, rikollisuus ja riskialtis käytös. Teini-ikään on meillä kuitenkin vielä pitkä aika.

Vierailija kirjoitti:

Hävettää sanoa, mutta syntymän jälkeen googlettelin paljon juttuja kätkytkuolemasta, mutta sitten tajusin että jos jotain semmoista tapahtuisi poliisi varmaan tutkisi netin selaushistorian. Aika pian syntymän jälkeen erosin narsisti exästäni ja annoin lapsen adoptoitavaksi. Nyt olen taas raskaana ja toivottavasti tyttö tulee tällä kertaa. :)

Vaikuttaa mieleltään sairaan ihmisen ajatuksilta ja teolta.  Hyvin surullista. hyvin surullista, järkyttävää.

Salaa toivoin esikoiseksi poikaa, mutta tiesin kyllä, että todennäköisyys on 0,5. Rakenneultrassa vauva todettiin tytöksi ja olin pienen hetken pettynyt, muistan ajatelleeni, että "tietenkin, olisihan elämä jo liian hyvää jos saisi valita lapsensa sukupuolenkin". Ja ihana tyttö saatiin. Ihan rehellisesti kun lapsi nostettiin rinnalle "tyttö tuli", olin mikrosekunnin ajan pettynyt kun viimeinenkin toivo pojasta katosi... kunnes näin miten oikeasti poikkeuksellisen kauniin ja pienen vauvan saimme enkä edes muistanut sukupuolta.

Muutenkin olin pyrkinyt jo koko raskausajan muodostamaan positiivisia mielikuvia lapsesta ja ajattelemaan, että tytön tai pojan vanhemmuudessa ei varsinkaan pikkulapsiaikana ole merkittäviä eroja ja molemmat ovat ihania. Ja, että poikakaan tuskin olisi ollut sellainen poika kuin poikalapsi mielikuvissani. Pitää osata asennoitua niin, että lapsi saa olla täysin oma itsensä ja omanlaisensa ja pystyä olemaan kiitollinen siitä, että saa olla hänelle vanhempi.

Olemme nyt saamassa pojan, mutta tällä kertaa sukupuolen selvitessä ultrassa se oli minulle samantekevä. Siskokin olisi käynyt, tytöistä olisi ehkä tullut tulevaisuudessa erilailla läheisiä tai sitten ei. Tavallaan hyvä, että sain "pettyä" esikoisen kohdalla ja oikeasti ymmärtää, ettei lapsen sukupuolella ole merkitystä. Lapsi on kuitenkin omanlaisensa ja joka tapauksessa yllättää kuinka paljon häntä voi rakastaa. Hän on joka tapauksessa parempi kuin mitä perfektionistiäidin neuroosilista toivoo.

Entäs jos siitä tytöstä tuleekin todella poikamainen persoona? Kelpaaks se vai onko yhtä p*ska kohtalo kuin jos olisi poikapoika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai on tämä yhä suuri tabu. Vaikka jompaa kumpaa sukupuolta toivoisikin ei se automaattisesti tarkoita ettei sitä toista rakastaisi. 

Niimpä. Kyllä minä toivoin tyttöä mutta ei mikään lapsi voisi olla rakkaampi kuin tuo poika.

Toivoin myös punaista tukkaa mutta kyllä tuo

pellavapää on kaunis. Varmaan muitakin ajatuksia oli, mutta ne on jo unohtuneet.

Eihän lapsen sukupuoli ole loppujenlopuksi kuin yksi piirre muiden joukossa.

Toivoin punaista tukkaa. Mitäh :o kuinka paljon porukka opiskelee biologiaa ennen ku alkaa hinkata pissavehkeitään yhteen.

Tota, mitennii? Meinaatko, että kaikissa tilanteissa punanen tukka on jotenkin mahdoton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ensimmäinen kirjoittaja joka on tosissaan 😀. Toivoin tyttöä koska minulla oli vain tyttöjä sisaruksina ja muutenkin olin elänyt elämäni naisten ympäröimänä opiskelussa ja töissä. Kun ultrassa näkyi että tulossa on poika, olin pettynyt yhden sekunnin ja sitten asia oli ihan ok, ja vaikka meillä lapsiluku jäi yhteen, olisin ihan aidosti ja oikeasti toivonut myös seuraavasta poikaa kun oli jo kivasti rutiinia ja muutenkin pojan kasvatus tuntui mutkattomammalta.

Miten kasvatus eroaa sukupuolen mukaan? Mä en vain tajua tuota kasvatussoperrusta, kun puhutaan lapsen sukupuolesta.

En myöskään. Minulla on yksi poika ja kaksi tyttöä eikä kasvatus heidän välillään eroa mitenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin pettynyt, mutta samalla onnellinen hyvin sujuneesta raskaudesta. Totta kai olin harmissani, kun ultrasta paljastui poika, mutta silti olin kuitenkin innoissani tulevasta lapsesta, lapsen huoneen sisustamisesta, vaatteista. Oli paljon suunnitelmia ja odotuksia vauvavuodelle, lapsen sukupuolesta huolimatta.

Nyt poika on jo eskarissa ja edelleen tulee toisinaan semmonen kaiheus ja "mitä-jos-olisi-toisin"-fiilis. Mietin, miten helpompaa olisi tytön kanssa... Leikit olisi rauhallisempia, nukke- ja ponijuttuja jne. Kaikki aikuisen hermoon ottavat tappelujutut olisivat totaalisen out. Mielenkiinnot ja harrastukset olisivat muutakin kuin moottoriajoneuvoja ja potkupalloa. Tyttö voisi harrastaa vaikka rytmistä voimistelua, jossa vammautumisen riski olisi pienempi kuin pojan rakastamassa jalkapallossa, jossa kaadutaan, taklataan ja pukitaan toisia nurin. Tyttö ei tappelisi serkkupoikien kanssa niin että kaikki osapuolet ovat mustelmilla ja jollakin huuli auki... Tyttö olisi varmasti tottelevaisempi, ja olisi semmonen iloinen pikku-apuri leipomisessa ja kodin askareissa... 

Tämä huvitti, koska mulla on eskarilainen tyttö, joka ei ole koskaan leikkinyt nukeilla eikä poneilla, ja harrastaa jalkapalloa. On myös varsin itsepäinen tapaus ja ääntä riittää. :D

Minuakin nauratti. Ja meillä ei tyttö ole mikään apuri. Eniten huolestuttaa ton kirjottajan seksistinen maailmankuva.

Vierailija kirjoitti:

Pettymys on liian suuri sana. Itselläni oli ehkä mielikuva juuri siitä pienestä tytöstä ja koin että naisena ymmärtäisin tytön maailmaa helpommin.

Se että sain terveen lapsen oli kaikista tärkeintä ja näin jälkeen päin vain naureskellut sille, että kaikki ennakkoluulot mitä poikalapsesta oli, ovat toteutuneet meillä. Hän on vilkas, tempperamenttinen, tapaturma-altis, leikit ovat rajuja ja joka paikassa lojuu autoleluja. Koen loppujen lopuksi pojan kasvattavan minua enemmän ihmisenä ja äitinä kuin tyttölapsi olisi välttämättä tehnyt.

Olen myös työskennellyt nuorten parissa. Useammin törmää nuoriin tyttöihin, jotka voivat olla tosi pahoja suustaan äitiään ja ylipäänsä aikuisia kohtaan. Pojat ovat usein mahdollisesta epäsosiaalisesta käytöksestään huolimatta kohteliaita äidilleen. Tämä on toki yleistävä toteamus, mutta näin olen havainnut.

Poikalapsen kohdalla äidin pelot ovat erilaisia kuin tytön kohdalla. Pelottaa enemmän päihteisiin sekaantuminen, rikollisuus ja riskialtis käytös. Teini-ikään on meillä kuitenkin vielä pitkä aika.

Kyllä ne pojat osaavat olla yhtä ilkeitä äidilleen kuin tytötkin. 🙄

Mulla on molempia sukupuolia ja esikoinen jo 11v. Mä koen, kuten varmaan useimmat, että vauva- ja taaperoiässä vanhemmuus on aivan sukupuolineutraalia. Samoin yllättävää kyllä kouluiässä tai ainakin n 9v -> , koska silloin lapset ovat jo niin suuntautuneet kavereihin ja harrastuksiin. Äitinä sitä tekee tuon ikäisten kanssa kivoja juttuja (leffat, leivonta, trampoliinipuisto...) ja juttelee hauskoja.

Se sukupuolistereotyyppisin osasto tulee 3-6v iässä. Silloin monilla lapsilla on vaihe, jossa omalle sukupuolelle tyypilliset kiinnostuksenkohteet korostuu. Tuntuu että monet tyttöä toivovat (esikoisen kohdalla) ajattelevat, että tämä vaihe = koko vanhemmuus ja näkevät vain näitä suloisia hellemekkotyttöjä juoksentelemassa ponileikeissään. Kuitenkin se on aika lyhyt vaihe vanhemmuudessa.

Minäkin olin kuvitellut lapsuudesta lähtien, että minusta tulee tytön äiti. No, miten kävikään. Sanotaanko, että neljännen pojan kohdalla oli jo aika selvää, että meille ei tyttöä tule. Missään vaiheessa en ole ollut pettynyt, olen ylpeä taitavista, ihmisläheisistä tunnollisista pojistani, jotka hoitavat koulunsa mallikkaasti ja ovat lahjakkaita kukin omassa lajissaan ja kouluaineessa. Pojista on kasvanut toiset huomioon ottavia ja heidän kanssaan voi käydä mitä erilaisimpia keskusteluja.

Meillä on lähipiirissä monta perhettä joissa on ainoastaan tyttöjä tai ainoastaan poikia. Poikkeuksellisen paljon alueella syntyy poikia, ollaan vitsailtu että johtuukohan vesijohtovedestä...?

Toki välillä iskee ns. Tytön kaipuu ja toivoisin tyttöä veljessarjan jatkoksi, mutta eiköhän me nyt olla ja eletä tyytyväisinä tällä kokoonpanolla. :)