mua on ruvennut ärsyttään sellainen vaivihkainen " valehtelu"

mut se vaan oli sitä niin salaa, ettet huomannu...



Samoin mulla on kaveri, joka on perisuomalaisesta perheestä, faija alkoholisti ja äiti vetää kamaa. Ulospäin se on nykyään niin maan perkeleellisestä suomenruotsalaisesta sivistyskodista, akateemisesta ja viihtyisästä, melkein jopa elitistisestä!



Totuus on vaan toisenlainen, muistan ikuisesti hänen paskaisen lapsuudenkotinsa, jossa oli myrkynvihreät seinät ja viinapulloja joka puolella! Ok, molemmilla vanhemmilla akateeminen koulutus, mutta...

olen jo aikaisemmin tässä ketjussa sanonut, että välit poikki vaan ja uudet ystävät kehiin. Turha sitä on enempää jaaritella



Toisekseen olen kysynyt, että minkä ikäisiä te olette. Nuo ongelmat kuulostavat ihan juuri 20-vuotta täyttäneiden ongelmilta



Ja kolmanneksi olen myös todennut, ettei tuollainen ole edes ystävyyttä, kunhan vain olette tekemisissä keskenänne, kun ei teillä ole parempaakaan tekemistä eikä parempia ystäviä.. Sellaistakin ystävyys välillä on.

osin myös sen takia, etten itse jaksanut kuunnella sitä satuilua, joka todella oli asioiden ja faktojen vääristelyä, ei vain tulkinnallisia erimielisyyksiä tai mitättömiä pikkujuttuja

jos se päivät pitkät muistelisi vihreitä seiniä ja alkkispulloja ja vanhempiaan. Sitten kun se vielä niistä aktiivisesti kertoilisi kavereilleen niin eipä sillä juuri muita " kavereita" olisi kuin sinä, joka jo onneksi tiedät kaiken..



Eikö unohtaminen olekin joskus inhimillistä ja tarpeeseen.. miksi ei kannata muistella tsunamissa kadonnutta perhettään koko loppuelämäänsä (siis vuotta ennen itsemurhaa) vaan perustaa uusi perhe uuden puolison kanssa ja kenties juuri koskaan tämän jälkeen puolituttujen tai ei kovin läheisten sukulaisten kanssa tai lapsuuden aikaisten kavereiden tai entisen perheensä ystäväperheiden kanssa muistella miten se aalto iski ja koko joulu ja kaikki joulut siitä eteenpäin olivat helvetillisiä!!



Tampiot!!

Ongelmaksi alkoi vain käydä ystävyyssuhteessa se, että itse olin tosi tavallisesta perheestä, mutta tällä kaverillani tuli tavaksi julkisesti suhtautua muhun tosi alentuvasti. Ja tuoda omille kavereilleen sellaista vaikutelmaa, että hän on syntyjään suomenruotsalainen " snobi" ja " bättre folk" . Ja minä taas joku " maatiaistollo" , joka on tullut toooosi boooring -perheestä.



Ainakaan itselläni ei ole aikuiselämässä tullut tavan takaa vastaan tilanteita, joissa olisin joutunut kertomaan vanhemmistani tai lapsuudestani mitään erityisiä juttuja. Tottakai olen joskus voinut mainita jotain yleispätevää, mutta aika harvoin puolitutut ovat tosiaankaan kiinnostuneita yksityiskohdista.



Nykyään ko tyyppi on " suomenruotsalaistanut" nimensä ja pyrkii esittämään jotain roolia - mikä on melko tylsää, koska nuorempana hän oli tosi sympaattinen, aito ja fiksu nainen. Nyt hänestä saa vain katkeran, karun ja ylimielisen vaikutelman.



Mutta toki, jos se sinusta on parempaa ja tavoiteltavampaa, niin go for it, girl!

Muakin ärsyttää sellaset jotka kesken jutun alkaa muistelee vuosilukuja tai muita tapahtumia että ketäs se nyt oli joka sanoi kelle, hetkinen, olikos se niin että ekaksi... jne. Miksi ei voi siinä kohtaa sanoa etten nyt muista tarkkaa vuosilukua tai en muista ketkä siitä keskustelivat, mutta joku sanoi... Kyllä munkin muisti pettää. Joskus saatan nauraa että en ole varma olinko edes ite paikalla vai kuulinko tän. Nää oli nyt aika kevyitä esimerkkejä, mutta tästä sitä lähdetään. Sitten tulevat ne jotka puhuvat että itelleen on tapahtunut jotain vaikka se onkin tapahtunut toiselle, tain muuntelee rankasti totuutta tai sepittää juttuja alusta asti ite. Oli kaveripiiri mikä tahansa, niin kun joku jää kiinni p*skan puhumisesta niin kyllä sen seläntakana aletaan supista. Mä en kuulu niihin jotka toisen valehteluun puuttuu, tai jos puutun puutun jo siinä vaiheessa kun se sitä puhuu, ja ennen kuin mokaa itteään pahemmin. Silloinkin hienovaraisesti, että hetkinen, mun muistaakseni se meni jotenkin näin...

henkilö onkin jo unohtanut? Tai sitten sinäkin muistat/tiedät vain tietyt asiat ja pohjaat oman totuutesi niihin seikkoihin? Ystäväsi taas saattaa muistaa vain hyvät asiat ja pohjaa oman totuutensa niihin koska muistaa vain ne?

te ette ole tässä ketjussa ymmärtäneet sitä seikkaa, ettette ole noiden ystävienne silmissä ystävyyden arvoisia. EI niitä kiinnosta mitä te ajatteletta tai heistä tiedätte, ei niitä kiinnosta kertovatko ne teille totuuden vai puolikkaan.. Ystävyys ja itselle henkilökohtaisten asioiden jakaminen edellyttää LUOTTAMUSTA, jonka arvoisia te ette ole olleet.. Ehkä heillä on jo muita ystäviä, ehkä he pian löytävät uuden ja ehkä he pian löytävät paikkansa maailmassa jolloin päteminen lakkaa.



päteminen ja toisen mollaaminen on asia erikseen.. Noitahan aina on, mutta kukaan ei ole vielä vastannut minulle tuohon ikäkysymykseen.. Kukaan yli 25v. ei siedä tuollaisia " ystäviä" , jotka puhuvat läpiä päähänsä jatkuvasti, mollaavat ystäviä, pätevät jne.



On teidän itsenne velvollisuus hankkiutua noista tyypeistä eroon ja hankkia ystäviä, joista ei täällä palstalla tarvitse kirjoitella

juttu toi kun sanoit että joku kertoo juttua ja se on joko tapahtunut sille itselleen tai työkaverille tai ystävälle jne.



Itse haluan suojella henkilöä jonka asioista kerron ja niinpä jos kerron hänen henkilökohtaisia asioitaan jolle kulle, vaihdan tekijää toiseksi eli tapahtumat sattuivat eräälle ystävälleni vaikka kyseessä oikeasti on siskoni tai sitten tapahtumat sattuivat puolitutulle vaikka kyseessä on äitini jne. Ja onhan se luonnollista että en sitten muista kenelle kerroin asian sattuneen ja saatan jopa kertoa saman tarinan samalle henkilölle uudelleen.. Ja puolituttu vaihtuu ystäväksi tai toisinpäin...

siinä asiassa että en luota kaikkiin ystäviini riittävästi jotta uskaltaisin paljastaa että tämä juttu kertoo itselleni hyvin läheisestä ihmisestä eli siskostani tai äidistäni. Pelkään että he käyttävät tietoa jotenkin ilkeästi hyväkseen minua tai muita läheisiäni vastaan.



t:92

jota harrastaa sosiaaliset ihmiset, jotka eivät kestä kun kanssaihmiset ovat puhumattomia tai heihin ei saa mitenkään kontaktia tai keskustelua aikaiseksi. Tällöin pitää smalltalkata ja kertoa väritettyjä juttuja, toivoen, että joku edes vähän lämpenisi. Ei siinä sen kummempaa.

Totuuden torvet sitten taas eivät ole sosiaalisesti kovinkaan älykkäitä. Jos tavoitteena on ylläpitää mukavaa ilmapiiriä, totuudentorvi pilaa sen nopeasti. Joten en hirveästi kehuisi olevani totuudentorvi, ei se ole minusta mikään tavoite.

Sitten on ihan eri asia sellainen, että valehdellaan asioista, joilla on vaikutusta toisiin ihmisiin. Kuten, rikotaan toisen tavara ja valehdellaan, että ei ole sitä tehnyt tai valehdellaan naapurin olevan tai tekevän jotain mikä ei pidä paikkaansa.

Toisin sanoen valehtelu toisen vahingoittamiseksi on paheksuttavaa, mutta valehtelu sosiaalisen tilanteen helpottamiseksi kaikille osapuolille, on ehkä ennemminkin suotavaa.

vaan normaali virkamies - palkansaaja? Tiedän aika paljon hänen elämästään, koska kuljimme lapsena ja nuorena yhdessä vuosia, hän tuli usein meille syömään koska isä ei ollut muistanut ostaa ruokaa.



En koskaan, koskaan ajatellut, että hänen pitäisi hävetä kokemuksiaan, hän oli kiva kaveri.



Se satutti, että vuosien kokemusten jälkeen hän " teki" itselleen uuden menneisyyden, josta halusi poistaa kaikki ne kokemukset, jotka eivät liittyneet " sosiaalisesti super-hyväksyttäviin" juttuihin - kuten vaikkapa lasketteluun, balettiin, pianonsoittoon, ratsastukseen ja sitä rataa.



Itselläni ei ole ollut tarvetta jälkikäteen alkaa halveksua ja ylenkatsoa kavereita, jotka kanssani jakoivat merkittävät vuodet lapsuudesta ja nuoruudesta. Itselläni ei ole tarvetta alkaa muistaa lapsuuttani hienompana kuin se olikaan. Enkä ole vielä huomannut, että kukaan " normaali" ihminen olisi edes vaatinut minun olevan jotain muuta kuin sitä, mitä olen ja mitä menneisyydestäni löytyy.



Kaverini olisi ehkä voinut pysyä kaverinani, jos olisin myös ottanut sukuni vanhan suomenruots nimen käyttöön - se olisi kuulemma ollut enemmän chic eikä hänen olisi tarvinnut hävetä sitä. Myöskin hänen mielestään oli kuvottavaa, etteivät minun vanhempani olleet akateemisia, vaan duunareita (tosin hyvässä asemassa).

jotka muuttuvat aina kun tuuli kääntyy. Mutta tosi on, enpä todellakaan jaksa kuunnella, vaan vaihdan seuraa. Kylläkin melko kohteliaasti ja jatkossa pidättäydyn entistä pinnallisemmalla tasolla.

ja herättää ympäristössään lähinnä vastenmielisyyttä? Sekin varmaan johtuu vain poikkeuksellisesta sosiaalisesta älystä, jota moukat eivät vain rohkene tiukkapipoisuudessaan ymmärtää ja arvostaa.

Lähinnä kai harrastan hauskaa tilannekomiikkaa. Ehkä ne jotka ei sitä hallitse sitten keksivät niitä väritettyjä juttuja? En ymmärrä sellaista sosiaalista " lahjakkuutta" . Kai sitä kaikki osaa valehdella, useimmat vain ei halua sillä se tuntuu toisten aliarvioimiselta.

Se varmaan liittyy siihen, ettei halua toisen ' menettävän kasvojaan' . Japanissa ja Kiinassahan se on tärkeä kulttuuriin kuuluva asia.

Joissakin tilanteissa tuo myötähäpeä hankaloittaa omaa elämääni, joten yritän oppia siitä pois. Esim. anoppi antoi Keiju-rasian ja totesi, että tehän käytätte tätä. En saanut sanotuksi, että kyllä Keijua käytetään, muttei 40% vaan 70%, kun ajattelin, että saadaan yksi kevytrasiakin syötyä. Mutta seuraavalla kerralla anopilla oli uusi Keiju-rasia, samaa kevytversiota... Miksei sitä vaan saa suutaan auki?

Tietysti yhtä tärkeää on se, että miten asian sanoo, kuin se, että mitä sanoo.

Hirveän harvoin on olemssa mitään " totuutta" mistään asiasta.



Mä en edes usko että ap:tä varsinaisesti ärsyttää se, että joku puhuu " muunneltua totuutta" . Jos ap analysoisi vähän pitemmälle, hän huomaisi, että häntä ei ärsytä totuuden puute, vaan se että joku haluaa tietoisesti antaa itsestään paremman kuvan mitä on. JA näistäkin " kaunistelijoista" ap todennäköisesti havaitsee ne, joissa jotkut muut asiatkin hermostuttavat - esimerkiksi jotka yrittävät kilpailla ap:n kanssa jollain tasolla, vaikkei ap sitä tietoisesti tajuaisikin.



Kaikki nimittäin puhuvat kokoajan muuneltua/yleistettyä/väritettyä totuutta jonkun toisen mielestä. Se johtuu ihan vaan siitä, että aika harvoista asioista on olemassa mitään absoluuttista totuutta.



Siitä olen kyllä yhtä mieltä ap:n kanssa, että kilpailuhenkinen ihmistyyppi, jonka pitää päteä joka tilanteessa on joskus aika rasittavaa seuraa.

Voimme tietysti käydä asian tiimoilta filosofisenkin keskustelun, mutta itse näkisin, että totuutta on se, ettei tietoisesti vääristellä selvästi tapahtuneita asioita.

Kuten esimerkiksi jos minä sanoisin, että

" synnytin esikoistani kaksi vuorokautta ja olin tosi kipeä" (syntynyt hätäsektiolla puolen tunnin käynnistelyn jälkeen)

" minulla on kaksi akateemista loppututkintoa" (minulla on 2 tutkintoa - opistotason ja amk-tason tutkinto)

" täysimetin 7kk lapsen allergioiden takia" (täysimetin 3kk eikä lapsella allergioita)

Sitten on tietysti asioita, joissa on niin monta aspektia, että niitä on mahdotonta vain yhdellä, ainokaisella kommentilla kuvata. Esimerkiksi voisin kertoa, että tunteeni exää kohtaa ovat hyvin moninaiset, mutta toisinaan helpointa on vain sanoa, että " äh, tyhmä se on" .

Enkä ainakaan minä odota, että tuollaisista " monitahoisista" jutuista pitäisi olla vain yhtä mieltä tai sanoa joka kerta sama totuus - koska se voi vaihdella ja mielipide muuttua.

Mutta merille lähteneestä isoisästä ei yhtäkkiä tule pastoria, rehtoria eikä suntiota - ei ainakaan yhdessä merimiehen ammatin kanssa. Koulun priimus ei ole voinut samaan aikaan olla luokkansa huonoin arvosanoissa. Urheilussa peukalo keskellä kämmentä olevalla tyypillä ei varmaan ole pääsymahdollisuutta koripalloammattilaiseksi USAan?

Tietysti jos itselläsi on villi mielikuvitus ja joustava omatunto, voi olla kohtuuttoman vaikeaa ymmärtää, miksi ei " saisi" kertoa juttuja vain siksi, että on kiva kerätä yleisöä.

Vierailija:

sitä olen kaivannut koko keskustelun ajan..

sillä teistä puuttuu ihan täysin kokonaan inhimillisyys, joka ihmisen olennaisin piirre siis, että joskus asiat vain unohtuvat tai että ne halutaan unohtaa ja on hyvä unohtaa joitain asioita sen sijaan, että jää muistelemaan ja märehtimään kuinka mokasin ja kuinka kaltoin minua on kohdeltu

Toiseksi teiltä puuttuvat hyvät tavat jos aina täytyy kertoa totuus pitäälopettaa kohteliaisuudet kokonaan: Olenko läski? No olet hirveä läski tantta ämmä. " nuo vaatteet todella pukevat sinua/onpa hirveät rytkyt sun päällä" " hyvää huomenta/V' ' u mä inhoan sua mairisteleva ap"

ja ap huomaatko, täällä sinä puhut ystävistäsi mitä sattuu heidän selkänsä takana ja sitten valehtelet heille päin naamaa että sallit ja hyväksyt heidän kaksinaamaisuuden

no joo, olipa tarpeellinen ja fiksu avaus. mä en vaan tajua että miksi pitää muuntaa asioita, joissa ei oikeesti oo mitään hävettävää. eri asia ois sanoa että " mä olen aina ollut uskollinen mun miehelle" , vaikkei oliskaan. se olis ymmärrettävä valhe mun mielestä. mutta miksi ihmeessä sanoa itsestään jotain ihan paikkansapitämätöntä tuollaisissa tilanteissa kun sillä ei ole mitään väliä?

Mulla on myös samanlaisia tuttuja, taitaa muuten olla aikas yleistä