♥KESKIVIIKKOON SYYSÄIDIT04♥
Pinoon hop! Palaan vähän ajan päästä, jos ehdin ennen Nekun heräämistä! :)
Kommentit (34)
Eli äidilläni on selkäranka murtunut. Ainakin 2kk sairaslomaa, jolloin ei saa missään tapauksessa tehdä muuta kuin levätä.
Mutta nyt lasten kanssa ulos.
T@hti
tähti, sinulle, äidillesi ja perheellesi jaksamista! Olette ajatuksissa!
Vaikka tuon jälkeen taas omat huolet tuntuukin pieniltä, olo on silti tosi kurja. Onko muilla syyslapsosilla jo kamalaa, siis KAMALAA uhmaa? Mä en pärjää tuon lapsen kanssa enää, se vaan huutaa ja kiukkuaa ja heittäytyy lattialle makaamaan ja kitisee ja rääkyy. Mä oon ihan loppu. vauvakoliikin loputtua siitä noin 3 kk:n iästä vuoteen asti meidän poika oli tosi helppo ja aina ihmettelinkin, miten meille on voinut tulla näin ihana ja helppo lapsi.... en ihmettele enää. Nyt vaan mietin miten jaksan tän tahtopakkauksen kanssa seuraavan päivän. Mies kokoajan töissä, tänäänkin vaan aamukuudesta, no, tulee kai kohta kasin jälkeen. kiukkuaa kun ei saa tahtoaan läpi, haluaa mitä milloinkin ja ei taida aina itsekään tietää mitä haluaa. Erityisesti olen ollut huomaavinani että haluaa seuraa, hermostuu kun äiti tekee omia asioitaan. Mutta kun en millään jaksa leikkiä 12 h päivässä!!!!
Vituttaa tänään tämä elämä taas niin lujaa. Että pitikin valita tuollainen työmyyrä mieheksi, joka ei ole koskaan kotona. Haluaisin avioeron ja lisäksi vanhemmuuseron lapsesta. No, ehkä en kuiteskaan oikeesti mutta pieni breikki ja ero molemmista teksi mulle kyllä hyvää. Kuka majoittais väsyneen äidin viikoks...??? Nyt musta on alkanut tuntua etä se töihin meno oliskin ehkä ollut oman henkisen jaksamisen kannalta ihan hyvä juttu...
nyt mies tuli.... meen itkeen sille, kiitos kun sain purkautua.
äk
Leikitäänkö täällä sitä, että puhutaan meikeistä :) Kipii!! Itse oon epäeettinen kuluttaja ja suosikkimeikkivoide jo iät ja ajat on ollut Lumenen Double stay. Uutena löytönä Orionin Aqualan Plus - yhtä hyvää kuin Cliniquen DDML mutta " vähän" halvempaa. Mulla on ongelmana rasvoittuva iho eikä mikään väri tai rajaus pysy luomilla. Lisäksi on tällaiset riippuluomet jotka pitää varmaan jo ennen 50v-päiviä käydä leikkauttamassa...
Papukaija tuolla hakee unta. Selostus kuuluu: " Niin sitä pitää!" ja " kiitos kivasta päivästä" . Tänään oppi myös sanomaan koko nimensä, siis toisen ja sukunimenkin. Hoitotäti nauroi, kun oli tänään puhunut puhelimessa ja Venna kaikuna toistanut lähes kaiken mitä puhui. Tuo " niin sitä pitää" on myös hoidossa opittu. Toissailtana hoki " nyt loppu tuommonen, *hoitokaverin nimi*! " :D Eilisen paras juttu oli, kun mummo kysyi Vennalta että ootko äidin tyttö. Venna vastasi: " pahan äidin tyttö" ?!?!?! Silmät suurina sitten ihmetteli että mitä nuo nauraa. Oon minä yrittänyt hyvä äiti olla, muttei oo tainnut onnistua :DDD
Pilen tytölle onnittelut pottailun edistymisessä. Meillä pieni edistysaskel on se, että nykyään potalla saattaa istua jopa 30 sek. Kesällä täytyy ryhtyä kouluttamaan enempi. Hoitotädin poika käy potalla ja siellä Venna on vähän nähnyt mitä siinä olisi tarkoitus tehdä.
Ne mun prolaktiini- ja muutkin arvot oli ihan ok. Lisäksi ovistesti oli toissapnä plussalla ja oireetkin passasi. Meiltä tosin loppui miehen kanssa turnauskestävyys kun ei jaksettu viittä iltaa peräkkäin olla :D Kyllä ollaan surkeita tapauksia me... No, katsotaan kuun vaihteessa riittikö neljä iltaa. Stressi helpotti kun nuo arvot olikin ihan kunnossa. Lisäksi oon päättänyt syksyllä lähteä ainakin hetkeksi toiseen työpaikkaan (toinen työpaikka ei vaan vielä tiedä sitä :) ) ja sekin on helpottanut henkisesti.
Miten TPn asuntoprojekti etenee? Teittekö tarjouksen? Sori jos luin hätäisesti, kirjoititkohan jo tuosta?
Mitä on kukkaterapia?
Hilulle mainiota matkaa ja esittelehän ylpeänä uusia bikineitäsi!
Nyt meen miehen kainaloon, typykin simahti.
- tea -
tai ihan minkä vaan. Mutta sellaisen jonka avulla saa levollisen ja rentoutuneen mielen!
Äitikuu, ihan kuin olisin lukenut omasta päivästäni!!! Olen myös tosi puhki. Meillä ei mies kuluta työssä aikaa vaan pesäpallokentällä. Huoh, on kausi taas alkanut ja tuli kotiin noin 5 min. sitten. Olen siis taas kerran viettänyt koko päivän tuon tuittupää-tytön kanssa. Onneksi nukkuu nyt ... Eli Äitikuu, vertaistuke täällä. Todella kovaa uhmaa jo havaittavissa - tai mitä tuo sitten on, lattialle heittäydytään vähän väliä ja karjutaan .. ihan mistä vain. Minäkään en aina tiedä mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä.
T@hdelle ja perheelleen kovasti voimia sekä jaksamista!
Tea, hyvä että arvot olivat kohdallaan. Toivottavasti pian tärppää!!
Pilelle piti myös toivotella onnea jatkoon pottailun suhteen. Meilläkin alkanut melko kivasti tämä pottailu taas tauon jälkeen. Ensimmäinen erävoitto oli se, että tyttö suostui istumaan potalla mielellään ja jopa jonkun aikaa. Toinen erävoitto eilen ja tänään - pottaan tullut jo pissaakin :) Tuossa ennen nukkumaan menoa tyttö hoki " piss piss ootta" (eli kai se tarkoittaa että halusi varmistaa vielä äidille että onhan huomannut " pissa tullut pottaan" :) )
Hyvää yötä kaikille. Voikaa hyvin!!
Alli
T@hti,hui,äitisi tilannetta. Murtuma rangassa kuulostaa pahalta,mutt toisaalta oli onneakin matkassa,paljon pahemmin olisi voinut käydä jos hiukkasenkaan huonnommin olisi sattunut.
Kerppu: VOIMIA kovasti lähetän --------------------->
Äitikuu,hieman hihitytti sun teksti,mutta tsemppiä tahtopojan kanssa. Mulla meinas mennä kanssa hermo tänään poikaan,oltiin ulkoiltu jo yhteensä 3 h ja illalla aattelin et kaipa ilta menee kotosalla,vaan poju tunkemassa koko ajan nokkaansa ties mihin,löysi mm. tyhjiä olutpulloja ja levitteli toistamiseen pakkaaminqni pakasterasioita j tää asunto on ihan kaaos,nii....piirsi puuväreillä takkaan. (toivottavasti sen sa putsattua,en muuten osta ikina mitään huopakyniä taitusseja tähän talouteen) 7 aikaan oli pakko lähtee vielä puistoon,alko sen verran keittää meikäläisellä.
Muutoin kyllä musta taas tuntuu noin yleisesti et meillä on moni asia helpottanut,poika kasvanut kovasti jotenkin. Taitaa olla jokin seesteinen vaihe ennen uhmaa....siis tahtoa ja touhua riittää kyllä,mutta aika hyvin huomio on käännettävissä muualle,ei siis jaksa kauaa kiljua : ) ja moni asia sujuu hienosti,ulos lähtiessaä poika yrittää auttaa vaatteitten kanssa,ja syömiset sujuu triptrapissa (johon osaa ite kiivetä,huh) ja toisinaan lusikoi ite. ja sanoja on alkanut tulla: kiitti, oho, pappa, kukka,tititi=lintu, prrrr=auto,kakka........
Tea,hienoa et hormoonit ja muut oli kunnossa ja oviskin vielä,melkoinen turnauskestävyys muuten teillä : )
Jippii,huomenna mies tulee,huh ja sit alkaa tehopakkaus : )
tiivii ja vilho,joka kasvanut niin isoksi,silti vielä äitin vauva
Alli:luin ensin kakkaterapiaa... :-) Täällä kun juuri putsasin kikkareen kylppärin lattialta. Typy katseli ihmeissään ja toisti kakka kakka osoittaen suihkua, luuli kai, että pökäle putkahti suihkuletkusta. Ei kovin innokkaasti ole aikoihin suhtautunut pottailuun, mutta innolla juoksee kylppäriin, kun kysyy onko pissahätä. On niin täydellä innolla menossa aina suihkuun ja leikkimään vedellä.
Hyvä, että tahtolapsia on jo muillakin. Muutama viikko sitten mulla oli teoria, että joka toinen päivä on vaikea tahtolapsen kanssa. Nyt onkin päivät sujuneet aika mukavasti, mutta yhdistän sen ulkoilun enentyneeseen määrään. Typy viihtyy hiekkalaatikolla ja sormeilee hiekkaa laatikon ulkopuolellakin. Entinen suosikki keinu saa aikaan lähes kammopuistatuksia, vaikkei minkäänlaista vahinkoa tai tapaturmaa keinuillessa ole kokenut.
Meilläkin mies tekee vähintään viikon kuukaudesta aamusta iltaan päiviä. (Tuli 10 minuuttia sitten kotiin ja passitin suihkuttelemaan Typyn kanssa). Typyn päivät ovat venähtäneet niin, että menee vasta 22 - 22.15 nukkumaan... Herää yöitkuista huolimatta viimeistään 7.30 - 7.45. Vähällä unella porskuttaa, niin kuin koko ikänsä.
No, nyt menen lapsukaista nukuttamaan. Huomenna uudet kujeet?
Hilulle oikein hyvää matkaa ja onnekasta bikininesittelyä, jos en huomenna enää muista ja perjantaina ehdi. Tuntuu, että niin paljon on muistettavaa kun lähtee viikoksi kauas pois (melkein Turkuun saakka :-)
Tomera voiskin vihjaista missä kannattaa shoppailla ihan ruokaa, jos Turkkuseen saakka päästään käymään :-)
Keilin
Kerpulle lähetän koko ajan tasaisesti mielessäni voimia! Jos se edes vähän auttaa...
T@hti: Ikävä kuulla äidistäsi, pikaista kuntoutumista toivon levon myötä.
Äitikuu: Vertaistukea täältä roppakaupalla. Kun ei tuo miunkaan mies kovin usein tule ennen kahdeksaa. Joskus tympii enemmän, joskus vähemmän, kuten nyt. Niin ja tämä kokematon äitiparka väittää saaneensa myös varsin aikaisessa vaiheessa oman tahdon löytäneen lapsukaisen. Raivokohtaukset ovat arkipäivää, mutta ne otan lähinnä huumorilla. Kokopäiväkitinä on inhaa ja syö naista. Voinen lohduttaa, että meillä viimeinen hankala vaihe kesti kolmisen viikkoa, nyt on taas aivan ihanaa, talossa vaeltaa pieni koko ajan touhuava ja hymyilevä auringonpaiste. Jos oikein tökkii, järjestä omaa aikaa. Hoitaisiko isovanhemmat?
Hilulle oikein ihanaa lomaa!
Tealle tärppionnea, melkoisen rutistuksen olette suorittaneet;)
Kiitosta onnitteluista ihaNaiset. Täytyy nyt kovasti nauttia tästä villistä nuoruudesta, parin vuoden päästä kun koittaa tätiytyminen ja viiden vuoden päästä mummoutuminen;D
Aavis ja Motti
Tahtoa on meidänkin pojalla kovasti paljon. Kaikki sujuu aurinkoisesti niin kauan, kuin thedään niinkuin Antsa haluaa. Ärripurri alkaa, jos kaikki ei menekään pojan suunnitelmien mukaan (esim. tuhmat vanhemmat eivät anna fetajuustoa,yrittävät Antsa-raukan päähän väärää pipoa tai esittelevät uutta, pelottavaa lelua). Antsa on vain luonteeltaan sen verran rauhallinen, ettei makaa yleensä huutaen lattialla, mutta suu kyllä vääntyy alaspäin ja huuto kestää hetkisen.
Huisalta ja mukavalta kuulostaa Alli teidän kesän matkanne :)Olettaisin, että Jenkkeihin vaaditaan jokaiselta lapselta oma passi. Me täytimme lentokoneessa kaksi erilaista lappua, joista toinen koski maahan tuotavia tuotteita (esim: " Onko matkassanne juureksia tai eläviä lintuja" ) ja toinen oli kai sitten pikaviisumi (Yksi kysymyksistä: " Oletteko joskus olleet natsisaksan palveluksessa?" ). Maahantuloprosessia edelsi sitten 1,5h jonotus ja ennen passin leimaamista sai jokainen antaa sormenjälkensä ja otettiin kuva (varmasti aivan valloittavan ihania kuvia ;))
Nyt taas unohdin kaiken kommentoitavan. Jaksamista kaikille väsymykseen ja muihin ongelmiin ja Kerpulle taasen *erityishalaus*. Kaikki kääntyy lopulta parhain päin!
♥
SaaMa
Saamuskalle kiitokset kuvista ja matkakertomuksista. Elävästi osasit kertoa ja kuvat oli hyviä. Mulle ei tullu kademieli. Ennemmin ajattelin, että tuonne mun ei tarttte päästä. Mutta voi olla, että mieli muuttuu.
Aavikselle myöhästyneet onnittelut!
Lila: Atooppiselta iholta kuulostaa. Mutta voi toki liittyä allergiaakin. Kannattaa seurata tilannetta. Älä laita öljyä, iho ei pääse hengittämään. Pesut pelkällä vedellä tai perusvoiteella. Meillä hyväksi on koettu pesu Aqualanilla ja rasvaus Lipolanilla aamuin illoin. Kortisonia kannattaa käyttää myös, että saa ihon paremmaksi ja sitten perusrasvaukset. Meillä neiti keskimmäinen tarvitsi viimein antibioottikortisonia, kun kokeilin milloin mitäkin ja luulin, että menee " itsestään" ohi. Pekan iho on ollu koko ajan parempi, mutta voi johtua siitäkin, että ymmärsin aloittaa rasvaukset ajoissa ja Pekka juo Gefilus-maitoa.
Kerpulle kovasti voimia!
Kiva, että osa on libidon löytänyt. Tsemppiä muillekin ja Tealle plussaonnea!
Äitini asiassa huolettaa lähinnä se, miten hän malttaa olla rauhassa ja parannella itsensä kunnolla. Ja toki meille on outoa, kun on totuttu, että mummu passaa ja hyysää. Sairaslomaahan on melkein vauvan syntymään asti eli nyt on mietittävä, kuka leipoo ristisäisjutut ja siivoilee ym.
T@hti
Ensi sympatiaa ja voimaa erit. Kerpulle ja T@hdelle.
Meillä tahtojia on kaksi. Otsolla joku uhma tai mikä lie, mutta on kuitenkin ihan mahdoton. Aamulla se alkaa ja jatkuu usein iltasatuun asti (ja vielä sen jälkeen). Otso on tosin ollut aina kovin sopuisa ja helppo, mutta kaipa hänelläkin on välillä vaikeaa ;). Valma tahtoo monta kertaa päivässä, heittäytyy ja huutaa. Päälle vielä on hoitotyttö, joka on myös varsin pippurinen ja kiukuttelee mulle kuin äidilleen. Huoh. Tänään olisin halunnut olla " siistissä sisätyössä" .
Lääkärissäkin käytiin. Valma kunnossa, Otsolla edelleen alipainetta korvassa. Korvalekuriin sitten seuraavaksi. Vaivaakohan Otsoa ne korvat, kun niin kärttynen. Minäkin sain hyvät ja napakat hoito-ohjeet, jospa nyt saisin ihon kuntoon.
Kivaa lähteä lauantaina omille teille ja pois arjesta. Mies ei tosin tällä erää ärsytä. Työtäkin on kohtuullisesti, mutta ymmärrän hyvin teitä " työ/harrasteleskiä" , meilläkin mies on ajoittan tosi paljon pois. Nyt tuntuukin helpolta, vaikka harvoin hän tulee ennen kuutta.
Nyt unille.
Kirjoitan liian harvoin, koska en pysty kommentoimaan kaikkea, mitä tahdon. Ajatuksissa ootte.
Pile
Ps. Lila: ehdottomasti maidoton dieetti kokeiluun. Saatko jostain neuvoja?
Pile, ÖÖ, en saa mistään neuvoja. Ymmärsinköhän oikein että jätän vain syömättä kaiken mikä sisältää maitoa tai jotain maidon ainesosia?
Nopeasti ja yksinkertaistettuna. Kaikki maidot ja maitotuotteet, myös vuohen maito. Ei laktoosia, heraa, kaseiinia ja kaseinaattia. Lue tuoteselosteet hyvin, maitoa löytyy yllättäviistä paikoista. Muista, että pienikin määrä voi aiheuttaa oireen.
Älä korvaa maitoa millään uudella, mitä et normaalisti syö, esim. soijalla. Kauratuotteita on paljon markkinoilla ja riisimaito on myös hyvä ruuanvalmistuksessa. Useimmat tavalliset reseptit taipuvat maidottomiksi aika helposti, vain juustoa on mahdotonta korvata.
Muistanko oikein, että olet kasvissyöjä? Jos näin on, niin älä jatka maidotonta kovin pitkään omin neuvoin. Maidottomasta ja lihattomasta ruokavaliosta tulee helposti liian yksipuolinen ja riittämätön imettäjän tarpeisiin. Vegaani ruokavaliollakin toki pärjää, mutta vaatii vähän enemmän miettimistä ja suunnittelua.
Olen lakto-ovo-vegaani eli juuri siitä syystä en ole ensimmäisenä lähtenyt maidotonta kokeilemaan. Taitaa noita maidon ainesosia olla vähän joka paikkaan ängetty nykyään. Vähän niinkuin liivatettakin. Iso kiitos ohjeista.
Eiliset huhuilut lämmitti niin mieltä, että päätin " uhkarohkeasti" kirjoittaa omia kuulumisa, vaikka tämä ja osin eilinenkin pino on lukematta ja s-postit myös.
Eli silloin kun oli lämmintä, nautittiin ja tehtiin pihahommia. Sitten sainkin huomata, että sisähommat oli kasautuneet. Ja nyt oon saanu niitä kuroa kiinni. Sillä seurauksella, että nettiin en oo juuri ehtinyt kuin iltakymmenen jälkeen lasten ollessa nukkumassa. Ja sitten oonkin ollu ihan rättiväsynyt ja nippa nappa saanut pinoja lueskeltua. Kommentit oon antanut vain mielessäni.
Lisäksi mies on joutunu olemaan paljon pois kotoa työasioitten takia ja työt on ollu vielä aika voimiavieviä.
Ja sitten vielä isommat murheet. Eli äitini oli vikko sitten tiistaina siinä kolarissa. Sanoi viikonloppuna, että ei oikein voi sanoa, että ois menny parempaan päin, kun joka päivä on eri paikasta kipeänä. Meni kuitenkin ma töihin. Eilen iltapäivällä soitti mulle :" Mitä minun pitää tehdä, kun olen .....llä ja rupes hirveästi särkemään takaraivoa?" No, sanoin, ettei ole hätää, mies tulee apuun. Ilta oli kauhea. Välillä tuli huojentavaa viestiä ja sitten taas uutta huolta. Yöllä äiti kuitenkin pääsi kotiin (Juu kotiutettiin aamuyöllä 80km päähän)ja kaikkien tutkimusten jälkeen kipu todettiin lihasjännityksestä johtuvaksi. Mutta lääkäri oli katsonut kuvia tänään uudestaan ja soittanut äidin takaisin tutkimuksiin. Epäilee rintarangan murtumaa. Vielä en tiedä, mikä tilanne on just nyt, mutta ilmeisesti tutkimukset jatkuu, kun mitään ei oo kuulunu.
Ja isä oli myös käyny eilen päivällä kutsuttuna tk:ssa, kun joku ihme lihas (veri?)arvo oli ihan päin seiniä. Ja joutuu myös jossain vaiheessa keskussairaalaan lisäselvityksiin.
Meille itelle kuuluu hyvää. Ite, lapset ja vauva voi hyvin ja äitiyspakkaus tuli eilen. Osan vauvanvaatteista olen jo pessyt ja loputkin on muutoin valmiina kaapissa.
T@hti