Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka olette sairaslomalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä mt-ongelmien takia!
11.02.2019 |
Miten olette pystyneet hyväksymään tilanteen? Jos olette kokeneet häpeää niin miten olette pystyneet pääsemään siitä yli? Itsellä tilanne, että sinnittelen osa-aikatyössä, mutta kroppa ihan loppu. En vaan pysty hyväksymään tätä vaan koen jatkuvaa alemmuudentunnetta ja häpeää.
Kommentit (11)
En koe minkäänlaista häpeää sitiä että olen masennuksen takia eläkkeellä 44-vuotiaana. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan elää vapaasti ja toteuttaa itseäni, ilman tarvetta kantaa "elatuksen murhetta". Siitä en välitä mitään, mitä muut minusta ehkä ajattelee, ja luulen etteipä mitään. Tuskinpa edes naapurit esim. tietää että olen eläkkeellä, ei täällä Helsingissä toisten kuviot niin paljoa ihmisiä kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä alooitiin 5 vuootiaaaana urheilun ja olen urheiluhenkinen saaan adrenaliiiinia kun päääsee oikein kunnollla fiilikseen flow tilaaan.
Vierailija kirjoitti:
No mä alooitiin 5 vuootiaaaana urheilun ja olen urheiluhenkinen saaan adrenaliiiinia kun päääsee oikein kunnollla fiilikseen flow tilaaan.
Enn tiedä. Varmaan joku jumala kosstaa kun tuli lopetettua fudis. Viiimeisisssä matseissa tein varmaan aboutt 15 maaalia.
Miulla on myös somaattinen sairaus ja mieli meni siinä. No kohta eläkkeelle kokoaikaisesti. Voihan se enemmän muita haitata mutta itselle se on helpotus. Olen joka kuukausi rankuttanut 20-vuotta rahaa jostain niin sen jälkeen tulee automaattisesti.
Masennuksen takia työkyvyttömänä sairauspäivärahalla. En todellakaan tunne häpeää. Miksi pitäisi? Sairaus siinä missä muutkin. Nyt olo on hoidon myötä parantunut merkittävästi ja toivon, että saan pian palata työnhakuun. Voi olla, että työnantajat ei katso hyvällä taukoa historiassani, mutta se on niiden häpeä, ei mun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla mielenterveysongelmat puhkesivat läheisen itsemurhan myötä. En oikein osaa hävetä niitä, kun en koe sairastumisen olevan omaa syytäni. Olen päinvastoin ylpeä siitä, että hoidan mielenterveyttäni, koska suvussani se ei ole ollut tapana.
En ole eläkkeellä mutta periaatteessa tää on kuin olisin.
Tarkoitus katsella töitä vielä ja koulutustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin moni ei tiedä tilanteestani. Pidän häpeän takia kulisseja pystyssä. Eri asia on, onnistuuko se kovin hyvin.
On tunnustettava, että en tiedä. Koen edelleen häpeää ja tunnen oloni yhteiskunnan loiseksi. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole eläkkeellä mutta periaatteessa tää on kuin olisin.
Tarkoitus katsella töitä vielä ja koulutustakin.
Sama tilanne. Ei mua hävetä, lähinnä ahdistaa se että elämäntilanne on niin auki, ei ole suuntaa elämällä enkä tiedä mitä haluaisin. Ja pelottaa edes haluta mitään kun ei ole uskoa siihen että mitään hyvää voisi saada.
up