Miten ihmeessä vanhenemisen aiheuttaman ahdistuksen ja pelon voi voittaa?

Vierailija kirjoitti:

Ahistaa, olen 28. Enää 12 vuotta niin olen 40, 12 vuotta sitten pääsin ysiltä ja tuntuu että siitäkään ei ole kauaa. En ole juurikaan kerennyt kerätä omaisuutta koska ei ole varakasta perhettä, en päässyt opiskeluaikana töihin ja vielä amk:sta valmistumisen jälkeen olin 2,5 vuotta työttömänä. Nyt ajattelin alkaa sijoittamaan osakkeisiin ja rahastoihin, vaikka en tule koskaan saamaan asuntolainaakaan.

Ja listasta jäi pois vanhempien ikääntyminen, ovat nyt kuusikymppisiä eikä mulla ole sisaruksia tukena kun heistä aika jättää. Nyt jo on tullut huomattua varsinkin äidin kohdalla että hän on jo väsynyt ja ei aina jaksaisi jutella puhelimessakaan. Kärsii työn aiheuttamista nivelkulumista ja kivuista. 

Täytän kohta 50 v ja ei ahdista ollenkaan. Etukäteen pelkäsin, että varmaan iskee masis ja ahdistus kun synttärit lähenee, mutta ei ainakaan vielä ole käynyt niin. Elän sellaista elämänvaihetta, että nuorinkin lapsi muuttaa todennäköisesti ensi syksynä muualle opisekelemaan ja jäämme miehen kanssa kahdestaan. Se on tietysti haikeaa, yksi elämänvaihe on lopullisesti takanapäin. Mutta toisaalta...aika jännää olla taas kahdestaan. Meillä on onneksi onnellinen avioliitto, joten uskon, että meillä tulee olemaan ihanaa, vaikka tietysti lapsia on välillä ikävä, mutta useinhan he tulevat kotiin käymään ja yhteyksien pito on niin helppoa nykyään muutenkin.

Olen vaihtanut ammattia jokunen vuosi sitten ja nyt suunnittelen oman yrityksen perustamista. Meillä on myös suunnitelmissa muuttaa kokonaan muualle, etsiä siis uusi kotipaikka. Haaveilen vanhasta talosta, jonka remppaamme, siinä on tietysti myös ihana puutarha ja ehkäpä jopa omaa rantaviivaa. Jännittävää! Uskon vakaasti, että elämällä on vielä paljon annettavaa, vaikka olenhan jo tähän asti saanut kokea paljon hyvää ja toki on ollut ikäviäkin kokemuksia ja surua. Minulla on vielä monta haavetta, jotka aion toteuttaa; julkaista kirjan, jota parhaillaan kirjoitan, pitää oman taidenäyttelyn, matkustaa muutamaan paikkaan. Toivon myös kovasti, että tulen mummiksi joku päivä.

Äitini ja anoppini pitkästä elämästä olen oppinut sen, että elämää pitkittäviin lääkkeisiin en iäkkäänä enää tartu. Muutenkin välttelen lääkkeitä ja pyrin elämään terveellisesti ja hoitamaan vaivat luonnonmukaisesti. Ihmisen pitää pystyä luopumaan elämästä kun sen aika on, eikä väkisellä kituuttaa korkeaan ikään. Ei todellakaan ole halua maata joko yksin kotona tai muiden armoilla laitoksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muita joita vanheneminen ahdistaa ihan kauheasti? Miten pärjäätte?

Minkä ikäinen olet? Mikä siinä vanhenemisessa varsinaisesti ahdistaa?

Olen 33 vuotias. Ahdistaa kaikki. Tähän astinen elämätön elämä, valinnanmahdollisuuksien väheneminen, ruumiin rapistuminen, hidastuminen ja sairaudet, vaihdevuodet, yksin jääminen (en ole koskaan ollut parisuhteessa, ei taida tapahtukaan enää?), omien vanhempien kuolema, menneisyyden virheet, se että koko ajan tulee uusia nuoria ihmisiö joilla on kaikki vielä edessään. Itse en voi enää palata ajassa taakse päin ja elää ihanaa nuoruutta. Tein huonoja valintoja uran kanssa, niitäkään vuosia ei saa enää takaisin. Ahdistaa tekemäni virheet ja se että minun pitää kestää niiden seuraukset koko loppuelämän enkä saa mitään korjattua. 

Puhut kuin minun suullani. Olen 45 v ja ahdistaa vanheneminen, niin, ettei henkeä meinaa saada, jos asiaa alkaa ajattelemaan.

Huonoja valintoja olen minäkin tehnyt, niin työuran kuin ihmisten suhteen. En ole koskaan kokenut olevani oikeasti rakastettu ja nyt tuntuu, että aika loppuu kesken. Pave Maijasen Ikävässä tiivistyy hyvin tuntemukseni.

Vierailija kirjoitti:

Siis täh? Olen 47 vuotta eikä ahdista yhtään! Ei kiinnosta rypyt yhtään, oli tai ei, ihan sama. Selfieitä en ole ottanut ikinä.

Ei kai niin kaltaisiasi pinnallisia ihmisiä ahdistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muita joita vanheneminen ahdistaa ihan kauheasti? Miten pärjäätte?

Minkä ikäinen olet? Mikä siinä vanhenemisessa varsinaisesti ahdistaa?

Olen 33 vuotias. Ahdistaa kaikki. Tähän astinen elämätön elämä, valinnanmahdollisuuksien väheneminen, ruumiin rapistuminen, hidastuminen ja sairaudet, vaihdevuodet, yksin jääminen (en ole koskaan ollut parisuhteessa, ei taida tapahtukaan enää?), omien vanhempien kuolema, menneisyyden virheet, se että koko ajan tulee uusia nuoria ihmisiö joilla on kaikki vielä edessään. Itse en voi enää palata ajassa taakse päin ja elää ihanaa nuoruutta. Tein huonoja valintoja uran kanssa, niitäkään vuosia ei saa enää takaisin. Ahdistaa tekemäni virheet ja se että minun pitää kestää niiden seuraukset koko loppuelämän enkä saa mitään korjattua.

Tämä.

Mutta Sulla on vielä toivoa tossa iässä, mä olen jo 10 vuotta vanhempi ja elämä nähty.

Meet tinderiin.

Ei kai sulla vielä vaihdevuodet ole?

Uusille urille?

Ahdistaa niin ettei henki kulje. Huolia liikaa, ei hyviä asioita.

Ympärillä vain sairauksia ja kuolemien odottelua.