Mikä on hirvein maa missä olet käynyt?
Kommentit (516)
Tunisia!
Kaikkialla joku kaupustelemassa jotakin, ja vielä ramadanin aikaan oltiin siellä.
Ei jääny yhtään hyvää muistoa sieltä :)
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa, tilasin ihan suomeksi kahvia, myyjä ei edes katsonut silmiin eikä reagoinut mitenkään.
Näin kävi mulle Hamburissa 80-luvulla,eivät osanneet kahvilassa englantia.Sain asioida ruotsiksi.Pariisissa pari vuotta sitten eivät myöskään osanneet englantia.Eivät nuoretkaan.
Vierailija kirjoitti:
Marokko. Paikalliset miehet ovat koko ajan kourimassa.
Olitko Agadirissa vai Marrakechissa? Nuo nimittäin ovat ko. maan kaksi pahinta turistirysää, jonne länkkärinoviisit suuntaavat. Ovat omalla paikallista kulttuuria epäkunnioittavalla käytöksellään ja pukeutumisellaan opettaneet paikalliset siihen, että kourimalla joskus natsaa.
Itse olen ollut kolmesti Marokossa, joka kerta yksin matkustavana blondina, nättinä länkkärinaisena. Liikkunut niin vuokra-autolla kuin julkisilla ja majoittunut B&B/oma asuntolinjalla, en siis hotelleissa tai resorteissa.
Koskaan ei ole kukaan kourinut tai edes verbaalisesti ahdistellut. Eikä muutenkaan kohdellut epäkunnioittavasti.
Tosin siis pukeudun vähän peittävämmin kuin yleensä enkä nauti alkoholia humaltumiseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kypros, voi järkky miten pahaa ruokaa!!!
Luonto ei ollut erityisen kaunis ainakaan alkukeväästä - keltaisia kukkia vaan kaikkialla ja ikinä en ole pelännyt niin paljon kuin taksin kaahausmatkalla Limassol - Pafos - kuski ajoi kuin heikkopäinen ja olin ihan varma, että me kaikki kuollaan, ei auttanut vaikka huudettiin kuinka!!??
Kypros myös itselläni. Surkein rantalomakohde missä olen käynyt. Tylsä luonto, ahdistelevia miehiä ja ei kunnon rantoja.
Harmi :(
Miehet ei enää tämän ikäistä ahdistele, mutta olin ajatellut, että Kypros voisi olla jopa jonain talvikautena kiva kohde muutamaksi viikoksi. Eihän siellä talvella lämmintä ole mutta lämpimämpää kuin Suomessa kyllä.Ei kiinnosta Kanaria.
Minusta Kypros on kyllä kiva paikka, mutta jos ei nimenomaan halua vain kaljoitella ja lojua biitsillä, niitä pahimpia turisteja varten rakennettuja rysiä kannattaa välttää. Niissä on aika levoton meno, ennen oli sikailevia nuoria brittituristeja joka paikka täynnä, nykyisin venäläisiä. Harmi kyllä rantojen puolesta parhaat kohteet usein on näitä bilepaikkoja, kun taas alkuperäisempää elämää ja kulttuuria sisältävissä paikoissa rannat ei ole erityisen upeita, usein pikkukivirantoja tms. hiekkarannan sijaan.
Mutta itse tykkään kyllä kyproslaisesta ruoasta, hyvin samanlaista kuin kreikkalainen. Muualla kuin turistirysissä paikalliset on myös äärimmäisen ystävällisiä turistillekin, siellä jossain vuoristokylissä kun patikoi niin vanhat mummot tulevat ojentamaan hedelmiä puutarhastaan kulkijalle, kutsuvat kahville tms. Luonto on melko karua ja vuoristoista, joten jos sellaisesta ei tykkää niin ei ehkä paras paikka. Talvella on sadekausi joten talvella ja keväällä on rehevämpää, mutta kyllä keski-loppukesästä usein on surullisen karrellepalaneen näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tätä ketjua spämmätään? Onko Ap:lla aikomustakaan matkustaa, ja peloissaan kyselee, että välttyisi ikävyyksiltä?
Itse en ole koskaan vapaaehtoisesti matkustanut maihin, joiden tietäisin päätyväni esimerkiksi tällaiseen ketjuun. Työmatkat erikseen, mutta pahemmissakin maissa, esim. entisen Neuvostoliiton maat, on työmatkalaisille huippuoltavat, koska työpaikka on ne rahoittanut ja kontaktit hyvät. Tietty ihmisten arki ja röttelöt talot heti turistialueen ulkopuolella pistävät silmään, narkomaanit jne.
En menisi sellaiseen paikkaan lomaa viettämään enkä asumaan. Ja toisaalta, Euroopan idyllisimmissäkin kaupungeissa on epäilyttäviä alueita. Joskus erehdyin varaamaan hotellia sellaiselta alueelta, ja vaihtoon meni. Jos lähtee matkalle, pitää varautua ettei kaikki ole kuin netin kuvassa. Pientä riskinottoa ja harkintaa. Yleensä auttaa kun katsoo arvostelut ja kysyy muilta, esim. majoitukset. Lomasta tai muusta oleskelusta maassa tulee stressittömämpi.
Keskimäärin ihmiset ovat kotisuomessa epäystävällisimpiä. Köyhemmissä maissa ei kadulle syljetä tai kusta, kuten täällä jalkakäytäville vaikka Helsingissä. Paitsi niillä narkkarialueilla, jos sellaisille eksyt.
Onko Ap sinulla aikomustakaan matkustaa minnekään?
Näissä entisissä neuvostoliiton tai sen vaikutuspiirin maissa keski ja itä euroopassa on turvallisempaa ainakin tilastojen mukaan kun verrataan länsi eurooppaan missä on isompi riski tulla murhatuksi, väkivallan uhriksi, råiskåtuksi tai terrorin uhriksi. Mut mitäs niistä tilastoista ja faktoista kun voi katsoa alaspäin tuota osaa eurooppaa ennakkoluuloissaan.
Venäjän ”tilastot”. Nyt valoja päälle!

Koko itä eurooppaa inhoaa Venäjää. Romanialla ei ole edes diplomaatti suhteita Venäjälle = ei kommunikointia. Tehän sitä Venäjän peppua nuolette ja järjestätte tapaamisia täällä :D Laita sinä valot päälle typerys. Ignoratismin määrä tässä maassa ei luoja..
Vierailija kirjoitti:
Turkki, ei mitään hyvää sanottavaa.
Ei minullakaan olisi, jos olisin nähnyt vaan jonkun suomalaisia wt-turisteja täynnä olevan rantalomakohteen. Itse olen asunut Turkissa pari vuotta, ja minulla on kyllä siitä maasta enemmän hyvää kuin pahaa sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Turkki.
Ei toista kertaa. En kestä niitä rukouskutsuja.
EU-maa!
Pelottaa, että tuo ois tulevaisuuden Eurooppa...
No hyvin on sulla nää geopoliittiset kuviot hanskassa... Ihan vaan tiedoksi, Turkki ei todellakaan ole EU-maa, eikä siitä tod.näk. koskaan sellaista tulekaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muslimimaat. Vitsailin jo vuosikymmeniä sitten niissä matkustaessani matkaseuralle, että kuvitelkaa, jos tällaisista paikoista alkaisi muuttamaan ihmisiä länsimaihin. En arvannut, että se painajainen tulee toteutumaan ja länsi muuttumaan ajan kanssa pitkälti samanlaiseksi.
Jännä. Mä olen käynyt Turkissa, Marokossa, Palestiinassa, Egyptissä ja Tunisiassa, ja joka maassa olen positiivisesti yllättynyt ihmisten kohteliaisuudesta ja yleisestä yhteisöllisyydestä. Jopa siinä määrin että länsimainen egosentrinen kulttuuri on alkanut vähän ällöttää.
Thaimaa. Ihmisten ja eläinten oikeudet (tai siis niiden puuttuminen) vihastutti. Kaikkialla kaoottista, likaista eivätkä rannatkaan ole kovin kauniita.
Ranskasta en myöskään pitänyt, töykeitä ihmisiä, kallista ja todella epäsiistiä. Kuvottavimmat metrot ja metroasemat, joissa olen ikinä käynyt. :D
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muslimimaat. Vitsailin jo vuosikymmeniä sitten niissä matkustaessani matkaseuralle, että kuvitelkaa, jos tällaisista paikoista alkaisi muuttamaan ihmisiä länsimaihin. En arvannut, että se painajainen tulee toteutumaan ja länsi muuttumaan ajan kanssa pitkälti samanlaiseksi.
Jännä. Mä olen käynyt Turkissa, Marokossa, Palestiinassa, Egyptissä ja Tunisiassa, ja joka maassa olen positiivisesti yllättynyt ihmisten kohteliaisuudesta ja yleisestä yhteisöllisyydestä. Jopa siinä määrin että länsimainen egosentrinen kulttuuri on alkanut vähän ällöttää.
Hyvä! Ne maat ovat hyviä, joissa yksilönoikeuksia ei ole, eikä varsinkaan naisten - seh'n on egoismia.
Tsekkoslovakia.
En ole kauheasti sen jälkeen dikkaillut sosialismista.
Neuvostoliitto oli ahdistava ja samoin aikoinaan Puola tosi ankea. Englannissa on kiva lomailla, mutta ei ollut kiva paikka asua.
Vierailija kirjoitti:
Kroatia - kallis maa ja vihaisia ihmisiä, eikä edes erityisen kaunista.
Olet varmaan käynyt jossain Dubrovnikissa? Me käytiin viime kesänä Pulassa ja rakastuin maahan sen perusteella. Pieni kaupunki, aivan ihanat maisemat, mukavia ihmisiä ja edullista. Todellakin lähden Kroatiaan uudestaan! (tosin en ikimaailmassa sinne täpötäyteen Dubrovnikiin missä alkuperäiset asukkaat on karkoitettu turistialueilta)
Vierailija kirjoitti:
Neuvostoliitto oli ahdistava ja samoin aikoinaan Puola tosi ankea. Englannissa on kiva lomailla, mutta ei ollut kiva paikka asua.
Unohdin mainita DDR:n. Kävin muurin murtumisen jälkeen, joten ilmassa oli toiveikkuutta, mutta oli se kamala paikka.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muslimimaat. Vitsailin jo vuosikymmeniä sitten niissä matkustaessani matkaseuralle, että kuvitelkaa, jos tällaisista paikoista alkaisi muuttamaan ihmisiä länsimaihin. En arvannut, että se painajainen tulee toteutumaan ja länsi muuttumaan ajan kanssa pitkälti samanlaiseksi.
Jännä. Mä olen käynyt Turkissa, Marokossa, Palestiinassa, Egyptissä ja Tunisiassa, ja joka maassa olen positiivisesti yllättynyt ihmisten kohteliaisuudesta ja yleisestä yhteisöllisyydestä. Jopa siinä määrin että länsimainen egosentrinen kulttuuri on alkanut vähän ällöttää.
Hyvä! Ne maat ovat hyviä, joissa yksilönoikeuksia ei ole, eikä varsinkaan naisten - seh'n on egoismia.
Näistä maista esim. Turkki ja Marokko ovat kylläkin maita, joissa 1slam ei ole enää niin hallitseva, että naisten oikeuksia jotenkin todella pahasti poljettaisiin. Varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat hyvinkin avarakatseisia ja alkavat kallistua siihen suuntaan, että tasa-arvoinen parisuhde on parempi. Myöskään seksiä ennen avioliittoa ei katsota niin pahalla silmällä kuin ennen.
Sun kommentista paistaa selkeästi se, että ammennat tietosi länsimedian propagandasta, eikä sulla ole minkäännäköistä henkilökohtaista kokemusta siitä, miten asiat ko. maissa nykyään ovat.
En toki väitä, että ovat täydellisiä juuri naisten oikeuksien kohdalla, mutta tuota yhteisöllisyyttä kaipaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Unkari, oltiin halvassa hotellissa yksi yö jossain vähän syrjemmässä. roskaa ja paskaa kadun varret täpönä, en ois yllättynyt vaik ois kujilla ollu ruumiita, hirveä mesta..
Mun kamalin lomakohde on ollut Puola ja Varsova, jossa tosiaan näin ruumiin kadulla. Krakova on kuulemma kiva.
Hyvänä kakkosena tulee Ahvenanmaa sietämättömän asenteen ja olemattomien "nähtävyyksien" vuoksi - suomalaiset ovat ei toivottuja ja kieleksi ei käy englanti eikä suomi.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marokko. Paikalliset miehet ovat koko ajan kourimassa.
Olitko Agadirissa vai Marrakechissa? Nuo nimittäin ovat ko. maan kaksi pahinta turistirysää, jonne länkkärinoviisit suuntaavat. Ovat omalla paikallista kulttuuria epäkunnioittavalla käytöksellään ja pukeutumisellaan opettaneet paikalliset siihen, että kourimalla joskus natsaa.
Itse olen ollut kolmesti Marokossa, joka kerta yksin matkustavana blondina, nättinä länkkärinaisena. Liikkunut niin vuokra-autolla kuin julkisilla ja majoittunut B&B/oma asuntolinjalla, en siis hotelleissa tai resorteissa.
Koskaan ei ole kukaan kourinut tai edes verbaalisesti ahdistellut. Eikä muutenkaan kohdellut epäkunnioittavasti.
Tosin siis pukeudun vähän peittävämmin kuin yleensä enkä nauti alkoholia humaltumiseen asti.
En ota kantaa muuhun, koska olen ollut vain viikon arabimaassa,, mutta pukeutumisesta olen samaa mieltä. Jo katolisissa maissa on olkapäät peitettävä, turisti kai keskimäärin käy jotain kirkkoa vilkaisemassa...Ja arabimaissa asunut mies sanoi meille että käsivarret eivät saisi olla rintojen kohdalta paljaat, normi T-paita on liian lyhythihainen. Käytin itse sellaista 3/4 - hihaista puseroa, ja hyvin pyyhki. Kyllä voi huomioida, että toisilla on erilainen ajatustapa.
Mikään minari ei kumminkaan täällä meillä oikeuta ketään tulemaan iholle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unkari, oltiin halvassa hotellissa yksi yö jossain vähän syrjemmässä. roskaa ja paskaa kadun varret täpönä, en ois yllättynyt vaik ois kujilla ollu ruumiita, hirveä mesta..
Mun kamalin lomakohde on ollut Puola ja Varsova, jossa tosiaan näin ruumiin kadulla. Krakova on kuulemma kiva.
Hyvänä kakkosena tulee Ahvenanmaa sietämättömän asenteen ja olemattomien "nähtävyyksien" vuoksi - suomalaiset ovat ei toivottuja ja kieleksi ei käy englanti eikä suomi.
Outoa. Puolan maaseutu on ihmeellisen kaunis, linnat yleviä ("Itä-Euroopan Pariisi), ja Ahvenanmaallekin tullaan Japanista ihailemaan "maailman kauneinta saaristoa". Juu, ei ole nähtävää?
Se velka oli 13 biljoonaa ja sen maksu aloitettiin vuonna 1982. Vuonna 1986 puolet tästä velasta oli maksettu ja vuonna 1989 koko tämä velka oli maksettu etuajassa. https://en.wikipedia.org/wiki/Foreign_debt_of_the_Socialist_Republic_of…