Entä kun nuori yksinkertaisesti kieltäytyy tottelemasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta se harrastuksen maksaminen, kerta se ei teiniä kiinnosta eikä jaksa panostaa.

Kehotan ottamaan valmentajaan yhteyttä, kerro suoraan millainen tilanne teillä kotona on ja että tarvitset tukea ja apuja sieltä. Kerro ihan noin mitä tässä kirjoitit.

Valmentajan tai huoltajan kannanotto olisi hyvä. Pyydä heitä puhumaan nuorelle.

Sitten, kun olet ollut yhteydessä valmentajan, niin kerro lapsellesi, että olet jutellut valkun kanssa. Että tämä on niin tärkeä asia.

Kerro myös,valmentajalle, että kerrot lapsellesi, että juttelitte. Ole avoin joka suuntaan.

Lapsille ja nuorille on hyvä tehdä selväksi ja julki, että aikuiset tekevät yhteistyötä. Että,tämä maailma menee muilla säännöillä kuin nuoren/lapsen kiukuttelun säännöillä.

Siitä ruuasta kyllä voit suoraan sano, että naljailu seis. Tästä lähtien tehdään yhdessä ruoka. Kyllä apuja tarvitaan kotona, naljailu muutenkin pitää lopettaa se on huonoa käytöstä, kaikkialla. Siitä saa vaan negatiivista aikaan joka suuntaan...itselleen ja muille.

Kouluunkin voisit olla yhteydessä. Se palaaminen on ongelma.

Valmentaja on valmentaja eikä mikään huonosti kasvatettujen lasten ohjaaja.

Vierailija kirjoitti:

No tuollaiseen käytökseen ei auta kuin natsilinja, jos järkevä puhe ei auta.

No, nimenomaan se järkipuhe auttaa. Puhuu kuin aikuiselle eikä kuin alakoululaiselle.

Sen lisäksi tuon ikäisten pitäisi jo pikku hiljaa opetella tekemään sitä ruokaa ihan itse. Meillä jonne marisi ruoasta mutta kun käskin hänen ryhtyä kokkaamaan itse ruokaa edullisista perusaineksista niin hän jopa innostui niin, että vahtaa nykyään kännykästä lähinnä kokkausvideoita.

Molemmat nuoreni menestyvät koulussa ihan hyvin, yli ysin keskiarvo - ja ovat kyllä ulospäin kohteliaita. Ovat sisimmältään, tiedän sen, hyviä nuoria. Mutta, mutta. Minulla ei ole auktoriteettia. Räkätän kyllä, mutta se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joku sanoi joskus, että se nyt on äitien tehtäväkin. Jonakin päivänä oppivat.

Itselläni oli hyvin vaikea teini-ikä. Kyse on vielä osaksi siitä, että sekä minulla aikoinaan että nyt tällä nuoremmalla on ns. viivästynyt puberteetti. Joten siinä on hirveästi kaikkea turhautumaa ja vihaa takana, kun on aina ollut porukan hierarkkian pohjimmainen. Purkaa sitä minuun - ja ollaan tästä keskusteltukin. Välit ovat molempiin nuoriin tosi avoimet, ja pystytään puhumaan kyllä. Nyt tätä riitaa ja pahansuopuutta on vain tullut ihan liikaa siihen väliin. Kaipaan niitä vanhoja juttutuokioita.

Suurin virheeni on ollut se, että olen aivan liikaa passannut lapsiani. Nyt tätä laivaa on hirveän vaikea kääntää. Olettavat aina, että minä joustan.

Anni Sinnemäki sanoi jossakin haastattelussa, että lapsen ihanneikä on 12 - kun osaa silloin jo keskustella, eikä vielä kapinoi. Tällainen tilanne oli meillä vielä vuosi sitten - olin tämän urheilijanuoren kanssa äärimmäisen läheinen. Ehkä se, että ollaan juuri oltu niin läheisiä, saa osaltaan aikaan tämän uhman - irtautumisprosessi on rajumpi.

Ymmärrän, että tätä se teini-ikä on. Ja johan tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että teini-iässä aivot oikeasti kutistuvat.

Rätkättäminen ja itsensä ilkeäksi noidaksi tunteminen ei silti tee itsetunnolleni hyvää. 

ap

Ensiksi lopetetaan se harrastus. Jos ei meininki muutu, lähtee puhelin ja siitä eteenpäin sitten järjestyksessä älyvempeleet ja muut. Käytöksen mukaan sitten palauttaa tavaroita käyttöön. Vanhempana joutuu olemaan välillä ilkeäkin, mutta jos kakara on hirveä, niin natseilulla sen saa kuriin. Tätä käytettiin minuun ja näin jälkeenpäin sanottuna, niin olen ihan kiitollinen :D

Tämä on vain heitto, mutta mitähän tapahtuisi, jos vaikka päiväksi pariksi lopettaisit "rätkättämisen" (ts. komentamisen) kokonaan? Kun olette selvästi molemmat turhautuneita siihen. Jos sitten ei syö ja pelaa yömyöhään niin sitten antaa ainakin hetken aikaa asian olla, kunnes rauhoituu vähän, kiukku käskemisestäsi laantuu ja ehkä voisi alkaa tajuta, ettet käske häntä vain kiusataksesi.

Mutta joo, tämä voi olla myös aivan karsea idea, en ole ikinä kasvattanut teini-ikäistä.

Vakavan keskustelun paikka. Ruoka on ongelmista varmasti helpoin: jaatte kokkausvuorot. Todennäköisesti ruuasta huomauttelu loppuu kun teini saa itse vastuuta.

Kännykän kanssa ottaisin tiukan linjan. Sovitte yörauhasta eli ajasta jolloin kukaan (myöskään ap) ei ole kännykällä. Kaikkien kännyt yön ajaksi vaikka yhteiseen latausparkkiin eteiseen tms paikkaan. Jos tästä lipsuu niin viimeisenä keinona kännykkäliittymä tauolle.

Harrastuksesta en heti luopuisi. Teinin kanssa kävisin kuitenkin perheen budjetin läpi, jotta ymmärtää harrastuksen olevan taloudellinen uhraus hänen hyväkseen. Sitten keskustelu valmentajan kanssa jossa sovitaan teinille omat selkeät tavoitteet loppukaudelle. Jos ei pysy sopimuksessa, niin sitten rahahanat kiinni ja treenitauko.

Turhaa huutamista ja jatkuvaa nalkutusta kannattaa välttää. Aikuinen esittää asian rauhallisesti ja perustellen ja antaa ne rajat, joiden sisällä neuvotellaan. Joskus teineillä on hyviä uusia näkökulmia ja ehdotuksia, niitä kannattaa kuunnella. Yhteisten sääntöjen rikkomisesta pitää tulla kohtuullinen rangaistus. Älä uhkaile tyhjää, vaan toteuta rangaistukset myös oikeasti.

Istutat molemmat nuoret pöydän ääreen ja kerrot ettei näin voi jatkua. Kotona kaikilla pitää olla hyvä ja turvallinen olo eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä yhteisestä kodista ahdistavaa paikkaa. Sovitte yhdessä kodin pelisäännöt ja jos nuori niitä rikkoo, seuraa sanktio.

Luultavasti puhelin on nuorelle tärkein asia maailmassa ja se lähtee, jos käytös ei ole hyvää. Olet vanhempana varmaankin lapsen puhelinliittymän omistaja, joten sulje puhelimesta netti, jos mikään muu ei auta. Nettiin voi laittaa usein aikarajoituksen, jolloin käyttö loppuu esimerkiksi klo 21 iltaisin. Jos teillä on kotona wifi, suljet sen aina yöksi.

On luonnollista että teini kapinoi vanhempiaan vastaan. Yritä itse kuitenkin olla aikuinen ja osoittaa että välität lapsestasi ja että toimit hänen parhaakseen vaikka kuinka ottaisi päähän.

Jos teini on tyttö niin täysin normaalia. Irtiotto äidistä. Odota ja kestä.

90s perhehelvetti kirjoitti:

Aikoinaan kun oma isä alkoi isottelemaan niin pistin tupakaksi sisällä omassa huoneessani. Käskin pitämään pään kiinni. Olin 15v.

Vuoden päästä olisin saanut ostaa askin muutenkin. Kävi käsiksi niin otin olkalukon ja painoin äijän lattiaan. Ähisi siinä sitten ja sanoi että luovuttaa. Tiesin että ukko puhuu aina paskaa joten olin valmiina ottamaan uuden hyökkäyksen vastaan. Yritti lyödä ja torjuin saman puolen kädellä. Samalla kun torjuin niin käytin energian lyönnin lataamiseen. Siitä sitten painava suora äijän poskipäähän ja koukku vatsaan.

Sen jälkeen putosi polvilleen huoneen lattialle. Otin niskaskasta kiinni ja raahasin eteiseen. Sanoin että tämä oli viimeinen kerta kun yrittää antaa selkää tai muuten lyödä. Olin koko lapsuuden saanut selkää siltä paskiaiselta. Sanoin siihen päätteeksi että turpiin tulee niin kovaa että ei kävele seuraavana päivänä metriäkään vessaan ja saa paskoa housuunsa.

Oli äijä hiljaa. Seisoin siinä ovensuussa ja sytytin toisen tupakan. Käskin äijää viemään roskat. Asetin roskapussin siihen vierelle, että voi käydä tyhjäämässä samalla kun hakee siskon lukiosta. Ilmoitin että lähden itse amikseen lukion sijaan ja tästä lähtien on jääkaapissa lihapullia aina tarjolla ja appelsiinimehua myös. Tai muuten lapsilisät tulee suoraan mun tilille.

Asiat hoitui siitä lähtien hyvin. Hoidin omat hommani kuntoon ja kävin armeijan ja lähdin omilleni.

Usein se vika on vanhemmissa eikä lapsissa. Lopettakaa se turha mussutus ja kuunnelkaa nuortanne. Se nuori sanelee asiat ja hoitaa omat työnsä kuntoon.

Ei siinä kauaa olla yhdessä ja nuori lähtee kyllä ja ei tule ikinä takaisin paskaan kotiin. Joten miksi pitää koti paskana ja esittäytyy kodin paskiaisena?

Sitä saa mitä tilaa.

Niin sua siis hakattiin koko iän ja sitten annoit isällesi takaisin ja se mitä sä sait niin oli aihe vapaalla nämä 14 alapeukkua ja vain kaksi yläpeukkua, josta oletan yhden tulleen sulta.

Ei hirveän hyvin mene, mutta oletan että teit mitä teit ja et jäänyt uhrin rooliin.

Siitä ei suomalaiset tykkää.

Mitä se teini sitten ruokaan liittyen valittaa? Jos valittaa että haluaa vaan pizzaa ja burgeria niin ymmärrän tuskan.

Itse kuitenkin tulin tein-iässä tietoiseksi eläinten kohtelusta, ympäristöasioista ja myöhemmin sitten ravitsemuksesta noin muuten. Se johti siihen että päädyttiin äitini ja edellisen sukupolven kanssa osittain täysin eri käsitykseen siitä mitä on hyvä ruoka kun tehotuotettu punainen liha esimerkiksi alkoi fyysisesti etoa.

Äidin näkemys hyvästä terveellisestä ruoasta taas oli makaronilaatikko, jauhokastikkeet yms. Vielä tänäkään päivänä edellinen sukupolvi ei näe yhteyttä ravinnollaan ja sillä että ovat järjestäen lihavia, verenpainetautisia ja diabetes on jo tai tulossa. Aiemmin sain kuittailuja siitä että luulen olevani parempi ihminen, nykyään kun tuosta on jo reilu vuosikymmen alkaa se ravintotietous jo heitäkin osin saavuttaa.

Eli jos lapsi valittaa aiheesta niin olethan valmis muuttamaan myös omia käsityksiäsi ja olemaan tukena siinä että teinit oppivat itse monipuolisesti huolehtimaan itsestään.

Ei mitään järkeä maksaa harrsstusta johon ei ole motivaatiota, varsinkin kun kyseessä on noin vanha lapsi niin se motivaatio olisi pitänyt löytöä jo ajat sitten!!! Miten luulet että harrastukset sujuu kun nuori on täysi-ikäinen? Teinejen kanssa se harrastus pitäisi olla jo sellainen mihin on omaa intohimoa ja halua jatkaa vielä senkin jälkeen kun äiti ei pakota!!

Vierailija kirjoitti:

90s perhehelvetti kirjoitti:

Aikoinaan kun oma isä alkoi isottelemaan niin pistin tupakaksi sisällä omassa huoneessani. Käskin pitämään pään kiinni. Olin 15v.

Vuoden päästä olisin saanut ostaa askin muutenkin. Kävi käsiksi niin otin olkalukon ja painoin äijän lattiaan. Ähisi siinä sitten ja sanoi että luovuttaa. Tiesin että ukko puhuu aina paskaa joten olin valmiina ottamaan uuden hyökkäyksen vastaan. Yritti lyödä ja torjuin saman puolen kädellä. Samalla kun torjuin niin käytin energian lyönnin lataamiseen. Siitä sitten painava suora äijän poskipäähän ja koukku vatsaan.

Sen jälkeen putosi polvilleen huoneen lattialle. Otin niskaskasta kiinni ja raahasin eteiseen. Sanoin että tämä oli viimeinen kerta kun yrittää antaa selkää tai muuten lyödä. Olin koko lapsuuden saanut selkää siltä paskiaiselta. Sanoin siihen päätteeksi että turpiin tulee niin kovaa että ei kävele seuraavana päivänä metriäkään vessaan ja saa paskoa housuunsa.

Oli äijä hiljaa. Seisoin siinä ovensuussa ja sytytin toisen tupakan. Käskin äijää viemään roskat. Asetin roskapussin siihen vierelle, että voi käydä tyhjäämässä samalla kun hakee siskon lukiosta. Ilmoitin että lähden itse amikseen lukion sijaan ja tästä lähtien on jääkaapissa lihapullia aina tarjolla ja appelsiinimehua myös. Tai muuten lapsilisät tulee suoraan mun tilille.

Asiat hoitui siitä lähtien hyvin. Hoidin omat hommani kuntoon ja kävin armeijan ja lähdin omilleni.

Usein se vika on vanhemmissa eikä lapsissa. Lopettakaa se turha mussutus ja kuunnelkaa nuortanne. Se nuori sanelee asiat ja hoitaa omat työnsä kuntoon.

Ei siinä kauaa olla yhdessä ja nuori lähtee kyllä ja ei tule ikinä takaisin paskaan kotiin. Joten miksi pitää koti paskana ja esittäytyy kodin paskiaisena?

Sitä saa mitä tilaa.

Niin sua siis hakattiin koko iän ja sitten annoit isällesi takaisin ja se mitä sä sait niin oli aihe vapaalla nämä 14 alapeukkua ja vain kaksi yläpeukkua, josta oletan yhden tulleen sulta.

Ei hirveän hyvin mene, mutta oletan että teit mitä teit ja et jäänyt uhrin rooliin.

Siitä ei suomalaiset tykkää.

Aihepiiri on vain eri, kun tämä äiti yrittää parhaansa, eikä hakkaa nuorisoa.

Motivaatiota on todella paljon, siis nuoreni harjoittelee paljon, eikä koskaan purnaa treeneissä, vaan mieluummin jopa vetää yli. Se vain, ettei hän osaa ajatella ns. nokkaa pidemmälle (muistatte vaahtokarkki-kokeen; tärkeintä on tämän hetken mielihyvä, viis huomisesta). Sanoo, että urheilu on "hänen elämänsä" jne. mutta samaan aikaan pelailee ja lusmuilee ja tavallaan siten kämmää omat kisansa. Olen puun ja kuoren välissä, kun rätkätän ensin itsestäänselvyyksiä ("pitää syödä enemmän, kun kuluttaa paljon ja kasvaa samanaikaisesti", "pitää saada 8-9 tuntia unta, että pystyy kisaamaan seuraavana päivänä" jne) ja kun kisat menevät näiden asioiden tähden penkin alle, joudun "lohduttelemaan" ja tsemppaamaan. Olen toisinaan ollut aika hapan ja huonokin lohduttaja tuossa vaiheessa - en todellakaan pystynyt pitämään sisälläni "mitä mä sanoin" -tyyppistä kommentointia. 

Mitä ruokaan tulee, niin meillä syödään paljon pastaa, pinaattia, perjantaisin pitsapäivä, torstaisin kasvisruoka, fetaa, tonnikalaa, lohta - mielestäni ihan jees ruokaa. En osaa tehdä parempaa. Ilmeisesti tämän yhden kommentoijan mielestä pitäisi mennä jollekin kokkauskurssille, että pystyisin saamaan aikaan parempaa ruokaa. Mikään chef en ole, mutta sanotaan nyt, että Yhteishyvän reseptit ovat aika usein käytössä. Hyvin harvoin syömme esimerkiksi kaksi päivää peräkkäin samaa ruokaa - koska päivän vanha ei nuorille kelpaa. Ainoastaan jos teen itse lasagnen, sitä voidaan syödä kahtena päivänä. Mitään kiistoja meillä ei ole (olemme jo vuosia olleet syömättä sianlihaa eettisten syiden vuoksi).

Ap

Ja vielä jatkoksi: nuori on itse valinnut harrastuksen, en minä. Olen itse päinvastoin ollut jo monta vuotta ehdottamassa kilpailupuolen lopettamista, mutta hän ei kuulemma suostu "edes harkitsemaan asiaa". Eli tämä ei todellakaan ole mitään pakottamista. Haluan vain, että jos harrastukseen satsataan näin paljon, niin satsausta ei vähätellä ja vedetä viemäristä alas omien "minä haluan sekä tätä että tuota" -tyylisellä elämäntavalla. Kun se tekee lopulta hallaa myös hänelle itselleen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Motivaatiota on todella paljon, siis nuoreni harjoittelee paljon, eikä koskaan purnaa treeneissä, vaan mieluummin jopa vetää yli. Se vain, ettei hän osaa ajatella ns. nokkaa pidemmälle (muistatte vaahtokarkki-kokeen; tärkeintä on tämän hetken mielihyvä, viis huomisesta). Sanoo, että urheilu on "hänen elämänsä" jne. mutta samaan aikaan pelailee ja lusmuilee ja tavallaan siten kämmää omat kisansa. Olen puun ja kuoren välissä, kun rätkätän ensin itsestäänselvyyksiä ("pitää syödä enemmän, kun kuluttaa paljon ja kasvaa samanaikaisesti", "pitää saada 8-9 tuntia unta, että pystyy kisaamaan seuraavana päivänä" jne) ja kun kisat menevät näiden asioiden tähden penkin alle, joudun "lohduttelemaan" ja tsemppaamaan. Olen toisinaan ollut aika hapan ja huonokin lohduttaja tuossa vaiheessa - en todellakaan pystynyt pitämään sisälläni "mitä mä sanoin" -tyyppistä kommentointia. 

Mitä ruokaan tulee, niin meillä syödään paljon pastaa, pinaattia, perjantaisin pitsapäivä, torstaisin kasvisruoka, fetaa, tonnikalaa, lohta - mielestäni ihan jees ruokaa. En osaa tehdä parempaa. Ilmeisesti tämän yhden kommentoijan mielestä pitäisi mennä jollekin kokkauskurssille, että pystyisin saamaan aikaan parempaa ruokaa. Mikään chef en ole, mutta sanotaan nyt, että Yhteishyvän reseptit ovat aika usein käytössä. Hyvin harvoin syömme esimerkiksi kaksi päivää peräkkäin samaa ruokaa - koska päivän vanha ei nuorille kelpaa. Ainoastaan jos teen itse lasagnen, sitä voidaan syödä kahtena päivänä. Mitään kiistoja meillä ei ole (olemme jo vuosia olleet syömättä sianlihaa eettisten syiden vuoksi).

Ap

En halua että menet kokkauskurssille vaan toivon että kuuntelet teinejäsi siltä varalta että heillä on jotain asiallistakin sanottavaa pelkän teineilyn sijaan. Ei käynyt edelleenkään ilmi mistä ruoan suhteen valittavat mutta vehnäjauhoja ja höttöhiilareita näköjään tarjoilet pastana, pizzana ja lasagnena sen minkä kerkiät. En voi syyttää teiniä siitä jos tuntuu ettei halua syödä; ravintoköyhää ja turvottavaa ruokaa.

Ap, ymmärrän niin hyvin. Olen ollut teinien yh. Voimia. Voit ottaa kännykän pois, kun rikotaan sääntöjä. Niin minäkin olen tehnyt, vaikka sota meinasi syttyä. Yksi päivä koulussa ilman puhelinta opettaa paljon. Olen myös sanonut, ettei kännykkä ole itsestäänselvyys joka kuuluu kaikille, ja voin sulkea liittymän. Meillä ei saa kukaan ottaa kännykkää makuuhuoneeseen. Muuten valvovat sen kanssa pitkin yötä.

En lakkaisi tukemasta harrastusta, sillä jotain tulee sen tilalle, ja se joku voi olla ikävämpää. Liikunta teini-iässä on tärkeää kehitykselle muutenkin.

Ilkkuminen ja ruoista valittaminen on tuttua. Annoin vaihtoehdoksi kokata itse tai syödä minun tekemääni ruokaa. Voi myös olla syömättä. Ei olisi ollut taloudellisesti mahdollista tehdä ruokaa joka päivälle, ja on syöty usein pari päivää samaa. Ilkkumisesta ja kiukuttelusta totesin, etten kuuntele sellaista. Menin omaan huoneeseeni yritin pysyä omissa oloissani etten lähtisi turhaan tappeluun. Monesti lähdin mukaankin, kun en kestänyt sitä.

Suosittelisin perheneuvolaa tai vastaavaa, josta kävin itse hakemassa apua pahimpina aikoina. Älä päästä liian pitkälle, ettet sairastu. Teini-ikä yksinhuoltajana on ollut välillä helvettiä, ja uuvuin täysin. Ammattilaiset auttoivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatiota on todella paljon, siis nuoreni harjoittelee paljon, eikä koskaan purnaa treeneissä, vaan mieluummin jopa vetää yli. Se vain, ettei hän osaa ajatella ns. nokkaa pidemmälle (muistatte vaahtokarkki-kokeen; tärkeintä on tämän hetken mielihyvä, viis huomisesta). Sanoo, että urheilu on "hänen elämänsä" jne. mutta samaan aikaan pelailee ja lusmuilee ja tavallaan siten kämmää omat kisansa. Olen puun ja kuoren välissä, kun rätkätän ensin itsestäänselvyyksiä ("pitää syödä enemmän, kun kuluttaa paljon ja kasvaa samanaikaisesti", "pitää saada 8-9 tuntia unta, että pystyy kisaamaan seuraavana päivänä" jne) ja kun kisat menevät näiden asioiden tähden penkin alle, joudun "lohduttelemaan" ja tsemppaamaan. Olen toisinaan ollut aika hapan ja huonokin lohduttaja tuossa vaiheessa - en todellakaan pystynyt pitämään sisälläni "mitä mä sanoin" -tyyppistä kommentointia. 

Mitä ruokaan tulee, niin meillä syödään paljon pastaa, pinaattia, perjantaisin pitsapäivä, torstaisin kasvisruoka, fetaa, tonnikalaa, lohta - mielestäni ihan jees ruokaa. En osaa tehdä parempaa. Ilmeisesti tämän yhden kommentoijan mielestä pitäisi mennä jollekin kokkauskurssille, että pystyisin saamaan aikaan parempaa ruokaa. Mikään chef en ole, mutta sanotaan nyt, että Yhteishyvän reseptit ovat aika usein käytössä. Hyvin harvoin syömme esimerkiksi kaksi päivää peräkkäin samaa ruokaa - koska päivän vanha ei nuorille kelpaa. Ainoastaan jos teen itse lasagnen, sitä voidaan syödä kahtena päivänä. Mitään kiistoja meillä ei ole (olemme jo vuosia olleet syömättä sianlihaa eettisten syiden vuoksi).

Ap

En halua että menet kokkauskurssille vaan toivon että kuuntelet teinejäsi siltä varalta että heillä on jotain asiallistakin sanottavaa pelkän teineilyn sijaan. Ei käynyt edelleenkään ilmi mistä ruoan suhteen valittavat mutta vehnäjauhoja ja höttöhiilareita näköjään tarjoilet pastana, pizzana ja lasagnena sen minkä kerkiät. En voi syyttää teiniä siitä jos tuntuu ettei halua syödä; ravintoköyhää ja turvottavaa ruokaa.

Tuon ikäiset voivat jo hyvin osallistua ruoan suunnitteluun ja valmistamiseen. Ei äidille voi vierittää kaikkea vastuuta lähes aikuisten ihmisten palvelemisesta.

[/quote]

En halua että menet kokkauskurssille vaan toivon että kuuntelet teinejäsi siltä varalta että heillä on jotain asiallistakin sanottavaa pelkän teineilyn sijaan. Ei käynyt edelleenkään ilmi mistä ruoan suhteen valittavat mutta vehnäjauhoja ja höttöhiilareita näköjään tarjoilet pastana, pizzana ja lasagnena sen minkä kerkiät. En voi syyttää teiniä siitä jos tuntuu ettei halua syödä; ravintoköyhää ja turvottavaa ruokaa.[/quote]

Kerrotko, mitä meidän pitäisi syödä? Pyysin kerran nuoria laatimaan listan, jossa olisi sellaisia ruokia, joista he molemmat pitävät samaan aikaan. Listaan tuli kolme ruokaa: pasta ja pesto, mozzarella-pitsa ja ahvenfileet. 

Ahvenfileitä saamme isovanhemmalta kerran kuussa, muutoin ne maksavat kaupassa maltaita - nuoret syövät niitä kerralla 2-3 kg. Kaupasta ostettuna minulla ei ole niihin varaa. Hauki on nuorten mielestä pahaa, lohi "kyllästyttää" - nieriä sentään kelpasi.

Joten. Olen tehnyt juuri sitä ruokaa, jota he haluavatkin - olen kuulemma vain surkea kokki - esimerkiksi tänään jauhelihapihveissä oli "karkea koostumus", toisen mielestä "liikaa pippuria" ja toisen mielestä "liian vähän mausteita". Viikolla olemme syöneet myös tomaattimozzarella-salaattia ja kalaa, pinaattibroilerijauhelihapyöryköitä perunoiden kera, linssejä, bataattikookoskeittoa. Kaikissa on ollut jotakin vikaa. Paitsi perjantain pitsassa. Myös tekemäni nokkossämpylät jäivät syömättä, koska "nokkonen on pahaa."

Yksinhuoltajana (toinen vanhempi kuollut) minulla ei valitettavasti työn jälkeen ja harrastusrumban ja siivouksen lisäksi ole enempään aikaa kuin edellämainittuun. En esimerkiksi osaa tehdä thaimaalaista ruokaa, vaikka kuulemma se kelpaisi.

Mukava juttu, että täällä aina avun ja tuen pyytäminen päätyy siihen, miten tyhmä sitä onkaan kaikilla tavoin. Tätä tosin kuulen joka päivä teineiltä täällä kotonakin. Useita kertoja. Joten kaipa sitten olen. 

Ruokasi kuulostavat hyviltä. Mulla ei ole vielä teinejä. Ehkä takavarikoisin puhelimen.

1. Lopetat provosoitumisen, olet aikuinen.

2. Teinit mukaan ruuanlaittoon! Ja jos he haukkuvat ruokiasi, kerrot että tulet surulliseksi siitä. Et uhriudu ja järkevät seuraukset! Voit vaikka sanoa, että saavat syödä leipää tai tehdä itse ruokansa, jos koskaan ei kelpaa.

Ja toisten peleihin kajoaminen on paskamaista, sitä kannattaa pyytää anteeksi.