Lue keskustelun säännöt.
Lässyttävät selittäjävanhemmat
10.02.2019 |
Olin uimahallissa. Sekä saunassa että pukuhuoneessa oli näitä lässyttäviä selittäjä-äitejä lapselle puhutaan ihan sietämättömään sävyyn (miten aikuinen nainen saa edes sen äänen aikaiseksi, heliumillako) ja joka ikinen aivan selvä asia selitettiin, sanoitettiin ja sitä myötä joukkoistettiin.
”Mennään pisulle ettei tule altaaseen pisuhätää ja siellä on sitä klooria joka putsaa lässyti lässyti.”
Saunassa tuota ei päässyt edes pakoon, vaan siellkin ihan tyytyväisen lapsen tunteita sanoitettiin, että ”mennään syömään makaronipataa ettei tule nälkäkiukkua.” Suu kävi koko ajan.
Lapset oppivat puhumaan ilman lässytystä ihan mainiosti (kotonanikin muutama). Kyllä, te olette mahtavia vanhempia, mutta siitä huolimatta ihan koko aikaa ja tilaa ei tarvitse ottaa sillä sanoittamisella. Etenkään saunassa.
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon kerran joutunut tollasen äidin viereen Ruotsin-laivan buffetissa. Se oli oikeesti sietämätöntä!
No älä! Tekisi mieli karjaista, että nyt se turpa kiinno, mutta eihän sitä kehtaa.
Pitäskö siinä vieressä sanoittaa, että nyt menee ympäristössä kaikilta sediltä ja tädeiltä hermo, kun itsestään selvyyksiä.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamalaa, kun lapsille ihan puhutaan! Pitäisi olla suomalaiskansallisesti hiljaa ja naama karhunpepulla.
Kyllä, liikaa on vanhempia esim metrossa, jotka eivät sano lapselle sanaakaan. Oma kännykkä on tärkeämpi. Olisin ennemmin ko vanhempi-lapsista huolissani kuin niistä, jotka ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Ja en usko, että esim koululaiselle enää noin puhutaan.
Varsinkin metrossa tulisi äkkiä kaikki kanssamatkustajat hulluiksi, jos siellä olisi useinkin tai peräsi useampi kimittäjä-äiti matkustamassa samaan aikaan. Mihinkään kun ei voi edes paeta.
No kyllä metrossa on niin monenkirjavaa matkustajaa ja kailottajaa, että jos sitä ei siedä niin ei pidä mennä metroon ollenkaan. Matkustan säännöllisesti metrolla ja en ole koskaan törmännyt "kimittäjä" äitiin, mutta sitäkin useammin muunlaisiin häiriötekijöihin.
Vierailija kirjoitti:
No puhua lapselle pitää ja sanoittaa asioita. Yritin itse kyllä puhua normaalilla äänellä, mutta itse puhumista en kadu. Sairastahan se olisi, jos kulkisin mykkänä toisen ihmisen kanssa, hänen iästään riippumatta. Pojasta tuli sanavalmis, iloinen ja ihmisiä pelkäämätön. Suomalaista miestähän ei saisi sellaiseksi kasvattaa, kun pitäisi olla kivikasvoinen, sotaan valmis puupökkelö.
Annatko lapselle myös suunvuoron, niin kuin aikuisellekin? Vai onko keskustelusi omaa monologiasi "lapsen tunteiden sanoittamista"? Siitähän tässä on kyse.
Tottakai lapselle jutellaan, mutta pienelle, vielä puhumattomalle lapselle se voi olla sellaista rauhallista ja toteavaa, kuten "Mennään kauppaan." tai "Äiti antaa sinulle juotavaa ihan kohta, odota hetki." Isomman, puhuvan lapsen kanssa juttelemisen soisi olevan vastavuoroista. Äiti sanoo jotain ja kuuntelee myös lapsen vastausta tai aloitteita.
Noiden lässyttäjien lapsista tulee tosi helposti sellaisia, etteivät he kuuntele äitiään lainkaan. Eivät he jaksa, kun suurin osa äidin puheesta on ihan jonninjoutavaa, eivätkä he itse saa suunvuoroa kuitenkaan.
Tuon lelun kädestä ottamishomma on ihan selkeä: Jos pieni yksivuotias ottaa lelun toisen kädestä, äiti sanoo heti "Ei (saa ottaa)" ja antaa lelun takaisin. Ei siinä tarvita mitään selittelyjä, koska ei tuon ikäinen niitä ymmärrä kuitenkaan. Eikä varsinkaan sillä lässyttävällä äänellä. Samoin jos pieni lapsi repii vaikka äitiään hiuksista. Siihen tiukka "Ei saa!" ja lapsi irti hiuksista. Ihan turha selittää, että "Voi äidin kultanuppu, kun äiti ei tykkää että sinä revit äidin hiuksia tuolla lailla, kun äitiin saattaa sattua, mutta ethän sinä pikkukulta ymmärrä vielä, voi pusi pusi pusi...." jne.
Itse sanon lapselleni uimahallissa, että nyt menet kuselle ja altaaseen ei kusta. Tai viddu, kun unohdettiin pefletit - ja lapseni vastaa, että voi saadana- peukele, etkö ole mutsi ostanut mulle jo isompia uikkareita. Jne, jos lässytys kerää katsetta niin kyllä tääkin tyyli hedvetti sentään hätkäyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamalaa, kun lapsille ihan puhutaan! Pitäisi olla suomalaiskansallisesti hiljaa ja naama karhunpepulla.
Kyllä, liikaa on vanhempia esim metrossa, jotka eivät sano lapselle sanaakaan. Oma kännykkä on tärkeämpi. Olisin ennemmin ko vanhempi-lapsista huolissani kuin niistä, jotka ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Ja en usko, että esim koululaiselle enää noin puhutaan.
Varsinkin metrossa tulisi äkkiä kaikki kanssamatkustajat hulluiksi, jos siellä olisi useinkin tai peräsi useampi kimittäjä-äiti matkustamassa samaan aikaan. Mihinkään kun ei voi edes paeta.
No kyllä metrossa on niin monenkirjavaa matkustajaa ja kailottajaa, että jos sitä ei siedä niin ei pidä mennä metroon ollenkaan. Matkustan säännöllisesti metrolla ja en ole koskaan törmännyt "kimittäjä" äitiin, mutta sitäkin useammin muunlaisiin häiriötekijöihin.
”Ota, Arska, kalja. Muistatko, Arska, mikä on kalja? Ai et vai, no, tämä on kalja. Hörppää, hörppää nyt. Onko hyvää? Ota toine hörppy. Minäkin otan. Aiai. Olipa hyvää kal-jaa. Katsos, kuka tuolta tulee. Sehän on Reiska. Muistaako Arska Reiskan?”
Janiinedelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon kerran joutunut tollasen äidin viereen Ruotsin-laivan buffetissa. Se oli oikeesti sietämätöntä!
No älä! Tekisi mieli karjaista, että nyt se turpa kiinno, mutta eihän sitä kehtaa.
Pitäskö siinä vieressä sanoittaa, että nyt menee ympäristössä kaikilta sediltä ja tädeiltä hermo, kun itsestään selvyyksiä.....
Juuri noin :D. "Älä nyt enää sanoita tapahtumia ympärilläsi. Kohta tuo viereinen henkilö pakahtuu raivoonsa, sen verenpaine nousee yli suositusten. Sillä taitaa olla ongelmia vihanhallinnassa, kukaan ei ole kertonut sille lapsena, miltä siitä tuntuu."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon kerran joutunut tollasen äidin viereen Ruotsin-laivan buffetissa. Se oli oikeesti sietämätöntä!
No älä! Tekisi mieli karjaista, että nyt se turpa kiinno, mutta eihän sitä kehtaa.
Pitäskö siinä vieressä sanoittaa, että nyt menee ympäristössä kaikilta sediltä ja tädeiltä hermo, kun itsestään selvyyksiä.....
Juuri noin :D. "Älä nyt enää sanoita tapahtumia ympärilläsi. Kohta tuo viereinen henkilö pakahtuu raivoonsa, sen verenpaine nousee yli suositusten. Sillä taitaa olla ongelmia vihanhallinnassa, kukaan ei ole kertonut sille lapsena, miltä siitä tuntuu."
”Katso, Teppo-Ilmari, tuolta näyttää pullistuva otsasuoni. Muistatko kun viimeksikin naapuripöydän tätillä oli pullistuva otsasuoni. Miksiköhän me aina satutaan pöytään, jossa naapuripöytän tätillä on pullistuva otsasuoni?”
Vierailija kirjoitti:
Joo, harmi kun nuo lapset oppivat tuolla tyylill keskustelemaan, sanoittamaan tunteitaan ja ennakoimaan asioita - on umpimieliselle mykälle ap: lle kova paikka. Ja että suomalaiset vielä, petturuutta !
Ei se ole mitään sanoittamista, vaan omien kuvitelmien suoltamista eli ääneen höpöttämistä ja aiheesta eksymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi noissa tilanteissa voi olla sen 4-vuotiaan kannalta oleellista pukea tilanne sanoiksi, hänen näkökulmansa tulee huomioiduksi vaikka 1v ei sitä osaa ja 4v ehkä malttaa odottaa odottaa hetken sitä auton palautumista. Mutta ilmeisesti 4-vuotiaalle ei ole juuri puhuttu kun hän siitä niin hämmästyi. Hyvä että kohtaa sitäkin vaikka perhekerhossa jos omat vanhemmat ei harrasta.
OOOHH! Katsokaa ja kuunnelkaa kaikki, kuinka Minä Äiti Täydellinen Pedagoki opetan samalla vähemmän taitavienkin lapset!
Lyön vetoa, että kyseinen 4vuotias hämmentyi lähinnä lässytyspajattavasta tädistä, jos hän on tottunut, että ihmisille puhutaan kuin ihmisille - ei kuin vähä-älyisille, vaikka olisivatkin lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin kuuntelemaan tällaista mammaa junassa. Hänellä oli kolme lasta ja mies. Tosin se mies taisi samalla olla neljäs lapsi, sillä niin kiltisti hän istui lasten joukossa imien posket lommolla käteensä tuupattua pillimehua, niin kovin pienen näköisenä. Äiti pajatti koko matkan ajan sanoittaen kaikkien puolesta päivän tapahtumia, muiden nyökyttäessä sopivissa kohdin. Ja se kimeä lässyttävä tyyli... hrrr...
Hahaha! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan, lapsensa on mykkiä. Mies on mykkä. Kun Ei Suunvuoroa Saa.
Tämä. Tämä on silmiinpistävää, vai pitäiskö sanoa korviin kuuluvaa, että nää lapset on ihan hiljaa. Ne ei puhu MITÄÄN, koska ne ei saa suunvuoroa kun se vanhempi kälättää jatkuvasti. Ei synny minkäänlaista vuoropuhelua jossa lapsi vaikka siellä ravintolassa kysyisi että saanko lisää lihapullia kun äiti/isä sanoittaa sitä ruokailua koko ajan. No niin Mintu, tässä on liahpullia, katso, kuusi lihapullaa. Ja tässä on kolme kirsikkatomaattia. Nyt Minttu syö reippaasti lihapullat niin äiti hakee sitten lisää jos Minttu haluaa vielä lisää lihapullia. Hienoa, lihapullat on nyt syöty. Haluatko lisää lihapullia? Äitipä hakee nyt Mintulle vielä neljä lihapullaa lisää, Katsopa Minttu tässä on nyt neljä lihapullaa syöpä vielä nekin. Etkö meinaa aksaa? No kuule syöpä nyt vaan reippaasti kun meillä on pitkä ilta tässä edessä ja mennään sinne pallomereen. Haluatko Minttu pallomereen? Ruoan jälkeen Minttu pääsee pallomereen, eikö olekin kiva.
Lapselle näennäisesti esitetään kysymyksiä, mutta hän ei saa suunvuoroa vastatakseen kun äidin/isän suu vaan käy.
Tämä on rasittavaa. On ihan eri asia jutella lapselle ja lapsen kanssa, jos ei eroa tajua, ei todennäköisesti ole koskaan törmännyt tällaiseen kälättäjä-mykkä lapsi -yhdistelmään. On ihan eri asia "sanoittaa" kuten termi muodikkaasti kuuluu, ennen se oli ihan vaan puhumista, että "ymmärrän että su harmittaa kun pitää lähteä puistosta, mutta meidän pitää mennä nyt syömään , muistat varmaan miten paha olo tulee jos pääsee tulemaan kova nälkä" jne. ilman että sen lapsen ympärillä jatkuvasti hölötetään mitä sylki suuhun tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua lasten kerhosta. 1v otti lelun poikani kädestä johon äiti lässyttämään. Kuulepa kun ei saa toisen kädestä ottaa, kun tulee toiselle paha mieli että annetaanpa nyt takaisin tämä ja sitten muistetaan ettei enää oteta toiselta. Lopputulos:
1v alkoi itkemään ja oma poika 4v oli hämillään tilanteesta. Seisoi auto kädessä eikä tiennyt uskaltaako sillä leikkiä enää. Jätti sitten auton lattialle ja meni muihin leikkeihin. 1v meni ottamaan auton ja hänen äitinsä mulkoili minua murhaavastiEikö lapselle saa enää opettaa, ettei toisen kädestä saa ottaa..?
Tietysti saa ja omille opetettu myös, mutta paljonko luulet yksivuotiaan ymmärtävän tuosta tauottomasta lässytyksestä. Itse ainakin olisin tiukasti komentanut ei saa ottaa tai pelkkä ei tuon ikäiselle
Puheen opettelu alkaa kyllä jo ihan vauva-ajasta. Jos ei kuule puhetta, ei opi puhumaankaan. Yksivuotias osaa jo monia sanoja, ymmärtää puhetta, jos on sitä kuullut. Joten voihan olla, että ko äidin lapsi alkaa tuottaa myös puhetta aikaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamalaa, kun lapsille ihan puhutaan! Pitäisi olla suomalaiskansallisesti hiljaa ja naama karhunpepulla.
Kyllä, liikaa on vanhempia esim metrossa, jotka eivät sano lapselle sanaakaan. Oma kännykkä on tärkeämpi. Olisin ennemmin ko vanhempi-lapsista huolissani kuin niistä, jotka ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Ja en usko, että esim koululaiselle enää noin puhutaan.
Niin siellä metrossa. Mistä tiedät millaista se on kotona?
Siitä kyllä samaa mieltä - ja käsittääkseni se on fakta - että lapsi tarvitsee vanhemman läsnäoloa. Mutta ehkä ei ihan 24/7? Riippuu lapsen iästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua lasten kerhosta. 1v otti lelun poikani kädestä johon äiti lässyttämään. Kuulepa kun ei saa toisen kädestä ottaa, kun tulee toiselle paha mieli että annetaanpa nyt takaisin tämä ja sitten muistetaan ettei enää oteta toiselta. Lopputulos:
1v alkoi itkemään ja oma poika 4v oli hämillään tilanteesta. Seisoi auto kädessä eikä tiennyt uskaltaako sillä leikkiä enää. Jätti sitten auton lattialle ja meni muihin leikkeihin. 1v meni ottamaan auton ja hänen äitinsä mulkoili minua murhaavastiEikö lapselle saa enää opettaa, ettei toisen kädestä saa ottaa..?
Tietysti saa ja omille opetettu myös, mutta paljonko luulet yksivuotiaan ymmärtävän tuosta tauottomasta lässytyksestä. Itse ainakin olisin tiukasti komentanut ei saa ottaa tai pelkkä ei tuon ikäiselle
Puheen opettelu alkaa kyllä jo ihan vauva-ajasta. Jos ei kuule puhetta, ei opi puhumaankaan. Yksivuotias osaa jo monia sanoja, ymmärtää puhetta, jos on sitä kuullut. Joten voihan olla, että ko äidin lapsi alkaa tuottaa myös puhetta aikaisin.
Mykkiä ovat kailottajien lapset ja puolisot.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapselle tulee sanoittaa, miksi ja miten toimitaan. Sama nuhtelemisessa: lapsen tulee tietää, mikä tarkalleen meni väärin.
Voi teitä kylmiä tuppisuita, joiden jälkeläisistä kasvaa samanlaisia tuppisuita. :D
Eilen taisi junassa olla tuollaisen pajattajan jälkeläinen, kun nuori nainen suorastaan huusi edessään istuvalle kaverilleen asiansa. Kaveri ei paljoa saanut suunvuoroa, mutta koko juna varmasti kuuli, mitä tällä naisella oli mielen päällään. Sen lisäksi hän alkoi puhelimellaan suorittamaan jotain työhaastattelua tai vastaavaa. Puhelin näytti pätkivän välillä, jota hän sadatteli, mutta desibelit eivät laskeneet missään vaiheessa. Oli kyllä tuskainen junamatka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, harmi kun nuo lapset oppivat tuolla tyylill keskustelemaan, sanoittamaan tunteitaan ja ennakoimaan asioita - on umpimieliselle mykälle ap: lle kova paikka. Ja että suomalaiset vielä, petturuutta !
Ei se ole mitään sanoittamista, vaan omien kuvitelmien suoltamista eli ääneen höpöttämistä ja aiheesta eksymistä.
Tämä aihe on aivan pähkä hullu. Suomalaisella keskustelupalstalla moititaan äitejä, jotka puhuvat liikaa lapsilleen. Kuitenkin suomalaisia yleensä moititaan mököttäjinä ja tuppisuina, harvoin liian puheliaina. En omassa tuttavapiirissäni ole törmännyt kailottajiin enkä kimittäjiin, vieraisiin ihmisiin en yleensä edes kiinnitä huomiota.
En tiedä ovatko viimeaikoina kohtaamaani henkilöt ap:n kuvaaman kasvatuksen tulosta vai mistä on kyse.. Olen kuitenkin ensimmäistä kertaa eläessäni käynyt tämän henkisiä keskusteluja useampien (nuorten) aikuisten kanssa (eli yksittäisestä ihmisestä ei ole kyse):
Minä: "Käytäisiinkö syömässä vaikka x ravintolassa?"
Hiljaisuus. Kysyn uudestaan, jolloin toinen: " Minusta tuntuu pahalta, koska minulla on keliakia/ei ole rahaa/ väärä sijainti ja silti sinä kysyt minulta".
Ok.
Minä: " Näitkö muuten eilen tv:stä marsu-dokumentin?"
Toinen: "Minusta tuntuu pahalta, että kysyt vaikka lapsena marsuni kuoli/minulla on vaikea astma"
Tai; " Et tänään moikannut minua kun menin neljän ruuhkabussilla ohitsesi, se sai oloni tuntumaan kurjalta ja ulkopuoliselta"
On sitä varmaan aina ollut henkilöitä, jotka pahoittavat mielensä herkästi, nyt saa jo syynkin välittömästi. Onhan siinä puolensa, ettei tarvitse arvailla, mutta tuntuu aika rankalta tavalta elää. Ja vaikka esimerkit olivatkin negatiivisia, niin olen myös törmännyt "positiivisiin" tunteen tulkkauksiin, mielensäpahoittamisesta on vain helpompi keksiä esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapselle tulee sanoittaa, miksi ja miten toimitaan. Sama nuhtelemisessa: lapsen tulee tietää, mikä tarkalleen meni väärin.
Voi teitä kylmiä tuppisuita, joiden jälkeläisistä kasvaa samanlaisia tuppisuita. :D
Eilen taisi junassa olla tuollaisen pajattajan jälkeläinen, kun nuori nainen suorastaan huusi edessään istuvalle kaverilleen asiansa. Kaveri ei paljoa saanut suunvuoroa, mutta koko juna varmasti kuuli, mitä tällä naisella oli mielen päällään. Sen lisäksi hän alkoi puhelimellaan suorittamaan jotain työhaastattelua tai vastaavaa. Puhelin näytti pätkivän välillä, jota hän sadatteli, mutta desibelit eivät laskeneet missään vaiheessa. Oli kyllä tuskainen junamatka.
Tuohan kumoaa sen väitteen, että pajattajan lapsi on mykkä, kun ei saanut koskaan suunvuoroa.
Meillä jutellaan normaalisti. Meillä ei ole monologia ja mykkiä kailotuksen vastaanottajia.