Haluaisin tuntea rakkautta ja vaikka ikävää toista ihmistä kohtaan. Omaa miestä kohtaan en sellaista tunne.

Sellainen normaali, haalea, intohimoton suhde ilman suuria rakkaudentunteita. Sitä voi tietysti erota etsiäkseen suurta rakkautta, mutta voi hyvin käydä niin ettei sellaista koskaan löydykään. Meillehän väitetään että sellainen kyllä löytyy jokaiselle joskus ja että vähempään tyytyminen olisi väärin mutta ikävä totuus taitaa olla että yhä useampi jää kokonaan yksin sitä suurta rakkautta turhaan etsiskellessään.

Niin mulla on ollut sellaista ikävöivät todella tunteellista rakkautta aiemmin kyllä. Eikä se kantanut ikuisuuksiin, koska oli muita ongelmia.

Kaikkea ei vaan voi saada.

Jos sulla on jo hyvä, rehellinen mies, voisit yrittää rakastaa häntä etkä haaveilla jostain rentusta ketä saat ikävöidä.

Minäkin haluaisin rakastaa ja olla rakastettu, ikävöidäkin, jos se on jotenkin hyvä asia. Olen ollut yksin jo ihan liian kauan.

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Avioliittohan on taloudellis-oikeudellinen sopimus. Siinä mitään tunnepuheita tarvita. Me mentiin naimisiin koska päätettiin hankkia lapsi ja ostettiin asunto. Sivusta.

Me emme ole naimisissa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Tätä mäkin oon miettinyt. On muutama sellainen ystävä, joilla on ihan neuroottista olla erossa toisesta. Esimerkki, nainen Lapissa vaeltamassa lasten kanssa ja mies kotona, siellä öisin soitteli ja itki kun oli niin ikävä miestään. En ihan oikeasti ymmärrä.

Samassa suhteessa miehellä mm alkoholismia ja ajoittain väkivaltaisuutta, mutta kun ei voi ilman tätä miestäkään olla.

Koska on joku syvällinen yhteys kuulema. Musta se kuulostaa riippuvuudelta.

En ymmärrä miksi joku haluaa asua toisen kanssa jos ei rakasta tai kaipaa, sehän on sama kuin asuisi jonkun kämppiksen kanssa tai vaikka jonkun serkun tai muun sukulaisen. Eihän se mikään parisuhde edes ole vaan just joku liiketoimi.

Ei mulla ja miehelläkään ole mitään erityistä intohimoista ja isoa rakkaudenroihua koko ajan, mutta rakastetaan ja kaivataan toisiamme. Olin muutaman päivän lasten kanssa pois kotoa niin mies sanoi että hänellä oli kova ikävä, myös minua eikä vaan lapsia. Ja minulla on miestä ikävä jo silloin kun hän on yövuorossa 13h.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi joku haluaa asua toisen kanssa jos ei rakasta tai kaipaa, sehän on sama kuin asuisi jonkun kämppiksen kanssa tai vaikka jonkun serkun tai muun sukulaisen. Eihän se mikään parisuhde edes ole vaan just joku liiketoimi.

Ei mulla ja miehelläkään ole mitään erityistä intohimoista ja isoa rakkaudenroihua koko ajan, mutta rakastetaan ja kaivataan toisiamme. Olin muutaman päivän lasten kanssa pois kotoa niin mies sanoi että hänellä oli kova ikävä, myös minua eikä vaan lapsia. Ja minulla on miestä ikävä jo silloin kun hän on yövuorossa 13h.

Kämppissuhde voi toimia jos elämä sujuu mutkattomasti ja ei koe erityistä tarvetta rakastaa tai olla rakastettu ja saa riittävästi eli tarvitsemansa määrän seksiä, läheisyyttä, asioiden jakamisen kokemusta jne. Jotkut pärjäävät aika vähälläkin. Ongelmia syntyy vaan siitä, jos alkaa sukset mennä ristiin kämppiksen kanssa. Riitaisa kämppis on huono ratkaisu. Riidoista selviää paremmin jos rakastaa tosissaan, eli on motivaatiota ratkoa ne ongelmat. 

Emme myöskään asu yhdessä.

Jänniä olettamuksia täällä, vaikka missään tekstissä niin mainita.

Kauan olette olleet yhdessä?

Jos yli kaksi vuotta, niin asia on ok.

Jos alle kaksi vuotta, niin sitten pitää todeta, että olet ottanut itsellesi vain ”jonkun”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Tätä mäkin oon miettinyt. On muutama sellainen ystävä, joilla on ihan neuroottista olla erossa toisesta. Esimerkki, nainen Lapissa vaeltamassa lasten kanssa ja mies kotona, siellä öisin soitteli ja itki kun oli niin ikävä miestään. En ihan oikeasti ymmärrä.

Samassa suhteessa miehellä mm alkoholismia ja ajoittain väkivaltaisuutta, mutta kun ei voi ilman tätä miestäkään olla.

Koska on joku syvällinen yhteys kuulema. Musta se kuulostaa riippuvuudelta.

Mulla oli just tollaista väkivaltaisen alkoholistin kanssa. Se oli ennemminkin riippuvuussuhde, koska niiden hyvien ja huonojen hetkien vaihtelu sai aina aikaan niin suuren välittäjäaineryöpyn. Erossa ollessa kauhea ikävä, koska ei ollut mitään varmuutta siitä että milloin taas nähdään ja mitä mies erossa ollessa tekee ja kenen kanssa. Nyt olen yhdessä kiltin, tasaisen ja luotettavan miehen kanssa. Tunteet ovat paljon tasaisempia enkä juurikaan ikävöi miestäni erossa ollessa, koska voin luottaa että me takuuvarmasti nähdään uudestaan juuri silloin kuin on sovittu ja että mies toteuttaa kaikki lupauksensa. En vaihtaisi ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Tätä mäkin oon miettinyt. On muutama sellainen ystävä, joilla on ihan neuroottista olla erossa toisesta. Esimerkki, nainen Lapissa vaeltamassa lasten kanssa ja mies kotona, siellä öisin soitteli ja itki kun oli niin ikävä miestään. En ihan oikeasti ymmärrä.

Samassa suhteessa miehellä mm alkoholismia ja ajoittain väkivaltaisuutta, mutta kun ei voi ilman tätä miestäkään olla.

Koska on joku syvällinen yhteys kuulema. Musta se kuulostaa riippuvuudelta.

Mulla oli just tollaista väkivaltaisen alkoholistin kanssa. Se oli ennemminkin riippuvuussuhde, koska niiden hyvien ja huonojen hetkien vaihtelu sai aina aikaan niin suuren välittäjäaineryöpyn. Erossa ollessa kauhea ikävä, koska ei ollut mitään varmuutta siitä että milloin taas nähdään ja mitä mies erossa ollessa tekee ja kenen kanssa. Nyt olen yhdessä kiltin, tasaisen ja luotettavan miehen kanssa. Tunteet ovat paljon tasaisempia enkä juurikaan ikävöi miestäni erossa ollessa, koska voin luottaa että me takuuvarmasti nähdään uudestaan juuri silloin kuin on sovittu ja että mies toteuttaa kaikki lupauksensa. En vaihtaisi ikinä.

Hyvin kuvattu. Vaatiiko siis suuret tunteet aina vastavoiman? Ei ole toista ilman toista. Tarvitaan pelko, jotta kokee jotain suurta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Tätä mäkin oon miettinyt. On muutama sellainen ystävä, joilla on ihan neuroottista olla erossa toisesta. Esimerkki, nainen Lapissa vaeltamassa lasten kanssa ja mies kotona, siellä öisin soitteli ja itki kun oli niin ikävä miestään. En ihan oikeasti ymmärrä.

Samassa suhteessa miehellä mm alkoholismia ja ajoittain väkivaltaisuutta, mutta kun ei voi ilman tätä miestäkään olla.

Koska on joku syvällinen yhteys kuulema. Musta se kuulostaa riippuvuudelta.

Mulla oli just tollaista väkivaltaisen alkoholistin kanssa. Se oli ennemminkin riippuvuussuhde, koska niiden hyvien ja huonojen hetkien vaihtelu sai aina aikaan niin suuren välittäjäaineryöpyn. Erossa ollessa kauhea ikävä, koska ei ollut mitään varmuutta siitä että milloin taas nähdään ja mitä mies erossa ollessa tekee ja kenen kanssa. Nyt olen yhdessä kiltin, tasaisen ja luotettavan miehen kanssa. Tunteet ovat paljon tasaisempia enkä juurikaan ikävöi miestäni erossa ollessa, koska voin luottaa että me takuuvarmasti nähdään uudestaan juuri silloin kuin on sovittu ja että mies toteuttaa kaikki lupauksensa. En vaihtaisi ikinä.

Hyvin kuvattu. Vaatiiko siis suuret tunteet aina vastavoiman? Ei ole toista ilman toista. Tarvitaan pelko, jotta kokee jotain suurta?

Kyllä. Ja rakastumista ei tapahdu ilman depressiivistä ylikuormitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole niin pelottavaa kuin sellainen, jossa ei ihminen on täysin symbioosissa toisen kanssa ja meinaa kuolla, jos joutuu olemaan vuorokauden erossa.

Miten muuten tulitte menneeksi naimisiin, jos ette edes ole puhuneet tunteista? 

Tätä mäkin oon miettinyt. On muutama sellainen ystävä, joilla on ihan neuroottista olla erossa toisesta. Esimerkki, nainen Lapissa vaeltamassa lasten kanssa ja mies kotona, siellä öisin soitteli ja itki kun oli niin ikävä miestään. En ihan oikeasti ymmärrä.

Samassa suhteessa miehellä mm alkoholismia ja ajoittain väkivaltaisuutta, mutta kun ei voi ilman tätä miestäkään olla.

Koska on joku syvällinen yhteys kuulema. Musta se kuulostaa riippuvuudelta.

Mulla oli just tollaista väkivaltaisen alkoholistin kanssa. Se oli ennemminkin riippuvuussuhde, koska niiden hyvien ja huonojen hetkien vaihtelu sai aina aikaan niin suuren välittäjäaineryöpyn. Erossa ollessa kauhea ikävä, koska ei ollut mitään varmuutta siitä että milloin taas nähdään ja mitä mies erossa ollessa tekee ja kenen kanssa. Nyt olen yhdessä kiltin, tasaisen ja luotettavan miehen kanssa. Tunteet ovat paljon tasaisempia enkä juurikaan ikävöi miestäni erossa ollessa, koska voin luottaa että me takuuvarmasti nähdään uudestaan juuri silloin kuin on sovittu ja että mies toteuttaa kaikki lupauksensa. En vaihtaisi ikinä.

Ihana kuulla, juuri siksi mietin näitä ja tässä haluan olla.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei olla yhdessä, ei mulla ole juuri ikävä. Tykkään tehdä hänen kanssaan asioita ja on hän on ns kiltti, turvallinen ja hyvä mies.

Mutta ei mun sisällä mikään liikahda jos olen hänen kainalossa. Pidän hänen turvallisuudestaan kyllä, se aiheuttaa lämpimiä tunteita. Että hän tekee mitä sovitaan.

Tunteistaan hän ei puhu mitään, en toisaalta minäkään.

Onko muilla tällaista?

Mikä pitää teidät yhdessä? Vain se turvallisuus? 

Yhdessä on mukavaa kun yhdessä ollaan. Tehdään ihan tavallisia asioita, käydään kävelyllä, kokataan, lomaillaan, käydään leffassa ja sellaista tavallista ja arkista. Välillä uusia juttuja.

Tässä suhteessa ei ole sellaista vikaa, joka aiheuttaisi eron. Seksi toimii äärimmäisen hyvin ja sitä on, mikä on myös mukavaa.

Jos ei mitään vikaa ole ja kaikki toimii, seksikin, niin oo siinä vaan!

Up