Miksi keski-ikäisenä ihastuminen on paljon nolompaa kuin teininä?

Tuntuuko teini-ikäisenä ihastuminen paljon voimakkaammalta? Vai eikö mulle vaan sen jälkeen ole osunut kohdalle "oikeita" tyyppejä.

Itsellä ainakin aikuisena vahva ihastumistunne. Joten ei kai se iästä kiinni ole?

Jos keski-ikäinen ihastuu, sitä sanotaan keski-iän kriisiksi, mutta muilla ikäryhmillä ihastuminen on ihan ok.

Mitä noloo siinä on?

Ihastuminen on aina yhtä ihanaa, iästä riippumatta. Varsinkin kun se on molemmipuolista.

Ainakin vaikeampaa kertoa kohteelle. Siis jos ihastuu arjessa toiseen ihmiseen eikå ns iskeminen luonnistu. Siinä kärvistelet sitten ja pahimmassa tapauksessa joudut tekemisiin usein ja tunteet on haudattava.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin vaikeampaa kertoa kohteelle. Siis jos ihastuu arjessa toiseen ihmiseen eikå ns iskeminen luonnistu. Siinä kärvistelet sitten ja pahimmassa tapauksessa joudut tekemisiin usein ja tunteet on haudattava.

Olen pian 45 vuotias ja helpompi minulla on nyt kertoa tunteistani kuin teininä oli. Nyt ihastuminen on jotenkin niin selkeää ja rentoa, se ikään kuin kuuluu asiaan. Ja kun on aikuinen itsevarma nainen, niin ei tässä iässä jaksa enää kaiken maailman vehtailuja ja nolosteluja, vaan sitä voi käydä suoraan asiaan.

Teininä oli myös jotenkin tilivelvollinen kavereille ja myös pojan kavereita piti hieman varoa ettei nolaa pojua, mutta nyt tässä iässä niin mies kuin itsekin on jo täysin omillaan ja muut hoitakoon omat asiansa.

Keski-ikäiseltä oletetaan että hän tarttuu asiaan ja pyytää ihastuksen kohteen treffeille. Teininä saa vapaasti olla salaa ihastunut, eikä ole noloa jos siitä ei uskalla kertoa ihastuksen kohteelle.

Ainakin minun ihastumiset ovat olleet voimakkaita ja eivät missään tapauksessa noloja. Jos olen kiinnostunut jostakin miehestä, niin uskallan hymyillä ja katsoa silmiin, teininä en niin tehnyt kirveelläkään. Uskallan myös aloittaa juttelun heti kun saan siltä toiselta vastakaikua hiemankin, teininä minulta meni yksi kouluvuosi ohi kun en kehdannut poikaa kuin katsoa. Sittenkään en tuota poikaa saanut, sillä ujostutti niin älyttömästi, että tilaisuus meni ohi lopullisesti. Terveiset vain Terolle, olit ajatuksissani usein! :)

Ja varsinkin noloa, kun ihastuu varattuna! Ja kun näköjään ihastumista ei voi itse säädellä.

Kokemuksesta puhun. Ihastuin ihan yllättäin tuttuun, varattuun mieheen. En siis halunnut mitään suhteen tapaista. Kärvistelin tunteiden kanssa muutaman kuukauden, ja viimein oli pakko tunnustaa asia hänelle.

Kerroin, etten ole hakemassa mitään suhdetta. Hän oli yllättynyt, että olin ihastunut häneen, mutta ei kuitenkaan karannut mihinkään. Ollaan viikottain tekemisissä ja hän tulee aina seuraani jos ollaan samassa paikassa :)