Mikä se sukunimien suomentamisjuttu oikeastaan oli jokus alle sata vuotta sitten Suomessa?
Kun ruotsinkielisiä sukunimiä muutettiin suomenkielisiksi. Oliko siis suomenkielisillä ruotsinkieliset sukunimet? Miksi? Vai vaihtoivatko ruotsinkieliset kielensäkin suomeksi, koska se oli nationalistisen aatteen mukaista?
Minun molempien isovanhempien sukunimi oli heidän lapsuudessaan vielä ruotsinkielinen, mutta se vaihtui suomenkieliseksi heidän vanhempiensa toimesta isovanhempieni ollessa lapsia. Olenko itse siis suomenruotsalainen vai miten tämä nyt menee?
Kommentit (55)
Ruotsinkielisiä nimiä on suomalaistettu sekä Snellmanin että Kalevalan juhlavuosina. Pääosin nimen vaihtaneet ovat olleet suomenruotsalaisia, eivätkä ne geenit tietenkään mihinkään katoa vaikka nimi vaihtuu.
Kyllä, jotkut ruotsinkieliset myös opettelivat puhumaan suomea ja suomensivat sukunimensä. Joillain vain oli muuten vain ruotsinkielinen sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.
Hyvin yksinkertaista, upseerit olivat ruotsinkielisiä.
Kumpaakin sattui. Suomenkielisillä saattoi olla ruotsinkielisiä sukunimiä, erityisesti lännessä (idässä oli sitten enemmän nen-loppuisia nimiä). Saattoivat olla vaikka sotilanimiä tai papin antamia, tai ruotsinkielisen esi-isän valitsemia. Mutta sitäkin sattui, että ruotsinkieliset suomensivat sukunimensä ja vaihtoivat kotikielen suomeksi. Esim. mieheni isoisovanhemmat olivat kumpikin ruotsinkielisiä, mutta vaihtoivat kotikielen suomeksi poliittisista syistä. Puhuivat kyllä vähän hoonoa soomea, mutta seuraava polvi jo parempaa. Myöhemmin vaihtui sukunimikin suomalaiseen.
Nimiä vaihdettiin erityisen innokkaasti 1906 ja 1935. Vanhoista sanomalehdistä löytyy ilmoituksia, kannattaa etsiä sattuisiko oman sukun nimenvaihdosta löytyä tietoa.
Sen ajan persut harrastivat tuota. Haluttiin ottaa etäisyyttä kaikkeen ruotsinkieliseen.
Ne nimet kuulostavat siltä, että on väkisin väännetty sana, joka kuulostaa suomelta: harkimo, rautamo, saranko jne jne. En tykkää yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.
Ruotsinkielisiä nimiä, myös etunimiä annettiin siksi, että lapsia kastaneista ja väestörekisteriä pitäneistä papeista suuri osa oli ruotsinkielisiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että täysin suomen- tai saamenkielisellä seudulla on ruotsinkielisiä nimiä. Joku Svarta on suomentanut sen sittemmin Mustaksi. Sukunimilain alkuaikoina nimi otettiin usein asuinpaikan mukaan. Siksi tämän tuhansien järvien maan asukkaissa on paljon Virtasia, Niemisiä, Järvisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsinkielisiä nimiä on suomalaistettu sekä Snellmanin että Kalevalan juhlavuosina. Pääosin nimen vaihtaneet ovat olleet suomenruotsalaisia, eivätkä ne geenit tietenkään mihinkään katoa vaikka nimi vaihtuu.
Eivät todellakaan olleet pääosin suomenruotsalaisua vaan nimenomaan suomenkieliset halusivat vaihtaa nimensä.
Vierailija kirjoitti:
Kumpaakin sattui. Suomenkielisillä saattoi olla ruotsinkielisiä sukunimiä, erityisesti lännessä (idässä oli sitten enemmän nen-loppuisia nimiä). Saattoivat olla vaikka sotilanimiä tai papin antamia, tai ruotsinkielisen esi-isän valitsemia. Mutta sitäkin sattui, että ruotsinkieliset suomensivat sukunimensä ja vaihtoivat kotikielen suomeksi. Esim. mieheni isoisovanhemmat olivat kumpikin ruotsinkielisiä, mutta vaihtoivat kotikielen suomeksi poliittisista syistä. Puhuivat kyllä vähän hoonoa soomea, mutta seuraava polvi jo parempaa. Myöhemmin vaihtui sukunimikin suomalaiseen.
Nimiä vaihdettiin erityisen innokkaasti 1906 ja 1935. Vanhoista sanomalehdistä löytyy ilmoituksia, kannattaa etsiä sattuisiko oman sukun nimenvaihdosta löytyä tietoa.
Sukunimen vaihto tapahtui 30-luvun puolivälissä ja iso- ja isoisovanhempani olivat Länsi-Suomesta kotoisin.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nimien_suomalaistaminen
Virallisen lehden digiarkistosta näitä löytyy.
Ruotsin valtakunnan aikana tuli paljon näitä ruotsinkielisiä nimiä suomenkielisille.
Esim. nimi Lindström ja Lindberg ovat paljon yleisempiä suomenkielisillä kuin ruotsinkielisillä.
Meidän sukunimi on suomalaistettu 1930-luvulla. Virkatodistuksissa lukee jo edesmenneillä
nimi sekä ent. nimi. Ihan suomenkielisiä olivat/ovat, mutta esivanhemmat jotain rantaruotsalaisia merenkävijöitä 1700-luvulla. 1930-luvulla kaupunkilaistunut kansallismielinen pappa ja papan veljet ottivat suomenkielisen nimen. Hyvä niin, suomalaisten nimistö monipuolistui.
Sukunimen suomentaminen liittyi kansallistunteen heräämiseen ja kielikiistaan (svekomaanit vs. fennomaanit). Monet ruotsinkieliset säätyläiset suomensivat sukunimensä ja jopa tosiaan opettelivat suomenkielen. Halusivat tukea suomalaisen kansallistunnon heräämistä ja muodostumista. Näin 1800-luvulla. 1906 ja 1930-luvulla sitten oli enemmän kyse suomalaisen yhteiskunnan puolustamista venäläistämistä vastaan ja kolmekymmentä luvulla taas yhtenäisen kansakunnan tukemisesta.
Isäni suku on tullut Ruotsista. Isoisoisäni ainoana suvusta suomensi sukunimensä, mutta vasta 30-luvulla.
Eli kyllä joukossa ihan ruotsalaisiakin on.
Vierailija kirjoitti:
Sukunimen suomentaminen liittyi kansallistunteen heräämiseen ja kielikiistaan (svekomaanit vs. fennomaanit). Monet ruotsinkieliset säätyläiset suomensivat sukunimensä ja jopa tosiaan opettelivat suomenkielen. Halusivat tukea suomalaisen kansallistunnon heräämistä ja muodostumista. Näin 1800-luvulla. 1906 ja 1930-luvulla sitten oli enemmän kyse suomalaisen yhteiskunnan puolustamista venäläistämistä vastaan ja kolmekymmentä luvulla taas yhtenäisen kansakunnan tukemisesta.
Uutta tietoa, kiitos!
Eli isoisoisäni vastusti venäläistämistä ja suomensi sukunimensä tuolloin 1930-luvulla. Voi kiitos isoisoisä! Minä jatkan myös taistelua kaikkea mahdollista venäläistämistä vastaan. Tämän täytyy olla geeneissä. Tämä on kunnia-asia.
Ruotsin vallan aikana oli käytännössä pakko ottaa ruotsalainen sukunimi, jos halusi saada oikeudet toimia käsityöläisenä tai kauppiaana. Ammattikiltaan ei muuten päässyt. Samoin yliopiston opiskelija joutui ottamaan ruotsin-, kreikan- tai latinankielisen sukunimen. Näitä nimiä sitten kilvan suomennettiin, tai joissain tapauksissa palautettiin suomalaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukunimen suomentaminen liittyi kansallistunteen heräämiseen ja kielikiistaan (svekomaanit vs. fennomaanit). Monet ruotsinkieliset säätyläiset suomensivat sukunimensä ja jopa tosiaan opettelivat suomenkielen. Halusivat tukea suomalaisen kansallistunnon heräämistä ja muodostumista. Näin 1800-luvulla. 1906 ja 1930-luvulla sitten oli enemmän kyse suomalaisen yhteiskunnan puolustamista venäläistämistä vastaan ja kolmekymmentä luvulla taas yhtenäisen kansakunnan tukemisesta.
Uutta tietoa, kiitos!
Eli isoisoisäni vastusti venäläistämistä ja suomensi sukunimensä tuolloin 1930-luvulla. Voi kiitos isoisoisä! Minä jatkan myös taistelua kaikkea mahdollista venäläistämistä vastaan. Tämän täytyy olla geeneissä. Tämä on kunnia-asia.
No kiireessä kirjoitin tuon vähän epäselvästi, ei toki enää 1930-luvulla ollut kyse venäläistämisestä, vaan tuoreen kansakunnan yhtenäisyyden rakentamisesta.
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.