Miten pelastaa parisuhde, kun mikään mitä teen ei sitten kelpaakaan
Parisuhde on viime kuukaudet mennyt alamäkeä. Ollaan juteltu ongelmista ja siitä, että mitä kumpikin toivoo toiselta, jotta olisi parempi olo yhdessä. No mies on toivonut minulta muutamia asioita, jotka olen kaikki toteuttanut. Hän toivoi mm. että en enää nalkuttaisi (minun mielestä se ei ole edes ollut nalkutusta, kun olen vain kerran sanonut kustakin asiasta, minun mielestä nalkutusta on samasta asiasta jatkuvasti valittaminen), ja sanoi, että hän on sitten paremmalla tuulella ja kivempi minulle kun en enää nalkuta. Olen siis toteuttanut tämän niin, että en ole sitten valittanut enää viikkoihin yhtään mistään. Mutta mies ei ole ollut yhtään paremmalla tuulella eikä kivempi minulle, eli vaikka tein mitä pyysin niin mikään ei hänen osaltaan muuttunutkaan. Lisäksi hän pyysi, että hoidan muutaman jutun toisin kuin aiemmin, jotka olen nyt hoitanut kuten pyysi, mutta ei se ole vaikuttanut hänen olemiseen mitenkään. Eli mikään mitä teen niin ei sitten kelpaakaan. Hän sen sijaan ei ole toteuttanut niitä mitä minä pyysin (pyysin, että käytäisiin kerran viikossa yhdessä ulkona syömässä tms, jotta olisi enemmän yhdessäoloa), mutta hän ei ole kertaakaan lähtenyt kanssani, vaikka rahaa ja aikaa siihen olisi. Erota hän ei halua vaan kuulemma haluaa pelastaa parisuhteemme. Miten pelastaa se, kun mikään mitä teen ei sitten kelpaakaan. Ja kun toinen ei teekään mitään mitä pyysin. Ja mistä voi johtua, että ei sitten kelpaakaan vaikka teen juuri niin kuin sanoi?
Kommentit (47)
Miehellä ei ole enää halua ja motivaatiota pelastaa suhdetta. Erotkaa ennenkuin alkaa jatkuva tappelu joka asiasta.
Tuo kertoo sivan kaiken siitä, tuleeko suhde onnistumaan kun mies ei siedä keneltäkään tai missään asiassa epätäydellisyyttä. Mahdatkohan olla exäni kanssa? Juokse ja lujaa, ennenkuin hävität itsesi ja oman tahtosi kokonaan!!!
Vierailija kirjoitti:
Erota hän ei halua vaan kuulemma haluaa pelastaa parisuhteemme. Miten pelastaa se, kun mikään mitä teen ei sitten kelpaakaan.
Mistä päättelet, että et kelpaa?
Mieshän on sanonut, ettei halua erota. Siis kelpaat hänelle ihan juuri sellaisena kuin olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös puhuin miehelleni monta monituista kertaa, mikä liitossamme minua hiersi. Lopulta kirjotin ne asiat ihan paperille, mitä toivoin meidän avioliitolta (jota kesti 20v) ja mitä asioita halusin, että mies toiminnassaan muuttaa. Esim. kohtelee minua hyvin, jos lupaa jotain niin sen myös pitää, korjaa omat jälkensä jne.. normijuttuja. Luetutin sen lapun miehelläni ja kysyin, että ymmärrätkö sinä kaiken mitä siinä on. Sanoi ymmärtävänsä oikein hyvin. Puoli vuotta sitä vielä kattelin ja sit ilmoitin, että haluan erota. Mies oli kuin puulla päähän lyöty.
Minä en tajua tätä asiaa. Puoliso kertoo toiselle selvin sanoin, mitä haluaa ja toivoo. Toinen ei sitten tee mitään yhteiseksi hyväksi ja sitten se saatana ihmettelee suu auki, kun ero tuli niin yhtäkkiä!! Ehdotin myös pariterapiaa, mutta mies ei halunnut. Paitsi sitten, kun jo halusin erota. Sanoin että ei se nyt enää mitään auta.
Ei tuo niin kauhean selvää ollut, kun et ilmoittanut, miten se on mennyt metsään. Mitä konkreettisia muutoksia haluat ja mitä tapahtuu, jos niissä onnistutaan tai epäonnistutaan.
Jos nainen sanoo miehelle, että jos asiaan x ei tule muutosta, nainen ottaa eron, niin se on palstamiesten mukaan uhkailua ja kiristystä. Miten se nyt on, saako noin sanoa vai ei? Sinun mielestä ei, palstalta olen lukenut monta kertaa muuta.
Yleensähän näissä kuvio on se, että vaikka mies valittaa se ei ole niin suuri asia, että he haluaisivat erota. Mies vain yrittää säätää parisuhdetta vähän itselleen sopivammaksi. Ei hänellä ole tajuakaan siitä kuinka syvältä nämä asiat naista koskee. Hän ajattelee, että nainenkin ajattelee kuten hän, eli että pientä säätöä niin se on siinä. Perusongelma on se, että ei ole rakennettu sellaista yhteyttä, jossa tajutaan mitä jokin toiselle oikeasti merkitsee.
Vierailija kirjoitti:
Yleensähän näissä kuvio on se, että vaikka mies valittaa se ei ole niin suuri asia, että he haluaisivat erota. Mies vain yrittää säätää parisuhdetta vähän itselleen sopivammaksi. Ei hänellä ole tajuakaan siitä kuinka syvältä nämä asiat naista koskee. Hän ajattelee, että nainenkin ajattelee kuten hän, eli että pientä säätöä niin se on siinä. Perusongelma on se, että ei ole rakennettu sellaista yhteyttä, jossa tajutaan mitä jokin toiselle oikeasti merkitsee.
Noinhan se menee, ja sitten mies on ihan huuli pyöreenä että "meillähän oli kaikki hyvin", kun nainen lopulta toteuttaa uhkauksensa ja lähtee.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että en ollut enää ainoa nainen siinä vaiheessa kun rupesin saamaan "oot ärsyttävä", "valitat joka asiasta", "sulta ei saa seksiä" yms-kommentteja. Uus nainen oli niin kovasti mielessä että vanha alkoi käymään hermoon.
Myöskään minua ei enää otettu mihinkään mukaan, kun halusi nähdä kavereitaan. Oli oikeus kuulemma välillä käydä yksinäänkin. Lopulta ei liikuttu enää missään yhdessä. Tuntui että häpeää minua.
Kaikkeni yritin, en valittanut, yritin olla kiva ja mieliksi ja aina annoin kun oli vailla. Mutta en enää vain riittänyt. Kelpasin kun tarvitsi.
Kyllä se söi itsetunnon ja liian kauan sitä katsoin ja toivoin että asiat muuttuu ennalleen. Ero oli kaikista paras ratkaisu.