Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten pelastaa parisuhde, kun mikään mitä teen ei sitten kelpaakaan

Vierailija
09.02.2019 |

Parisuhde on viime kuukaudet mennyt alamäkeä. Ollaan juteltu ongelmista ja siitä, että mitä kumpikin toivoo toiselta, jotta olisi parempi olo yhdessä. No mies on toivonut minulta muutamia asioita, jotka olen kaikki toteuttanut. Hän toivoi mm. että en enää nalkuttaisi (minun mielestä se ei ole edes ollut nalkutusta, kun olen vain kerran sanonut kustakin asiasta, minun mielestä nalkutusta on samasta asiasta jatkuvasti valittaminen), ja sanoi, että hän on sitten paremmalla tuulella ja kivempi minulle kun en enää nalkuta. Olen siis toteuttanut tämän niin, että en ole sitten valittanut enää viikkoihin yhtään mistään. Mutta mies ei ole ollut yhtään paremmalla tuulella eikä kivempi minulle, eli vaikka tein mitä pyysin niin mikään ei hänen osaltaan muuttunutkaan. Lisäksi hän pyysi, että hoidan muutaman jutun toisin kuin aiemmin, jotka olen nyt hoitanut kuten pyysi, mutta ei se ole vaikuttanut hänen olemiseen mitenkään. Eli mikään mitä teen niin ei sitten kelpaakaan. Hän sen sijaan ei ole toteuttanut niitä mitä minä pyysin (pyysin, että käytäisiin kerran viikossa yhdessä ulkona syömässä tms, jotta olisi enemmän yhdessäoloa), mutta hän ei ole kertaakaan lähtenyt kanssani, vaikka rahaa ja aikaa siihen olisi. Erota hän ei halua vaan kuulemma haluaa pelastaa parisuhteemme. Miten pelastaa se, kun mikään mitä teen ei sitten kelpaakaan. Ja kun toinen ei teekään mitään mitä pyysin. Ja mistä voi johtua, että ei sitten kelpaakaan vaikka teen juuri niin kuin sanoi?

Kommentit (47)

Vierailija
21/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta sinähän sanoit että et nalkuttanut vaan sanoit kerran mitä haluat tai mitä pitäisi tehdä ym.

Nytkö siis olet vain hiljaa jos haluat jotain tehtävän tai tapahtuvan? Teillä siis mennään täysin miehen ehdoilla?

Olet itsestäänselvyys. Miksi mies ei edes kerran viikossa voi lähteä "treffeille" kanssasi? Kysy miksi hän ei halua viettää aikaa kanssasi? Mitä tekee sen sijaan? Mikä on tärkeämpää?

Vierailija
22/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites toi seksipuoli?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuule, ihan taatusti miehelle kelpaa se, että sä et enää nalkuta. Vaikka se ei erityisesti sitä sulle kertoisikaan.

Ei tässä nyt ole kyse siitä mikä miehelle kelpaa vaan siitä, mikä sulle EI kelpaa.

Vierailija
24/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ota asia puheeksi että olet nyt tehnyt mitä mies pyysi ja hän ei ole tehnyt mitään.

Miksi haluat olla suhteessa jossa sinua ei kuulla eikä mies ole tyytyväinen eikä edes kiva?

Vierailija
25/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tutulta. Mies aina valitti että minä nalkutan, välillä tein sitä, myönnän, mutta en hirveesti. Sama juttu ”jos sä et nalkuttaisi niin en olisi koko ajan näin pahalla tuulella”. Lopetin ’nalkuttamisen’, ja tapahtuiko muutosta? No ei. Ihan sama mitä tein, mitä puhuin, millä äänensävyllä, niin aina mies keksi jostain valittamista. Lopulta kyllästyin siihen ja en enää tiennyt mitä tehdä, niin ehdotin parisuhdeterapeuttia. Ei miestä kiinnostanut, ”ei meillä niin isoja ongelmia ole”, joo eipä, aina vaan jostain puristi eikä kummallakaan ollut hyvä olo. Sitten vaan totesin, että sitten sä et ole kaikkeas yrittänyt tämän suhteen eteen, minä sentään yritin ja yritin ja yritin. Arvatkaa minkä paskahalvauksen mies sai kun eräänä päivänä mitta tuli niin täyteen, että ilmoitin, että nyt mulle riitti, mä en yksin pysty tätä parisuhdetta korjaamaan. Ja tietty kun käytännön asiat hoidettiin alta pois, mies muutto asunnosta pois, niin sitten alkoi se vonkaaminen. ’Voidaanko yrittää, suostun kyllä parisuhdeterapiaan, tajusin vasta liian myöhään’ jne. Totta, myöhäistä se enää oli. Tsemppiä sinulle Ap, mitään neuvoa en osaa antaa koska kaikki keinot mitä itse yritin, ei auttanut.

Vierailija
26/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuliko mieleen että miehen paskat fiilikset ei ole millään lailla tekemisissä sinun kanssasi? Mies ei ole tyytyväinen itseensä ja omaa elämäänsä ja kaataa kaikki paskat sinun niskaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan varmasti miehelle kelpaa se, että et enää nalkuta ja hoidat asiat niin kuin hän haluaa.

Ei se kelpaaminen silti sitä merkitse, että mies ryhtyisi tekemään niitä asioita, joita sinä haluat.

Tässä vaiheessa sinun kannattaisi pohtia, mitä toivot tältä suhteelta ja kuinka toimit, jos et saa sitä mitä toivot.

Vierailija
28/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on ottanut sinut muusta syystä kuin että olisit ykkösvaihtoehto. Silloin homma menee helposti tuohon, että yritetään muokata toista mieleiseksi.

Pieni mahdollisuus siihen, että mies muuttuu, kun päällä on aito menettämisesi. Tämä siinä tapauksessa, että olet itsestäänselvyytenä pidetty ykkösvaihtoehto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä teidän parisuhteessa siis on, minkä takia se kannattaisi pelastaa?

Vierailija
30/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa, että ei tuosta hyvä tule.

Ehdota mahdollisimman selkosuomella, että lähdetään tänään syömään ravintolaan x. Älä jää odottamaan, että hän ehdottaa.

Jollei se käy, niin sano, että ok.

Ehdota viikon päästä uudelleen. Jollei käy, sano ok ja jatka puuhiasi.

Viikon päästä ehdota taas. Jollei se käy, niin kysy, muistaako hän keskustelunne, että sinä toivoisit, että kävisitte silloin tällöin ravintolassa ja hän sanoi sen sopivan, mutta koskaan se ei sovi.msitten keskustelkaa, miten ratkaisette ongelman.

Kärsivällisyyttä siis! Älä sorru nalkuttamiseeen/valittamiseen, vaan anna toiselle aikaa ja jollei se auta, ota puheeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei miehen fiilikset oikeasti sinun toiminnastasi ole kiinni, satut vaan olemaan sopiva syntipukki. Mies tuskin itsekään ymmärtää, ettei hänen huono olonsa johdu sun tekemisistä oikeasti.

Tuo ettei hän hyväksy epätäydellisyyttä itselläänkään kertoo tilanteesta suunnilleen kaiken. Tyytymätön, nihkeä parisuhde on ainut mihin mies itsensä kanssa pystyy, koska kukaan ja mikään ei ole täydellistä koko ajan. Se, että sietää toisen epätäydellisyyden ja osaa kokea läheisyyttä siitä huolimatta on paljon tärkeämpää.

Vierailija
32/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osaisiko joku neuvoa tai selittää miksi mikään ei kelpaakaan? Ap

Kuulostaa siltä, että kaikki sun tekemäsi muutokset kelpaavat miehelle ihan mainiosti.

Se on sitten kokonaan eri asia, että miestä ei huvita tehdä omaan käytökseensä sellaisia muutoksia, mitä sä toivoisit.

Sitä on vaikea tietää, miksi noin on. Oma veikkaukseni on, että he's not that into you. Se tavallinen tarina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliskohan miehellä uusi nainen kiikarissa? Jatkuva ärtyneisyys voisi kertoa siitä. Nyt vaan odottelee ja petailee ja sitten muuttaakin jo kohta uuden luo.

Vierailija
34/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän yksikään nainen tunnista omaa nalkutustaan ja ainahan se vika on vain miehessä.

Miljoonas ketju aiheesta ja naiset ne ei vaan opi koskaan katsomaan sinne peiliin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhde on sellainen, että siinä on KAKSI osapuolta. Kumpikaan ei pysty yksin pelastamaan parisuhdetta, jos suhde ei toiselle  osapuolelle ole pelastamisen arvoinen.

Vain yksi osapuoli pystyy sen suhteen tuhoamaan. Mutta miksi ihmeessä sinä pidät tätä parisuhdetta niin tärkeänä ja suuressa arvossa, että kovasti yrität miestäsi miellyttää? Miksi et hyväksy sitä tosiasiaa, että sinä ole miehellesi vain alamainen, jonka vuoksi ei tarvitse nähdä mitään vaivaa.

Mistä sinä sitten oikeastaan nalkutat, jos et kotitöistä? Yhdessä ulkonakäymisestäkö - no sinä järjestät teille ulos syömäänmenon ja sillä selvä. Jos mies ei lähde mukaan, niin tunnusta tosiasia: tämä parisuhde ei ole nyt eikä tule koskaan olemaan sellainen kuin sinä toivot ja millaiseksi sinä yrität sen tehdä.

Onko se oikein, että jos sinä sanot mielipiteesi ja toiveesi, se on "nalkutusta" - mitä sinä sitten saat miehen kuullen puhua? Todella paha juttu, jos joudut jo varomaan sanojasi, ettei mies suutu ja syytä nalkutuksesta.

Vierailija
36/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oliskohan miehellä uusi nainen kiikarissa? Jatkuva ärtyneisyys voisi kertoa siitä. Nyt vaan odottelee ja petailee ja sitten muuttaakin jo kohta uuden luo.

Te toinen nainen - selittelijät olette kyllä säälittävyyden huippu. Omat virheenne sivuutatte ja tuudittaudutte aina uhripoteroihinne sen sijaan että katsoisitte peiliin. 

Vierailija
37/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ärsyttäviä nämä avaukset, joissa ap ensin kerjäämällä kerjää mielipiteitä ja kannanottoja, ja sitten kun niitä alkaa tulla, häipyy itse ketjusta.

Vierailija
38/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä myös puhuin miehelleni monta monituista kertaa, mikä liitossamme minua hiersi. Lopulta kirjotin ne asiat ihan paperille, mitä toivoin meidän avioliitolta (jota kesti 20v) ja mitä asioita halusin, että mies toiminnassaan muuttaa. Esim. kohtelee minua hyvin, jos lupaa jotain niin sen myös pitää, korjaa omat jälkensä jne.. normijuttuja. Luetutin sen lapun miehelläni ja kysyin, että ymmärrätkö sinä kaiken mitä siinä on. Sanoi ymmärtävänsä oikein hyvin. Puoli vuotta sitä vielä kattelin ja sit ilmoitin, että haluan erota. Mies oli kuin puulla päähän lyöty.

Minä en tajua tätä asiaa. Puoliso kertoo toiselle selvin sanoin, mitä haluaa ja toivoo. Toinen ei sitten tee mitään yhteiseksi hyväksi ja sitten se saatana ihmettelee suu auki, kun ero tuli niin yhtäkkiä!! Ehdotin myös pariterapiaa, mutta mies ei halunnut. Paitsi sitten, kun jo halusin erota. Sanoin että ei se nyt enää mitään auta.

Vierailija
39/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä myös puhuin miehelleni monta monituista kertaa, mikä liitossamme minua hiersi. Lopulta kirjotin ne asiat ihan paperille, mitä toivoin meidän avioliitolta (jota kesti 20v) ja mitä asioita halusin, että mies toiminnassaan muuttaa. Esim. kohtelee minua hyvin, jos lupaa jotain niin sen myös pitää, korjaa omat jälkensä jne.. normijuttuja. Luetutin sen lapun miehelläni ja kysyin, että ymmärrätkö sinä kaiken mitä siinä on. Sanoi ymmärtävänsä oikein hyvin. Puoli vuotta sitä vielä kattelin ja sit ilmoitin, että haluan erota. Mies oli kuin puulla päähän lyöty.

Minä en tajua tätä asiaa. Puoliso kertoo toiselle selvin sanoin, mitä haluaa ja toivoo. Toinen ei sitten tee mitään yhteiseksi hyväksi ja sitten se saatana ihmettelee suu auki, kun ero tuli niin yhtäkkiä!! Ehdotin myös pariterapiaa, mutta mies ei halunnut. Paitsi sitten, kun jo halusin erota. Sanoin että ei se nyt enää mitään auta.

Ei tuo niin kauhean selvää ollut, kun et ilmoittanut, miten se on mennyt metsään. Mitä konkreettisia muutoksia haluat ja mitä tapahtuu, jos niissä onnistutaan tai epäonnistutaan. 

Vierailija
40/47 |
09.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eihän yksikään nainen tunnista omaa nalkutustaan ja ainahan se vika on vain miehessä.

Miljoonas ketju aiheesta ja naiset ne ei vaan opi koskaan katsomaan sinne peiliin. 

Mitä NAISEN peiliinkatsominen auttaa, jos vika on miehessä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi yksi