Robinin kansainvälinen ura on tuhoon tuomittu
Epäilyttääkö muitakin tuo Robinin kansainvälinen ura? Kansainvälistä uraa kuulemma suunniteltu jo vuodesta 2013 lähtien ja satoja biisejäkin tehty valmiiksi.
Aiemmin julkaistu eka kansainvälinen single saksassa ja pohjoismaissa, sama jonka esitti emma-gaalassa ja mun mielestä se ei ollut kovin kummoinen kappale.
Millä Robin meinaa erottua kilpailusta? Mitään erityistä hänessä ei ole. Ei karismaa, lauluääni ei ole kummoinen, hiukan musikaalisia taitoja ehkä joo. Särmätön, liian siloiteltu ja kiillotettu. Biisit aika mitäänsanomattomia. Noita söpöjä laulaja-poikia on sadoittain. Mikä tekee Robinista erityisen? Mikä on se tekijä, joka kantaa vaikka 20-vuotisen uran ajan? Tähti-ominaisuus puuttuu.
Tulee hukkumaan massaan ja palaamaan maitojunalla kotosuomeen.
Kommentit (33)
Eihän Robinia käsittääkseni kiinnostakaan tehdä mitään hittiä mikä kuulostaa niin 2020 vaan ajattomampaa poppia.
Pääsee tekemään nyt omaa juttuaan ja kokeilemaan siipiään Suomen ulkopuolellakin ilman kummempaa taloudellista riskiä ja jos ei kanna niin sitten yritetään jotain muuta.
En ymmärrä miksi pitää dissata yritteliästä nuorta miestä ja tämän unelmia. Ja Robin on kyllä tiedostanut alan raakuuden jo lapsesta asti. Yritetään kovasti, mutta sillä mennään minkä elämä lopulta eteen tuo. Robinilla on elämänarvot ja realiteetit kyllä kohdillaan.
Mitä sen niin väliä vaikka tulisikin "maitojunalla" kotiin? Tulipahan yritettyä. Ja jos joku jostain maailmanvalloituksesta puhuu niin enemmän se on levy-yhtiön markkinointia ja iltapäivälehtien paskalööppejä kuin Robin itse.
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun sinulla on positiivinen asenne. Ei siis pidä edes yrittää, jos on mahdollisuus epäonnistua.
Ehkäpä aloittaja elää elämäänsä juuri tällä periaatteella. Hän olisi voinut soveltaa periaatettaan myös omaan aloitukseensa, joka on huono.
Robinista on tullut kamalan ylimielinen ja rehentelijä. Raha ja maine tainut jo nousta päähän. Töötötti luksusautonsa torveakin ohikulkijoille jotta nämä huomaisivat kalliin ökyautonsa. Hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Mites toi manageri? Eikö sillä ollut Sami Haber managerina? Olisiko se "se tekijä"?
Ulkonäkö Robinilla 10+, mutta laulutaidosta olen jopa eri mieltä kuin ap.
Robinin ääni ja persoona on kuitenkin tunnistettava ja kyllä hän laulaakin osaa. Otetaan esimerkiksi Ruotsin Robyn. Tituleerattu mm. maailman paskimmaksi ja rumimmaksi naislaulajaksi, mutta niinpä vaan näyttää menestyvän kansainvälisestikin ihan mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Robinista on tullut kamalan ylimielinen ja rehentelijä. Raha ja maine tainut jo nousta päähän. Töötötti luksusautonsa torveakin ohikulkijoille jotta nämä huomaisivat kalliin ökyautonsa. Hävettää.
Jos olisit kuunnellut Robinin viimesimmät haastikset niin tietäisit, että hänen tavoitteensa ovat varsin maltilliset.
Kummalle enemmän toivoisi menestystä. Jollekin oman kusipäisyytensä jo monta kertaa todistaneelle faneillekin vittuilevalle Justin Bieberille joka ei edes yritä laulaa enää livenä vai Robinille? Vaikka Robinille ei ikinä olisi tullut tai tulisi menestystä, niin onhan silti näiden poikapopparien eliittiä.
Jos joku kirosanoja huutava pullea nainenkin on menestynyt niin miksei hyväkäytöksinen komea nuori mies? Itselläni ei ainakaan olisi valinnan vaikeutta kumpaa fanittaa...
"Täyttä paskaa tää Frontside aöllie,, teinimusa soittolistapaska ei tule menestyy läskimaha huumelapsi yhden hitin ihme,, muutaman vuoden päästä Siwan kassa11!"
-Vauva.fi kommentoija tammikuussa 2012
Oikeasti haluaisin, että joku suomalainen rikkoisi jään ja breikkaisi isosti. Ruotsista ja muistakin pohjoismaista on monta isoa artistia, joten ei pitäis olla ongelma vaikkei ole natiivi englanninkielinen. Mutta en kyllä usko ollenkaan Robinin mahdollisuuksiin jollei saa yhteistyötä paljon parempien biisintekijöiden kanssa kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Robinista on tullut kamalan ylimielinen ja rehentelijä. Raha ja maine tainut jo nousta päähän. Töötötti luksusautonsa torveakin ohikulkijoille jotta nämä huomaisivat kalliin ökyautonsa. Hävettää.
Jos olisit kuunnellut Robinin viimesimmät haastikset niin tietäisit, että hänen tavoitteensa ovat varsin maltilliset.
En tiedä missä niitä haastiksia voi kuunnella, mutta eilen iltasanomissa sekä iltalehdessä hän oli aivan pihalla ja ylimielinen.
Onhyvä että nyt on kaksi ajankohtaista maailmanvalloittajaa... ne voi sitten sparrata toisiaan eli Saara aalto ja robin. Kummalla on enemmän biisejä valmiina? Kumpi on suositumpi maailmalla? Kummalle maailmantähdet tekee enemmän ja parempia hittejä? Kummalle biisejä kirjoittaa SIA ja Geri?