Sähköautojen akku ongelmat luultuakin vakavammat, pakkasessa ajomatka putoaa keskimäärin 40 prosentilla.
Uusi puolueeton tutkimus luo sähköautojen ympäristystävällisyydelle suuren epäilyksen varjon, varsinkin kylmissä maissa. On tärkeää, että emme tee virheratkaisuja kun lähdemme valitsemaan tekniikkaa, koska ilmastonmuutoksen torjunta tulisi silloin epäonnistumaan ja tuhlaisimme vain rahamme.
Eli toivottavasti emme lähde tunteella markkinamiesten valheisiin mukaan, vaan teemme järkeviä valintoja tieteeseen nojaten. Lukekaa kaikki kiinnostuneet tuo AAA:n testi:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pakkanen-syo-sahkoauton-akkuja-odote…
AAA:n testiohjelma lienee ensimmäinen vertaileva ajotutkimus, jossa jokaista ajoneuvoa ajettiin yhtenevin käytännöin. Brannonin mukaan testit tarjosivat useita yllätyksiä.
Suurin yllätys oli hänen mukaansa se, että kaikki autot menettivät merkistä riippumatta keskimäärin saman verran ajomatkaa.
”Tähän autovalmistajien tulee löytää ratkaisu, sillä asiakkaiden kannalta se voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä”, Brannon toteaa.
Matkan alenemaan vaikuttavat monet syyt. AAA:n tutkimuksen mukaan pelkästään sähköauton käynnistäminen yli 6,6 celsiusasteen pakkasessa leikkasi käytettävissä olevasta ajomatkasta 12 prosenttia.
Chevy Boltin kaltaisessa, 380 kilometrin ajolatauksella varustetussa autossa matka-alenema olisi noin 45 kilometriä. Tämä edellytti, että auton lämmityslaitteita eikä istuinlämmittimiä ollut kytketty päälle.
Päälle kytketyn ilmastointilaitteen aiheuttama matka-alenema oli vieläkin suurempi. Tutkimuksen mukaan se pudotti käytettävissä olevaa ajomatkaa 41 prosentilla, mikä Boltin kaltaisen sähköauton kohdalla pudottaisi ajomatkan 224 kilometriin.
Sähköautojen ongelmana on, että niiden lämmitysjärjestelmä nojaa yksinomaan sähköakkujen tuottamaan energiaan. Polttomoottoreilla varustetut autot saavat lämpöenergiaansa voimanlähteensä tuottamasta hukkaenergiasta.
”Ongelmana on, että lithium-akut viihtyvät suurin piirtein samoissa 20 asteen lämpötiloissa kuin ihminenkin”, Brannon luonnehtii.
Kommentit (952)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo sähköautouskovaiset ovat kummaa porukkaa. Miksi heitä kiinnostaa sähköautot noin paljon?
Enemmän sähköautot tuntuu kiinnostavan aikuisvaippoihin pukeutuneita polttomoottorifanaatikkoja.
Sähköautoilijat sähköautoilee ja antaa koirien haukkua.
Ei ole olemassa polttomoottorifanaatikkoja. Ihmiset eivät pakota sähköautoilijoita polttomoottoreiden käyttäjiksi kuten sähköautoilijoilla on tapana tehdä. He antavat kaikkien valita itse kulkuneuvonsa ja toivovat, että heidänkin annetaan tehdä niin.
Vierailija kirjoitti:
Jep jep. Hiukan on tulipalopakkasilla ollut range pienempi kuin kesällä, mutta ei todellakaan 40 prosenttia, eikä ylipäätään niin paljoa että se olisi kertaakaan mun arkeeni vaikuttanut. Aivan sama, pääsenkö täydellä akulla 240km vai 200km - niin paljoa en joka tapauksessakaan yhden päivän aikana ajele. Mulla on siis tällainen "karvalakkisähkis", vielä vähemmän olisi käytännön eroa jos olisi joku isompiakkuinen vehje jossa range parhaimmillaan 600km ja "pahimmillaan" 400km.
Nouseehan polttomoottorinkin kulutus kylmällä säällä. Mua hävettäisi ajaa polttiksella ylipäätään, saati sitten kylmällä säällä jolloin se saastuttaa vielä enemmän.
Sähköauto on ollut aivan erinomainen talviauto. Virran kun painaa päälle, sisätila lämpiää saman tien. Ei tarvi odotella moottorin lämpiämistä. Monta kertaa ikkunatkin on olleet jo sulat ennen kuin olen ehtinyt skrabani kanssa koko autoa kiertää.
Heh heh. Tekniikan maailman toimittajalla oli 40 tonnin sähköauto koekäytössä. Muutaman kymmenen kilometrin matkat sujui ongelmitta, mutta kun olisi pitänyt mennä tekemään juttua Tampereelle, ei akku piisannut edes menomatkaan talvikelillä Helsingistä Tampereelle. Ihan naurettava vehje.

Näytätkö minulle yhdenkin ihmisen joka on pakotettu käyttämään sähköautoa?
Vierailija kirjoitti:
Uuden Teslan kantama on 1000 kilometriä yhdellä latauksella.
Siitä saa lähteä vaikka 80% ja silti se riittää yhdeksän kymmenestä suomalaisen päivittäiseen ajoon mainiosti.
Heh heh. Yhdeksällä kymmenestä suomalaisesta on alle kymppitonnin auto, puolella alle neljän tonnin auto ja sinä puhut sadan tonnin Teslasta. Mulla on muutaman tonnin huippukuntoinen W124 Mercedes, jolla pääsee tankillisella tuhat kilometriä ihan oikeasti. Kun lähdetään ajamaan pohjoiseen, sinä alat pakkaskelillä katselemaan hermostuneena Teslasi varaustilaa jo Jyväskylässä ja etsimään latauspaikkoja, minä pysähdyn missä tahansa sitten kun tekee mieli jaloitella tai syödä ja jatkan matkaani ilman lataushuolia :) En vaihtaisi muutaman tonnin mersuani Teslan romuusi edes päittäin, jos minun pitäisi itse sillä ajaa :)

Saatte sähköautoilla ihan rauhassa, kun alatte maksaa veroja yhtä paljon käytöstä kuin polttomoottorilla ajavat ja kun puheet polttomoottoriautojen kieltämisestä loppuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo sähköautouskovaiset ovat kummaa porukkaa. Miksi heitä kiinnostaa sähköautot noin paljon?
Enemmän sähköautot tuntuu kiinnostavan aikuisvaippoihin pukeutuneita polttomoottorifanaatikkoja.
Sähköautoilijat sähköautoilee ja antaa koirien haukkua.
Ei ole olemassa polttomoottorifanaatikkoja. Ihmiset eivät pakota sähköautoilijoita polttomoottoreiden käyttäjiksi kuten sähköautoilijoilla on tapana tehdä. He antavat kaikkien valita itse kulkuneuvonsa ja toivovat, että heidänkin annetaan tehdä niin.
Näytätkö minulle yhdenkin ihmisen joka on pakotettu käyttämään sähköautoa?
Tiedän paljon sähköautoilijoita ja sähköautoja suosivia, jotka vaativat polttomoottoriauton kieltämistä ja pitävät oikeudenmukaisena sitä, että sähköautoilijat ovat loisia, eivät maksa auton hankinnasta tai käytöstä veroja kuin murto-osan polttomoottoriautoilijoihin verrattuna. Koko väittely loppuu siihen paikkaan, kun sähköauton hankintaa ja käyttöä aletaan verottaa yhtä paljon kuin polttomoottorisia ja puheet sekä suunnitelmat niiden kieltämisestä lopetetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden Teslan kantama on 1000 kilometriä yhdellä latauksella.
Siitä saa lähteä vaikka 80% ja silti se riittää yhdeksän kymmenestä suomalaisen päivittäiseen ajoon mainiosti.
Heh heh. Yhdeksällä kymmenestä suomalaisesta on alle kymppitonnin auto, puolella alle neljän tonnin auto ja sinä puhut sadan tonnin Teslasta. Mulla on muutaman tonnin huippukuntoinen W124 Mercedes, jolla pääsee tankillisella tuhat kilometriä ihan oikeasti. Kun lähdetään ajamaan pohjoiseen, sinä alat pakkaskelillä katselemaan hermostuneena Teslasi varaustilaa jo Jyväskylässä ja etsimään latauspaikkoja, minä pysähdyn missä tahansa sitten kun tekee mieli jaloitella tai syödä ja jatkan matkaani ilman lataushuolia :) En vaihtaisi muutaman tonnin mersuani Teslan romuusi edes päittäin, jos minun pitäisi itse sillä ajaa :)
En minä aja pohjoiseen, minä lennän lentokoneella.
On parempaakin tekemistä kuin istua tuntikausia autossa.
En nyt oikein ymmärtänyt mikä tässä oli se yllätys? Johan se on ollut vuosikaudet tiedossa että talvella kantomatka tippuu rajusti ja syytkin selvillä. Mikä tuossa oli se uutinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo sähköautouskovaiset ovat kummaa porukkaa. Miksi heitä kiinnostaa sähköautot noin paljon?
Enemmän sähköautot tuntuu kiinnostavan aikuisvaippoihin pukeutuneita polttomoottorifanaatikkoja.
Sähköautoilijat sähköautoilee ja antaa koirien haukkua.
Ei ole olemassa polttomoottorifanaatikkoja. Ihmiset eivät pakota sähköautoilijoita polttomoottoreiden käyttäjiksi kuten sähköautoilijoilla on tapana tehdä. He antavat kaikkien valita itse kulkuneuvonsa ja toivovat, että heidänkin annetaan tehdä niin.
Näytätkö minulle yhdenkin ihmisen joka on pakotettu käyttämään sähköautoa?
Ainakin SDP:n ja Vihreiden kansanedustajat kuuluvut tähän joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden Teslan kantama on 1000 kilometriä yhdellä latauksella.
Siitä saa lähteä vaikka 80% ja silti se riittää yhdeksän kymmenestä suomalaisen päivittäiseen ajoon mainiosti.
Heh heh. Yhdeksällä kymmenestä suomalaisesta on alle kymppitonnin auto, puolella alle neljän tonnin auto ja sinä puhut sadan tonnin Teslasta. Mulla on muutaman tonnin huippukuntoinen W124 Mercedes, jolla pääsee tankillisella tuhat kilometriä ihan oikeasti. Kun lähdetään ajamaan pohjoiseen, sinä alat pakkaskelillä katselemaan hermostuneena Teslasi varaustilaa jo Jyväskylässä ja etsimään latauspaikkoja, minä pysähdyn missä tahansa sitten kun tekee mieli jaloitella tai syödä ja jatkan matkaani ilman lataushuolia :) En vaihtaisi muutaman tonnin mersuani Teslan romuusi edes päittäin, jos minun pitäisi itse sillä ajaa :)
En minä aja pohjoiseen, minä lennän lentokoneella.
On parempaakin tekemistä kuin istua tuntikausia autossa.
Vihreä bongattu! Seisotko siellä koneessa?
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärtänyt mikä tässä oli se yllätys? Johan se on ollut vuosikaudet tiedossa että talvella kantomatka tippuu rajusti ja syytkin selvillä. Mikä tuossa oli se uutinen?
Jostain syystä tämä on uutinen Vihreille.
Vajukki kirjoitti:
Sähköautojen akku ongelmat luultuakin vakavammat, pakkasessa ajomatka putoaa keskimäärin 40 prosentilla.
Miten niin luultuakin vakavammat? Kyllähän jokainen tiesi jo entuudestaan, että sähköautojen kantama putoaa kylmässä säässä. Tietäähän polttomoottoriautoilijakin, että kulutus kasvaa valtavasti kylmällä ilmalla.
AAA teki jo 5 vuotta sitten vastaavan testin. Tuolloin oli kantaman pudotus 50 % tietämillä. Mistään uudesta asiasta tässä ei ole kyse.
Uusi puolueeton tutkimus luo sähköautojen ympäristystävällisyydelle suuren epäilyksen varjon, varsinkin kylmissä maissa.
Paskat luo. Eihän ympäristöystävällisyys siitä nimeksikään heikkene, että talvisin kulutus on kovempaa kuin kesällä. Tämähän tiedetään jo ja on huomioitu laskelmissa.
Sähköauton pitäisi kuluttaa MONINKERTAISESTI vuoden ympäri, että siitä tulisi yhtä saastuttava kuin polttomoottoriautoista.
On tärkeää, että emme tee virheratkaisuja kun lähdemme valitsemaan tekniikkaa, koska ilmastonmuutoksen torjunta tulisi silloin epäonnistumaan ja tuhlaisimme vain rahamme.
Mitä helvettiä nyt? Sähköautot ovat niin paljon ympäristöystävällisempiä kuin muut autot, ettei tässä mitään väärää valintaa ole kukaan tekemässä. Ja mitä ihmeen rahoja nyt ollaan tuhlaamassa? Sähköautothan säästävät rahaa.
Eli toivottavasti emme lähde tunteella markkinamiesten valheisiin mukaan, vaan teemme järkeviä valintoja tieteeseen nojaten. Lukekaa kaikki kiinnostuneet tuo AAA:n testi:
Mihin markkinamiesten valheisiin? Kuka muka on valehdellut talvikantamasta?
Suurin yllätys oli hänen mukaansa se, että kaikki autot menettivät merkistä riippumatta keskimäärin saman verran ajomatkaa.
Miksi tämä olisi yllätys, kun samaisen AAA lafkan aiemmissa tutkimuksissa on ollut jopa suuremmat kantaman alennukset?
”Tähän autovalmistajien tulee löytää ratkaisu, sillä asiakkaiden kannalta se voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä”, Brannon toteaa.
Mikä ratkaisu tähän muka tarvitaan? Talvella ladataan useammin kuin kesällä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää ratkaisua tarvita.
Eikä edes oikein voida kehittääkään, koska fysiikan lait määrävät sen, että kylmä ilma on painavampaa kuin lämmin ja että tiellä on useammin lunta talvella kuin kesällä. Yhtä hyvin voisi vinkua siitä, että polttomoottoriautot kuluttavat talvella enemmän.
Sähköautojen ongelmana on, että niiden lämmitysjärjestelmä nojaa yksinomaan sähköakkujen tuottamaan energiaan. Polttomoottoreilla varustetut autot saavat lämpöenergiaansa voimanlähteensä tuottamasta hukkaenergiasta.
Tämä on puhdasta valehtelua. Sähköautoissakin hyödynnetään hukkalämpöä lämmitykseen. Sehän ei ole mikään ongelma, että sähköauto osaa ottaa suuremman hyödyn sille annetusta energiasta ja kuluttaa vähemmän hukkalämpöön.
Vinkukaa ennemmin siitä, että polttomoottoriauto hukkaa energiaa lämmöksi, talvet JA kesät.
No tuliko yllätyksenä että sähköauto ei sovi kylmiin olosuhteisiin ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep jep. Hiukan on tulipalopakkasilla ollut range pienempi kuin kesällä, mutta ei todellakaan 40 prosenttia, eikä ylipäätään niin paljoa että se olisi kertaakaan mun arkeeni vaikuttanut. Aivan sama, pääsenkö täydellä akulla 240km vai 200km - niin paljoa en joka tapauksessakaan yhden päivän aikana ajele. Mulla on siis tällainen "karvalakkisähkis", vielä vähemmän olisi käytännön eroa jos olisi joku isompiakkuinen vehje jossa range parhaimmillaan 600km ja "pahimmillaan" 400km.
Nouseehan polttomoottorinkin kulutus kylmällä säällä. Mua hävettäisi ajaa polttiksella ylipäätään, saati sitten kylmällä säällä jolloin se saastuttaa vielä enemmän.
Sähköauto on ollut aivan erinomainen talviauto. Virran kun painaa päälle, sisätila lämpiää saman tien. Ei tarvi odotella moottorin lämpiämistä. Monta kertaa ikkunatkin on olleet jo sulat ennen kuin olen ehtinyt skrabani kanssa koko autoa kiertää.
Heh heh. Tekniikan maailman toimittajalla oli 40 tonnin sähköauto koekäytössä. Muutaman kymmenen kilometrin matkat sujui ongelmitta, mutta kun olisi pitänyt mennä tekemään juttua Tampereelle, ei akku piisannut edes menomatkaan talvikelillä Helsingistä Tampereelle. Ihan naurettava vehje.
Miksi tämä kiinnostaa ketään? Oliko se auto kenties Leaf? 40 tonnin Teslalla ei olisi matka tuottanut minkäänlaista ongelmaa. Tai edes uudemmalla isompiakkuisella Leafilla.
Vierailija kirjoitti:
No tuliko yllätyksenä että sähköauto ei sovi kylmiin olosuhteisiin ?
Miten niin sähköauto ei sovi kylmiin olosuhteisiin?
Senkö takia, että sä joudut Helsinki-Oulu välimatkalla pysähtymään lataamaan kerran kahdessa tunnissa vartiksi, sen sijaan että pysähtyisit vain kerran neljässä tunnissa? Miksi tämä muka olisi jokin ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää. Onneksi en ole ostanut sähköautoa. Meinaan, suunnittelin ostavani sellaisen, sitten kun saan rahaa. Mielessä oli jopa ihan Mersun sähköauto, mutta onneksi joku ottaa esille nämä käytännön ongelmat niiden suhteen! Ei mitään järkeä maksaa kalliista sähköautosta, jos se on surkemapi, kuin bensakäyttöinen. En osta sähköautoa, ennen kuin sen energiapulmat kovissa pakkasissa on ratkaistu, piste.
Mitkä käytännön ongelmat? Miksi on ongelma pysähtyä talvella lataamaan useammin kuin kesällä? Eihän sähköautoilla edes joudu pysähtelemään talvellakaan yhtään sen enempää kuin muulloinkaan, koska talvikantamakin on pidempi kuin mitä ihminen itse viihtyy ratin takana. Vaippamiehet toki sitten erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on puhdasta valehtelua. Sähköautoissakin hyödynnetään hukkalämpöä lämmitykseen. Sehän ei ole mikään ongelma, että sähköauto osaa ottaa suuremman hyödyn sille annetusta energiasta ja kuluttaa vähemmän hukkalämpöön.
Osaatko kertoa mistä ja millä tavalla tämä hukkalämpö otetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden Teslan kantama on 1000 kilometriä yhdellä latauksella.
Siitä saa lähteä vaikka 80% ja silti se riittää yhdeksän kymmenestä suomalaisen päivittäiseen ajoon mainiosti.
Heh heh. Yhdeksällä kymmenestä suomalaisesta on alle kymppitonnin auto, puolella alle neljän tonnin auto ja sinä puhut sadan tonnin Teslasta. Mulla on muutaman tonnin huippukuntoinen W124 Mercedes, jolla pääsee tankillisella tuhat kilometriä ihan oikeasti. Kun lähdetään ajamaan pohjoiseen, sinä alat pakkaskelillä katselemaan hermostuneena Teslasi varaustilaa jo Jyväskylässä ja etsimään latauspaikkoja, minä pysähdyn missä tahansa sitten kun tekee mieli jaloitella tai syödä ja jatkan matkaani ilman lataushuolia :) En vaihtaisi muutaman tonnin mersuani Teslan romuusi edes päittäin, jos minun pitäisi itse sillä ajaa :)
En minä aja pohjoiseen, minä lennän lentokoneella.
On parempaakin tekemistä kuin istua tuntikausia autossa.
Pohjoisessa ei paljoa lentokenttiä ole, saati sitten julkista liikennettä, että pakko siellä on kuitenkin autolla kulkea jos haluaa päästä turistikeskuksia kauemmaksi. Tätä ei vaan etelässä asuvat aina ymmärrä, koska etäisyydet ja kulkuyhteydet ovat täysin erilaiset.
T. Lapissa 20 vuotta asunut
Vierailija kirjoitti:
Vajukki kirjoitti:
Sähköautojen akku ongelmat luultuakin vakavammat, pakkasessa ajomatka putoaa keskimäärin 40 prosentilla.
Miten niin luultuakin vakavammat? Kyllähän jokainen tiesi jo entuudestaan, että sähköautojen kantama putoaa kylmässä säässä. Tietäähän polttomoottoriautoilijakin, että kulutus kasvaa valtavasti kylmällä ilmalla.
AAA teki jo 5 vuotta sitten vastaavan testin. Tuolloin oli kantaman pudotus 50 % tietämillä. Mistään uudesta asiasta tässä ei ole kyse.
Uusi puolueeton tutkimus luo sähköautojen ympäristystävällisyydelle suuren epäilyksen varjon, varsinkin kylmissä maissa.
Paskat luo. Eihän ympäristöystävällisyys siitä nimeksikään heikkene, että talvisin kulutus on kovempaa kuin kesällä. Tämähän tiedetään jo ja on huomioitu laskelmissa.
Sähköauton pitäisi kuluttaa MONINKERTAISESTI vuoden ympäri, että siitä tulisi yhtä saastuttava kuin polttomoottoriautoista.
On tärkeää, että emme tee virheratkaisuja kun lähdemme valitsemaan tekniikkaa, koska ilmastonmuutoksen torjunta tulisi silloin epäonnistumaan ja tuhlaisimme vain rahamme.
Mitä helvettiä nyt? Sähköautot ovat niin paljon ympäristöystävällisempiä kuin muut autot, ettei tässä mitään väärää valintaa ole kukaan tekemässä. Ja mitä ihmeen rahoja nyt ollaan tuhlaamassa? Sähköautothan säästävät rahaa.
Eli toivottavasti emme lähde tunteella markkinamiesten valheisiin mukaan, vaan teemme järkeviä valintoja tieteeseen nojaten. Lukekaa kaikki kiinnostuneet tuo AAA:n testi:
Mihin markkinamiesten valheisiin? Kuka muka on valehdellut talvikantamasta?
Suurin yllätys oli hänen mukaansa se, että kaikki autot menettivät merkistä riippumatta keskimäärin saman verran ajomatkaa.
Miksi tämä olisi yllätys, kun samaisen AAA lafkan aiemmissa tutkimuksissa on ollut jopa suuremmat kantaman alennukset?
”Tähän autovalmistajien tulee löytää ratkaisu, sillä asiakkaiden kannalta se voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä”, Brannon toteaa.
Mikä ratkaisu tähän muka tarvitaan? Talvella ladataan useammin kuin kesällä. Ei siihen mitään sen ihmeellisempää ratkaisua tarvita.
Eikä edes oikein voida kehittääkään, koska fysiikan lait määrävät sen, että kylmä ilma on painavampaa kuin lämmin ja että tiellä on useammin lunta talvella kuin kesällä. Yhtä hyvin voisi vinkua siitä, että polttomoottoriautot kuluttavat talvella enemmän.
Sähköautojen ongelmana on, että niiden lämmitysjärjestelmä nojaa yksinomaan sähköakkujen tuottamaan energiaan. Polttomoottoreilla varustetut autot saavat lämpöenergiaansa voimanlähteensä tuottamasta hukkaenergiasta.
Tämä on puhdasta valehtelua. Sähköautoissakin hyödynnetään hukkalämpöä lämmitykseen. Sehän ei ole mikään ongelma, että sähköauto osaa ottaa suuremman hyödyn sille annetusta energiasta ja kuluttaa vähemmän hukkalämpöön.
Vinkukaa ennemmin siitä, että polttomoottoriauto hukkaa energiaa lämmöksi, talvet JA kesät.
Taas kielletään ja vähätellään ongelmia jotka ovat ilmeisiä. Ei voi kuin ihmetellä mitkä ovat motiivit tähän toimintaan. Sähköautosta ei ole polttomoottoriauton korvaajaksi suurimmalle osalle ihmisista ja se on fakta. Ajelkoon he sähköautoilla jotka haluavat, mutta antakaa muiden ajaa polttomoottorilla jos haluavat.
Kenellä täällä on varaa yli 100 000 euron Teslaan?