Olin tosi lihava. Laihdutin. Tajusin että pitää paikkansa että lihavat ovat laiskoja.

Mä tunnen montakin laihaa laiskaa. Vastaavasti reippaita lihavia. Ei se nyt ihan noin yks yhteen mene.

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen montakin laihaa laiskaa. Vastaavasti reippaita lihavia. Ei se nyt ihan noin yks yhteen mene.

Kyllä se vaan menee. Kuka tahansa voi laihtua jos ei ole laiska.

Tajusit siis että olet itse laiska? Tuskin se laiskuus hävivi kilojen mukana.

Kysehän ei voi olla lannistumisesta ja masentumisesta ja minäkuvan vääristymisestä. Laiskuuttahan se aina vaan.

Muista armollisuus itseä ja muita kohtaan, vaikka onnistuitkin itse laihtumaan.

Suurimmaksi osaksi totta. Meillä töissä yksi todellä läski äijä. Äijä jättää auton mielummin 3h kiekkopaikalle kuin kävelee extra 50m, jotta saisi autonsa parkkihalliin, jossa meillä firman autopaikat. Kiekkopaikaltakin joutuu kävelemään noin 50m toimistolle. Tämä sama äijä tilailee joka päivä toimistolle pizzaa ja kebabia kun ei jaksa tuoda eväitä mukanaan. Pysyy varmasti lihavana kun jokapäivä syö pizzaa tai kebabia lounaaksi. Voin vaan kuvitella, mitä ahtaa itseensä sisälle kun kukaan ei ole näkemässä. Veikkaan, että mäkkärin autokaista on kovalla käytöllä. 

Ei se laiskuutta ole, vaan ehkä uskon puutetta, lannistumista tai itsepetosta. Olen samaa mieltä siitä, että laihtua voi kuka vain kun ottaa laihtumisen asiakseen. 

t. -15 kg

Kyllä geenilotto vaikuttaa myös aineenvaiuduntaan. Olemme parhaan ystäväni kanssa lähes saman pituisia, ja vuosi sitten molemmat 80+ kiloissa. Asumme yhdessä, ja teimme treenisuunnitelman ja ruokavalion ja noudatimme molemmat tiukasti. Minä laihduin puolet nopeammin kuin ystäväni. Ei, en saanut arjessa enemmän liikuntaa ja hän ei herkutellut. Monesti koitti elää jopa vielä terveellisemmin kuin minä, ja onnistuikin. Silti painonpudotuksen ja rasvanpolton tahti oli kohdallani huomattavasti nopeampaa. Eli ystäväni joutui kamppaileemam monin kerroin rajummin kuin minä, ja olen hänestä ylpeä!! Itse pääsin vähällä.

MONESKO JO TÄNÄÄN? Ap lopeta. 

AP vetää mielestäni mutkia vähän suoraksi. Painon pudottaminen vaatii mm. elämänhallintataitoa, motivaatiota ja toimintakykyä. Näistä esim. viimeinen voi olla vaikkapa mt-ongelmien takia lähellä nollaa, elämänhallintataitoja eivät kaikki opi koskaan ja motivaatiotakaan ei ole kaikilla. Se että tällaiset tekijät (joita löytyy rutkasti lisää) lanataan kaikki otsikon "laiskuus" alle on mielestäni väärin.

Onnittelut kuitenkin onnistuneesta projektista! T. Muista kuin paino-ongelmista kärsivä.

Minä olen lihava, mutten laiska, en ole koko ikänäni ollut. Olen aina ollut sitä mieltä, että laiskuus on yksi piirre ihmisessä, jota ei voi muuttaa. Usein koko päivä menee jotakin touhutessa, en paljon istu paikallani, mutta iltaisin tulee herkuteltua, olen aivan kauheassa sokerikoukussa, siksi olen lihava. 

Kyseessä on mielenterveysongelma, jonkinlaista itsetuhoa.

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen montakin laihaa laiskaa. Vastaavasti reippaita lihavia. Ei se nyt ihan noin yks yhteen mene.

Mä olen hoikka ja mua laiskempaa saa kyllä hakea :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen montakin laihaa laiskaa. Vastaavasti reippaita lihavia. Ei se nyt ihan noin yks yhteen mene.

Kyllä se vaan menee. Kuka tahansa voi laihtua jos ei ole laiska.

Entä jos ei halua laihtua tai se ei ole tavoite? Ei se silloin kerro laiskuudesta.

No joo, ehkä joskus noin. Taustalla kuitenkin esim. mielenterveyden häiriöitä, esim. masennus. Masennus ei ole laiskuutta, ei edes tahdonalaista. Sairas suhde ruokaan voi syntyä jo lapsuudessa, ruoka lohduttaa, ruokaa syödään suruun tai iloon tai tylsyyteen, ruokaa syödään tunteisiin ylipäätään.

Itse olen jojo. Eli olen aikuisikäni laihtunut ja lihonut vuorotellen. Olen alimmillaan painanut 57 kg ja ylimmillään kai 84,8 kg, mikä oli sellainen lukema, että oli jo raskasta liikkua. Minua ei vaivaa laiskuus vaan mieliteot. Kun olen väsynyt tai tylsistynyt, syön. Toisaalta liikun melko paljon, joten en liho jokaisesta suklaapalasta. Hyvä ruoka tuo minulle hyvää mieltä. Suru ja rakastuminen taas ovat laihduttaneet. Sitten kun olen tietoisesti laihduttanut, sekin on onnistunut. Se vain tuntuu siltä, että menettää osan vapaudestaan. Nautin nimittäin siitä, että kun kävelen nepalilaisen ravintolan ohi ja haistan ne upeat mausteet, voin vain kävellä sisään ja syödä ja tuntea siitä iloa. Laihduttaessa ei voi niin tehdä. Tai kun eilen oli runeberginpäivä, hain 2 kpl torttuja kaupasta ja söin molemmat. Oli todella hyvää, oikein päivän piristys. Tosin nyt olen luvannut itselleni, etten viikonloppuna syö mitään hyvää ja urheilen paljon. Syynä se, etten halua laihduttaa. Jos vaaka alkaa taas kohota 75 kilon isommalle puolelle, se tarkoittaa itseltään ilojen kieltämistä rankalla kädellä, ja siihen en halua joutua enää.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on mielenterveysongelma, jonkinlaista itsetuhoa.

Palstadiagnoosien parhaat! Voi hyvä elämä ja myötähäpeä.

En ole erityisen lihava, mutten laihakaan. Pyöräilen paljon, ja kävelenkin melko paljon. Ennen kävin myös uimassa, mutta nykyään ei aika riitä. Jos en liikkuisi, lihoisin varmaan runsaasti. Mutta on mulla siis mahaa. En tiedä, mitä lihavalla tarkalleen ottaen tarkoitetaan, mutta kaikki on suhteellista. Ja olen ollut 17 vuotta kasvissyöjä, enkä syö erityisen epäterveellisesti, joskin ehkä enemmän kuin tarvitsisin. Enkä juo juurikaan.

M31

Kauanko olet pysynyt tavoitepainossasi? Kaksi vuotta? Kymmenen? Kaksikymmentä? Helppoa se laihduttaminen on, mutta tavoitepainossa pysyminen vuodesta toiseen on äärimmäisen haastavaa, kun se syömishimo usein vaivaa siellä taustalla joka päivä.

Tietyllä tavalla kyse on myös laiskuudesta. On helpompi jäädä sohvalle makaamaan kuin liikkua. On helpompi tilata pizzaa kuin tehdä itse terveellisempää ruokaa. Kun on tyhjä olo niin on helpompi vaan ottaa kaapista mässyä kuin tehdä jotain mikä esim. kehittäisi itseä pitkällä aikavälillä ja antaisi aitoa tyydytystä. On helpompaa syödä aina kun mieli tekee kuin katsoa ja pitää kirjaa siitä mitä syö. Tosiasiassa normaalipainon ja sairaalloisenkin lihavuuden välillä saattaa olla vain 500 kaloria per päivä. 

Mutta kyllä itsekin sanoisin että kyse on enemmän elämänhallinnasta, itsekunnioituksesta, mielenterveyden ongelmista, itsetuhoisuudesta yms. kuin varsinaisesti laiskuudesta. 

Useimmiten itsestä kiinni. Ei aina. Itse en ole laiska, vaikka olen lihava. Ei mua olisi pidetty fyysisesti raskaassa työssäni, jos olisin laiska. Enkä sitä jaksaisi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olet pysynyt tavoitepainossasi? Kaksi vuotta? Kymmenen? Kaksikymmentä? Helppoa se laihduttaminen on, mutta tavoitepainossa pysyminen vuodesta toiseen on äärimmäisen haastavaa, kun se syömishimo usein vaivaa siellä taustalla joka päivä.

Sen takia sitä laihtumista ei pidäkään tehdä millään kikkailulla, vaan sellaisella tavalla jotai voi noudattaa loppuelämänsä. Ja jos tässä epäonnistuu niin siitä seuraa vaan kahta kauheampi lihominen. Tämän takia joku karppaaminen (nykyään keto) on aivan järkyttävän huono tapa laihduttaa, koska aikooko joku tosiaan olla ilman hiilareita loppuelämänsä? Ei. Tällöin sillä tavoin laihduttaminen on täysin järjetöntä. Täytyy löytää sellainen tapa jota pystyy aidosti noudattamaan loppuelämänsä.