Koiran ulkoiluttaminen kuulokkeet päässä??
Näitä näkee enenevimmissä määrin tätä nykyä, mahtaa tuntua koirasta oudolta, hihnanpäässä ollaan jossain kaukanapoissa?
Kommentit (125)
Minä en ulkoiluta koiraani kuulokeet päässä. Mutta emme silti ole jatkuvassa kontaktissa. Koira kulkee itsekseen, nuuskuttelee, poikkee metsän puolella, kulkee mun edellä, jää haistelemaan jotain, menen ohi ja se ottaa mut hetken päästä kiinni. Ulkoilu on koiran "omaa" aikaa.
Vaikka emme ole koko aikaa kontaktissa, koira kyllä pitää mun sijainnista tarkan huolen. Ja myös tottelee luoksetulokäskyä välittömästi ja 99% varmasti. Koira siis ulkoilee omalla metsätiellä vapaana.
Vaikka kuulokkeet ovatkin päässäni, kuulen kyllä esimerkiksi lähestyvän polkupyörän/potkulaudan kun koiraa tarvitsee saada lähemmäs. Lisäksi kuulokkeistani huolimatta pystyn antamaan koiralle ohjeita sanallisesti ja näen jos se ottaa kontaktia minuun.
Kuulokkeet eivät estä minua kommunikoimasta koirani kanssa lenkeillä, sillä koirani ei kommunikoi kanssani puhumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jestas, ei kai sitä musiikkia tarvii huudattaa kuulokkeissa niin kovalla ettei kuule liikenteen ääniä. Itse ainakin kuulen hyvin nappikuulokkeiden läpi ympäristön äänet vaikka musiikkia kuuntelenkin. Kuulokkeilla ei myöskään ole vaikutusta siihen miten omistaja kontrolloi koiraa.
Ei sitä kovin lujaa tarvikaan kuunnella, kun aika monilla on vastamelunapit. Vaimentavat kyllä tehokkaasti. Ja on pyöräilijälle aivan hirveäksi vaaraksi. Keskustan ulkopuolella kun pyörällä pitäisi voida ajaa kovempaakin vauhtia, että joskus pääsisi perillekin. Sitten siellä on fleksinnaruja, pitkiä hihnoja, hortoilevia/räyhääviä koiria, ja niitä hortoilevia ihmisiä, sekä koirien kanssa että ilman, jotka ei kuule eikä näe yhtään mitään.
Vastamelutoiminnon saa kuulokkeista pois päältä, itse esimerkiksi toimin koiralenkillä näin.

Jos pyöräilet kevyen liikenteen väylällä, et voi vain mennä posottaa sitä kovaa vauhtiasi muista välittämättä, vaan sinun pitää ihan lainkin mukaan hidastaa jalankulkijoita ohittaessasi sen verran, että kykenet reagoimaan jos jotain yllättävää tapahtuu.
Ihmettelen samaa, nimenomaan koirassa ja koiran kanssa lenkille pääsemisessä on parasta luontoon pääseminen,luonnon äänet ja niistä saavutettava voima, jossa unohtuu kaikki arjen murjeet ja surut. En käsitä miksi joku lenkillä ollessaan pilaa kuulokkeilla tämän kaiken. M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jestas, ei kai sitä musiikkia tarvii huudattaa kuulokkeissa niin kovalla ettei kuule liikenteen ääniä. Itse ainakin kuulen hyvin nappikuulokkeiden läpi ympäristön äänet vaikka musiikkia kuuntelenkin. Kuulokkeilla ei myöskään ole vaikutusta siihen miten omistaja kontrolloi koiraa.
Ei sitä kovin lujaa tarvikaan kuunnella, kun aika monilla on vastamelunapit. Vaimentavat kyllä tehokkaasti. Ja on pyöräilijälle aivan hirveäksi vaaraksi. Keskustan ulkopuolella kun pyörällä pitäisi voida ajaa kovempaakin vauhtia, että joskus pääsisi perillekin. Sitten siellä on fleksinnaruja, pitkiä hihnoja, hortoilevia/räyhääviä koiria, ja niitä hortoilevia ihmisiä, sekä koirien kanssa että ilman, jotka ei kuule eikä näe yhtään mitään.
Vastamelutoiminnon saa kuulokkeista pois päältä, itse esimerkiksi toimin koiralenkillä näin.
Miksi ihmeessä ne kuulokkeet pitää ylipäätään olla?
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen samaa, nimenomaan koirassa ja koiran kanssa lenkille pääsemisessä on parasta luontoon pääseminen,luonnon äänet ja niistä saavutettava voima, jossa unohtuu kaikki arjen murjeet ja surut. En käsitä miksi joku lenkillä ollessaan pilaa kuulokkeilla tämän kaiken. M37
No itse en ainakaan käytä kuulokkeita metsässä. Mutta sinne päästäkseen joutuu kulkemaan jonkin matkaa kuunnellen autojen ääniä, lehtipuhaltimia ja piipittäviä roska-autoja. Minä en ainakaan niitä kuunnellessani saa mitään voimaa ja unohtele arjen murheita, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jestas, ei kai sitä musiikkia tarvii huudattaa kuulokkeissa niin kovalla ettei kuule liikenteen ääniä. Itse ainakin kuulen hyvin nappikuulokkeiden läpi ympäristön äänet vaikka musiikkia kuuntelenkin. Kuulokkeilla ei myöskään ole vaikutusta siihen miten omistaja kontrolloi koiraa.
Ei sitä kovin lujaa tarvikaan kuunnella, kun aika monilla on vastamelunapit. Vaimentavat kyllä tehokkaasti. Ja on pyöräilijälle aivan hirveäksi vaaraksi. Keskustan ulkopuolella kun pyörällä pitäisi voida ajaa kovempaakin vauhtia, että joskus pääsisi perillekin. Sitten siellä on fleksinnaruja, pitkiä hihnoja, hortoilevia/räyhääviä koiria, ja niitä hortoilevia ihmisiä, sekä koirien kanssa että ilman, jotka ei kuule eikä näe yhtään mitään.
Vastamelutoiminnon saa kuulokkeista pois päältä, itse esimerkiksi toimin koiralenkillä näin.
Myy koiras. Se on vain riesa.

Miksi edes osallistut ketjuun, jos et ymmärrä koirista mitään?
Lenkkeilen koiran kanssa usein metsäpolkuja ja vähän käytettyä pururataa (koirat sallittu), koira nuuskii omiaan edellä eikä ole koko ajan minuun kontaktissa, voin hyvin kävellä kuulokkeet korvilla ja kuunnella äänikirjaa. Kaduilla/pyöräteillä kävellessä en tykkää pitää kuulokkeita, koska ei kuule takaa tulevien ääniä. Ymmärrättehän että haistelu on koiralle äärimmäisen tärkeää, lenkit sivulla omistajan vierellä kontaktissa eivät ole sille mitään rentouttavaa ja/tai lajityypillistä`?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kuuntelen musiikkia samalla, kun oon koiran kanssa lenkillä. Jos vastaan tulee pyöräilijä tai koiran ulkoiluttaja niin sitten otan toisen napin pois korvalta. Muuta liikennettä osaan havainnoida silmillä ja varovaisesti liikun muutenkin koiran kanssa.
Todennäköisesti ilman kuulokkeita olisin vähemmän varovaisempi, kun tulisi luotettua vain ääniin pinen näkökentän lisäksi. Sähköautot ovat mielestäni vaarallisia, kun ovat niin hiljaisia.
Niiden kohdalla on ihan sama onko kuulokkita vai ei.Mitä teet jos pyöräilijä tulee takaa.
Menköön ohitseni.
Jos koira lähtee vasemmalle päin niin tulee siinä samalla katsottua taakse päin turvallisuuden nimissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jestas, ei kai sitä musiikkia tarvii huudattaa kuulokkeissa niin kovalla ettei kuule liikenteen ääniä. Itse ainakin kuulen hyvin nappikuulokkeiden läpi ympäristön äänet vaikka musiikkia kuuntelenkin. Kuulokkeilla ei myöskään ole vaikutusta siihen miten omistaja kontrolloi koiraa.
Ei sitä kovin lujaa tarvikaan kuunnella, kun aika monilla on vastamelunapit. Vaimentavat kyllä tehokkaasti. Ja on pyöräilijälle aivan hirveäksi vaaraksi. Keskustan ulkopuolella kun pyörällä pitäisi voida ajaa kovempaakin vauhtia, että joskus pääsisi perillekin. Sitten siellä on fleksinnaruja, pitkiä hihnoja, hortoilevia/räyhääviä koiria, ja niitä hortoilevia ihmisiä, sekä koirien kanssa että ilman, jotka ei kuule eikä näe yhtään mitään.
Pyöräilijällä on jalankulkijoiden seassa pyöräillessään korostettu varovaisuusvelvollisuus eli nopeus pitää sovittaa sellaiseksi että ei törmää edes niihin vastamelukuulokkeet päässä hortoileviin. Jos törmäät kävelijään niin pyöräilijänä olet käytännössä aina itse syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kännykkää tuijottavia ainakin on. Koira katsoo minua vastaan tullessa, kun ulkoiluttaa omistajaa narun päässä.
Ei oo sulta pois.
En ole sitä väittänytkään! Mutta koiralta se joskus voi olla poissa, jos omistaja raahaa koiraa hihnassa, eikä katso mitä tekee.
Hyvin onnistuu tämä autoilukin puhelinta selaten, joten miksei sitten koirsn ulkootusu,.
Auto ei halua nuuskutella ja somettaa .Koira taas haluaa ja sitä ei voi tehdä jos taluttaja kulkee 2m edessä nykien vaan koiraa ja menee luurit korvissa tai nokka luurissa. Saati huomaa jos pysähdys onkin jotain muuta. Miten valvoo mitä koira syö ja tekee jos ei huomio ole eläimessä?
Tuntuuko kenestäkään muusta joskus todella epäreilulta jotkut jatkuvat jankkaukset huonoista koira ihmisistä?
Kun itse kävelen aina tien reunassa ja koira menee pientareella, enkä anna sen sieltä vaihtaa puolta. En käytä sillä flexiä ja tarkkailen ympäristöä. En pidä vapaana ja yritän kouluttaa, yritän oppia tuntemaan ja antaa sen koirailla mahdollisimman paljon.
Ja sitten maailma on kuitenkin täynnä kommentoijia jotka ei usko mitä kirjoitetaan, lukevat olemattomia rivien välistä ja kehottamavat myymään koiran?
En siis ota täällä läheskään kaikkea henkilökohtaisesti, mutta kun sama keskustelukulttuuri jatkuu muuallakin. Jopa Facebookissa omilla nimillä, omalla kasvokuvalla ja jopa työnantajatietojen kera lyödään leima kaikkiin jotka ei tee täsmälleen samalla tavalla kuin itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kännykkää tuijottavia ainakin on. Koira katsoo minua vastaan tullessa, kun ulkoiluttaa omistajaa narun päässä.
Ei oo sulta pois.
En ole sitä väittänytkään! Mutta koiralta se joskus voi olla poissa, jos omistaja raahaa koiraa hihnassa, eikä katso mitä tekee.
Hyvin onnistuu tämä autoilukin puhelinta selaten, joten miksei sitten koirsn ulkootusu,.
Auto ei halua nuuskutella ja somettaa .Koira taas haluaa ja sitä ei voi tehdä jos taluttaja kulkee 2m edessä nykien vaan koiraa ja menee luurit korvissa tai nokka luurissa. Saati huomaa jos pysähdys onkin jotain muuta. Miten valvoo mitä koira syö ja tekee jos ei huomio ole eläimessä?
Täällä on ties kuinka moni jo sanonut, että kuulokkeet ei estä huomioimasta muita. Itsekin kuuntelen korvilla, en silmillä. Silmät katselee koiraa/tietä. Korvat kuulee paitsi ääntä napista, niin myös ympäröivän maailman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kännykkää tuijottavia ainakin on. Koira katsoo minua vastaan tullessa, kun ulkoiluttaa omistajaa narun päässä.
Ei oo sulta pois.
En ole sitä väittänytkään! Mutta koiralta se joskus voi olla poissa, jos omistaja raahaa koiraa hihnassa, eikä katso mitä tekee.
Hyvin onnistuu tämä autoilukin puhelinta selaten, joten miksei sitten koirsn ulkootusu,.
Auto ei halua nuuskutella ja somettaa .Koira taas haluaa ja sitä ei voi tehdä jos taluttaja kulkee 2m edessä nykien vaan koiraa ja menee luurit korvissa tai nokka luurissa. Saati huomaa jos pysähdys onkin jotain muuta. Miten valvoo mitä koira syö ja tekee jos ei huomio ole eläimessä?
Ei kaikilta mene näkökyky musiikkia kuunnellessa.

Ikävää, että et kykene katsomaan ja kuuntelemaan samaan aikaan. Monet meistä pystyy.

Tai ainakin luulevat pystyvänsä.

Mutta kuulo heikkenee. Et kuule ulkopuolista maailmaa.