Lue keskustelun säännöt.
Tässä sitä vietetään sunnuntaita, hajoavan parisuhteen raunioilla
03.02.2019 |
Onpa yksinäinen olo, siksi kirjoitan ajatukseni ylös tänne.
Parisuhteeni / avoliittoni on hajoamassa. Viiden yhteisen vuoden jälkeen riitoja on liian paljon, vaikka hyviäkin hetkiä on. Moni voisi varmaan tähän vielä jäädäkin mutta itse en enää jaksa. Tänään olisi ollut viikon ainut kokonainen vapaapäivä, ja riidaksihan se meni jo ennen keskipäivää. Lähdimme molemmat ulos omille teillemme, ja muutaman kipakan viestin jälkeen tuli selväksi, että kumpikin syyttää toista eikä yksinkertaisesti ymmärrä toisen näkökulmaa. Tätä tapahtuu liian usein.
Ja nyt istun kotona ruuan valmistumista odottamassa, syön yksin kun mies ei ole tullut vielä kotiin, ja toivon ettei ihan pian tulisikaan. En jaksa jatkaa riitaa, enkä toisaalta puida asiaa muutenkaan koska en vaan enää näe pointtia siinä. En usko että kumpikaan meistä on huono ihminen, mutta jotain vain on välillämme pielessä, kun kerran isoja riitoja syttyy niin usein. En kestä sitä, että yhtenä päivänä hehkutetaan rakkautta, ja toisena uhkaillaan erolla ja huudetaan. En usko miehenkään kestävän.
Ajatus omasta kodista ja yksin olemisesta tuntuu hyvältä. Mutta eron mukanaan tuomaa häpeää en kestäisi enää... Olen jo kahdesta avoliitosta eronnut, yli kolmekymppinen, ja taas uusi epäonnistuminen tuntuu todella hävettävältä. En silti kuvittele että häpeä olisi hyvä syy jäädä suhteeseen johon en voi luottaa.
Jos tästä nyt ero tulee, niin en varmasti enää parisuhteeseen yritä. Jäädään sitten sinkuksi ja lapsettomaksi. Olen kurkkua myöten täynnä sitä kaavaa, että muutaman vuoden on niin ihanaa ja täydellistä, ja sitten alkavat riidat jotka eivät yrittämisestä huolimatta koskaan lopu, ja jotka lopulta johtavat eroon.
Voi tätä tyhjyyden tunteen ja häpeän määrää. Kolmannen kerran elämän aikana joutuu kertomaan kaikille läheisille, että pieleen meni... Keskityn kaiketi tässä ihan väärään asiaan, mutta juuri nyt häpeä on päällimmäisenä tunteena.
Kommentit (24)
Minulla on suru. Vihdoin on tullut se hetki, etten enää jaksa yrittää. Olen yksin ollut se, joka riitojen jälkeen paikkailee. Mies jatkaa riitaa, kostaa ja vetäytyy. Sanoo rakastavansa ja seuraavassa lauseessa sanoo, ettei kiinnosta, kun yritän puhua rakentavasti.
Kipeää tekee se, että ainoa mitä elämältä toivoin oli YKSI perhe, jossa saa rakastaa ehdoitta. Kaikki hajoaa ympäriltä, enkä osaa korjata mitään. Elämässä ei ole enää mitään mitä odottaa. En halua enää parisuhdetta, minulle työ ei merkitse kuin rahaa ja nyt ei ole ketään kelle edes näennäisesti puhua. Tarkoitan, ettei miestäni kiinnostanut asiani, mutta hän tietää ja tuntee aiheet, joista puhuin. Mitä nyt teen elämälläni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä välitä jos kolmas avoliitto kohta karahtaa, on niitäkin luusereita joilla on kolme avioliittoa karahtanut :D
Me saamme riidan aikaiseksi nykyään ihan mistä tahansa. Vaikka pöydän pyyhkimisestä jos niikseen tulee. Jokin isompi ongelma siellä taustalla täytyy olla, mutta en saa siitä kiinni. Ellei se sitten ole yksinkertaisesti se, että emme sovi yhteen.
Kuten sanoin, kumpikaan meistä ei ole ainut syyllinen. Olemme tahoillamme hyviä ihmisiä, mutta yhdessä saamme riidan aikaan vaikka mistä, ainakin kerran viikossa. Ja ne ovat sellaisia riitoja, etten tahdo niitä enää jaksaa. Vaikka ne aina sovitaankin, eikä jätetä selvittämättä. Minä haluan sellaista elämää jossa niitä ei edes synny.
Sinä / te jotka kirjoitatte naisten typeryydestätai siitä että nainen on lähtökohtaisesti väärässä, ei minulla ole mitään sanottavaa teille.
ap
Ymmärrän, että nyt lannistaa, mutta ei kolme päättynyttä avoliittoa vielä tee sen oikean löytämisestä mahdotonta. Olet vaan sattunut törmäämään sellaisiin ihmisiin, jotka lopulta ovat olleet liian erilaisia sinulle. Joillekin sen toimivan ja oikean suhteen löytäminen on haastavampaa ja ottaa enemmän aikaa, toki jotkut eivät koskaan löydä sitä oikeaa mutta älä vielä lannistu.
Itse erosin vuosi sitten lähes kahden vuoden avoliitosta, mies petti ja se oli viimeinen pisara kaiken sen muun tappelun ja vääntämisen päälle. Luulin sillon, että en enää koskaan löydä ketään, että olen mielummin yksin. Takana oli epäonnistuneita suhteita, olin pettynyt miehiin jo niin monesti. Sitten yhtäkkiä tapasin miehen jota voin oikeasti kutsua elämänkumppaniksi. Toki me riidellään ja vaikeita aikoja on ollut ja takuulla edessä myös vielä, mutta uskon että tämä suhde on se oikea.
Tsemppiä.
Elämää ei kannata tuhlata tuollaisessa suhteessa. Älä mieti häpeää, tämä on sinun elämäsi. Ei kannata tuhlata aikaansa muiden ihmisten mielipiteitä murehtien.
Jos olet kahden vaiheilla eron suhteen niin ottakaa alkuun aikalisä. Muuta omaan asuntoosi ja miettikää tahoillanne, miten haluatte jatkaa. Jos päätätte jatkaa yhdessä, menkää pariterapiaan oppimaan parempia toimintatapoja. Parisuhteessa kannattaa jatkaa vain jos toisen ihmisen "viat" on sellaisia, joita on valmis sietämään ja pystyy olemaan onnellinen suurimman osan ajasta.
Jos taas päätät erota, opettele tuntemaan itsesi paremmin. Erokirjoista voit saada hyviä näkökulmia siihen miksi parisuhteesi eivät ole kestäneet. Onko miestyyppisi vääränlainen tai käyttäydytkö itse tietyllä tavalla, mikä tukahduttaa parisuhteen mahdollisuudet. Opettele elämään itseäsi varten ja tekemään elämästäsi hyvä ja riittävä ilman parisuhdetta. Tällöin ehkä opit miten saat mahdollisen seuraavan parisuhteen toimimaan kestävämmältä pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tsempeistä, ette tiedä miten paljon ne auttavat juuri nyt! Päädytään tässä sitten eroon, taukoon tai ammattiapuun...
Sen verran jo tiedän ja muistan aiemmasta kokemuksesta, että ero on ollut lopulta helpotus ja oman kodin hankinta ihanaa vapautta. Eli sen sentään tiedän jo valmiiksi että eroon ei elämä lopu.
ap
K kirjoitti:
Mistä te riitelette? Musta tuntuu, että riitelyyn olisi yksinkertainen ratkaisu; pariterapia. Ihmissuhteet on aina vaikeita ja täynnä konflikteja, tärkeintä on opetella puhumaan ja kuuntelemaan niin, että molemmat ymmärtävät toisen näkökulman. Ellei muuten onnistu niin hankkikaa apua. Meillä ainakin auttoi, edelleen joskus riidellään, mutta siten, että syntyy molempia hyödyttävä ratkaisu.
Niin niin. Mutta jos tilanne on se kuten mulla (muistuttaa ap.n tilannetta), niin jos on liian erilaiset ihmiset yhdessä, homma ei toimi. Oikein ärsyttää sanonta Vastakohdat täydentää toisiaan. Ei täydennä vaan arki parhaimmillaankin on jatkuva joustoa ja kompromissia, ja välillä riidellään rajusti. Riidat ei johda mihinkään koska mustaa ei saa valkoiseksi. Meillä on eri näkökulma raha asioihin, lastemme kasvatuksiin, uskontoon, vapaa ajan ja loman viettoon, viinaan jne. Ei tuosta toimivaa komboa saa. Etsin koko ajan sopivaa asuntoa. Oltu 3v yhdessä, ikä 50+. En olisi uskonut että näin erilaisia voidaan ollakin.
On keskusteltu rauhassa monet kerrat ja ymmärretään kyllä toisen näkökulmat mutta peeveli vieköön se ei muuta sitä että halutaan elää kumpikin aivan erilaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perinteisesti tuossa tilanteessa pukataan lapsi ja toivotaan parasta - jota ei kyllä ole tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Me saamme riidan aikaiseksi nykyään ihan mistä tahansa. Vaikka pöydän pyyhkimisestä jos niikseen tulee. Jokin isompi ongelma siellä taustalla täytyy olla, mutta en saa siitä kiinni. Ellei se sitten ole yksinkertaisesti se, että emme sovi yhteen.
Kuten sanoin, kumpikaan meistä ei ole ainut syyllinen. Olemme tahoillamme hyviä ihmisiä, mutta yhdessä saamme riidan aikaan vaikka mistä, ainakin kerran viikossa. Ja ne ovat sellaisia riitoja, etten tahdo niitä enää jaksaa. Vaikka ne aina sovitaankin, eikä jätetä selvittämättä. Minä haluan sellaista elämää jossa niitä ei edes synny.
Sinä / te jotka kirjoitatte naisten typeryydestätai siitä että nainen on lähtökohtaisesti väärässä, ei minulla ole mitään sanottavaa teille.
ap
Minulla on sanottavaa. Kolmas avioero tulossa, keksi parempaa. Sinut on luotu asumaan yksin, olet vaikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei parisuhde ole mikään menestyksen merkki. Monet ihmiset kituvat huonoissa suhteissa. Miksi tuntea häpeää?
Jos olet varma että olet tehnyt parhaasi ja olet antanut kumppanillesi mahdollisuuden tehdä oman parhaansa, ja homma ei toiminut, sitten ero on ainoa järkevä ratkaisu. Ole päinvastoin ylpeä siitä, että olet niin aikuinen että pystyt tämän tunnustamaan ja siirtymään eteenpäin. Ja annat saman mahdollisuuden miehellesikin, voihan olla että hän haluaa erota, muttei pysty sitä sanomaan saati tekemään.
Oletteko puhuneet avioerosta? Jos ette, eikö nyt olisi ihan fiksua nostaa kissa pöydälle ja ehdottaa että eroatte sovussa, kun ette osaa elää sovussa.
Kun parisuhteen riitelyn negatiivinen energia poistuu, saat valtavasti energiaa, ja tajuat että olet nuori ja ihminen, jolla on vielä kokonainen elämä edessä. Ja eron jälkeen vapaa valitsemaan täysin itsenäisesti oman elämäsi suunnan.
Itse erosin (toisen kerran) sun iässä, ja otin sen mahdollisuutena tutustua itseeni paremmin ja ymmärtää mitä itse haluan elämässäni, mitä olin tehnyt värin ja tekemään valintoja uuden ymmärryksen pohjalta. Avioero ei siis ollut minulle häpeällinen epäonnistunut luku elämässäni vaan tarpeellinen vaihe, joka johti toiseen, ihan erilaiseen ja parempaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on aina 99% riitojen aiheuttajana ymmärtämättömyydellään. Vängätään asioista vaikka ei tiedetä miten ne oikeasti menee.
Olet jälleen kerran aivan oikeassa.
Minä luulin, että parisuhteessa ollaan uskollisia, kasvatetaan yhdessä lapset, säästetään yhdessä matkoihin ja tehdään täysin pakolliset kotityöt yhdessä.
Miehellä oli toisenlainen käsitys, mutta onneksi sain lääkityksen hänen tartuttamaansa sukupuolitautiin. Oli raskasta hoitaa yksin lapset ja kaikki kotiin liittyvät asiat JA maksaa puolet kuluista.
Ilmaisen työn tekeminen tuhoaa hyvin monta parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti vaikea ihminen. Miksi vänkäät, vaikka olet useinmiten väärässä?
Erimielisyyden pointti ei millään tavalla ole se kuka on "väärässä" ja kuka "oikeassa".
Tavoitteena on (halu) ymmärtää toisen näkökanta.
Tyypillisesti ongelmien lakaiseminen maton alle ja toisen nimittely ruokkii lisää ongelmia, koska toisesta tai kummastakin tuntuu ettei häntä kuunnella.
Ongelmanne on avoliitto! Se on Avioliiton väärinkäyttöä,jota ei ole tarkoitettukaan onnistumiseen.
Avoliitto on rinnastettavissa huoruuteen,eli salamakaamiseen kristinuskoisessa Suomessakin ja näin avoliitto suhteissa ei siunauksessa kylvetä.
Toinen merkittävä asia,mikä pistää silmään teidän ongelmissa,voisi olla tämä.
Arkipäiväisen riitelyn taustalla piilee se iso ongelma,joka sitten purkautuu arjessa.
Me ihmiset huudamme,kiukuttelemme ja käyttäydymme huonosti milloin mistäkin asiasta ja saatamme sanoa syyksi jonkun likaisen pöydän,mutta melkein aina siellä taustalla on syy, JOTA EI SANOTA riitelynaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä samassa tilanteessa, viisi vuotta takana ja tosi huonosti menee. Ei yhtään kiinnosta toisen läheisyys eikä jaksaisi edes jutella mistään, koska ollaan aina eri mieltä. Yritän sinnitellä, tämä 5-7 vuoden kriisi on kuulemma aika yleinen. Voi siis sinnitellä sen ja suhde palautua hyväksi, sinnitellä eikä mikään parannu tai erota. Joka päivä tekisi mieli hankkia oma asunto, mutta meillä on lapsiakin, joten ei viitsisi heidän perhettään rikkoa kun ei mitään vakavammin (väkivaltaa, pettämistä tms) ole pielessä.
No ap, laitahan nyt hetkeksi sivuun tuo lannistunut loukkaantuminen, me emme ole miehesi. Ja kysyn, etkö tiedä, että olet vain eräässä parisuhteen vaiheessa, joka ilmeisesti on se vaihe jossa sinä lähdet menemään kokonaan. Ensin yritetään taistella, ja sitten kun se ei auta, annetaan periksi ja aletaan väistellä, upotaan omiin projekteihin. Siinä sitten vasta vähitellen alkaa vaihe, jossa ruvetaan ymmärtämään toista, ja myös itseä.
Tuo on minusta silmiinpistävää, että et edes yritä hahmottaa, mistä teillä oikeasti riidellään kun riita jostain mitättömyydestä käynnistyy. Mitä tarvettasi et koe miehesi ymmärtävän, ja mitä tarvetta hän ei koe sinun sietävän. Yritähän nyt. Vai onko sinulla muussakin elämässäsi marttyyripiirteitä vahvasti?
Seksuaaliselta turhautumiselta nuo turhat riidat kuulostavat. Jos sitäpuolta ei saa tasapainoon niin aika vaikeaa kaikki muu on
Ero vaan, parasta niin, liian isoegoisten on turha yrittää yhdessä. Tarkastele edellisten suhteiden astrologiaa. Ja valitse seuraava siltä pohjalta, että sekä kiinalainen, että länsimainen merkkinen sopivat yhteen. Tee analyysi salaa heti alussa ja usko sitä. Varsinkin jos sisäisesti ymmärrät sen olevan totta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suru. Vihdoin on tullut se hetki, etten enää jaksa yrittää. Olen yksin ollut se, joka riitojen jälkeen paikkailee. Mies jatkaa riitaa, kostaa ja vetäytyy. Sanoo rakastavansa ja seuraavassa lauseessa sanoo, ettei kiinnosta, kun yritän puhua rakentavasti.
Kipeää tekee se, että ainoa mitä elämältä toivoin oli YKSI perhe, jossa saa rakastaa ehdoitta. Kaikki hajoaa ympäriltä, enkä osaa korjata mitään. Elämässä ei ole enää mitään mitä odottaa. En halua enää parisuhdetta, minulle työ ei merkitse kuin rahaa ja nyt ei ole ketään kelle edes näennäisesti puhua. Tarkoitan, ettei miestäni kiinnostanut asiani, mutta hän tietää ja tuntee aiheet, joista puhuin. Mitä nyt teen elämälläni?
Toivomuksesi oli liioiteltu. Ethän kykene itsekään rakastamaan ehdoitta, kukaan ei kykene. Eikä tarvitsekaan. Tai siis, voi rakastaa, mutta ei tarvitse kaikenlaista yrittää vain sietää. Mutta sen, että jotkut jutut menevät yli sietokyvyn, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että niiden pitää muuttua napsahtamalla. Moni asia on sietämätön mutta niiden asteittaista paranemista voi silti jaksaa odottaa.
Tiedän miten tuskallista on tuo yksinään vastaan tuleminen. Siksi olen erittäin hankalaa miestäni opettanut alusta asti siihen, että en aio loputtomiin olla suhteen koira, joka tulee nuolemaan kättä kerta toisensa jälkeen. Vaikka minunkin mies oli alussa mykkä kostaja ja tyrmääjä, reiluuteen vetoaminen on tehonnut pitkän päälle.
Meillä on toiminut sen ymmärtäminen, että riitaa ei tarvitse saada valmiiksi, riittää että merkitään pöytäkirjaan eriävät mielipiteet. Ihan varmasti tulee uusia tilaisuuksia riidellä samasta aiheesta uudelleen. Onnellisessa tapauksessa molemmat ovat keksineet jotain tuoreempaakin kommentoitavaa asiaan, tai uuden näkökulman, joka saattaakin valaista toiselle asiat ihan uudella teholla.
Tärkeintä on luoda molemmille tunne, että toinen sitten omista angsteistan huolimatta välittää myös minun turvallisuudentunteestani ja haluaa vahvistaa sitä. Kaikki muu on sivuseikka.
Valitsetko miehen tunteen perusteella? Tekstin perusteella sai sellaisen kuvan
Mistä te riitelette? Musta tuntuu, että riitelyyn olisi yksinkertainen ratkaisu; pariterapia. Ihmissuhteet on aina vaikeita ja täynnä konflikteja, tärkeintä on opetella puhumaan ja kuuntelemaan niin, että molemmat ymmärtävät toisen näkökulman. Ellei muuten onnistu niin hankkikaa apua. Meillä ainakin auttoi, edelleen joskus riidellään, mutta siten, että syntyy molempia hyödyttävä ratkaisu.