Nyt puhuu Saara Aalto LOL
Nyt Saara kommentoi uutisiin noussutta kohua Iltalehdelle.
–Tämähän paisui ihan överimittoihin. Se alkuperäinen video, jonka perusteella The Sun teki sen jutun, niin siinähän se keskustelu käydään hyvinkin selkeästi. Kyllähän siinä Mel C sanoo ja kysyy periaatteessa asiasta. Mutta kyllähän siitä näkee, että se on periaatteessa vitsi, Aalto toteaa.
Hänen mukaansa lehdet ottivat The Sun -lehden alkuperäisen jutun tosissaan.
–Sitten Briteissä se nostettiin otsikoihin. Ja kun kyseessä oli vielä tällainen juorulehti kuin The Sun, niin se otettiin ihan tosissaan, vaikka se ei ollut edes tullut suoraan multa. Se vähän sitten paisui, Saara sanoo.
The Sun -lehden jutun kirjoitti Saarasta usein kirjoittava Dan Wootton. Saara kertoo miehen kannustaneen häntä jo pitkään.
–Hän on tämän maan isoin viihdetoimittaja ja on hienoa, että hän tykkää musta ja haluaa kirjoittaa niin paljon muhun liittyviä juttuja. Hän on X Factorista asti ollut tosi kannustava ja kiinnostunut musta ekstrapaljon, Saara kertoo.
–Viihdekulttuuri on vähän tällaista dramatisoitua ja ne jutut menee vähän överiksi välillä, Saara jatkaa viitaten The Sunin juttuihin.
Saara kertoo Spice Girls -yhtyeen Gerin tehneen hänelle kyllä yhden kappaleen, mutta muusta yhteistyöstä ei ole puhuttu.
–Saa nähdä, saadaanko sitä ikinä julkaistua, Aalto toteaa.
Kommentit (517)
Otsikko on niin lapsellinen, että sen on varmasti värkännyt joku teinijonne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tilanne on edelleen se, että toimittaja puhuu totta siitä, että Saara antoi hänelle kyseisen haastattelun ja Saara valehtelee. Tai Saara ei antanut haastattelua ja toimittaja valehtelee. Jutussa on suorat sitaatit Saaran kommenteista, onko toimittaja siis keksinyt ne itse?
Toimittaja on keksinyt leipätekstin itse ja saa Saaran näyttämään hölmöltä tämän takia. Sitten on joitakin harhaisia yksinäisiä näppistykittäjiä, jotka eivät tätä ymmärrä ja pauhaavat Saarasta vuosi toisensa jälkeen, kun ei ole muutakaan elämää.
Surullista.
Toimittajat yhdessä vuosien ajan keksivät Saaraa pilkkaavia leipätekstejä päästään, rikkoen journalistista etiikkaa.
Tai sitten Saara valehtelee vuodesta toiseen.
Kumpi kuulostaa todennäköisemmältä?
Selvitäpä, mitä tarkoittaa leipäteksti.
Selvitäpä kuule ihan yksinäsi vain. On selvää, että toimittajat tekevät uutisensa hyvin usein niin, että kirjoitetaan uutinen ilman että asianosaiset saavat sanoa oman kantansa aiheeseen ja toimittaja saa suoltaa oksennuksensa ilman mitään sallittua kritiikkiä mistään suunnasta.
Eli toimittajat ovat monesti vähän niin kuin nettitrolleja, jotka kiusaavat muita ja uhriutuvat sitten kun joku ottaa tämän räikeän epäkohdan esille.
Totta.
Hyvä, että joku ottaa tämän tärkeän näkökulman esiin. Toimittajissa on yliedustus psykoaatteja, otka huutelevat asiattomuuksia netissä, koska heistä ei muuhun ole.
Mä haluun olla vaan, rotat ei pysty trollaamaan, kaikki on kohdallaan, mull'on all good everything🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞
Saara on yksinkertaisesti upea, ihana ja lahjakas loistava esiintyjä.
Kaikkea hyvää Saaralle!
❤
Vierailija kirjoitti:
Iltalehtihän se tässä oli överinolo, kun meni julkaisemaan päivänselvän trollin.
Ilta "nolotrolliansaanastunut"lehti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltalehtihän se tässä oli överinolo, kun meni julkaisemaan päivänselvän trollin.
Eli Saaran väittämällä tavalla Britannian suurin toimittaja on trolli vai?
Ei ole meidän vika, kun sä olet tyhmä kuin saapas.
Vierailija kirjoitti:
Missä se vauhdikas kirjoittaja luuraa? 😚
Mari, missä olet!!!!
Vierailija kirjoitti:
Todella osaamatonta touhua niin Meriltä kuin Saaralta, ettei korjaa huhuja samantien kun niitä ilmestyy. Niin se vain on, että halutaan olla otsikoissa hinnalla millä hyvänsä.
Onko Mari P. itsesäälinen luuseri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein jopa alkaa tuntumaan ahdistavalta nämä Saarasta tehdyt jutut. Kumpi tarvii terapiaa minä vai Saara?
Tämän jutun aloittajat ja keltaisen lehden toimittaja.
Juuri näin.
Se on hankalaa, kun Saara menestyy ja itse ovat karkeroituneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella osaamatonta touhua niin Meriltä kuin Saaralta, ettei korjaa huhuja samantien kun niitä ilmestyy. Niin se vain on, että halutaan olla otsikoissa hinnalla millä hyvänsä.
Miksi Saaran pitäisi vastata jonkun keltaisen lehdistön toimittajan viesteihin?
Hänellä on oma tiedottaja Suomessa joka hoitaa hänen asioitaan.
Mari on niin yksinäinen.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella osaamatonta touhua niin Meriltä kuin Saaralta, ettei korjaa huhuja samantien kun niitä ilmestyy. Niin se vain on, että halutaan olla otsikoissa hinnalla millä hyvänsä.
Miksi Saaran pitäisi vastata jonkun keltaisen lehdistön toimittajan viesteihin?
Hänellä on oma tiedottaja Suomessa joka hoitaa hänen asioitaan.😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤩🥴
Näin vastaa trolli, kun argumentit on loppu.
Toimittaja yritti mustamaalata Saaraa ja epäonnistui täydellisesti.
Säälittävää.
Hiiren hiljaa on Warnerin tiedottaja Saaran viimeisimmästä katastrofista. Ei taida olla enää levysopimusta... jos koskaan olikaan.
Näissä ketjuissa on ollut joitakin ratkihauskoja kommentteja. Olisi Saara vaan tyytyväinen että vielä jaksetaan edes nauraa.
#nofear #nofame #nomoney
Oliko Saaralla joskus kansainvälinen keikkamyyjä ja manageri?
Saaran omalla sivulla on vain Suomen keikosta vastaavan Suomen Warnerin henkilöiden nimet, ja Suomen ulkopuolisista keikoista ja managementistä vastaa team saara aalto eli.... Meri.
Mitä tapahtui, eikö siellä ollut joskus joku lontoolainen manageri?
Vierailija kirjoitti:
Näissä ketjuissa on ollut joitakin ratkihauskoja kommentteja. Olisi Saara vaan tyytyväinen että vielä jaksetaan edes nauraa.
#nofear #nofame #nomoney
Tämä kyseinen joutaisi tosin jo kaatikselle.
Vierailija kirjoitti:
Nyt puhuu psykoosipotilas,
Kivoja faneja Saaralla...
Tällä palstalla maine ja kunnia ei voi alemmas enää mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltalehtihän se tässä oli överinolo, kun meni julkaisemaan päivänselvän trollin.
Ilta "nolotrolliansaanastunut"lehti.
LOL!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Saara-hullu todistetusti katsoo kaikki Saaran luistelut hidastettuna, koska rakastaa Saaraa yli kaiken.
Ja onanoi samalla.
Jonkun pitäisi puuttua nopeasti tilanteeseen, kohtahan se on kaduilla raivoamassa ohikulkijoille.