Vanhainvankilat

Kun noita vanhainkotiuutisia lukee, niin tulee aina mieleen omien mummojen vanhainkotiajat. Erityisen hyvin muistan yhden vierailun äidinäidin luo, kun hän pyysi meitä tuomaan seuraavalla vierailukerralla jotain tekemistä, vaikka neulontapuikot ja lankaa. Mummulle nohnoteltiin, että no pitää nyt katsoa, mutta kun päästiin pois, alkoi naureskelu, että vai neulomaan se vielä tuolla iällä. Olin vasta lapsi silloin, mutta muistan jo ajatelleeni, että mitähän naurettavaa siinä nyt on, että ihminen haluaa jotain muutakin tekemistä kuin sängyssä istuminen ja kellon tikityksen kuunteleminen. Ainakin itselläni leviäisi pää kahdessa päivässä.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut kammoamaan mielikuvaa yksin huoneessaan istuvasta vanhuksesta, jolla ei ole edes lehtiä luettavanaan. Nyt oli uutisissa juttu, jossa hoitajat kertoivat laitosten arjesta ja varsinkin ensimmäinen lainaus oli pysäyttävä: vanhuksia pidetään yksinään lukituissa huoneissa, joissa ei ole edes radiota tai televisiota, vain seinäkellon tikitys ajanvietteenään. Ajattelin, että ei, en ikinä anna tuon tapahtua itselleni. On se kummallista, että täällä hyvinvoinnin keskellä ei ole muka muuta vaihtoehtoa kuin tuomita ihmiset tuollaiseen vankeuteen elämän ehtoopuolella.