Tehdään VIISIKKO ja Salaisuus kirjojen ketju
ne olivat todella jännittäviä kirjoja. Suklaata kului ja pakko oli lukea. Jäi ikuisesti mieleen ne nummet ja luolat. Ihan huippuja kirjoja. Mitä muistatte niistä kirjoista.
Pauli olikin tyttö :)
Kommentit (436)
Yksi hauskimpia lapsuusmuistoja on kun leikittiin naapuruston lapsien kanssa viisikkoa. Jokaisella oli oma rooli ja jos leikissä oli enemmän kuin viisi niin aina löytyi joku resuisen mustalaislapsen rooli ylimääräiselle tenavalle. Leikittiin viisikkoa muutaman vuoden ajan kunnes kasvettiin ulos ja kiinnostus lopahti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä hän joka lukee lapsen kanssa Viisikko karkuteillä. Viisikko käyttäytyy todella ikävästi pahisperheen lasta, Rolloa kohtaan. Rollo lällätteli Paulille alussa, mutta voisivat päähenkilöt itse käyttäytyä fiksummin. Ovat jopa julmia, pelottelevat, uhkailevat, Leo vetää turpaan ja telkeävät saaren vankilaan ja jättävät yksin sinne vanhempien löydettäväksi. Ei ole Rollon vika että vanhemmat ovat varkaita ja kidnappaajia. Ja Tim vihaa ja puree pahisperheen koiraa jota lapset myös pilkkaavat. Koira nyt ainakaan ei ole tehnyt mitään väärää. Ehkä sitten tuollainen moraali oli sotien jälkeen ok..
Aavejunassa viisikon seuraan lyöttäytyneellä pojalla Jockilla on Cecil-niminen sukulainen, jonka viisikko tapaa vain yhden kerran hyvin nopeasti. He silti ehtivät ilmaista vahvat mielipiteensä Ceciliä kohtaan, koska pojalla on pitkä tukka. Tukan pituus on myös pääsyy, miksi Jock pitää tätä poikaa riippakivenä.
Myös Linnan aarteessa viisikko ja Finnistonin tilan kaksoset lyöttäytyvät yhdessä jenkkipoika Junioria vastaan ja sulkevat hänet kokonaan porukan ulkopuolelle. Usuttaapa Pauli Timinkin kerran hänen kimppuunsa ja maatilan aikuiset seuraavat kiusaamista naurusta katketen, vaikka Junior ja isänsä ovat maksaneet täyshoidosta maatilalla.
Se Rollo selvästi oli jälkeenjäänyt ja joku viisikon jäsenistä itsekin tuumi, että tällä ei ole kaikki kalat katiskassa. Mutta silti jokainen heistä koki tarpeelliseksi kiusata Rolloa, koska tämä heikkolahjainen poika välillä lauleskeli "Pauli kauli pakana, istui oven takana"
Lapsena tietenkin tuuletin mukana kun viisikko kavereineen kiusasi friikkejä pentuja todella julmastikin, mutta nykyään sitä tajuaa, että eivät hekään mitään reiluja kavereita aina olleet olleet, vaan ihan kunnon kiusaajia sille päälle sattuessaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Viisikko ja jotkut muutkin lastenkirjat näin vanhemmiten ajateltuna antavat kummallisen kuvan pikkutytöille omasta sukupuolestaan. Reipas ja älykäs ja omapäinen haluaa olla poika, pojat ovat oletusarvoltaan parempia. Mitenkään ei avata sitä, että se kulttuuri sinällään pisti naispuoliset sellaiseen pakkopaitaan, jossa ei ollut sallittua pieraistakaan.
Ja selvästi tyttömäinen Anne oli typerähkö, avuton, pelokas, kerta kaikkiaan riippakivi, luotu passaamaan muita tai kaitsemaan lapsia, ei siitä muuhun ole. Ja palkkaa ei tarvitse maksaa mitään, koska se niin rakastaa niitä juttuja. Kun taas pojat rakastaa rassata kaikkia vempeleitä ja niillä pitää maksaa siitä ruhtinaallisesti, hyvä pojat!
Sama toistuu lievemmässä muodossa esim. Pikku naisia -kirjassa. Jo(sephine) on epänaisellinen (ja Jo äännetään kuten Joe, pojan nimi), leikkaa jopa hiuksensa, mutta hän on älykkäin ja pärjäävin eli tässäkin annetaan olettaa, että nimenomaan se naisellisuus on se huono asia. Voihan tuo tekstit hyvällä tahdolla nähdä esife ministisinä teksteinä, joissa vaivihkaa tuodaan esiin sitä, että pitäisikö niitä sukupuolirooleja hieman leventää, mutta miksi se tehdään naiseuden ja naisellisuuden kustannuksella.
Miksi miehillä kaikki pahimmat toisen miehen haukkumiset tehdään naiseuteen liittyvillä sanoilla - äm mä, ak ka jne, mutta naiset toisia haukkuessaan eivät käytä sanoja - äijä, ukko? Miksi miestä merkkaavat sanat ovat positiivispainotteisia, mutta naista negatiivisia. Kumpiko tekee maailmassa enemmän rikoksia, ryöstöjä, tapp oja, rai ska uksia, uk ot vai ak at? Kumpaankohan se negatiivisuus pitäisi liittyä, jos sen johonkin pitää ylipäänsä liittyä?
Sekin on ihmeellistä, kuinka nämä erittäin feminiiniset tytöt, kuten Viisikoiden Anne, Salaisuus-kirjojen Bess ja aika moni tyttö Sos-kirjoista tämän stereotypisen tyttömäisyyden lisäksi myös sai pojat usein raivoihinsa tyttömäisyydellään. Kun tytöt pillahtivat itkuun ties mistä, tai ovat bimboja, kuten heidät oli opetettukin, niin pojat menettävät malttinsa ja haukkuvat tyttöjä vauvoiksi. Kikattavia tyttöjä haukuttiin typeriksi.
Kuitenkin fiksut ja rohkeatkaan ns "silmille hyppivät" tytöt eivät myöskään kelvanneet, ainakin Leo muistutteli Paulille jatkuvasti tämän sukupuolesta.
Jotenkin tuli sellainen fiilis, että tytöistä oli hyötyä vain silloin, kun he tekivät kotiaskareita ja olivat äidillisiä ja kypsiä ja sopivan älykkäitä -eivät ylittäneet miehiä, mutta eivät olleet niin tyhmiä, että miehillä olisi mennyt hermot- ja sopivan itsenäisiä, että miehillä ei mennyt heihin hermot. Juuri sellaista meininkiä, että itsekin ihmetteli, että miten päin ne naiset oikein saavat olla, että kelpaavat ollenkaan. Että mikä järki tässäkin nyt sitten oli?Miten Enid, itsekin naisena, saattoi kirjoittaa naishahmot tällaiseen asemaan ja vielä positiivisessa mielessä?
Kirjailija syntynyt 1897. Maailma oli silloin kovin toiselainen, jo pelkästään Pauli eli Paula oli jo räväkkä hahmo.
Jep ja Englannin keskiluokassa nuo sukupuoliroolit taisivat olla oikein erityisen korostuneet esim duunareihin ja köyhälistöön verrattuna.
Silti aika jännä huomata, miten noinkin vähän aikaa sitten naiset olivat itsekin omaksuneet asenteen, että he ovat ärsyttäviä ja turhia
Jos kirjoissa esiintyi aikuinen, joka ei syystä X voinut sietää lapsia, hän ehdottomasti myös näytti sen ja hyvin aggressiivisesti käski lapsia suksimaan helvettiin. Ja lapset ymmärsivät häntä täysin ja kohteliaasti anteeksi pyydellen alistuivat ja antoivat hänelle tilaa.
Nykyään joku toinen aikuinen olisi laittanut tuollaiselle käytökselle stopin, tai ainakin lapset/esiteinit itse aukoneet päätä takaisin vihaajalle ja syyttäneet ikäsyrjinnästä. Tuohon aikaan taisi olla tapanakin, että lapset tottelivat epäreiluakin tuntematonta aikuista hetipaikalla
Kumma, kun kukaan Viisikon lapsista ei käynyt kesätöissä, tai autellut vanhempiaan kotona, vaan passattavia lomailijoita olivat nämä 50-luvun teinit. Vai olikohan tämä yleistäkin rikkaamman väen keskuudessa?
Silti oli otsaa haukkua paria vielä hyväosaisempaa ja lapsellisempaa lasta lellityiksi
Aikanaan luettu kaikki Viisikot, Salaisuus, Seikkailu ja SOS - kirjat. Myös tanskalaiset Kim-kirjat. Mutta muistaako kukaan ranskalaisen lasten/nuorten kirjasarjan, jossa seikkailivat Lyonissa. Siinäkin oli joku nuorisoporukka, vähän viisikon tyyliin, saattoi olla kuusikin. Autuaasti olin sen unohtanut, enkä vieläkään edes sarjan, saati henkilöiden nimiä muista. Voisiko joku virkistää muistiani?
Vierailija kirjoitti:
Kumma, kun kukaan Viisikon lapsista ei käynyt kesätöissä, tai autellut vanhempiaan kotona, vaan passattavia lomailijoita olivat nämä 50-luvun teinit. Vai olikohan tämä yleistäkin rikkaamman väen keskuudessa?
Silti oli otsaa haukkua paria vielä hyväosaisempaa ja lapsellisempaa lasta lellityiksi
Lapset kävivät sisäoppilaitosta joka on tosi kallista. Olivat siis varakkaasta perheestä. Pauli oli vaatimattomammista olosuhteista mutta muistaakseni tiedemiesisä rikastui keksinnöllään ja Pauli pääsi samaan kouluun Annen kanssa. Ei olisi tullut kuuloonkaan että varakkaan perheen lapset olisivat olleet lomilla töissä 40- ja 50-luvuilla.
Jatkoa vielä edelliseen. Heillähän oli kotiapulainen joka siivosi ja kokkasi. Lasten ei tarvinnut auttaa kotona. Kunhan pitivät huolta omista asioistaan.
Paniko Leo sitä "Paulia" ?
Leohan oli jo aikuinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma, kun kukaan Viisikon lapsista ei käynyt kesätöissä, tai autellut vanhempiaan kotona, vaan passattavia lomailijoita olivat nämä 50-luvun teinit. Vai olikohan tämä yleistäkin rikkaamman väen keskuudessa?
Silti oli otsaa haukkua paria vielä hyväosaisempaa ja lapsellisempaa lasta lellityiksiLapset kävivät sisäoppilaitosta joka on tosi kallista. Olivat siis varakkaasta perheestä. Pauli oli vaatimattomammista olosuhteista mutta muistaakseni tiedemiesisä rikastui keksinnöllään ja Pauli pääsi samaan kouluun Annen kanssa. Ei olisi tullut kuuloonkaan että varakkaan perheen lapset olisivat olleet lomilla töissä 40- ja 50-luvuilla.
Luulen että se Paulin "tiedemies"-isä värkkäs LSD:tä. Sillä aikoinaan rikastui.
Ei kertonut Paulille että oli keksinyt kivan kemiankaavan jolla saa fyrkkaa määrättömästi...
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan luettu kaikki Viisikot, Salaisuus, Seikkailu ja SOS - kirjat. Myös tanskalaiset Kim-kirjat. Mutta muistaako kukaan ranskalaisen lasten/nuorten kirjasarjan, jossa seikkailivat Lyonissa. Siinäkin oli joku nuorisoporukka, vähän viisikon tyyliin, saattoi olla kuusikin. Autuaasti olin sen unohtanut, enkä vieläkään edes sarjan, saati henkilöiden nimiä muista. Voisiko joku virkistää muistiani?
Tule tänne niin virkistän muutakin kuin muistiasi...
Vierailija kirjoitti:
Paniko Leo sitä "Paulia" ?
Leohan oli jo aikuinen mies.
Miksi kukaan serkkuaan panisi?
Itse muistan lukeneeni Viisikko-sarjan lisäksi SOS-sarjaa. Salaisuus- ja Seikkailu-sarjoista en ole varma.
Vierailija kirjoitti:
Paniko Leo sitä "Paulia" ?
Leohan oli jo aikuinen mies.
Leo oli 12 sarjan alussa ja 24 viimeisessä osassa. Pauli oli vuoden nuorempi. Mutta tuskin panivat.
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan luettu kaikki Viisikot, Salaisuus, Seikkailu ja SOS - kirjat. Myös tanskalaiset Kim-kirjat. Mutta muistaako kukaan ranskalaisen lasten/nuorten kirjasarjan, jossa seikkailivat Lyonissa. Siinäkin oli joku nuorisoporukka, vähän viisikon tyyliin, saattoi olla kuusikin. Autuaasti olin sen unohtanut, enkä vieläkään edes sarjan, saati henkilöiden nimiä muista. Voisiko joku virkistää muistiani?
Eikö kulaan muista, oli kirjastoissa 70-luvulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paniko Leo sitä "Paulia" ?
Leohan oli jo aikuinen mies.Leo oli 12 sarjan alussa ja 24 viimeisessä osassa. Pauli oli vuoden nuorempi. Mutta tuskin panivat.
Miten niin 24? Mistä niin päättelet? He olivat lapsia lastenkirjoissa.
Älkää ottako liian vakavasti näitä kirjoja, nämähän ovat vain yhden ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Niin kuin elokuvatkin televisiossa, pelkkää fictiota.
Minä luulin että tämä ketju liittyy tähän nykytilanteeseen, jossa "viisikolla" on salaisuuksia, kuten mikä on exit-strategia ja mihin laskelmiin päätökset perustuvat.
Sinänsä, muistankohan väärin, mutta Salaisuus-sarjassahan Bes kuitenkin oli se kaikkein fiksuin Pullan jälkeen? Beshän hoksasi aika usein asioita ja taisi joskus sen Pullan valepuvun huomata jossain huvipuistossa? Sinänsä niissä Salaisuus-kirjoissa, mun muistaakseni se Kris (?) oli aika statisti, tai en koskaan muistanut hänen hoksaavan/tekevän mitään jännittävää. Samoin oli se toinen kundi, jonka nimeä en muista.