Huono omatunto kun olen poissa perheen luota, miehellä ei --> konflikti

Ap, sinun ei TARVITSE ajatella lapsiasi. Olet tehnyt ajattelemisesta työn ja nyt olet raivoissasi, koska vain sinä teet sitä työtä ja mies ei. 

Onko tuo jotain ihmeellistä velvollisuudentuntoa vai orastavaa eroahdistusta?

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuta mitään, jos miehellä on huono omatunto, mutta mielestäni hän voisi joskus ajatella perhettä myös reissuilla tai lounastauolla. Lapset souttelevat minullekin keskellä päivää ja joudun myös työaikanani miettimään lasten iltapäiviä, mitä tekevät, missä ovat, kuka kuljettaa jne.

Mies elää joskus niin kuin perhettä ei työaikana olisi tai kuin istuisimme hyllyllä odottamassa hänen työmatkansa ajan. Hän ei ajattele, että meillä muillakin elämä rullaa koko ajan eteenpäin, sattuu ja tapahtuu vaikka hän onkin töissä. Hän ei ns. pysy kartalla perheen tapahtumista sillä laittaa työn perheen edelle.

Ap

Tuollaiset asiat järjestetään etukäteen eikä vasta työaikana. Työaikana vastataan kotiasioista vain, jos joku on tullut päälleen kiipeilytelineestä (kärjistetysti, mutta ymmärtänette pointin). Ei työnantaja maksa palkkaa siitä, että aletaan työpäivän aikana järjestellä kuljetuksia ja soitellaan kuulumisia!

Turhista turhin konfliktin aihe, joka johtaa lopulta eroon, jos et luovu turhasta syyllistämisestäsi ja marttyyriasenteestasi. Yritä elää tässä hetkessä niin kotona kuin työmatkoillasi ja anna siihen mahdollisuus myös puolisollesi! Huono omatunto turhista asioista ei sinun elämääsi paranna!

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin lapsiamne ja tunnen, että minun on ajateltava heitä ja heidän päiviensä kulkua, sillä "kukaan muu ei heitä ajattele".

Ehkä marttyyri ehkä ei, mutta tiedän ettei mieheni työaikana uhraa ajatustakaan perheelle. Sen vuoksi tietyt asiat tulevat hyvinkin yllätyksinä hänelle, vaikka minä ja lapset näistä asioista on juteltu ja sovittu, viestitelty päivän aikana jne.

Ap

No miten se ajattelu tätä nyt muuttaisi? Jos haluat että hän on työpäivän jälkeen tietoinen siitä mitä on lasten kanssa sovittu, niin sinun pitää ilmoittaa siitä hänelle tai pyytää vaikka lapsia laittamaan hänelle viesti. Jos sinusta tuntuu, että joudut hoitamaan liikaa lasten asioita kesken päivän, niin sano heille joskus että äidillä on nyt kiire töissä, soita isille. Tuskin se mies mikään telepaatti on, ei ne teidän päivän puheenaiheet hänelle ajatuksen voimalla välity.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin lapsiamne ja tunnen, että minun on ajateltava heitä ja heidän päiviensä kulkua, sillä "kukaan muu ei heitä ajattele".

Ehkä marttyyri ehkä ei, mutta tiedän ettei mieheni työaikana uhraa ajatustakaan perheelle. Sen vuoksi tietyt asiat tulevat hyvinkin yllätyksinä hänelle, vaikka minä ja lapset näistä asioista on juteltu ja sovittu, viestitelty päivän aikana jne.

Ap

Alkaa kuulostaa siltä, että sinulla on joku isompi kiintymyssuhteisiin liittyvä ongelma. Koitko parisuhteen alkuaikoinakin, että sinun piti "ajatella" kumppaniasi ja suhdettanne koska muuten se olisi lakannut olemasta olemassa silloin kun ette fyysisesti olleet yhdessä? Ihan vilpittömästi pohdin, olisiko sinun hyvä käydä keskustelemassa jonkun asiantuntijan kanssa. Työelämä todellakin lähtee siitä, että siellä ollaan 100 % eikä soitella päivittäin kuulumisia perheen kanssa työaikana, vain silloin kun jotain poikkeuksellista tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin lapsiamne ja tunnen, että minun on ajateltava heitä ja heidän päiviensä kulkua, sillä "kukaan muu ei heitä ajattele".

Ehkä marttyyri ehkä ei, mutta tiedän ettei mieheni työaikana uhraa ajatustakaan perheelle. Sen vuoksi tietyt asiat tulevat hyvinkin yllätyksinä hänelle, vaikka minä ja lapset näistä asioista on juteltu ja sovittu, viestitelty päivän aikana jne.

Ap

Kuulostat jokseenkin surkealta työtekijältä. Työaikana sinun fokuksesi pitäisi olla työssä eikä kotiasioiden päivittäisessä säätämisessä.

Ap, olet törkeä! Mies tienaa teidän PERHEELLE rahaa eli todellakin ajattelee TEITÄ töitä tehdessään.

Jos työ ja harrastukset vievät liika aikaa niin niitä pitää yksinkertaisesti vähentää. Tässä vastaus pitkää päivää, pitkää työmatkaa ja vielä siihen päälle omissa harrrastuksissa käyville vanhemmille!

Lasten ollessa pieniä, voi harrastaakin yhdessä lasten kanssa, koska on vain pakko, kun aika ei muuten riitä! Jonkun täytyy tulla ajoissa myös kotiin huolehtimaan ruoasta ja lasten päivän huolenaiheista! Lapsilla on oltava turvaa vanhemmistaan! Eikä aina voi syöttää vain eineksiä!

Kuulostaa siltä, että sinulla on neuroottinen suhde perhe-elämään, mistä ei ole mistään hyötyä kenellekään, mutta voi tuhota parisuhteesi. Sinun kannattaa työstää asiaa ulkopuolisen kanssa. Ei sitä, mitä miehesi tekee, vaan sitä, miksi itse haluat kontrolloida perhettäsi ja jopa miehesi tunteita noin vahvasti. Varmasti monelle äidille tuttu kokemus, mutta ei silti hyvä ja terve.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin lapsiamne ja tunnen, että minun on ajateltava heitä ja heidän päiviensä kulkua, sillä "kukaan muu ei heitä ajattele".

Ehkä marttyyri ehkä ei, mutta tiedän ettei mieheni työaikana uhraa ajatustakaan perheelle. Sen vuoksi tietyt asiat tulevat hyvinkin yllätyksinä hänelle, vaikka minä ja lapset näistä asioista on juteltu ja sovittu, viestitelty päivän aikana jne.

Ap

En minäkään naisena usein kerkeä ajatella lapsia työpäivän aikana. Suunnittelua vaativat asiat on suunniteltu etukäteen. Sit pitää vaan luottaa, et lapset pärjää. Ainaki meillä on pärjänny vallan hyvin ja soittavat, jos nyt jtn iha ihmeellistä sattuu.

Joskus miehellä on ura ja rahaa jaettavana, mutta ei aikaa, joskus on perusduuni, perustyöajalla ja ei rahaa yhtään yli välttämättömän. Parasta on, jos ei ole aivan työhullu, ansaitsee kohtuullisesti ja säätelee ajankäyttöään perheensä hyväksi.

Lapsethan eivät tiedä, kuka heitä ajattelee ja kuka ei. Ja et sinäkään. Lapsilla saattaa olla kummeja, mummeja jne., jotka ajattelevat heitä myös. Eikä lapsille ole siitä mitään konkreettista eroa, ajatteleeko heitä joku tai ei. 

Tää on just tätä vauva-palstaa. Aloittaja pitää aina tyrmätä ja olla eri mieltä. Ja sanoa oma mielipiteensä mahdollisimman kärkevästi. Jos täällä on niin paljon huipputyöntekijöitä, niin jotkut on varmaan esimiesasemassakin. Ja tällaiset on varmaan kuulleet, ettei palautetta vain töksäytetä, vaan se pohjustetaan esim. hyvillä asioilla. Mutta normaalit kanssakäymissäännöt ei tietenkään täällä palstalla päde, vaan sylkäistään oma mielipide pureksimatta (niin kuin minäkin nyt). Sori tästä, rupes kauheesti ärsyttämään.

Yksi täällä jo kommentoi että sulla taitaa olla suurempikin ongelma. Olen samaa mieltä, olet tehnyt itsestäsi marttyyrin ja elät jotenkin vain lastesi kautta. Tuo EI ole normaalia että sun on ajateltava lapsiasi jatkuvasti, mitä ihmettä lapset siitä hyötyy. Ethän sä nyt ole kateellinen tai katkera miehellesi siitä kun se osaa toimia normaalisti?

Ihan oikeasti sun tarvisi mennä jonnekin puhumaan, aika ahdistavalta tilanteesi kuulostaa. Olet siis ongelma itse itsellesi.

Uskon että osaltaan tätä tilannetta on luonut se, että mies on omistautunut työlleen myös lasten ollessa pieniä. Paljonon jäänyt mun hoidettavaksi ja toisaalta taas ns. oman elämän tai uran rakentamiseen ei ole ollut aikaa/energiaa. Mun elämä on siis pyörinyt kodin ja lasten ympärillä, kun taas miehellä on ollut muutakin elämää. Ehkä olen vain kateellinen hänelle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Uskon että osaltaan tätä tilannetta on luonut se, että mies on omistautunut työlleen myös lasten ollessa pieniä. Paljonon jäänyt mun hoidettavaksi ja toisaalta taas ns. oman elämän tai uran rakentamiseen ei ole ollut aikaa/energiaa. Mun elämä on siis pyörinyt kodin ja lasten ympärillä, kun taas miehellä on ollut muutakin elämää. Ehkä olen vain kateellinen hänelle.

Ap

Sinä olet tehnyt valintoja. Ja nyt yrität syyllistää miestä siitä, että olet itse tehnyt huonoja valintoja. Tai ei ehkä huonoja, mutta sellaisia valintoja, että olisit ehkä valinnut toisin, jos voisit palata ajassa taaksepäin. Tuo miehen syyllistäminen johtaa eroon. Ei mies tuollaista jaksa katsella kauaa.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että osaltaan tätä tilannetta on luonut se, että mies on omistautunut työlleen myös lasten ollessa pieniä. Paljonon jäänyt mun hoidettavaksi ja toisaalta taas ns. oman elämän tai uran rakentamiseen ei ole ollut aikaa/energiaa. Mun elämä on siis pyörinyt kodin ja lasten ympärillä, kun taas miehellä on ollut muutakin elämää. Ehkä olen vain kateellinen hänelle.

Ap

Tämä on naiselle ihan normaalia jo ihan hormonaalisista syistä. Ja kyllä se aikanaan helpottaa. Mutta muista, ettei asia ole miehesi vika, eikä lapsillesi ole mitään hyötyä siitä, että heitä ajatellaan työpäivän aikana.

Miehet eivät aina jätä paljoa valinnanvaraa. Miehillä on liian kova usko siihen että lapset pärjäävät, vaikka heidät jättäisi käytännössä heitteille.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut paljon lasten kanssa yksin miehen työn takia. Kun sitten harvoin olen työnatkalla tai joudun olemaan ylitöissä, minulla on huono omatunto sen vuoksi, että laitan muita asioita perheen edelle.

Mies taas "huolettomasti" tekee pitkää päivää ja työmatkoja, nauttii työstään. Se mikä aiheuttaa kitkaa on se, ettei hän mitenkään harmittele sitä että työ menee perheen edelle. Itseäni tämä ärsyttää, sillä laitan aina (ehkä jopa liikaa) perheen ykköseksi. En oikein edes hyvältä omallatunnolla voi nauttia työstä ja työreissuista, sillä koen että olen epälojaali perhettäni kohtaan.

Apua tilanteen selvittittämiseen ja tasapainottamiseen?

Onhan se ärsyttävää ja ehkä vähän kummallistakin, jos toinen vanhemmista ei pode koskaan huonoa omaatuntoa jatkuvista ylitöistä ja poissaolostaan. Ainakin meillä mies tekee paljon työmatkoja ja välillä on pitkiä päiviä ja kyllä hän silloin alkaa harmittelemaan, kun ei näe lapsia enempää tai minä joudun yksin hoitamaan kaiken. Fiksu aikuinen ymmärtää, että lapset tarvitsevat ja ikävöivät häntä ja silloin monesti tulee huono omatunto. 

Sen sijaan harrastuksista ja satunnaisista ylitöistä ja työmatkoista ei tietenkään tarvitse potea huonoa omaatuntoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että osaltaan tätä tilannetta on luonut se, että mies on omistautunut työlleen myös lasten ollessa pieniä. Paljonon jäänyt mun hoidettavaksi ja toisaalta taas ns. oman elämän tai uran rakentamiseen ei ole ollut aikaa/energiaa. Mun elämä on siis pyörinyt kodin ja lasten ympärillä, kun taas miehellä on ollut muutakin elämää. Ehkä olen vain kateellinen hänelle.

Ap

Sinä olet tehnyt valintoja. Ja nyt yrität syyllistää miestä siitä, että olet itse tehnyt huonoja valintoja. Tai ei ehkä huonoja, mutta sellaisia valintoja, että olisit ehkä valinnut toisin, jos voisit palata ajassa taaksepäin. Tuo miehen syyllistäminen johtaa eroon. Ei mies tuollaista jaksa katsella kauaa.

Kyllä, valintoja on tehty sekä minä että myös yhteisiä valintoja. Yhteinen valinta oli perheen perustaminen, silloin mies teki normityöläistyötä. Kun meillä sitten jo oli lapset, lähti hänen uransa nousuun, hän keskittyi siihen ja innostava työ vei mukanaan. Siinä vaiheessa en enää voinut "perua perhe-elämää" johon mieskin oli alussa sitoutunut.

Elämä jatkui ja jonkun piti niihin meidän yhteisiin lapsiinkin panostaa. Kaikki tapahtuu melko nopeasti ja tavallaan paljon jäi mun niskoille ilman, että asiasta mitenkään sovittiin. Hän teki uraa ja minä ja lapset roikuttiin perässä.

Ap