Huono omatunto kun olen poissa perheen luota, miehellä ei --> konflikti

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin lapsiamne ja tunnen, että minun on ajateltava heitä ja heidän päiviensä kulkua, sillä "kukaan muu ei heitä ajattele".

Ehkä marttyyri ehkä ei, mutta tiedän ettei mieheni työaikana uhraa ajatustakaan perheelle. Sen vuoksi tietyt asiat tulevat hyvinkin yllätyksinä hänelle, vaikka minä ja lapset näistä asioista on juteltu ja sovittu, viestitelty päivän aikana jne.

Ap

Ethän sinä voi tietää mitä miehesi ajattelee?! mistä sinä tiedät, ettei hän koe suurtakin syyllisyyttä työhön keskittymisestään ja varsinkin kun sinä vielä sitten alat marttyyriksi? Miehet ei vaan aina puhu tunteistaan ja varsinkaan jos tuntevat olonsa syylliseksi jostain asiasta joka on heidän mielestään ns. normaali asia tai itsestään selvyys. Sitäpaitsi hänelle voi olla itsestäänselvää perinteisenä pidetty ajatus, että mies käy töissä ja nainen eli sinä hoitaa lapsia enemmän ja on heidän kanssaan enemmän tekemisissä. Saattaahan töissä oleminen olla hänestä rasittavaakin, mutta hän ajattelee perhettään siten että käy töissä ja tienaa! oletko keskustellut ASIALLISESTI miehesi kanssa siitä, mitä hän ajattelee ja tuntee? Ja jos hän ei tunne syyllisyyttä niin sekin on oikeasti ok, et voi vaatia sellaista. Pääasia et hän kuitenkin rakastaa sinua ja lapsiaan ja tarvittaessa on teidän puolella. Mutta se että jos itse tunnet syyllisyyttä poissa ollessasi, ei tarkoita että miehesi pitäisi tuntea samoin. On ihan eri asia toivoa että toinen OSALLISTUU enemmän kuin että vaadit että hänen pitäisi samalla tavall ajatella lapsia ja perhettä lounastauoilla ja ollessaan reissussa. Toki hän varmasti teitä ajattelee, muttei voi samalla tavalla olla kiinteästi tekemissä työpäivänsä aikana asioihin. Ja varsinkin jos hän ja lapset ovat tottuneet siihen, että sinä olet se joka hoitaa ja huolehtii. usein äidit ovat siinä roolissa. Suosittelisin miettimään nyt järkevästi reaktiotasi ja ajatuksiasi ja keskustelemaan miehesi kanssa asiallisesti. ilman riitelyä jos mahdollista, siitä mikä nyt oikeasti kiikastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että osaltaan tätä tilannetta on luonut se, että mies on omistautunut työlleen myös lasten ollessa pieniä. Paljonon jäänyt mun hoidettavaksi ja toisaalta taas ns. oman elämän tai uran rakentamiseen ei ole ollut aikaa/energiaa. Mun elämä on siis pyörinyt kodin ja lasten ympärillä, kun taas miehellä on ollut muutakin elämää. Ehkä olen vain kateellinen hänelle.

Ap

Sinä olet tehnyt valintoja. Ja nyt yrität syyllistää miestä siitä, että olet itse tehnyt huonoja valintoja. Tai ei ehkä huonoja, mutta sellaisia valintoja, että olisit ehkä valinnut toisin, jos voisit palata ajassa taaksepäin. Tuo miehen syyllistäminen johtaa eroon. Ei mies tuollaista jaksa katsella kauaa.

Kyllä, valintoja on tehty sekä minä että myös yhteisiä valintoja. Yhteinen valinta oli perheen perustaminen, silloin mies teki normityöläistyötä. Kun meillä sitten jo oli lapset, lähti hänen uransa nousuun, hän keskittyi siihen ja innostava työ vei mukanaan. Siinä vaiheessa en enää voinut "perua perhe-elämää" johon mieskin oli alussa sitoutunut.

Elämä jatkui ja jonkun piti niihin meidän yhteisiin lapsiinkin panostaa. Kaikki tapahtuu melko nopeasti ja tavallaan paljon jäi mun niskoille ilman, että asiasta mitenkään sovittiin. Hän teki uraa ja minä ja lapset roikuttiin perässä.

Ap

Mutta edelleen sinun pitää erottaa miehen kohdalla tunteet ja teot. Alussa kritisoit tunteita, et tekoja. Jos teot ovat ongelma (mies ei hoida omaa osuuttaan lapsiin liittyvistä asioista tms) käsittele niitä. Mutta älä puutu siihen, miltä miehestäsi sinun mielestäsi tuntuu tai pitäisi tuntua joku asia, se ei kuulu sinulle eikä toisen tunteita saa yrittää kontrolloida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuta mitään, jos miehellä on huono omatunto, mutta mielestäni hän voisi joskus ajatella perhettä myös reissuilla tai lounastauolla. Lapset souttelevat minullekin keskellä päivää ja joudun myös työaikanani miettimään lasten iltapäiviä, mitä tekevät, missä ovat, kuka kuljettaa jne.

Mies elää joskus niin kuin perhettä ei työaikana olisi tai kuin istuisimme hyllyllä odottamassa hänen työmatkansa ajan. Hän ei ajattele, että meillä muillakin elämä rullaa koko ajan eteenpäin, sattuu ja tapahtuu vaikka hän onkin töissä. Hän ei ns. pysy kartalla perheen tapahtumista sillä laittaa työn perheen edelle.

Ap

Tuollaiset asiat järjestetään etukäteen eikä vasta työaikana. Työaikana vastataan kotiasioista vain, jos joku on tullut päälleen kiipeilytelineestä (kärjistetysti, mutta ymmärtänette pointin). Ei työnantaja maksa palkkaa siitä, että aletaan työpäivän aikana järjestellä kuljetuksia ja soitellaan kuulumisia!

Ettekö koskaan soita pienille koululaisille, että miten menee? Tai että jos tiedät olevasi viiteen asti töissä ja puoli kuudelta on harrastus, ettekö varmista, että 7v on muistanut syödä ja pakata välineet? Minä ainakin joudun välillä soittamaan. Lisäksi joskus tulee ajateltua lapsia, että ovatkohan syöneet yhtään mitään päivän aikana jne. 

Meillä tosiaan mies tekee paljon työmatkoja ja minusta on ihan odotettua, että pitkistä päivistä (8-22) huolimatta, hän pyrkisi laittamaan lapsille vaikka kerran viikossa viestiä tai soitella kuulumisia työmatkan aikana. Se osoittaa, että vaikka isä on poissa, hän ajattelee ja ikävöi lasta. 

Naista ei ole tehty työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut paljon lasten kanssa yksin miehen työn takia. Kun sitten harvoin olen työnatkalla tai joudun olemaan ylitöissä, minulla on huono omatunto sen vuoksi, että laitan muita asioita perheen edelle.

Mies taas "huolettomasti" tekee pitkää päivää ja työmatkoja, nauttii työstään. Se mikä aiheuttaa kitkaa on se, ettei hän mitenkään harmittele sitä että työ menee perheen edelle. Itseäni tämä ärsyttää, sillä laitan aina (ehkä jopa liikaa) perheen ykköseksi. En oikein edes hyvältä omallatunnolla voi nauttia työstä ja työreissuista, sillä koen että olen epälojaali perhettäni kohtaan.

Apua tilanteen selvittittämiseen ja tasapainottamiseen?

Onhan se ärsyttävää ja ehkä vähän kummallistakin, jos toinen vanhemmista ei pode koskaan huonoa omaatuntoa jatkuvista ylitöistä ja poissaolostaan. Ainakin meillä mies tekee paljon työmatkoja ja välillä on pitkiä päiviä ja kyllä hän silloin alkaa harmittelemaan, kun ei näe lapsia enempää tai minä joudun yksin hoitamaan kaiken. Fiksu aikuinen ymmärtää, että lapset tarvitsevat ja ikävöivät häntä ja silloin monesti tulee huono omatunto. 

Sen sijaan harrastuksista ja satunnaisista ylitöistä ja työmatkoista ei tietenkään tarvitse potea huonoa omaatuntoa. 

Kylläpä se miehen työnteon mahdollistama elintaso kuitenkin mieltä lämmittää? Aina joutuu luopumaan jostain jotain muuta saavuttaakseen.

Ymmärrän kyllä sinua, kysehän on siitä että sinua ärsyttää erilaiset arvomaailmat ja ne ovat yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Yhteiset, samankaltaiset arvot.

Mutta sitähän tämä on, perhe-elämä kaatuu huomattavasti enemmän äitien niskaan ja miesten taas on luontevaa olla poissa perheen luota. Ei mitenkään poikkeuksellista, mutta niin ärsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Tää on just tätä vauva-palstaa. Aloittaja pitää aina tyrmätä ja olla eri mieltä. Ja sanoa oma mielipiteensä mahdollisimman kärkevästi. Jos täällä on niin paljon huipputyöntekijöitä, niin jotkut on varmaan esimiesasemassakin. Ja tällaiset on varmaan kuulleet, ettei palautetta vain töksäytetä, vaan se pohjustetaan esim. hyvillä asioilla. Mutta normaalit kanssakäymissäännöt ei tietenkään täällä palstalla päde, vaan sylkäistään oma mielipide pureksimatta (niin kuin minäkin nyt). Sori tästä, rupes kauheesti ärsyttämään.

Töksäyttävään avaukseen tulee töksäyttäviä vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuta mitään, jos miehellä on huono omatunto, mutta mielestäni hän voisi joskus ajatella perhettä myös reissuilla tai lounastauolla. Lapset souttelevat minullekin keskellä päivää ja joudun myös työaikanani miettimään lasten iltapäiviä, mitä tekevät, missä ovat, kuka kuljettaa jne.

Mies elää joskus niin kuin perhettä ei työaikana olisi tai kuin istuisimme hyllyllä odottamassa hänen työmatkansa ajan. Hän ei ajattele, että meillä muillakin elämä rullaa koko ajan eteenpäin, sattuu ja tapahtuu vaikka hän onkin töissä. Hän ei ns. pysy kartalla perheen tapahtumista sillä laittaa työn perheen edelle.

Ap

Tuollaiset asiat järjestetään etukäteen eikä vasta työaikana. Työaikana vastataan kotiasioista vain, jos joku on tullut päälleen kiipeilytelineestä (kärjistetysti, mutta ymmärtänette pointin). Ei työnantaja maksa palkkaa siitä, että aletaan työpäivän aikana järjestellä kuljetuksia ja soitellaan kuulumisia!

Ettekö koskaan soita pienille koululaisille, että miten menee? Tai että jos tiedät olevasi viiteen asti töissä ja puoli kuudelta on harrastus, ettekö varmista, että 7v on muistanut syödä ja pakata välineet? Minä ainakin joudun välillä soittamaan. Lisäksi joskus tulee ajateltua lapsia, että ovatkohan syöneet yhtään mitään päivän aikana jne. 

Meillä tosiaan mies tekee paljon työmatkoja ja minusta on ihan odotettua, että pitkistä päivistä (8-22) huolimatta, hän pyrkisi laittamaan lapsille vaikka kerran viikossa viestiä tai soitella kuulumisia työmatkan aikana. Se osoittaa, että vaikka isä on poissa, hän ajattelee ja ikävöi lasta. 

Jos 7v useinkin vastaa omista syömisistään ja menoistaan kun molemmat vanhemmat ovat töissä, tarvitaan konkreettista apua eikä ajattelua ja huonoa omaatuntoa. Eli au pair tai joku muu maksullinen iltapäivähoitaja.

Ap ei taida nyt osata oikein selittää mitä tarkoittaa. Luulen ymmärtäväni - onko kyse siitä, että ap on tietoinen lasten menoista, koulunkäynnistä, kokeista, kaverien kanssa tapahtuneista konflikteista, mahdollisesti jännittävistä asioista jne.? Eli tietää täytyykö vaikka lukea kokeisiin, mikä asia koealueessa on hankala, onko lapsi todennäköisesti herkässä mielentilassa, väsynyt, kaipaako hän hellyyttä jne.? Eikä voi luottaa siihen, että mies ymmärtää mitä lapset emotionaalisesti/sosiaalisesti/koulun kannalta tarvitsevat? Suhtautuu lapsiin niin että ne vaan ruokitaan ja viedään oikeaan paikkaan oikeaan aikaan? Muakin rasittaisi tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on just tätä vauva-palstaa. Aloittaja pitää aina tyrmätä ja olla eri mieltä. Ja sanoa oma mielipiteensä mahdollisimman kärkevästi. Jos täällä on niin paljon huipputyöntekijöitä, niin jotkut on varmaan esimiesasemassakin. Ja tällaiset on varmaan kuulleet, ettei palautetta vain töksäytetä, vaan se pohjustetaan esim. hyvillä asioilla. Mutta normaalit kanssakäymissäännöt ei tietenkään täällä palstalla päde, vaan sylkäistään oma mielipide pureksimatta (niin kuin minäkin nyt). Sori tästä, rupes kauheesti ärsyttämään.

Töksäyttävään avaukseen tulee töksäyttäviä vastauksia.

Miten ap:n avaus oli töksäyttävä? Minusta erittäin sovinnollinen ja apua pyytävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut paljon lasten kanssa yksin miehen työn takia. Kun sitten harvoin olen työnatkalla tai joudun olemaan ylitöissä, minulla on huono omatunto sen vuoksi, että laitan muita asioita perheen edelle.

Mies taas "huolettomasti" tekee pitkää päivää ja työmatkoja, nauttii työstään. Se mikä aiheuttaa kitkaa on se, ettei hän mitenkään harmittele sitä että työ menee perheen edelle. Itseäni tämä ärsyttää, sillä laitan aina (ehkä jopa liikaa) perheen ykköseksi. En oikein edes hyvältä omallatunnolla voi nauttia työstä ja työreissuista, sillä koen että olen epälojaali perhettäni kohtaan.

Apua tilanteen selvittittämiseen ja tasapainottamiseen?

Onhan se ärsyttävää ja ehkä vähän kummallistakin, jos toinen vanhemmista ei pode koskaan huonoa omaatuntoa jatkuvista ylitöistä ja poissaolostaan. Ainakin meillä mies tekee paljon työmatkoja ja välillä on pitkiä päiviä ja kyllä hän silloin alkaa harmittelemaan, kun ei näe lapsia enempää tai minä joudun yksin hoitamaan kaiken. Fiksu aikuinen ymmärtää, että lapset tarvitsevat ja ikävöivät häntä ja silloin monesti tulee huono omatunto. 

Sen sijaan harrastuksista ja satunnaisista ylitöistä ja työmatkoista ei tietenkään tarvitse potea huonoa omaatuntoa. 

Kylläpä se miehen työnteon mahdollistama elintaso kuitenkin mieltä lämmittää? Aina joutuu luopumaan jostain jotain muuta saavuttaakseen.

Mitä ihmettä? :) Hän ei edes tienaa kovin hyvin, on vain asiantuntija. Vaikka minä "joutuisin luopumaan jostain saavuttaakseni jotakin", lasten ei tulisi kohtuuttomasti kärsiä toisen vanhemman pitkistä työpäivistä ja poissaolosta. He tarvitsevat molempia vanhempiaan yhtä paljon ja vaikka vanhempi olisi kaukana, auttaa kun poissaoleva huolehtii puheyhteydestä silloinkin, kun on poissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuta mitään, jos miehellä on huono omatunto, mutta mielestäni hän voisi joskus ajatella perhettä myös reissuilla tai lounastauolla. Lapset souttelevat minullekin keskellä päivää ja joudun myös työaikanani miettimään lasten iltapäiviä, mitä tekevät, missä ovat, kuka kuljettaa jne.

Mies elää joskus niin kuin perhettä ei työaikana olisi tai kuin istuisimme hyllyllä odottamassa hänen työmatkansa ajan. Hän ei ajattele, että meillä muillakin elämä rullaa koko ajan eteenpäin, sattuu ja tapahtuu vaikka hän onkin töissä. Hän ei ns. pysy kartalla perheen tapahtumista sillä laittaa työn perheen edelle.

Ap

Tuollaiset asiat järjestetään etukäteen eikä vasta työaikana. Työaikana vastataan kotiasioista vain, jos joku on tullut päälleen kiipeilytelineestä (kärjistetysti, mutta ymmärtänette pointin). Ei työnantaja maksa palkkaa siitä, että aletaan työpäivän aikana järjestellä kuljetuksia ja soitellaan kuulumisia!

Ettekö koskaan soita pienille koululaisille, että miten menee? Tai että jos tiedät olevasi viiteen asti töissä ja puoli kuudelta on harrastus, ettekö varmista, että 7v on muistanut syödä ja pakata välineet? Minä ainakin joudun välillä soittamaan. Lisäksi joskus tulee ajateltua lapsia, että ovatkohan syöneet yhtään mitään päivän aikana jne. 

Meillä tosiaan mies tekee paljon työmatkoja ja minusta on ihan odotettua, että pitkistä päivistä (8-22) huolimatta, hän pyrkisi laittamaan lapsille vaikka kerran viikossa viestiä tai soitella kuulumisia työmatkan aikana. Se osoittaa, että vaikka isä on poissa, hän ajattelee ja ikävöi lasta. 

Jos 7v useinkin vastaa omista syömisistään ja menoistaan kun molemmat vanhemmat ovat töissä, tarvitaan konkreettista apua eikä ajattelua ja huonoa omaatuntoa. Eli au pair tai joku muu maksullinen iltapäivähoitaja.

Satunnaisesti kyllä joutuu olemaan yksin (sisarukset usein kotona). Kaikilla ei ole varaa lastenhoitajaan tai mahdollisuutta majoittaa au pairia. Väittäisin kuitenkin kyllä, että hyvin monessa perheessä 7v on päivittäin jonkin aikaa kotona ilman vanhempiaan.