Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen syyttää ensin kaikkia muita ja muuta kuin itseään virheistään?
30.01.2019 |
Oli se virhe mikä tahansa: jonkin asian tekemättä jättäminen, tiedoston tallentaminen tietokoneelle, leivån leikkaaminen, oma kompurointi esim tyhjässä eteisessä, niin ensimmäinen reaktio onn syyttää muita tai muuta asiasta.
Esimerkkejä:
Kun ei ole tehnyt erästä asiaa muutamaan viikkoon vaikka on muistutettu pari kertaa niin syytetään, että ei voinut tehdä sitä koska joku toinen ei ollut tehnyt jotain tai aikaa ei vain ollut, vaikka se toinen ihminen ei liity asiaan mitenkään ja aikaa olisi ollut joka päivä ja asian olisi voinut hoitaa vaikka illalla.
Tietokoneessa on vika koska ei löydä tiedostoa vaikka kuinka tallentaa, vika on siis koneessa ei siinä, että ei ollut ITSE nimennyt sitä tiedostoa eikä katsonut että mihin kone tallentaa sen, tulos: tiedosto oli tallentunut koneelle 4 krt. Löytyi kyllä kun osasi vikan kerran katsoa millä nimellä ja minne se kone tallentaa.
Eteisessä ei ole kenkiä tms keskellä lattiaa mutta silti ne kengät on tiellä ja ei mahdu edes kunnolla kävelemään, koska itse ei katso mihin astuu ja kävelee päin kenkähyllyä.
Veitsessä on pakko olla joku vika koska sämpylää leikatessa se leikkaus menee vinoon
Yms yms...
Ei mitään katastrofia ole tullut mutta joskus taloudellisia turhia menoja.
Pidemmän päälle aika rasittavaa, mutta osaan jättää noita "syyttelyitä" omaan arvoonsa.
Ja kuitenkin toinen vähän myöhemmin myöntää että "Joo oma vika".
Mietityttää että mikä tuollaisen puolustusmekanismin on saanut aikaan?
Ja onko siitä mahdollista päästä eroon?
Oppia että kaikki ei ole ensin jonkun muun syy?
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin välillä syyllistyn tuohon. En noin kaikenkattavasti, mutta kuitenkin. Kai siinä on taustalla se, että alkaa ärsyttää niin paljon, ettän tarvitsee siihen jonkin/jonkun, jota syyttää. Ja nimenomaan hetken kuluttua menee ohi pahin ärsytys ja osaa tunnistaa oman roolinsa tilanteessa.
Ongelma tämä syyttely on selkeiten silloin, kun alan syyttää kumppaniani. Siitä sitten kehkeytyy riita tai vähintään mukava tunnelma menee pilalle, kun toinen alkaa tiuskia ja toinen harmistuu.
Miten olen tätä ongelmaa ratkaissut? Olemalla hiljaa. Käyn pääni sisällä saman syytöslistan läpi, mutta en sano sitä ääneen. Hetken kuluttua ärsytys menee ohi enkä ole pilannut tilannetta turhalla valittamisella/tiuskimisella. Välillä tietenkin oikeasti ”syyllinen” tilanteeseen on kumppanini, mutta muutosta asiaan saa todennäköisemmin, kun sanoo ”hei rakas, voisitko jatkossa laittaa kengät kenkähyllyyn, etteivät ne ole tiellä” kuin että sanoo ”miksi nää taas on tässä tiellä, ja mun pitää siivota vai”.
Aina en tietenkään pysty hallitsemaan itseäni näin hyvin ja tulee turhaa riitaa ja negatiivista fiilistä. Mutta aika monet turhat riidat tällä välttää, ja kun ei itsekään jää vellomaan negatiivisuuteen, on huomattavasti parempi olotila itsellä ja kotona. Ja lisäksi ärsytyksen aiheet vähenevät, kun saa rauhallisesti selitettyä toiselle, miksi joku asia häiritsee.
Kiitos vastauksstasi
Miten huomasit, että "tää juttu mitä teen ei toimi"?
Huomauttiko joku riittävästi? Sukulainen, puoliso, lapsi, työkaveri, joku muu?
Onko perhe huomannut muutosta? Millaista palautetta heiltä on tullut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD
Ei ole, tutkittu aikoinaan kun yhdellä lapsella on ADHD.. ja hän ei kyllä noin tee..
Jotkut Adhdt voi tehdäkin, mutta se ei ole mikään adhdn merkki ja/tai yksi kriteereistä
Itserakkaan luonnevika. Lapsesta asti, aina jonkun muun vika, jatkuvaa syyttelyä, vähättelyä. Syyttäjä luulee olevansa jotakin erityistä ihmislajia, kun muut ihmiset tekevät virheitä vaan hän ei koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä sanotaan hyväksi itsetunnoksi. On helppo nukahtaa illalla, kun maailman pahuus on jonkun muun syytä...
Vierailija kirjoitti:
Itserakkaan luonnevika. Lapsesta asti, aina jonkun muun vika, jatkuvaa syyttelyä, vähättelyä. Syyttäjä luulee olevansa jotakin erityistä ihmislajia, kun muut ihmiset tekevät virheitä vaan hän ei koskaan.
Voiko ihminen olla itserakas vaikka tekee kotihommia jopa enemmän kuin puoliso, antaisi vaikka henkensä perheensä ja läheistensä puolesta, auttaa ystäviä vaikka keskellä yötä?
Hmm.. ei ihan osu nyt tuo itserakkaus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Persoonallisuushäiriö
Millainen persoonallisuushäiriö ilmenee noin?
Kasvatus?
Onko vanhemmat syyttäneet lasta joskus jostain mitä ei ole tehnyt?
Eli käyttäytyneet samalla lailla?
Lapsi oppinut tuohon tapaan?
Ja nyt aikuisena ei ymmärrä että ei ole kovinkaan rakentavaa käytöstä?
Itse ainakin välillä syyllistyn tuohon. En noin kaikenkattavasti, mutta kuitenkin. Kai siinä on taustalla se, että alkaa ärsyttää niin paljon, ettän tarvitsee siihen jonkin/jonkun, jota syyttää. Ja nimenomaan hetken kuluttua menee ohi pahin ärsytys ja osaa tunnistaa oman roolinsa tilanteessa.
Ongelma tämä syyttely on selkeiten silloin, kun alan syyttää kumppaniani. Siitä sitten kehkeytyy riita tai vähintään mukava tunnelma menee pilalle, kun toinen alkaa tiuskia ja toinen harmistuu.
Miten olen tätä ongelmaa ratkaissut? Olemalla hiljaa. Käyn pääni sisällä saman syytöslistan läpi, mutta en sano sitä ääneen. Hetken kuluttua ärsytys menee ohi enkä ole pilannut tilannetta turhalla valittamisella/tiuskimisella. Välillä tietenkin oikeasti ”syyllinen” tilanteeseen on kumppanini, mutta muutosta asiaan saa todennäköisemmin, kun sanoo ”hei rakas, voisitko jatkossa laittaa kengät kenkähyllyyn, etteivät ne ole tiellä” kuin että sanoo ”miksi nää taas on tässä tiellä, ja mun pitää siivota vai”.
Aina en tietenkään pysty hallitsemaan itseäni näin hyvin ja tulee turhaa riitaa ja negatiivista fiilistä. Mutta aika monet turhat riidat tällä välttää, ja kun ei itsekään jää vellomaan negatiivisuuteen, on huomattavasti parempi olotila itsellä ja kotona. Ja lisäksi ärsytyksen aiheet vähenevät, kun saa rauhallisesti selitettyä toiselle, miksi joku asia häiritsee.