Onko muita, joita huolettaa eritysnuoren(-aikuisen) pärjääminen elämässä?

Millä tavalla erityinen? Siitäkin riippuu, miten paljon on syytä huoleen. Onko sillä nyt kavereita, pystytkö opiskelemaan? 

Luulisihan tuon huolettavan kaikkia vanhempia?

Ovatko holhousasiat kunnossa, jotta nuori ei pysty sössimään raha-asioitaan?

Seksuaalivalistus hoidettu, jotta ei joudu hyväksikäytetyksi?

Onko arjen taidot opetettu, jotta elämä sujuu?

Näillä eväillä pääsee jo pitkälle.

Huoli on sairautta. Hoida itsesi ja lakkaa projisoimasta ongelmiasi lapseesi. Tuhoa lapsen elämän huolellasi

Mee hoitoon!

Kun yleensäkin lasten pärjääminen huolettaa.

Vierailija kirjoitti:

Huoli on sairautta. Hoida itsesi ja lakkaa projisoimasta ongelmiasi lapseesi. Tuhoa lapsen elämän huolellasi

Höpöhöpö mitään tuhoa.  Just kirjoitin etten näytä näitä ajatuksia nuorelle. 

Tottakai huolettaa. Mutta nyt kun hän opiskelee ja pärjää, vaikka onkin yksinäinen, koitan olla tyytyväinen ja luottavainen ja murehtia vasta sitten kun täytyy.

Mulla oli muutama vuosi helpompaa, kun hyväksyin mielessäni sen, että nuoreni etenee kehityksessään muita ikätovereitaan hitaammin ja se on ihan ok. Mutta sitten sairastuin itse vakavasti ja tuli pelko, ehdinkö olla hänen tukenaan tarpeeksi pitkään. On ollut pakko miettiä hänelle laajempaa tukijoukkoa ammattiavun puolelta. Toisaalta on ollut huojentavaa nähdä, kuinka hän on pärjännytkin ihan kivasti ja ollut itsellenikin suureksi avuksi. 

Minäkin stressasin, ja stressaan vähän vieläkin vaikka erityinen on jo 24v. Hän lähti osittain omilleen jo 16 vuotiaana erityisammattikouluun, oli arkipäivät ja yöt koulun asuntolassa ja viikonloput kotona. Siellä oppi aivan valtavasti sitä omillaantoimeentulemista samalla kun opetteli ammatin. Nyt on asunut kokonaan omillaan ja avopuolison kanssa nelisen vuotta. Autokoulua ei ole uskaltanut käydä, omien sanojensa mukaan "muiden tienkäyttäjien turvallisuuden takia". Ehkäpä senkin aika vielä joskus tulee. Tarvitsee edelleen minun apua joissain käytännön asioissa, kuten erilaisten lippulappujen ymmärtämisessä ja täyttämisessä. Ja joskus tuen taloudellisesti ettei pikavippeihin sorru.

Tietysti huolettaa ihan helvetisti. Oli todella kova paikka etsiä asuntoa lapselle. Silti sitä on pakko alkaa nyt kuntouttaa aikuiseen elämään ja tosiaan kuntouttaa. Nämä ei muuta kotoa ja suunnittele mitään, ne vain muuttaa vanhempien tuelta yhteiskunnan ja vanhempien tuelle kunnes joku päivää kykenee hoitamaan asioitaan itse. Koitan kovasti tsempata, että nyt alkaa mielenkiintoinen elämänvaihe ja ettei mitään hätää ole, kaikessa avustetaan ja autetaan. Silti se makaa hiljaa paikallaan eikä reagoi mihinkään puheeseen.Jos se omassa kodissaan innostuisi elämään?

Vierailija kirjoitti:

Tottakai huolettaa. Mutta nyt kun hän opiskelee ja pärjää, vaikka onkin yksinäinen, koitan olla tyytyväinen ja luottavainen ja murehtia vasta sitten kun täytyy.

Kiva että pärjää 👌

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli muutama vuosi helpompaa, kun hyväksyin mielessäni sen, että nuoreni etenee kehityksessään muita ikätovereitaan hitaammin ja se on ihan ok. Mutta sitten sairastuin itse vakavasti ja tuli pelko, ehdinkö olla hänen tukenaan tarpeeksi pitkään. On ollut pakko miettiä hänelle laajempaa tukijoukkoa ammattiavun puolelta. Toisaalta on ollut huojentavaa nähdä, kuinka hän on pärjännytkin ihan kivasti ja ollut itsellenikin suureksi avuksi. 

Hyvä et saanut tukijoukkoja ja nuori pärjää :)

Vierailija kirjoitti:

Minäkin stressasin, ja stressaan vähän vieläkin vaikka erityinen on jo 24v. Hän lähti osittain omilleen jo 16 vuotiaana erityisammattikouluun, oli arkipäivät ja yöt koulun asuntolassa ja viikonloput kotona. Siellä oppi aivan valtavasti sitä omillaantoimeentulemista samalla kun opetteli ammatin. Nyt on asunut kokonaan omillaan ja avopuolison kanssa nelisen vuotta. Autokoulua ei ole uskaltanut käydä, omien sanojensa mukaan "muiden tienkäyttäjien turvallisuuden takia". Ehkäpä senkin aika vielä joskus tulee. Tarvitsee edelleen minun apua joissain käytännön asioissa, kuten erilaisten lippulappujen ymmärtämisessä ja täyttämisessä. Ja joskus tuen taloudellisesti ettei pikavippeihin sorru.

Ihanaa et löytänyt avopuolison 🥰

Vierailija kirjoitti:

Tietysti huolettaa ihan helvetisti. Oli todella kova paikka etsiä asuntoa lapselle. Silti sitä on pakko alkaa nyt kuntouttaa aikuiseen elämään ja tosiaan kuntouttaa. Nämä ei muuta kotoa ja suunnittele mitään, ne vain muuttaa vanhempien tuelta yhteiskunnan ja vanhempien tuelle kunnes joku päivää kykenee hoitamaan asioitaan itse. Koitan kovasti tsempata, että nyt alkaa mielenkiintoinen elämänvaihe ja ettei mitään hätää ole, kaikessa avustetaan ja autetaan. Silti se makaa hiljaa paikallaan eikä reagoi mihinkään puheeseen.Jos se omassa kodissaan innostuisi elämään?

Siis miten se voi minnekään muuttaa jos makaa paikoillaan eikä puhu mitään? Eiköhän se makaa siellä kämpilläkin. Yksin yksiöönsä on jäänyt masentuneena makaamaan moni aiemmin normaalikin. 

Itse olen erityisnuori ja varsin masentunut sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti huolettaa ihan helvetisti. Oli todella kova paikka etsiä asuntoa lapselle. Silti sitä on pakko alkaa nyt kuntouttaa aikuiseen elämään ja tosiaan kuntouttaa. Nämä ei muuta kotoa ja suunnittele mitään, ne vain muuttaa vanhempien tuelta yhteiskunnan ja vanhempien tuelle kunnes joku päivää kykenee hoitamaan asioitaan itse. Koitan kovasti tsempata, että nyt alkaa mielenkiintoinen elämänvaihe ja ettei mitään hätää ole, kaikessa avustetaan ja autetaan. Silti se makaa hiljaa paikallaan eikä reagoi mihinkään puheeseen.Jos se omassa kodissaan innostuisi elämään?

Toivotaan et oma koti toisi uutta puhtia ja jos saisi vielä vaikka jotain tukihenkilöä tms jos sellaiseen suostuisi 👍

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuinka paljon minulta vaaditaan. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erityisnuori ja varsin masentunut sellainen.

Voimia sulle, saatko mitään apuja tai millaista tukea toivoisit saavasi?

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuinka paljon minulta vaaditaan. 

Miten tuollainen mistään töistä suoriutuisi?