Työelämässä osaamattomat yliopistotyypit

Vierailija kirjoitti:

Tutkimustyössä opin, että toisen työn kommentointi ja sen parantaminen on prosessi, joka tuottaa parhaan lopputuloksen. Ehkä muutaman kuukauden ajan noviisina se otti vähän nahkaan ja loukkasi, sitten siitä tuli hengitysilmaa ja uusien tulijoiden kärsimistä ei osannut ymmärtää kun itse oli jo sisäistänyt, että se ei ole henkilökohtaista, vaan prosessin osa.

Siirryttyäni työelämään, ensimmäinen pienen työn kommentointi johti pitkän uran tehneen ihmisen kurkun kakisteluun (häneltä siis suomeksi sanottuna meinasi päästä itku). Olin todella hämmentynyt. Ja neuvot oli luokkaa vaihda kappalejärjestys, tätä sanaa ei ole mainittu niin se olisi hyvä selittää, tässä on yhdyssanavirhe. En siis todellakaan edes paneutunut asiaan. Sen jälkeen ei oltukaan kavereita. Eli tarkoitus olisi ollut kehua, en ymmärtänyt tätä alkuun.

Kauheaa. Ei tulisi mieleenkään mennä korjailemaan ja neuvomaan toisen kirjoituksia töissä. Ainoastaan pyydettäessä sen voi tehdä, muutoin keskitytään vain sisältöön eikä oikeinkirjoitukseen.

Sitä se on kun kaikki luullaan että ollaan asiantuntijoita suoraan koulun penkiltä päästessä, niin minäkin.

Nyt 16v työn jälkeen voin sanoa että ehkä alan olemaan asiantuntija alallani, ainaki rekrytyypit väittää niin kun lähettävät kutsuja haastetteluihin , itse hakematta.

Ego ehkä se suurin ongelma nykyisin, pitäisi olla nöyrempi alussa ainakin ja kuunnella ihan sitä perustason duunariakin työpaikassa, he osaavat usein hyvinkin paljon ilman sitä maisterin paprua taskussa.