En ole vuosiin enää arvostanut elämä, yhteiskunta kuvottaa.

Jumppatunnille ei ole onneksi pakko mennä. Elämä on myös valintoja.

Ajatuksia? Mitä tuumatte?

Olet ihan itse kehitellyt päähäsi nuo ajatukset, joten kannattaisiko muuttaa sitä oman nupin sisältöä ennen kuin rupeat syyttämään muita omasta kurjuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin ja pysyvästi menettänyt luottamusta yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Minua on opetettu että järjellä, tavoilla ja ahkeruudella pärjäät ja susta tulee hyvä kansalainen. Olen maksanut verojani ja ollut onnellinen siitä että menevät ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

En ole vuosiin nähnyt enää mitään sydäntä lämmittävää, kaikki on muuttunut hämmästyttävän kovaksi, kylmäksi ja tunteemattomaksi, jopa omassa lähipiirissä.

Aistin että muutkin ovat väsyneitä ja yritetään tarpoa eteenpäin.

Itselläni tulee olo että on kusetettu, koen itseäni pelleksi tässä yhteiskunnassa jossa mikään ei riitä ja monet hujaavat. Minulla on aivan järkyttävän riittämätön olo.

Olen 30v ja kuinka miettimällä en koe että ei ole enää yhtäkään asia joka pitäisi toivon yllä ja piristäisi. Kaikki on kiirettä ja tehoa, jopa jumppatunnit.

Samanlaisia ajatuksia. Yritän työstää niitä psykoterapiassa, koska ne saavat olon kurjaksi.

Käytkö missään hoidon piirissä? Kuulostat masentuneelta ja ahdistuneelta. Voisit hyötyä ammattiavusta. Ellet tee mitään, niin masennus saattaa pahentua.

Niinpä niin, kolmosen alapeukkujen määrän perusteella vika on aina muissa eikä itsessä. Mitäpä ajattelit tehdä muuttaaksesi tilanteen? On niin helppoa syytellä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä niin, kolmosen alapeukkujen määrän perusteella vika on aina muissa eikä itsessä. Mitäpä ajattelit tehdä muuttaaksesi tilanteen? On niin helppoa syytellä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa jne.

On niin helppo soittaa suuta sellaiselle, jolla menee huonosti.

Tuota kutsutaan aivojen kemialliseksi imbalanssiksi. Se on syystäkin "aivokemia" sillä jos kemiallisesti vaurioittaisin kenen tahansa dopamiini- tai 5ht-reseptoreita niin tämä ihminen kokisi maailman samalla tavalla kuin sinä. Masentunut myös kokee muiden olevan masentuneita.

Olen kärsinyt vuosia traumoista, joiden takia ihmisten kohtaaminen on vaikeaa. Yritän silti ajatella, että jokainen päivä on taas yksi askel eteenpäin. Asiat järjestyvät, vaikka usein hitaammin kuin mitä toivoisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin ja pysyvästi menettänyt luottamusta yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Minua on opetettu että järjellä, tavoilla ja ahkeruudella pärjäät ja susta tulee hyvä kansalainen. Olen maksanut verojani ja ollut onnellinen siitä että menevät ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

En ole vuosiin nähnyt enää mitään sydäntä lämmittävää, kaikki on muuttunut hämmästyttävän kovaksi, kylmäksi ja tunteemattomaksi, jopa omassa lähipiirissä.

Aistin että muutkin ovat väsyneitä ja yritetään tarpoa eteenpäin.

Itselläni tulee olo että on kusetettu, koen itseäni pelleksi tässä yhteiskunnassa jossa mikään ei riitä ja monet hujaavat. Minulla on aivan järkyttävän riittämätön olo.

Olen 30v ja kuinka miettimällä en koe että ei ole enää yhtäkään asia joka pitäisi toivon yllä ja piristäisi. Kaikki on kiirettä ja tehoa, jopa jumppatunnit.

tavallaan he ovat olleet oikeassa, mutta tunnollisuudella ja ahkeruudella on myös varjopuolet.

Et taida osata palauta ja tunnistaa voimavarojasi. Opettele tuntemaan itsesi. Uhriutuminen ei ole oikea tie.

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt vuosia traumoista, joiden takia ihmisten kohtaaminen on vaikeaa. Yritän silti ajatella, että jokainen päivä on taas yksi askel eteenpäin. Asiat järjestyvät, vaikka usein hitaammin kuin mitä toivoisi.

Kärsivällisyys on tärkeimpiä asioita mitä ihminen voi oppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt vuosia traumoista, joiden takia ihmisten kohtaaminen on vaikeaa. Yritän silti ajatella, että jokainen päivä on taas yksi askel eteenpäin. Asiat järjestyvät, vaikka usein hitaammin kuin mitä toivoisi.

Kärsivällisyys on tärkeimpiä asioita mitä ihminen voi oppia.

Epäilen, että tulen elämäni loppuun asti kärsimään paniikkikohtauksista. Joten ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olet ihan itse kehitellyt päähäsi nuo ajatukset, joten kannattaisiko muuttaa sitä oman nupin sisältöä ennen kuin rupeat syyttämään muita omasta kurjuudesta?

Jos ihan järjellä ajattelee, niin onhan se ihan fakta, että maailma on kammottava paikka ja hyvää saa etsimällä etsiä ihmisistä. Jotkut pystyvät unohtamaan ja sulkemaan silmänsä ja näkemään maailman todellisuutta kauniimpana. He kääntävät tämän juuri mainitsemallasi tavalla, että vika onkin meissä, jotka pyrkivät objektiivisesti tarkastelemaan maailmaa.

Minä en syytä ketään omasta kurjuudesta, mutta syytän kyllä ihmiskuntaa niin monen muun ihmisen kurjuudesta. Sattuu tämä rahan, vallan ja oman edun tavoittelu. Inhottaa ihmisten pinnallisuus ja lämmön ja viisauden puute. Pahinta on, että jos itse olet toisenlainen, sinut jyrätään ja leimataan tyhmäksi ja naiiviksi, vaikka ainoa mitä olet toivonut, on lämpöä, myötätuntoa, kiireettömyyttä, viisautta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

Ihmiset ovat kovia ja itsekkäitä, mutta pukevat sen menestykseksi, osaamiseksi, tavoitteiden asetteluksi ja edistykseksi.

Yhteiskunta olemme me. Sinä, minä ja kaikki muut. On totta, että yleinen ilmapiiri, mistä saamme kuvan pääasiassa median kautta, on muuttunut kovemmaksi ja kylmemmäksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi muuttua kovemmaksi ja kylmemmäksi. Kysymys kuuluukin, mitä sinä teet, jotta sinun lähelläsi olevilla on hyvä olla? Miten sinä autat ja tuet muita, jotka apuasi ja tukeasi tarvitsevat? Miten sinä luot iloa ja hyvää mieltä ympärillesi? 

Kukaan meistä ei voi yksin parantaa maailmaa, mutta jokainen meistä voi katsoa ympärilleen ja miettiä, mitä minä voisin tehdä, jotta näillä ihmisillä ympärilläni olisi mukavampaa. On turha jäädä vatvomaan, mitä muut - varsinkaan tuntemattomat - tekevät tai jättävät tekemättä ja ahdistua siitä. Kun itse tekee parhaansa, se riittää yhden ihmisen osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt vuosia traumoista, joiden takia ihmisten kohtaaminen on vaikeaa. Yritän silti ajatella, että jokainen päivä on taas yksi askel eteenpäin. Asiat järjestyvät, vaikka usein hitaammin kuin mitä toivoisi.

Kärsivällisyys on tärkeimpiä asioita mitä ihminen voi oppia.

Epäilen, että tulen elämäni loppuun asti kärsimään paniikkikohtauksista. Joten ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään niiden kanssa.

Minullakin oli paniikkia ja ahdistusta, mutta olen oppinut elämään niiden kansaa ja osaan rauhoittaa jo itseni. Säännöllinen aika yksin luonnossa on auttanut minua saamaan voimia arkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt vuosia traumoista, joiden takia ihmisten kohtaaminen on vaikeaa. Yritän silti ajatella, että jokainen päivä on taas yksi askel eteenpäin. Asiat järjestyvät, vaikka usein hitaammin kuin mitä toivoisi.

Kärsivällisyys on tärkeimpiä asioita mitä ihminen voi oppia.

Epäilen, että tulen elämäni loppuun asti kärsimään paniikkikohtauksista. Joten ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään niiden kanssa.

Minullakin oli paniikkia ja ahdistusta, mutta olen oppinut elämään niiden kansaa ja osaan rauhoittaa jo itseni. Säännöllinen aika yksin luonnossa on auttanut minua saamaan voimia arkeen.

Aiemmin ajattelin, että minun on päästävä paniikkikohtauksista eroon ja pyrittävä elämään hyvää elämää niistä huolimatta. Nyt vuosien kuluessa olen ymmärtänyt sen, että paniikkikohtaukset taitavat olla osa minua. On siis vain löydettävä jotain tapoja jaksaa niiden kanssa. Hienoa, että se on sinulta onnistunut!

Ap:llä on huijattu olo. Ja se olo voi olla ihan oikeutettu. En kehota silti jäämään tuleen makaamaan, mutta saa tuota oikeutustakin miettiä.

Meitä 70-luvulla syntyneitä on sanottu huijatuksi sukupolveksi, koska meille opetettiin, että kaikkien pitää hankkia peruskoulun jälkeen jokin koulutus, niin sillä koulutuksella sitten saa töitä. Ja se todella opetettiin näin, että niitä töitä on sitten, kun vain hankit sen koulutuksen. Kun niitä töitä ei nyt sitten kaikille ollutkaan ihan vain sillä, että näyttää tutkintopaperin, niin alettiin puhua koko sukupolvea kohdanneesta huijauksesta.

Jotain vastaavaa on käynyt myös 80-luvulla syntyneille. Siellähän on tutkittu vuonna -87 syntyneitä ihmisiä, ja mielenterveysongelmat ovat juuri tuolla ikäluokalla mittavat. Vaikuttaa siltä, että jokin huijaus on tapahtunut myös 80-luvulla syntyneiden kohdalla ja se näkyy mielenterveysongelmina. Joku sen ajan ihminen osannee kertoa tästä paremmin.

Ja entä 90-luvulla syntyneiden kohdalla?

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta olemme me. Sinä, minä ja kaikki muut. On totta, että yleinen ilmapiiri, mistä saamme kuvan pääasiassa median kautta, on muuttunut kovemmaksi ja kylmemmäksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi muuttua kovemmaksi ja kylmemmäksi. Kysymys kuuluukin, mitä sinä teet, jotta sinun lähelläsi olevilla on hyvä olla? Miten sinä autat ja tuet muita, jotka apuasi ja tukeasi tarvitsevat? Miten sinä luot iloa ja hyvää mieltä ympärillesi? 

Kukaan meistä ei voi yksin parantaa maailmaa, mutta jokainen meistä voi katsoa ympärilleen ja miettiä, mitä minä voisin tehdä, jotta näillä ihmisillä ympärilläni olisi mukavampaa. On turha jäädä vatvomaan, mitä muut - varsinkaan tuntemattomat - tekevät tai jättävät tekemättä ja ahdistua siitä. Kun itse tekee parhaansa, se riittää yhden ihmisen osalta.

Jos olet toisenlainen kuin muut, joudut kestämään yhteiskunnan ja ihmisten suunnalta tulevan voimakkaan kritisoinnin ja arvopainostuksen. Käytännössä muu maailma huutaa, että arvoni ovat vääränlaiset, lapselliset ja huonot ja että minun pitäisi olla toisenlainen tai muuten en ole mitään. Siksi oma parhaansa tekeminen ei riitä tekemään itseä onnelliseksi.

Voisin ja yritänkin koko ajan tavoitella muiden mielipiteiden huomiotta jättämistä, mutta se on hyvin vaikeaa minulle. Minulle se on vähän sama asia kuin että sulkisin silmäni todellisuudelta. Jos muiden mielipiteet ja arvot ovat olemassa, kuinka voisin olla välittämättä niistä, koska juuri ne tekevät maailmasta sellaisen kuin se on?

Koittakaa ymmärtää että ajatuksenne ovat kemiallusia reaktioita. Ihan samoin tavoin kun skitsofreenikon harhat ovat puhtaasti aivokemiasta. Samaten masentuneella on vain synkkiä ajatuksia ja näkemyksiä maailmasta ja muista ihmisistä.

Voisikohan esim. EDMR-terapiasta olla apua juuri teidän tilanteessanne?

https://www.cincinbymiamalmi.com/2018/12/paniikkihairio-ja-trauma-tama-…