Lue keskustelun säännöt.
En ole vuosiin enää arvostanut elämä, yhteiskunta kuvottaa.
30.01.2019 |
Olen täysin ja pysyvästi menettänyt luottamusta yhteiskuntaan ja ihmisiin.
Minua on opetettu että järjellä, tavoilla ja ahkeruudella pärjäät ja susta tulee hyvä kansalainen. Olen maksanut verojani ja ollut onnellinen siitä että menevät ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
En ole vuosiin nähnyt enää mitään sydäntä lämmittävää, kaikki on muuttunut hämmästyttävän kovaksi, kylmäksi ja tunteemattomaksi, jopa omassa lähipiirissä.
Aistin että muutkin ovat väsyneitä ja yritetään tarpoa eteenpäin.
Itselläni tulee olo että on kusetettu, koen itseäni pelleksi tässä yhteiskunnassa jossa mikään ei riitä ja monet hujaavat. Minulla on aivan järkyttävän riittämätön olo.
Olen 30v ja kuinka miettimällä en koe että ei ole enää yhtäkään asia joka pitäisi toivon yllä ja piristäisi. Kaikki on kiirettä ja tehoa, jopa jumppatunnit.
Kommentit (62)
Kannattaisiko kasvattaa paksumpi nahka ja vähät välittää siitä, mitä luulet muiden odottavan sinulta? Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, jos jonkun mielestä minun pitäisi kuluttaa, ottaa velkaa tai tuottaa jotain, haistakoot pitkän p:n.
Täällä vaan kitistään ja syytellään muita ihmisiä ja yhteiskuntaa omasta kurjuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aistin että muutkin ovat väsyneitä ja yritetään tarpoa eteenpäin.
Itselläni tulee olo että on kusetettu, koen itseäni pelleksi tässä yhteiskunnassa jossa mikään ei riitä ja monet hujaavat. Minulla on aivan järkyttävän riittämätön olo.
Olen sinua vanhempi, ja minusta tältä on tuntunut viimeiset 15 vuotta. Etenkin työelämä on raaistunut hurjasti. Kaikille ei ole töitä ja ne "onnekkaat" joilla on, heistä puristetaan kaikki irti.
Ihmisiä kohdellaan kuin karjaa, jota aivopestään ja massana puristetaan samaan muottiin "tuottamaan maksimaalinen hyöty" yhteiskunnalle ja etenkin markkinatalouden koneistolle. Jos et halua massan mukana mennä, kyllä se yhtä jos toista tahoa närkästyttää. Koska talouden pitää jatkuvasti kasvaa ja SINUN pitää antaa kaikkesi sen eteen! Osta! Kuluta! Hanki nyt ees uusin puhelin tai TV, koska onhan nykyinen jo kaksi vuotta vanha! Ai ei ole just nyt varaa? No hei osta nyt ja maksa myöhemmin! (todellinen vuosikorko 8,7% + tilinhoitokulut)...
Ja jos et pysy tuottavana, olet välittömästi kuluerä. Rasite. Jos olet vanha ja jo kaikkesi antanut, sinut pannaan hoivakotiin "säilöön", kunnes kuolet yksin paskat vaipassa.
Keitä nämä närkästyjät sinun elämässäsi ovat? Puolisosi? Lapsesi? Vanhempasi? Ystäväsi? Miten he ilmaisevat sinulle närkästyksensä, kun et olekaan ostanut uutta puhelinta tai televisiota? Vai koetko syyllisyyttä, kun joku ekonomisti Kauppalehdessä kirjoittaa, että kaikkien pitäisi ostaa koko ajan uutta? Miksi jonkun tuntemattoman ekonomistin sanoilla on sulle henkilökohtaisessa elämässäsi niin suuri merkitys?
Olet aivan oikeassa tuossa karjavertauksessasi. Mutta itse voit kuitenkin päättää, haluatko kuulua karjalaumaan ja ostaa uuden television vai päätätkö kenties elää koko loppuelämäsi kokonaan ilman televisiota. Downshiftaaminen on jo vähän menneen talven lumia, samoin konmarittaminen, mutta minimalismi ei. Eikä varsinkaan kierrättäminen ja ekologisempi elämäntapa. Jos nyt joka tuutista alettaisiin mainostaa, että suomalaisten pitäisi juoda pullo Koskenkorvaa viikossa, alkaisitko juomaan? Tai ahdistuisitko, jos et juo? Vai sanoisitko hiljaa itseksesi "höpölöpö" ja jättäisit edelleenkin kossupullot ostamatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta olemme me. Sinä, minä ja kaikki muut. On totta, että yleinen ilmapiiri, mistä saamme kuvan pääasiassa median kautta, on muuttunut kovemmaksi ja kylmemmäksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi muuttua kovemmaksi ja kylmemmäksi. Kysymys kuuluukin, mitä sinä teet, jotta sinun lähelläsi olevilla on hyvä olla? Miten sinä autat ja tuet muita, jotka apuasi ja tukeasi tarvitsevat? Miten sinä luot iloa ja hyvää mieltä ympärillesi?
Kukaan meistä ei voi yksin parantaa maailmaa, mutta jokainen meistä voi katsoa ympärilleen ja miettiä, mitä minä voisin tehdä, jotta näillä ihmisillä ympärilläni olisi mukavampaa. On turha jäädä vatvomaan, mitä muut - varsinkaan tuntemattomat - tekevät tai jättävät tekemättä ja ahdistua siitä. Kun itse tekee parhaansa, se riittää yhden ihmisen osalta.
Jos olet toisenlainen kuin muut, joudut kestämään yhteiskunnan ja ihmisten suunnalta tulevan voimakkaan kritisoinnin ja arvopainostuksen. Käytännössä muu maailma huutaa, että arvoni ovat vääränlaiset, lapselliset ja huonot ja että minun pitäisi olla toisenlainen tai muuten en ole mitään. Siksi oma parhaansa tekeminen ei riitä tekemään itseä onnelliseksi.
Voisin ja yritänkin koko ajan tavoitella muiden mielipiteiden huomiotta jättämistä, mutta se on hyvin vaikeaa minulle. Minulle se on vähän sama asia kuin että sulkisin silmäni todellisuudelta. Jos muiden mielipiteet ja arvot ovat olemassa, kuinka voisin olla välittämättä niistä, koska juuri ne tekevät maailmasta sellaisen kuin se on?
Et voi muuttaa muita ihmisiä. Voit muuttaa vain itseäsi. Voit myös miettiä, tulkitsetko kaiken oikein. En ole koskaan elämässäni törmännyt voimakkaaseen kritiikkiin, kun olen ollut ystävällinen muille. Ihmiset saattavat hämmästyä tuntemattoman ystävällisyydestä, mutta hämmästyvät siitä positiivisesti.
Et voi myöskään elää ja toimia siten, että miellyttäisit kaikkia. Ihan jo senkin vuoksi, että ihmisten arvomaailmat ovat niin erilaisia, toisiinsa verrattuina suorastaan ristiriidassa keskenään. Yhden mielestä hyvä asia onkin toisen mielestä huono asia. Teet niin tai näin, jonkun mielestä teet aina väärin. Tästä syystä maailmassa tuntuukin olevan kaaos, maailma on lähes jakomielitautinen paikka elää. Ihminen on henkisesti tuuliajolla, jos yrittää saada koko maailman haluamaansa järjestykseen. Sen vuoksi on muodostettava oma arvomaailma. Mietittävä asiat, jotka ovat itselle tärkeitä ja pyrkiä elämään niiden arvojensa mukaan.
Tiedän, etten voi muuttaa muita ihmisiä, ja sehän tässä onkin niin onnetonta. Näet ympärilläsi paljon ihmisiä, jotka toimivat mielestäsi väärin, etkä voi tehdä sille oikeastaan mitään. Se turhauttaa ja tuntuu pahalta. Minulla ei myöskään ole tarvetta varsinaisesti miellyttää muita, mutta haluaisin kyllä tuntea kuuluvani muiden joukkoon. Nyt olo on kovin ulkopuolinen ja yksinäinen. Eikä sekään tässä ole se ongelma, vaan ihan puhdas suru ja vaikeus hyväksyä ihmisten pahuus.
Vaikka miten toimisin itse oikein ja pitäisin arvomaailmastani kiinni, se ei tosiaan poista sitä tosiasiaa, että maailma ei ole hyvä paikka. Muut tuntuvat pärjäävän täällä siten, että ajattelevat omaa toimintaa ja mitä pystyvät itse tekemään ja että se riittää. Näin se asia on ja ajattelen kyllä itsekin samoin, ettei minun tarvitse yksin pystyä tämän suurempaan. Ongelmana vain on juuri tuo vaikeus hyväksyä se kaikki arkipäiväinen pahuus. Sosiopaatteja ja narsisteja on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta me muut "normaalit" ihmiset emme ole pystyneet järjestämään toisillemme tämän parempaa. Se ärsyttää, turhauttaa, suututtaa ja surettaa. Olen pettynyt ihmisiin.
Mutta sä voit valita, taisteletko tuulimyllyjä vastaan vai elätkö omaa elämääsi parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Vuosia sitten sairastuin vakavasti ja kaikkien lääkäreiden ällistykseksi selvisinkin hengissä. Kun viimein pääsin sairaalasta kotiin toipumaan ja katsoin ikkunasta talvista maisemaa, maailma näyttäytyi mulle äärettömän kauniina. Ja mun elämäni elämisen arvoisena. Tunteet olivat pinnassa ja tunsin itseni hyvin herkäksi ja haavoittuvaiseksi. Olin ollut vähällä menettää kaiken. Tein silloin tietoisen päätöksen lakata katsomasta uutisia. Lopetin sosiaalisen median käytön. Katsoin vain elokuvia, joissa oli onnellinen loppu. Tapasin vain ihmisiä, joiden seurasta oikeasti nautin. Hankin silmieni iloksi kauniita esineitä. Rakensin ympärilleni vaaleanpunaisen kuplan, jossa kaikki oli kaunista ja hyvää. Elin tässä kuplassani puolisen vuotta ja astuin siitä ulos vasta sitten, kun tunsin olevani riittävän vahva siihen. Vaaleanpunainen kuplani on edelleen olemassa ja palaan sinne silloin, kun musta tuntuu tarpeelliselta. Vaikka vain viikonlopuksi.
Kirjoitat kauniisti vaaleanpunaisesta kuplasta :) Se on varmasti hyvä paikka olla.
Niin, ehkä minun tosiaan täytyy valita taistelenko tuulimyllyjä vastaan vai elänkö parhaalla mahdollisella tavalla ja vähän kuin käperryn omaan elämääni. Jälkimmäinen vain olisi ehkä arvojeni vastaista.
En siis ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta olen tänne monia kommentteja laittanut. Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen omaan elämääni, kyse ei siis ole siitä. Olen vain oikeastaan pettynyt ihmisiin ja siihen, että ihmiset eivät ole sivistyksen ja kulttuurin kautta pystyneet kasvamaan tämän paremmiksi ja siihen, että suurin osa ihmisistä tuntuu oman kokemukseni perusteella sulkevan silmänsä muulta maailma. Tämä ei tarkoita, etten olisi onnellinen tai näkisi maailmassa mitään hyvää. Päinvastoin, maailmassa ja ihmiskunnassa olisi niin paljon kaunista ja hyvää, että on sääli miten tuhlaamme sitä ja kohtelemme toisiamme.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset ottavat niin kovasti painetta ulkopuolelta, mediasta ja ties mistä. Itse paskat nakkaan tuollaisille, joskus hymähdän että noinhan se on tai sitten että eihän se noin mene. Mutta noin yleisesti olen muovannut oman pienen elämäni sellaiseksi, missä on mukava olla ja ulkomaailma saa olla asioista mitä mieltä haluaa, ihan sama minulle. Koskaan et voi kaikkia miellyttää eivätkä arvosi tule olemaan samat kaikkien kanssa, se pitää vain hyväksyä. Käyn töissä, jotta saan rahoitettua sitä oikeaa elämääni. Korkeakoulut jätin aikoinaan kesken ja duuni on mitä on, mutta se on leppoisaa ja sillä hyvin pärjää. Voi olla, että olen vähään tyytyväinen ja siinä on onnellisuuteni salaisuus. Jättäydyn kaiken turhan draaman ulkopuolelle. Puutun julkiseen keskusteluun vain ajoittain, kun tekee mieli sanoa jotakin. Tai sitten keskustelen lähimmäisten kanssa tai jopa väittelenkin hyvässä hengessä.
Minulla on poika ja uusi rakas emäntä, nautin heistä ja omista puuhistani ja kaiken muun jätän toisarvoiseksi.
Älkää olko niin tuulten vietävinä, pitäkää oma linnanne.
Vierailija kirjoitti:
Olen vain oikeastaan pettynyt ihmisiin ja siihen, että ihmiset eivät ole sivistyksen ja kulttuurin kautta pystyneet kasvamaan tämän paremmiksi ja siihen, että suurin osa ihmisistä tuntuu oman kokemukseni perusteella sulkevan silmänsä muulta maailma.
Ihmisten haluttomuus "kasvaa paremmaksi" johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että suurin osa ihmisistä haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin, eli elää elämänsä kopioiden muita ja odottamalla kanssaihmisiltä samanlaista massan mukana juoksemista. Se on tavallaan ymmärrettävää ja vaikka siihen fiksummat pettyvät, niin sen kanssa on nyt vain opittava elämään. Se ei tarkoita sitä, että sinun tai minun tarvitsee juosta massan mukana ja ostaa vimpaimia toisensa perään ja hankkimalla velkoja. Elä omaa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta olemme me. Sinä, minä ja kaikki muut. On totta, että yleinen ilmapiiri, mistä saamme kuvan pääasiassa median kautta, on muuttunut kovemmaksi ja kylmemmäksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi muuttua kovemmaksi ja kylmemmäksi. Kysymys kuuluukin, mitä sinä teet, jotta sinun lähelläsi olevilla on hyvä olla? Miten sinä autat ja tuet muita, jotka apuasi ja tukeasi tarvitsevat? Miten sinä luot iloa ja hyvää mieltä ympärillesi?
Kukaan meistä ei voi yksin parantaa maailmaa, mutta jokainen meistä voi katsoa ympärilleen ja miettiä, mitä minä voisin tehdä, jotta näillä ihmisillä ympärilläni olisi mukavampaa. On turha jäädä vatvomaan, mitä muut - varsinkaan tuntemattomat - tekevät tai jättävät tekemättä ja ahdistua siitä. Kun itse tekee parhaansa, se riittää yhden ihmisen osalta.
Jos olet toisenlainen kuin muut, joudut kestämään yhteiskunnan ja ihmisten suunnalta tulevan voimakkaan kritisoinnin ja arvopainostuksen. Käytännössä muu maailma huutaa, että arvoni ovat vääränlaiset, lapselliset ja huonot ja että minun pitäisi olla toisenlainen tai muuten en ole mitään. Siksi oma parhaansa tekeminen ei riitä tekemään itseä onnelliseksi.
Voisin ja yritänkin koko ajan tavoitella muiden mielipiteiden huomiotta jättämistä, mutta se on hyvin vaikeaa minulle. Minulle se on vähän sama asia kuin että sulkisin silmäni todellisuudelta. Jos muiden mielipiteet ja arvot ovat olemassa, kuinka voisin olla välittämättä niistä, koska juuri ne tekevät maailmasta sellaisen kuin se on?
Et voi muuttaa muita ihmisiä. Voit muuttaa vain itseäsi. Voit myös miettiä, tulkitsetko kaiken oikein. En ole koskaan elämässäni törmännyt voimakkaaseen kritiikkiin, kun olen ollut ystävällinen muille. Ihmiset saattavat hämmästyä tuntemattoman ystävällisyydestä, mutta hämmästyvät siitä positiivisesti.
Et voi myöskään elää ja toimia siten, että miellyttäisit kaikkia. Ihan jo senkin vuoksi, että ihmisten arvomaailmat ovat niin erilaisia, toisiinsa verrattuina suorastaan ristiriidassa keskenään. Yhden mielestä hyvä asia onkin toisen mielestä huono asia. Teet niin tai näin, jonkun mielestä teet aina väärin. Tästä syystä maailmassa tuntuukin olevan kaaos, maailma on lähes jakomielitautinen paikka elää. Ihminen on henkisesti tuuliajolla, jos yrittää saada koko maailman haluamaansa järjestykseen. Sen vuoksi on muodostettava oma arvomaailma. Mietittävä asiat, jotka ovat itselle tärkeitä ja pyrkiä elämään niiden arvojensa mukaan.
Tiedän, etten voi muuttaa muita ihmisiä, ja sehän tässä onkin niin onnetonta. Näet ympärilläsi paljon ihmisiä, jotka toimivat mielestäsi väärin, etkä voi tehdä sille oikeastaan mitään. Se turhauttaa ja tuntuu pahalta. Minulla ei myöskään ole tarvetta varsinaisesti miellyttää muita, mutta haluaisin kyllä tuntea kuuluvani muiden joukkoon. Nyt olo on kovin ulkopuolinen ja yksinäinen. Eikä sekään tässä ole se ongelma, vaan ihan puhdas suru ja vaikeus hyväksyä ihmisten pahuus.
Vaikka miten toimisin itse oikein ja pitäisin arvomaailmastani kiinni, se ei tosiaan poista sitä tosiasiaa, että maailma ei ole hyvä paikka. Muut tuntuvat pärjäävän täällä siten, että ajattelevat omaa toimintaa ja mitä pystyvät itse tekemään ja että se riittää. Näin se asia on ja ajattelen kyllä itsekin samoin, ettei minun tarvitse yksin pystyä tämän suurempaan. Ongelmana vain on juuri tuo vaikeus hyväksyä se kaikki arkipäiväinen pahuus. Sosiopaatteja ja narsisteja on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta me muut "normaalit" ihmiset emme ole pystyneet järjestämään toisillemme tämän parempaa. Se ärsyttää, turhauttaa, suututtaa ja surettaa. Olen pettynyt ihmisiin.
Mutta sä voit valita, taisteletko tuulimyllyjä vastaan vai elätkö omaa elämääsi parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Vuosia sitten sairastuin vakavasti ja kaikkien lääkäreiden ällistykseksi selvisinkin hengissä. Kun viimein pääsin sairaalasta kotiin toipumaan ja katsoin ikkunasta talvista maisemaa, maailma näyttäytyi mulle äärettömän kauniina. Ja mun elämäni elämisen arvoisena. Tunteet olivat pinnassa ja tunsin itseni hyvin herkäksi ja haavoittuvaiseksi. Olin ollut vähällä menettää kaiken. Tein silloin tietoisen päätöksen lakata katsomasta uutisia. Lopetin sosiaalisen median käytön. Katsoin vain elokuvia, joissa oli onnellinen loppu. Tapasin vain ihmisiä, joiden seurasta oikeasti nautin. Hankin silmieni iloksi kauniita esineitä. Rakensin ympärilleni vaaleanpunaisen kuplan, jossa kaikki oli kaunista ja hyvää. Elin tässä kuplassani puolisen vuotta ja astuin siitä ulos vasta sitten, kun tunsin olevani riittävän vahva siihen. Vaaleanpunainen kuplani on edelleen olemassa ja palaan sinne silloin, kun musta tuntuu tarpeelliselta. Vaikka vain viikonlopuksi.
Kirjoitat kauniisti vaaleanpunaisesta kuplasta :) Se on varmasti hyvä paikka olla.
Niin, ehkä minun tosiaan täytyy valita taistelenko tuulimyllyjä vastaan vai elänkö parhaalla mahdollisella tavalla ja vähän kuin käperryn omaan elämääni. Jälkimmäinen vain olisi ehkä arvojeni vastaista.
En siis ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta olen tänne monia kommentteja laittanut. Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen omaan elämääni, kyse ei siis ole siitä. Olen vain oikeastaan pettynyt ihmisiin ja siihen, että ihmiset eivät ole sivistyksen ja kulttuurin kautta pystyneet kasvamaan tämän paremmiksi ja siihen, että suurin osa ihmisistä tuntuu oman kokemukseni perusteella sulkevan silmänsä muulta maailma. Tämä ei tarkoita, etten olisi onnellinen tai näkisi maailmassa mitään hyvää. Päinvastoin, maailmassa ja ihmiskunnassa olisi niin paljon kaunista ja hyvää, että on sääli miten tuhlaamme sitä ja kohtelemme toisiamme.
Ymmärrän, mitä tarkoitat. Ihminen on kuitenkin eläin siinä missä muutkin eläimet. Kiltti kotikoirakin villiintyy varsin nopeasti, jos joutuu pärjäämään luonnossa yksin tai lajitoveriensa keskuudessa. Sivistys on vain opittua eikä ole muuttanut geenejämme mihinkään suuntaan. Aivan kuten koira oppii antamaan tassua, jos siitä on koiralle jotain hyötyä. Geneettisesti me ihmiset olemme edelleenkin vain ihmisiä, emme mitään yleviä hyvää tarkoittavia olentoja. Tarvittaessa hyvin raadollisia ja julmiakin, jos se on oman etumme mukaista.
Silmien sulkeminen muulta maailmalta (vrt vaaleanpunainen kuplani) on joskus tarpeellista oman mielenterveytensä suojelemiseksi. Ei sen, että on sattunut syntymään planeettamme barbaarimaisimpaan eliölajiin kuuluvaksi, tarvitse määritellä koko elämäämme. Yksilötasolla voimme toimia kuten pidämme hyvänä ja oikeana. Tämän maailman tuska on liian painava taakka kenen tahansa harteille. Mutta voit ottaa harteillesi yhden ihmisen (tai vaikka eläimen) tuskan ja tehdä kaikkesi, jotta se tuska helpottaa.
Monesti vapaaehtoistyö itselleen tärkeässä asiassa auttaa jaksamaan. Koko maailmaa ei voi muuttaa, mutta voi muuttaa pienemmässä mittakaavassa. Joskus jotain voi tehdä ihan vahingossakin. Olen asunut samassa paikassa jo pitkään ja kun vuosien varrella on useamman kerran vastaan tullut eräs mies, aloin tervehtimään. Kerran osuttiin lähikauppaan samaan aikaan ja mies jäi juttelemaan. Kertoi, että olen ollut kaupan kassoja ja muita asiakaspalvelijoita lukuunottamatta ainoa ihminen, joka on tervehtinyt häntä viimeisen seitsemän vuoden aikana. Kertoi, miten hyvältä on tuntunut, kun on olemassa joku ihminen, jolle hän ei olekaan näkymätön.
Niinpä.
Ole itse muutos, jos jaksat vaan katella näitä v#ttunaamoj#.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vaaleanpunainen kupla on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin koko maailmalle kyynistyminen. En ymmärrä miksi minun pitäisi katsoa kauhuleffoja, kun ne aiheuttavat minulle painajaisia. En katso niitä siltikään, vaikka minua haukutaan sen vuoksi nynnyksi. Enkä vietä vapaaehtoisesti aikaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka tuottavat minulle pahaa mieltä. Asiat pitää hoitaa, mutta vapaa-ajallani haen itselleni hyvinvointia, en pahoinvointia. Ja niin edelleen.
Skarppina kannattaa tietysti olla, ettei maailmankuva ihan vinoudu. Sen verran yhteyttä kuplan ulkopuolellekin, että tietää miten maailma pyörii.
Mutta muuten - miksi kiusata itseä, kun elämästä voi tehdä mukavampaa. Ja minäkin olen maailman pelastamisen kannalla. Mutta en kuvittele olevani niin kaikkivoipainen, että luulisin pystyväni pelastamaan koko maailman. Tai edes muuttamaan sitä muuten kuin oman lähipiirini osalta pienesti. Mutta voin pelastaa yhden ihmisen kerrallaan. Voin huomata, että tuo yksi ihminen vaikuttaa yksinäiseltä, menenpä juttelemaan. Tai voin kysellä lapsilta onko heidän luokkakavereillaan kaikilla välitunnilla leikkikaveri. Tai voin huomioida lähipiiriäni ja ilahduttaa heitä muistamalla heidän syntymäpäivänsä.
Yhden ihmisen osuudeksi riittää se mitä yksi ihminen voi tehdä. Ei yhden tarvitse pelastaa koko maailmaa. Vaikka toki joskus syntyy suuria vaikuttajia, mutta ei minun tarvitse ruoskia itseäni siitä, etten ole Martin Luther.
Ihmiset hyvät, olen ap. Miten kuvittelette että pärjään nykymaailmassa kun harrastukseni kuuluu luonto, dokumentteja, historian lukeminen, kuuntelen vain vanhaa musiikkia, pukeudun hyvin, olen nolo kuin mikä, minulle on naurettu kun olen kertonut paljonko rakastan kiertää museoita. Olen opiskellut fiksuja aloja yhteiskuntatieteitä ja historiaa. Mitä enemmän opin sitä karmivaksi näen nykymaailma.
Tuntuu että olen naivi ja säälittävä koska elämäni ei ole hujaamista, somea ja jenkkihymyä.
Yksinäisyyden tunne on valtava. Nämä ovat todellisia asioita. Minua huolestuttaa kuinka hitaasti edetään. Pettymys on valtava.
Nykyelämä ei tarjoa tasantarkkalleen mitään jännittävää ja aitoa. Olen sellainen tyyppi joka on hengissä silloin kun juttelen 90 vuotiaiden kanssa, kierrän museoita.
Mielestäni muumiot ovat tuhat kertaa jännittävämpiä kuin nykyajan ihmiset.
Oikeasti 15v havantojen mukaan niin olemme surkastuneet. Haluaisin takasin sivistyksen ajat. Luuletteko että 1800 luvulla lamppu keksittiin ottamalla selfietä?
Olen vain niin kaukana nykyihmisistä. Kuilu on valtava. Olenko edes enää sama rotua??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset hyvät, olen ap. Miten kuvittelette että pärjään nykymaailmassa kun harrastukseni kuuluu luonto, dokumentteja, historian lukeminen, kuuntelen vain vanhaa musiikkia, pukeudun hyvin, olen nolo kuin mikä, minulle on naurettu kun olen kertonut paljonko rakastan kiertää museoita. Olen opiskellut fiksuja aloja yhteiskuntatieteitä ja historiaa. Mitä enemmän opin sitä karmivaksi näen nykymaailma.
Tuntuu että olen naivi ja säälittävä koska elämäni ei ole hujaamista, somea ja jenkkihymyä.
Yksinäisyyden tunne on valtava. Nämä ovat todellisia asioita. Minua huolestuttaa kuinka hitaasti edetään. Pettymys on valtava.
Nykyelämä ei tarjoa tasantarkkalleen mitään jännittävää ja aitoa. Olen sellainen tyyppi joka on hengissä silloin kun juttelen 90 vuotiaiden kanssa, kierrän museoita.
Mielestäni muumiot ovat tuhat kertaa jännittävämpiä kuin nykyajan ihmiset.
Oikeasti 15v havantojen mukaan niin olemme surkastuneet. Haluaisin takasin sivistyksen ajat. Luuletteko että 1800 luvulla lamppu keksittiin ottamalla selfietä?
Olen vain niin kaukana nykyihmisistä. Kuilu on valtava. Olenko edes enää sama rotua??
Nykymaailma on miljoonasti parempi kuin entisajat, lähes kaikilla mittareilla.
Vaikutat fiksulta tyypiltä, joten minulla on vain kaksi teoriaa:
1. Keskityt seuraamaan esim. uutisia ja tuomionpäivän medioita. Itse lopetin ne, kun huomasin, että syöttävät pelkää surua ja huolta. Nykyään kuuntelen lähinnä Sarasvuota ja Esko Valtaojaa. Avannut silmiä mukavasti.
2. Sulla on käynyt huono tuuri / et ole hakeutunut oikeiden ihmisten seuraan. Kaltaisiasi on kyllä, mutta sosiaalisen median ja oikean maailmankin äänitaajuudet täyttää yleensä se mainstream. Eli tyhjäpäinen hölötys ja matalaotsaiset arvot.
Mielestäni häiriintyneessä ajatusmaailmassa elää ennemminkin se, joka pystyy sulkemaan silmänsä ja elämään pumpulikuplassa välittämättä realiteeteista ja ihmisten toisilleen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Miten sellaiseen tilaan pääsee ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni häiriintyneessä ajatusmaailmassa elää ennemminkin se, joka pystyy sulkemaan silmänsä ja elämään pumpulikuplassa välittämättä realiteeteista ja ihmisten toisilleen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Miten sellaiseen tilaan pääsee ?
Mitä siitä hyötyy, että mietiskelee sellaisia asioita ja pitää itseään kärsimyksessä?
Uppoutumalla omaan ja toisten ties minkälaiseen psykologiseen draamaan mitä heidän pään sisällään liikkuu?
Se draama jota erehdymme luulemaan "elämäksi" on jotain ihan muuta, kuin itse todellisuus on.
Pitää sen oman ulosantinsa ja käytöksen puhtaana, puolustaa heikkoja ja tekee joka päivä parhaansa, niin voi nauttia elämästä kaiken keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni häiriintyneessä ajatusmaailmassa elää ennemminkin se, joka pystyy sulkemaan silmänsä ja elämään pumpulikuplassa välittämättä realiteeteista ja ihmisten toisilleen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Miten sellaiseen tilaan pääsee ?
oon itse joutunut väkisin muuttaa itseäni kylmäksi, kilpailuahneeksi, olen jopa harjoitellut miten ollaan tylyjä, olen harjoitellut miten puhun shaissea ja leikin että on kiirettä. Oho kappas vain yhtäkkiä kaikki ovat minun perässä, sain jopa paremman työpaikan ja pyyntöjä satelee.
Ihan oikeasti sitten on niin että päivän päätteksi tuun kotona, olen uupunut ja kyyninen. Haluaisin kelvata empaattisena ja ihanan omana minäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia? Mitä tuumatte?
Olet ammattivalittaja tällä saitilla ja erittäin rasittava henkilö. Lue positiivista kirjallisuutta, katso ohjelmia, joissa saa nauraa jne., tee kaikkia muuta, mutta älä valita aina.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä niin, kolmosen alapeukkujen määrän perusteella vika on aina muissa eikä itsessä. Mitäpä ajattelit tehdä muuttaaksesi tilanteen? On niin helppoa syytellä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa jne.
Tämäpä juuri, aina vikaa muualla. Valitusta, ei omia tekoja.
56756757 kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset ottavat niin kovasti painetta ulkopuolelta, mediasta ja ties mistä. Itse paskat nakkaan tuollaisille, joskus hymähdän että noinhan se on tai sitten että eihän se noin mene. Mutta noin yleisesti olen muovannut oman pienen elämäni sellaiseksi, missä on mukava olla ja ulkomaailma saa olla asioista mitä mieltä haluaa, ihan sama minulle. Koskaan et voi kaikkia miellyttää eivätkä arvosi tule olemaan samat kaikkien kanssa, se pitää vain hyväksyä. Käyn töissä, jotta saan rahoitettua sitä oikeaa elämääni. Korkeakoulut jätin aikoinaan kesken ja duuni on mitä on, mutta se on leppoisaa ja sillä hyvin pärjää. Voi olla, että olen vähään tyytyväinen ja siinä on onnellisuuteni salaisuus. Jättäydyn kaiken turhan draaman ulkopuolelle. Puutun julkiseen keskusteluun vain ajoittain, kun tekee mieli sanoa jotakin. Tai sitten keskustelen lähimmäisten kanssa tai jopa väittelenkin hyvässä hengessä.
Minulla on poika ja uusi rakas emäntä, nautin heistä ja omista puuhistani ja kaiken muun jätän toisarvoiseksi.
Älkää olko niin tuulten vietävinä, pitäkää oma linnanne.
Ihastuttava kirjoitus elämään tyytyväiseltä ihmiseltä. Eikä valitusta:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa se, että todellisuudessa on kaikki hyvin, ei ole mitään ongelmaa. Todellisuus, joka meitä koko ympäröi, on suloinen ja auvoinen.
Ongelma on vain ihmisten mielissä, ei todellisuudessa, eikö?
Nimittäin jos ihmiset poistettaisiin tältä planeetalta, niin luonto kyllä jatkaisi kukoistamistaan ihan niinkuin ennenkin.Vaikka se onkin julman kuuloista, mutta ainoastaan TE ITSE olette, tai teidän mielenne, on se ongelma.
Jos pääsisitte eroon kaikesta psykologisesta draamasta, niin mitä jäisi jäljelle? Puhdas, koskematon onnellisuus, joka meillä on koko ajan ollutkin, mutta olemme sen unohtaneet ja etsimme sitä koko ajan jostain, vaikka meillä on se ollut koko ajan.
Olemme vain tyhmentäneet itsemme joka päivä estäen itseämme kokemasta tuota onnellisuutta.Lapsena olimme itsestään onnellisia ja jonkun piti tehdä meidät onnettomiksi, mutta nyt aikuisena olemme onnettomia ja jonkun pitää tehdä meidät onnellisiksi. :D
Se ei todellakaan tarkoita, että sulkeutuu kuoreensa tms jos haluaa olla onnellinen. Päinvastoin. Täytyy herkistyä ja tulla ulos kuorestaan, olla tietoinen siitä mitä omassa päässä liikkuu ja ympärillä tapahtuu.
Ulkoiset asiat eivät tule tekemään meitä onnelliseksi (eikä lopulta myöskään onnettomiksi), joten on ihan turha valittaa yhteiskunnasta ja kaikesta mikä on ulkopuolella. ;)Vitut olin lapsena onnellinen, kun kotona minua lyötiin.
Aika montaa meitä on lyöty lapsena. Itse elin hyvin pahasti MT ongelmaisen, erittäin väkivaltaisen manipuloivan isän kanssa. Turha siitä on kuitenkaan katkeroitua, kun ei voi valita mihin syntyy ja elämä ei ole reilua. Kannattaa hakea terapia apua ja pitää huoli, ettei kierre vaan jatku seuraavalle sukupolvelle. Ja rakentaa oma hyvä elämä.
Millä eväillä? Traumaoireilu ei ole terapiallakaan poistunut.
Kannattaa siitäkin syyttää terapeuttia. Sinun luonteellasi ei kannata edes yrittää, toivoton.
Minulla oli sama.
Sitten opettelin karatepotkut ja lyönnit.
Nyt helpottaa ja selviän ihan mistä tahansa.
Kannattaisi ne potkut ja lyönnit opetella viimeistään ennen 35-vuotta.
Kaikki ongelmat ratkeaa kun opettelet ne potkut ja lyönnit.
Niin kuvottaa. En välitä oikein mistään paitsi omista lapsista ja lasten lapsista.
Olen sinua vanhempi, ja minusta tältä on tuntunut viimeiset 15 vuotta. Etenkin työelämä on raaistunut hurjasti. Kaikille ei ole töitä ja ne "onnekkaat" joilla on, heistä puristetaan kaikki irti.
Ihmisiä kohdellaan kuin karjaa, jota aivopestään ja massana puristetaan samaan muottiin "tuottamaan maksimaalinen hyöty" yhteiskunnalle ja etenkin markkinatalouden koneistolle. Jos et halua massan mukana mennä, kyllä se yhtä jos toista tahoa närkästyttää. Koska talouden pitää jatkuvasti kasvaa ja SINUN pitää antaa kaikkesi sen eteen! Osta! Kuluta! Hanki nyt ees uusin puhelin tai TV, koska onhan nykyinen jo kaksi vuotta vanha! Ai ei ole just nyt varaa? No hei osta nyt ja maksa myöhemmin! (todellinen vuosikorko 8,7% + tilinhoitokulut)...
Ja jos et pysy tuottavana, olet välittömästi kuluerä. Rasite. Jos olet vanha ja jo kaikkesi antanut, sinut pannaan hoivakotiin "säilöön", kunnes kuolet yksin paskat vaipassa.