Onko täällä ketään jolla on älykäs lapsi? Miten teillä menee?

Sanon suoraan, että koko alaikäisyysaika on ollut raskasta, erittäin raskasta, vaikka tottahan elämäämme mahtui paljon iloa yms. Mutta ei kaikkien älykkyys elämästä helppoa tee :)

Eikö otsikon pitänyt olla näin: Onko täällä muitakin jotka kuvittelevat olevansa älykkään lapsen vanhempia? Miten uskottelette itsellenne sen?

Vierailija kirjoitti:

Eikö otsikon pitänyt olla näin: Onko täällä muitakin jotka kuvittelevat olevansa älykkään lapsen vanhempia? Miten uskottelette itsellenne sen?

Joko et lukenut tekstiä tai et ymmärrä lukemaasi. Kumpi mahtaa olla oikea vastaus?

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Älykäs lapsi nauttii yleensä keskusteluista aikuisten kanssa koska kokee niissä saavansa älyllisesti haastavia asioita toisin kuin keskusteluissa muiden lasten kanssa. Eli älykkään lapsen kanssa kannattaa keskustella mahdollisimman paljon ja kuulostella samalla mitkä asiat lasta kiinnostavat. Meillä esim. keskustellaan paljon politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Poikani muisti ekaluokkalaisena esim. kaikki hallituksen ministerit ja mitä ministereitä he olivat ja ihmetteli että joku lapsi ei ollut kuullut koskaan Paasikivestä presidenttinä.

No muuten on kyllä aika tavallinen lapsi hyvine ja huonoine puolineen ja koulussakin on juuri vähän alisuorittaja osassa aiheita. Mutta joissain kyllä sitten loistaa kuten juuri historiassa ja yhteiskuntaopissa koska ammentaa niihin tietoa koko ajan kaikkialta.

No näillä mennään...

Meidän jo aikuinen lapsi oli nuorena aina monta vuotta edellä ikätovereitaan eikä oikein sopeutunut joukkoon vaikka olikin omalla tavallaan jopa suusittu.

Nyt on useampia diagnoosia saanut mt puolelta ja mikäli ei saa asioita hallintaan, niin tulevaisuudessa asiat ovat huonosti.

Anna olla. Arvosta ja tue omissa mielenkiinnonkohteissaan ja pidä huoli että hoitaa koulut jatkossakin vasemmalla kädellä vähintään tyydyttävästi. Rakasta ja välitä hänestä. Älä aseta kovia odotuksia mutta kehu hyvistä suorituksista. Kyllä hän joskus intohimonsa ja taitonsa oivaltaa kun annat tilaa kehittyä ilman paineita ja rajoituksia. Tärkeintä on että saa kasvaa ja kehittyä luonnolliseen tahtiinsa turvallisessa ja välittävässä ympäristössä. Jos turhautumista ja häiriökäytöstä ilmenee niin ihan normaalilla kasvatuksella älykäskin oppii, ehkä normaalia helpommin järkiperustein eikä niinkään kurilla ja pakolla. Älykkäänä ihmisen taimena hän varmaan tajuaa enemmän kuin ymmärrätkään ja käy paljon asioita läpi päänsä sisällä. Mutta jos ei ole sisäsyntyistä kunnianhimoa huikeisiin saavutuksiin niin ei kannata niitä ulkoa päin yrittää painostaa, siitä tulee vain kapinaa ja hämmennystä. Älykäs lapsikin ansaitsee olla lapsi ja haluaa sitä myös omalla tavallaan, ei välttämättä mikään pikkuaikuinen ja neroksi leimattu poikkeava. Kun hän hoitaa velvoitteet vaivatta, hänelle jää normaalia enemmän resursseja jalostaa itseään ihmisenä omaan tahtiinsa. Älä riistä tätä lahjaa häneltä vaatimalla tarpeettomia ylisuorituksia, kuormittamalla ja paineistamalla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Niinhän se on. Monella älykkäällä ja lahjakkaalla lapsella on vaikeuksia koulussa. Älykkyys ei myöskään välttämättä korreloi sosiaalisten taitojen kanssa, mikä saattaa entisestään hankaloittaa elämää. Paras tapa on jossain vaiheessa elämää löytää samankaltaista seuraa. Viimeistään yliopistosta toivottavasti löytyy yhteisö, jossa tuntuu kotoisalta.

Enemmän vaan haastetta lapselle. Oma vitosluokkalainen tekee jopa yhdeksännen luokan matikantehtäviä tunneilla, kun opettaja huomaa, että nyt lähtee taas keskittyminen rispaamaan. Sitten taas on aineita, joiss ahän on ihan normi vitosen tasolla... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Niinhän se on. Monella älykkäällä ja lahjakkaalla lapsella on vaikeuksia koulussa. Älykkyys ei myöskään välttämättä korreloi sosiaalisten taitojen kanssa, mikä saattaa entisestään hankaloittaa elämää. Paras tapa on jossain vaiheessa elämää löytää samankaltaista seuraa. Viimeistään yliopistosta toivottavasti löytyy yhteisö, jossa tuntuu kotoisalta.

No kun ei hän tätä menoa asti pääse sinne yliopistoon.... olen ehdottanut tuota fysiikkaa, jota hän ymmärtää. ”Ei kiinnosta laskut”.

Kyllä hän aikuisten kanssa on aina tullut toimeen, nyt on sellaisessa välivaiheessa, kun hän kuitenkin on nuori monella tapaa, mutta ajattelu on pidemmällä kuin samanikäisten.

Btw, juuri tuo historia ja yhteiskuntaoppi uppoaa hyvin. Yleissivistys valtava. Pystyy keskustelemaan mistä vain, koska katsoo dokumentteja niin paljon.

Lapsemme ovat onneksemme perineet älykkyyden molemmilta vanhemmiltaan. Olemme alusta asti vaatineet heiltä  tasoistaan suoritusta. Stressinhallintataidot ja paineensietokyky ovat myös hiottuja. Ja jokaiselle lapselle löytyy osa-alue, jolla kehittyä aivan huipulle. On myös vaativat harrastukset.

Koulussa tehdään oma osuus hyvin, pyydetään vaativampia lisätehtäviä, kerrotaan opettajille, jos on liian helppoja tehtäviä ja autetaan hitaampia oppilaita. Parempi näin kuin turhautua!  

Lapseni ovat auttaneet monia lapsia etenemään opinnoissaan. Kiitosta on sadellut jopa heidän vanhemmiltaan, kun lapseni jaksavat paneutua ja auttaa tunneilla! Lasteni sosiaaliset taidot ovat aivan huippuluokkaa. Heidän on täytynyt oppia pitämään puoliaan suhteessa opettajiin. Opettaja jaksaa opettaa hyvin, kun lapsistamme on apua yleisessä oppimisessa ja järjestyksenpidossa. Lapseni toimivat siis esimerkillisesti koulussa ja kotona voivat sitten purkaa jopa paineitaan, kun täällä on vanhempien tuki ja ei tarvitse olla yhtä harkitseva ja täydellinen kuin koulussa.

Ap:n lapsella ei ole ongelmia sosiaalisissa taidoissa, päinvastoin. Yliopistokin on tässä vaiheessa kaukainen ajatus, urheilu ja muu vapaa-ajan vietto kiinnostaa lasta enemmän. Olen antanut lapsen kasvaa omaa tahtiaan enkä ole painostanut mihinkään. Mietityttää silti menevätkö resurssit ja äly hukkaan jos lapsi ei osaa hyödyntää ja käyttää niitä hyväkseen.

Tunnistan itseni lapsestani ja nyt aikuisena painin sen kanssa etten ole osannut pyrkiä enempään vaikka olisin pystynyt, olen tyypillinen alisuoriutuja.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Et ole ainoa, näin siinä voi todellakin usein käydä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Päiväkodin täti kovasti ihmetteli meidän eskarilaisen abstraktia ajattelua, onko se jotenkin ihmeellistä.

Innokkaana koululaisena osallistui kaikenlaiseen, oli oman luokkansa puheenjohtaja ja oppilaskunnan puheenjohtaja, josta syystä sai melkoisesti paskaa niskaansa muilta tytöiltä. Masentui ja alkoi viiltelemään itseään. Nyt kun lukio alkaa olla lopuillaan niin on helpottanut, ei enää erotu joukosta vaan pysyttelee enemmän taka-alalla ja huomaamattomana. Tullee samanlainen alisuoriutuja kuin monesta muusta lahjakkaasta nuoresta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Ymmärrän hyvin poikaasi, samoja ajatuksia ollut jo lapsena/nuorena. Olin myös hyvin lahjakas erityisesti matemaattisissa aineissa, voitin valtakunnallisen fysiikkakilpailun yläasteella jne. Mutta olin myös melankolinen ja pessimistinen luonne, joka käytin älykkyyttäni ja huomiokykyäni kaiken sen huomaamiseen, mikä maailmassa ja yhteiskunnassa on vikana.

Olin ala-asteella, kun päätin etten tule koskaan hankkimaan lapsia tällaiseen maailmaan. Aikuiset sille naureskelivat: niinpä niin, kyllä se mieli siitä muuttuu. Vasta kun olin 35 ja vieläkin sinkku ja lapseton, alkoivat vähitellen uskoa että se taitaa olla ihan tosissaan. Olen myös aina toivonut ettei itseäni olisi synnytetty lainkaan. En ymmärrä, miten jotkut haluavat tuoda viattomia lapsia kärsimään tässä katoavaisuuden, kivun ja ahdistuksen maailmassa, kun vaihtoehto olisi katkaista kärsimyksen ketju jättämällä lisääntymättä. 

Olen jotenkuten roikkunut, runsaan alkoholinkäytön voimin, kiinni työelämässä, ja varmaan teen niin eläkeikään asti tai kunnes maksa sanoo poks, kumpi nyt ensin tapahtuukin. Mutta hyvin tympeältä ja merkityksettömältä tuntuu tämä elämä.

Ap: Voisitko avata hiukan tuota ensimmästä lausetta? Miksi ja missä lapsesi on testattu?

Kiinnostaa vaan, kun meillä on huikean älykäs As-poika, jolle on tehty pienenä sairaalassa neurologisia tutkimuksia, mutta mistään älykkyystesteistä ei ole koskaan puhuttukaan.

Vanhemmista kiinni ja sattumasta kiinni se, miten lapsi pärjää.

Peruskoulusta/lukiosta ei tee mainioinkaan opettaja mielekästä oikeasti älykkäälle lapselle. Lapsi pitää vain nätisti saada tajuamaan yhteiskunnan tarjoama tasapäistäminen. Sekä se, ettei äly tee ihmisestä parempaa.

Vanhemman tehtävä on hankkia lapselle ns. älykkäitä harrastuksia, joiden parista lapsi voi saada samantasoista seuraa. Vanhemman tehtävä on tarjota kaikesta kiinnostuneelle lapselle lukemista ja haasteita, koulusta niitä ei saa.

Surullista ovat älykkään lapsen laiskat/tyhmät/masentuneet vanhemmat, jotka olettavat koulun tarjoavan kaikille lapsille heikkolahjaisesta erityisen älykkääseen saman, mielekkään oppimisympäristön.

Älykästä lasta kannattaa haastaa kotona, ruokkia uteliaisuutta ja ottaa joku mahdollisesti vaativakin harrastus. Nykykoulussa opetuksen eriyttäminen on käytännössä melkein mahdotonta, kun luokat on liian isoja ja pakko mennä sen suuren massan ehdoilla. Monesti suuri osa oppitunnista menee ihan vaan ryhmän rauhoittelemiseen. Ei mikään ihme että älykäs turhautuu siellä. Ihan ensimmäisenä luokkakoot pitäisi saada pienemmiksi tai tarkkikset takaisin... 

Hyvin menee. Jos on kiinnostava aihe, on todella motivoitunut. Jos vähemmän kiinnostava, niin pitää vanhempana vaatia jotain minimitasoa suoritukseen siitä huolimatta. Kuitenkin joutuu monessa vaiheessa elämää tekemään monta asiaa, jotka mielummin delegoisi. Aina ei sitä voi tehdä ja parempi osata perusjutut itse, niin ei tule riippuvaiseksi muiden avusta.

Ap:n kannattaa miettiä omaa asennettaan uusiksi. Lapsenne ehkä on testattu älykkääksi, mutta se, että sillä alkaa selittelemään huonoa koulumenestystä on melkoinen karhunpalvelus. Seuraavaksihan sillä sitten voi selittää murrosikäisen huonon käytöksen, "Kun meidän Maijapetteri on niin älykäs, että hän ei kestä ympäröivän yhteiskunnan älyttömyyttä". Ja sitten seuraavaksi työpaikan ilmapiirin pilaamisen "Kun Maijapetteri vain tietää kaiken niin paljon paremmin hurjan paljon suuremman älykyytensä ansiosta" jne. 

Älykäs ja vähemmän älykäs lapsi tarvitsevat ihan samat säännöt ja ohjeet koulunkäyntiin. Tehtävät tehdään, kokeisiin luetaan ja vasta sitten kavereiden kanssa/tietokoneelle jne.