Onko täällä ketään jolla on älykäs lapsi? Miten teillä menee?

17-vuotias poikamme on älykäs ja muistan jo taaperovaiheessa, kuinka raskasta oli etsiä hänelle sopivaa harrastusta tai riittävän haastavaa tekemistä. Ystäviä hänellä olisi pilvin pimein, mutta viihtyy vain niiden kahden pitkäaikaisimman ystävän kanssa. Onneksemme hän löysi lapsena pianosta itselleen harrastuksen ja purkaa haastetarpeensa siihen. 

Peruskoulussa alkuvuosina oli luokkansa priimus, mutta ylemmillä luokilla numerot laskivat. On nyt lukiossa selkeä alisuorittaja ja ei lue kokeisiin koskaan. "Se menee läpi kumminkin" ja selittelee, että "Miksi pitäis tuhlata aikaansa lukemiseen, jos opettelee tunnilla ulkoa pari tärkeintä teemaa ja saa kurssin silläkin läpi". "Mieluummin panostaa kirjoituksiin". Nyt tutkii välillä vanhoja ylioppilaskirjoituksia ja arvostelukriteereitä ja se on kuulema tärkeämpää, kuin johonkin "vi*un kokeisiin" pänttääminen. 

 

Tästä on opettajatkin puhuneet monesti, että mahdollisuus olisi todella korkeisiin arvosanoihin, mutta nämä fiksummat tuntuvat olevan järjestäen alisuorittajia. Opettajat silti pitävät hänestä oppilaana. Hän tuo luokkaan aina levollisen ilmapiirin ja tunneilla mieluusti auttaa ja selittää teorioita kurssilaisille. Hän on kaveripiirin aivot, jolta kysytään aina apua läksyissä. Veljensä onkin sitten täysi vastakohta ja taistelee päästäkseen kurrsinsa läpi. Lukio venyy 4 v. 

AP ymmärrän tuskasi. Näitä erityislapsia ei niin vain ohjaillakkaan. Aivan turha mennä patistamaan mihinkään, koska heillä on niin erilainen käsitys asioiden tärkeiydestä. Ainoa mitä olen tehnyt niin olen kysynyt, mikä hänen lempiaineensa on ja haluaako tulevaisuudessa tehdä työtä näiden aineiden parissa. "Sä varmaan ootkin ottanut jo selville, miten siihen ammattiin pääsee? Kysy, jos tarttet siihen apua". Ja sehän ei heille käy kysyä vanhemmiltaan apua, joten he etsivät sen tiedon itse. Pitää vaan luottaa siihen, että he itseohjautuvat haluamalleen polulle. Tärkeintä on myöskin, ettet ole yli-innokas uravalinnasta varsinkaan silloin, jos se sattuu olemaan oma toiveesi. Älä näytä omaa toivetta missään vaiheessa ja suhtaudu mihin tahansa uravalintaan coolisti. Ei kannata tuhlaa aikaa selitelläkseen mikä sinun mielestä on oikein tai väärin. Minä lakkasin patistamasta ja nyt selkeästi on löytänyt oman polun mihin tähdätä. Hän kyllä tietää millä arvosanoilla minnekin mennään ja kokee, että hallitsee omia valintoja. Se on tärkein pointti. Minulle perfektionistille se oli alussa vaikea ymmärtää, mutta nyt tajuan, miksi näin pitää menetellä. En myöskään patista tai pomota hänen aamuheräämisiä tai mitään muutakaan. Kysyn vain "Onks sulla huomenna koulua? Monelta alkaa?" ja jätän asian siihen. Numerot eivät ole kohisten nousseet, mutta ottaa opinnoistaan nyt paremmin vastuuta. Lue kirjallisuutta äålykkäistä lapsista ja ylläty siihen, että harva älykkö loistaa kaikissa aineissa peruskoulussa. Jokaisella on se joku lempiaine ja siihen panostetaan. Kikki muu on yhdentekevää. 

Vierailija kirjoitti:

Ap: Voisitko avata hiukan tuota ensimmästä lausetta? Miksi ja missä lapsesi on testattu?

Kiinnostaa vaan, kun meillä on huikean älykäs As-poika, jolle on tehty pienenä sairaalassa neurologisia tutkimuksia, mutta mistään älykkyystesteistä ei ole koskaan puhuttukaan.

Ehkä ironista mutta lasta on alunperin lähdetty tutkimaan sen vuoksi että hänellä epäiltiin oppimisvaikeuksia (tiettyjä kapea-alaisia pulmia löytyikin). Tämän tiimoilta häntä on tutkittu vuosien varrella muutamaankin otteeseen neuropsykologin ja neurologin toimesta. Jostain syystä tämä älykkyysasia nousi esiin viimeisimpien tutkimusten yhteydessä ja tällöin hänelle tehtiin laajempiakin testejä ja todettiin lapsen olevan erittäin älykäs.

-ap

Älykkyys on hyvä ominaisuus ja eduksi elämässä jos sitä pääsee hyödyntämään. Teillä on siinä tuuri, ettei tarvitse pelätä, ettei lapsen "kapasiteetti" riittäisi. Älykkyys yksinään on kuitenkin pelkkää potentiaalia.

Lapsi tarvitsee hyvän itsetunnon ja sisäistä motivaatiota. Patisteluiden ym. sijaan keskittykää tukemaan lasta löytämään omat mielenkiinnonkohteensa. Koululla ei ole välttämättä mitään merkitystä, se saa mennäkin vasemmalla kädellä. Lapsen on kuitenkin hyvä ymmärtää, että jos hän haaveilee esim. jostain tietystä alasta, on hänen tehtävä töitä myös sen haaveen eteen, se haave joko motivoi tai ei motivoi lasta koulunkäynnissä. Jos lapsi pistää koulun ihan läskiksi niin hän tipahtaa kärryiltä jossain vaiheessa niin, että haastavimmille aloille pääsyn mahdollisuus menee siinä, tai sitten pitää herätä tekemään töitä niille päästäkseen myöhemmin ja se voi olla vielä vähemmän innostavaa.

Älykäs lapsi tarvitsee riittävästi haasteita, moni älykäs lapsi turhautuu peruskouluun, jopa ns. keskinkertaiset lapset voivat turhautua koska eihän se ole kovin haastavaa ja ei-haastava sivistyksen vuoksi sivistyminen harvemmin nostattaa kenenkään intohimoja. Joku sitten nauttii järjestyksestä ja neuroottisuudesta, luonteita on monia.

Eli herätelkää sitä lasta miettimään mikä häntä kiinnostaa. Hän menestyy varmasti kunhan saa riittävästi haasteita ja itse valita mielenkiinnonkohteensa. :)

Täällä myös yksi entinen älykkölapsi. Olin jotenkin varhaiskypsä etenkin kielellisesti, opin puhumaan ja lukemaan paljon keskimääräistä nuorempana ja sitä kautta maailmani ja kiinnostuksen kohteeni olivat lapsuudessa aika omanlaisiaan. Pärjäsin aina hyvin koulussa, sosiaalisissa suhteissa taas vaihtelevasti, mutta missään vaiheessa en ollut kokonaan ilman kavereita. Työelämässä menestys ei ole ollut yhtä hyvää - koulutusta vastaavaa työtä on ollut niukasti (johtuu tosin osittain myös alasta) ja olen tehnyt pätkiä siellä täällä, välillä melkoisissa hanttihommissakin. Olen kuitenkin ihmisenä muuten suht normaali, ei ole ainakaan diagnosoituja mielenterveysongelmia enkä käytä päihteitä. Olen naimisissa ja kavereita on. Lapsia emme toistaiseksi ole halunneet, mutta sitäkään vaihtoehtoa ei ole poissuljettu. Eli elämäni ei ole sellaista kuin lapsuuden perusteella olisi voinut ehkä olettaa, mutta ei mitenkään huonoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kannattaa miettiä omaa asennettaan uusiksi. Lapsenne ehkä on testattu älykkääksi, mutta se, että sillä alkaa selittelemään huonoa koulumenestystä on melkoinen karhunpalvelus. Seuraavaksihan sillä sitten voi selittää murrosikäisen huonon käytöksen, "Kun meidän Maijapetteri on niin älykäs, että hän ei kestä ympäröivän yhteiskunnan älyttömyyttä". Ja sitten seuraavaksi työpaikan ilmapiirin pilaamisen "Kun Maijapetteri vain tietää kaiken niin paljon paremmin hurjan paljon suuremman älykyytensä ansiosta" jne. 

Älykäs ja vähemmän älykäs lapsi tarvitsevat ihan samat säännöt ja ohjeet koulunkäyntiin. Tehtävät tehdään, kokeisiin luetaan ja vasta sitten kavereiden kanssa/tietokoneelle jne. 

En ole mielestäni selittänyt huonoa koulumenestystä älykkyydellä! Se oli toteamus, yleensä kun ajatellaan, että fiksut menestyvät koulussa. Sekä myös oleellinen tieto suhteessa siihen, kun pohdin miten lapsen kanssa tulisi toimia ja minkälaista koulumenestystä tulisi vaatia, tai tulisiko vaatia mitään. Mielestäni on erittäin tarpeellista pohtia minkälaisia vaatimuksia ja odotuksia lapseen asetetaan ja onko lapsen älyllä ja kyvyillä merkitystä tässä asiassa.

Säännöt meillä on ja kasvatuksessa ei ole ongelmia, tämä lapsi on jo teini-ikäinen ja kaikki sujuu paremmin kuin hyvin. Ainoa "huoli" on se mistä tämän aloituksen tein.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: Voisitko avata hiukan tuota ensimmästä lausetta? Miksi ja missä lapsesi on testattu?

Kiinnostaa vaan, kun meillä on huikean älykäs As-poika, jolle on tehty pienenä sairaalassa neurologisia tutkimuksia, mutta mistään älykkyystesteistä ei ole koskaan puhuttukaan.

Ehkä ironista mutta lasta on alunperin lähdetty tutkimaan sen vuoksi että hänellä epäiltiin oppimisvaikeuksia (tiettyjä kapea-alaisia pulmia löytyikin). Tämän tiimoilta häntä on tutkittu vuosien varrella muutamaankin otteeseen neuropsykologin ja neurologin toimesta. Jostain syystä tämä älykkyysasia nousi esiin viimeisimpien tutkimusten yhteydessä ja tällöin hänelle tehtiin laajempiakin testejä ja todettiin lapsen olevan erittäin älykäs.

-ap

Meidän pojan eka diagnoosi oli laaja-alainen kehityshäiriö. Ekat tutkimukset tehtiin Tyksissä muistaakseni 2010. Nyt siis "pelkkä" Asperger. T: 16

Vierailija kirjoitti:

On nyt lukiossa selkeä alisuorittaja ja ei lue kokeisiin koskaan. "Se menee läpi kumminkin" ja selittelee, että "Miksi pitäis tuhlata aikaansa lukemiseen, jos opettelee tunnilla ulkoa pari tärkeintä teemaa ja saa kurssin silläkin läpi". "Mieluummin panostaa kirjoituksiin". Nyt tutkii välillä vanhoja ylioppilaskirjoituksia ja arvostelukriteereitä ja se on kuulema tärkeämpää, kuin johonkin "vi*un kokeisiin" pänttääminen. 

Tästä on opettajatkin puhuneet monesti, että mahdollisuus olisi todella korkeisiin arvosanoihin, mutta nämä fiksummat tuntuvat olevan järjestäen alisuorittajia.

Osaatko sanoa, miksi nämä älykkäät eivät koe, että kannattaisi saada hyviä numeroita aina, eikä vasta yo-kirjoituksissa? Voisihan esim. sairastua, minkä seurauksena yo-kokeet eivät onnistuisikaan. Ehkä niihin ei pääsisi ollenkaan. Sitten kuitenkin voisi hakea opiskelemaan, koska arvosanat ovat hyvät. 

Mulla on kolme älykästä lasta. Heitä ei ole testattu, mutta ovat suoriutuneet aina ikätasoaan selvästi paremmin erilaisissa testeissä ja oppimistilanteissa. Koulu on ollut kaikille todella helppoa. Alakoulussa onneksi jokaiselle sattui ihana osaava opettaja, joka osasi tarjota haasteita. Yläkoulussa on ollut ongelmia motivaation kanssa, kun suuri osa muista oppilaista käyttää aikansa suun soittamiseen ja pelleilyyn opiskelun sijasta. Esikoinen on nyt lukiossa ja siellä opiskelumotivaatio on löytynyt uudelleen.

Meillä on auttanut seuraavat asiat:

- koulussa opettaja antaa haastavampia tehtäviä

-  lapselle valitaan A2-kieli (tuo lisähaastetta + yleensä motivoitunut opiskeluryhmä)

- kotona arvostetaan koulutyötä ja edellytetään, että läksyt tehdään ja kokeisiin luetaan sen verran mitä tarvitaan (pänttääminen ei ole itseisarvo vaan oppiminen)

- ei edellytetä kiitettäviä arvosanoja, vaan vastuun ottamista omasta opiskelusta (yleensä tämä johtaa kiitettäviin arvosanoihin)

- kotona kannustetaan lukemaan laajasti kauno- ja tietokirjallisuutta

- tarjotaan haasteellisia ja tavoitteellisia harrastuksia (esim. musiikkiopisto, kilpaurheilu)

- tuetaan kaverisuhteita samanhenkisten ystävien kanssa (etenkin päiväkodissa ja alaluokilla)

- keskustellaan lapsen ja nuoren kanssa toiveammateista ja koulunkäynnin merkityksestä jo ekaluokalta lähtien (koulu on lapsen työ, hyvä menestys helpottaa lapsen omaa elämää ja auttaa pääsemään tavoitteisiin, 9-luokan arvosanojen on oltava hyvät jotta pääsee mieleiseen lukioon ja se on helpompi saavuttaa jos tekee tasaisesti töitä koko kouluajan eikä herää vasta viime tipassa, kirjoitukset on suoritettava hyvin jotta pääsee opiskelemaan jne)

Näillä keinoilla on meillä saavutettu erinomaisia tuloksia - koulu  menee kaikilla hyvin ja edistyvät ja menestyvät myös harrastuksissa. Suurin murheenkryyni on kaikilla ollut yläkouluaika eli  murrosikä yhdistettynä erittäin epämotivoivaan opiskeluympäristöön. Meillä tosin on sattunut yläkouluun paljon huonoja opettajia ja todella rauhattomia luokkia. Painotettu opetus kieli- tai matikkaluokalla olisi voinut olla parempi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On nyt lukiossa selkeä alisuorittaja ja ei lue kokeisiin koskaan. "Se menee läpi kumminkin" ja selittelee, että "Miksi pitäis tuhlata aikaansa lukemiseen, jos opettelee tunnilla ulkoa pari tärkeintä teemaa ja saa kurssin silläkin läpi". "Mieluummin panostaa kirjoituksiin". Nyt tutkii välillä vanhoja ylioppilaskirjoituksia ja arvostelukriteereitä ja se on kuulema tärkeämpää, kuin johonkin "vi*un kokeisiin" pänttääminen. 

Tästä on opettajatkin puhuneet monesti, että mahdollisuus olisi todella korkeisiin arvosanoihin, mutta nämä fiksummat tuntuvat olevan järjestäen alisuorittajia.

Osaatko sanoa, miksi nämä älykkäät eivät koe, että kannattaisi saada hyviä numeroita aina, eikä vasta yo-kirjoituksissa? Voisihan esim. sairastua, minkä seurauksena yo-kokeet eivät onnistuisikaan. Ehkä niihin ei pääsisi ollenkaan. Sitten kuitenkin voisi hakea opiskelemaan, koska arvosanat ovat hyvät. 

Sivusta vastaan omasta puolestani eikä tämä välttämättä päde kaikkiin, mutta ainakin tuo oireyhtymä oli nuoruuteni kuva. Kun kaikki koulussa oli aina niin helppoa, rimaa hipomalla sai sellaista tasapaksua kahdeksan keskiarvoa hyvin vähällä panostamisella. Matematiikka ja luonnontieteet menivät helpommin, vieraissa kielissä taas takkusi lähinnä, koska sanastoa ja kielioppia mitattiin koko ajan kokeissa ja nollapanosoppija puolestaan oppii enemmänkin luonnollista kielen käyttöä ja ymmärtämistä, sanaston ja kieliopin teorian laahatessa pahasti jäljessä. Kielenopetus ainakin tuolloin oli vahvasti kaavamaiseen ulkoaoppimiseen perustuvaa ja se ei lainkaan soveltunut tapaani oppia. Kieliä opin parhaiten/lähinnä intuitiolla, puhuen ja kuunnellen. 

Läksyt piti tehdä ainoastaan sen vuoksi, että niiden tekemistä valvottiin ja laistamisesta rangaistiin tai ainakin piti nähdä vaivaa keksiä uskottavia selityksiä ja tekosyitä. Oppitunneilla kaikki muu kiinnosti enemmän, myös sellainen harmiton häiriköinti ja pahanteko (koska oli yleensä tylsää ja virikkeetöntä), mistä seurasi jonkin verran harmejakin. Oppia tarttui riittävästi ihan vaan mukana roikkumalla. Oikein paljoa en viitsinyt lintsata, koska siinäkin oli omat riskinsä ja harminsa, ja pääosin oppitunneilla kuitenkin sain viihdytettyä itseäni ja luokkatovereitani sekä ajettua pari opettajaa hermoromahduksen partaalle.

Ei ollut mitään, ei ainuttakaan syytä laittaa tikkuakaan ristiin. Mitä niillä paremmilla arvosanoilla olisi tehnyt? Ei mitään. Sen tiesi jo, että loppuelämässä niillä ei tee mitään ja että YO-kirjoituksien tulos on merkittävämpi. Senkin tiesi ennalta, että kirjoituksista pääsee ihan kohtuullisin arvosanoin läpi panostamatta juurikaan, ja että halutessaan niihin voi sitten tsempata hyvien arvosanojen saamiseksi. Kuten kävikin. Laiskotteluhistorian vuoksi mistään aineesta ei tullut huipputulosta, mutta tasainen rivi E:tä kuitenkin, mikä oli riittävästi mihin tahansa, mitä osasi kuvitella vaivautuvansa tavoittelemaan. 

Kun kaikki on helppoa ja tietää että kaikki tulee olemaan helppoa, ei vaan ole yhtään mitään motivaatiota mihinkään ylimääräiseen. Sairastumisiakaan ei tarvitse pelätä, kun kirjoitukset saa kuitenkin uusia ja kaiketi lääkärintodistuksellakin jotain saa anteeksi. Ei tarvita back-up planeja. 

Ihan älytön juttu.

Koulutieto ei välttämättä ole kovinkaan kummoinen, silti peittoaa yleistiedossa suuren osan aikuisista. Koulaineista ainoastaan kielet, historia, yhteiskuntaoppi, mantsa ja bilsa, niissä hyvät numerot, muuten ei ihan keskitasoakaan.

Erittäin vaikeaa motivoida tällaista nuorta. Ja usein vastauksena on; ei kiinnosta. 

Älykäs lapsi tarvitsee sopivasti haasteita. Se vaatii paljon vanhemmilta, mutta myös opettajilta, eikä aina ole itsestäänselvyys, että esim. koulussa haluttaisiin tällainen asia huomioida. Oman lapseni kohdalle on onneksi sattunut erittäin hienoja opettajia (ja itseasiassa jo lastentarhanopettajia), jotka ovat osanneet antaa sopivaa virikettä ja pähkinää purtavaksi. Äitinä olen yrittänyt olla mahdollisimman herkkänä huomaamaan, mikä lasta milloinkin kiinnostaa ja sitten sopivasti ruokkinut tätä mielenkiintoa, esim. hankkimalla kirjallisuutta ja keskustelemalla ja osoittamalla itsekin mielenkiintoa kyseistä asiaa kohtaan. Älykkäästä lapsesta tosiaan tulee helposti myös vähän laiska ja mukavuudenhaluinen, koska normaalien lasten joukossa pärjää yleensä hyvin ilman sen kummempia ponnistelujakin. Patisteluakin siis välillä tarvitaan, ettei lapsi tyydy vain "vasemmalla kädellä tekemiseen".  

Koulusta tuli aina palautetta, että lapsemme oli ikäistään kypsempi ja se heijastui  myös opintomenestykseen. Isänsä kanssa jo ipanana avaruustieteellisistä teemoista keskustelivat. Ällistä ei ollut 'haittaa', koska persoonana oli mukautuvainen ja empaattinen.  Niin itsenäinen jo pienestä pitäen, että hämmästelimme asiaa. Läksyjen tekemistä ei seurattu, kun sanoi, että itse ne hoitaa. Ja erinomaisesti hoitikin.  Lukioaikana kävi  kyllä keskusteluja ja väittelyitä isänsä kanssa fysikaalisista ilmiöistä jne.  Jatkopolutyliopistossa sinne, minne halusikin. Miten meillä kävi näin hyvä tuuri? Lapsi on ainokainen. 

Kaikilla lapsilla  ja vanhemmilla ei ole vaikeaa.

Lapset ovat niin erilaisia. Yritetään pärjät kaikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On nyt lukiossa selkeä alisuorittaja ja ei lue kokeisiin koskaan. "Se menee läpi kumminkin" ja selittelee, että "Miksi pitäis tuhlata aikaansa lukemiseen, jos opettelee tunnilla ulkoa pari tärkeintä teemaa ja saa kurssin silläkin läpi". "Mieluummin panostaa kirjoituksiin". Nyt tutkii välillä vanhoja ylioppilaskirjoituksia ja arvostelukriteereitä ja se on kuulema tärkeämpää, kuin johonkin "vi*un kokeisiin" pänttääminen. 

Tästä on opettajatkin puhuneet monesti, että mahdollisuus olisi todella korkeisiin arvosanoihin, mutta nämä fiksummat tuntuvat olevan järjestäen alisuorittajia.

Osaatko sanoa, miksi nämä älykkäät eivät koe, että kannattaisi saada hyviä numeroita aina, eikä vasta yo-kirjoituksissa? Voisihan esim. sairastua, minkä seurauksena yo-kokeet eivät onnistuisikaan. Ehkä niihin ei pääsisi ollenkaan. Sitten kuitenkin voisi hakea opiskelemaan, koska arvosanat ovat hyvät. 

---

Ei ollut mitään, ei ainuttakaan syytä laittaa tikkuakaan ristiin. Mitä niillä paremmilla arvosanoilla olisi tehnyt? Ei mitään. Sen tiesi jo, että loppuelämässä niillä ei tee mitään ja että YO-kirjoituksien tulos on merkittävämpi. Senkin tiesi ennalta, että kirjoituksista pääsee ihan kohtuullisin arvosanoin läpi panostamatta juurikaan, ja että halutessaan niihin voi sitten tsempata hyvien arvosanojen saamiseksi. ---. 

Oletkohan kuitenkaan kauhean fiksu, kun et edes osannut vastata kysymykseeni? Aina on mahdollista, ettei syystä tai toisesta pääse yo-kokeisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Anna olla. Arvosta ja tue omissa mielenkiinnonkohteissaan ja pidä huoli että hoitaa koulut jatkossakin vasemmalla kädellä vähintään tyydyttävästi. Rakasta ja välitä hänestä. Älä aseta kovia odotuksia mutta kehu hyvistä suorituksista. Kyllä hän joskus intohimonsa ja taitonsa oivaltaa kun annat tilaa kehittyä ilman paineita ja rajoituksia. Tärkeintä on että saa kasvaa ja kehittyä luonnolliseen tahtiinsa turvallisessa ja välittävässä ympäristössä. Jos turhautumista ja häiriökäytöstä ilmenee niin ihan normaalilla kasvatuksella älykäskin oppii, ehkä normaalia helpommin järkiperustein eikä niinkään kurilla ja pakolla. Älykkäänä ihmisen taimena hän varmaan tajuaa enemmän kuin ymmärrätkään ja käy paljon asioita läpi päänsä sisällä. Mutta jos ei ole sisäsyntyistä kunnianhimoa huikeisiin saavutuksiin niin ei kannata niitä ulkoa päin yrittää painostaa, siitä tulee vain kapinaa ja hämmennystä. Älykäs lapsikin ansaitsee olla lapsi ja haluaa sitä myös omalla tavallaan, ei välttämättä mikään pikkuaikuinen ja neroksi leimattu poikkeava. Kun hän hoitaa velvoitteet vaivatta, hänelle jää normaalia enemmän resursseja jalostaa itseään ihmisenä omaan tahtiinsa. Älä riistä tätä lahjaa häneltä vaatimalla tarpeettomia ylisuorituksia, kuormittamalla ja paineistamalla.

Aliarvioit ympäristön vaikutusvallan tukemispuolella samalla kun yliarvioit sen negatiivisen puolen. Ihminen ei kasva itsestään, vaan vaatii ympäristöltä tukea uskaltaakseen kasvaa omaan suuntaansa. Näin on sitä selkeämmin, mitä kauemmas keskiarvosta se suunta johtaa.

Yhä edelleen, suorituksista kehuminen johtaa suoraan välineistymisentunteeseen. Pitää kehua tuloksen sijaan ensisijaisesti tarmokkuudesta ja sitkeydestä, ja jos se ei ole mahdollista koulutyön suhteen, niin pitää löytää asia, jossa tätä kiitosta pystyy antamaan. Älykästä kehuisin vielä enemmän rohkeudesta ja kyvystä sietää ikäviä tunteita.

Lisäksi olisi syytä etsiä keinoja, joilla pystyy saamaan lapsen ymmärtämään, että vaikka hän on yksin nyt, maailmassa on paljonkin yhtä yksinäisiä, joilla tulee olemaan hänelle annettavaa, ja tietokoneiden aikakaudella heidät on jopa helppo löytää. Mutta olisi parempi kaikkien kannalta, että seurana siinä vaiheessa on eksistentiaaliahdistuksensa läpäisseitä ihmisiä niiden sijaan, jotka eivät koskaan ole elämässä suostuneet mieltä näkemään, vaan mieluummin hukuttautuvat viinaan. Ja sinä joka teet niin - lopultakin maailma on mikä se on. Vaikka miten tanssit kouristusbalettia osoittaaksesi halveksuntaasi koko palloa kohtaan ja ihmislajia erityisesti, se ei muuta mitään muuta kuin oman mahdollisuushorisonttisi maisemat - jos nyt ei piitata kaikesta siitä hyvästä, mitä voisit jättää jälkeesi mutta jätät tekemättä. Asennekysymys, ja asenteesi voit valita ja myös vaihtaa, siinä eksistentialismi on lopultakin oikeassa. Lopeta jo vihaaminen. Ei ole pakko onnistua kerralla, yrityskin on kiitettävä ja vie lähemmäs päämäärää, jos siihen ei suhtaudu yltiökriittisesti vaan itseään tukien.

Ap on alisuoriutuja. Koska näin on, hän on lapselleen väärän vaatimattomuuden mallina. Vaikka on hyvä, ettei ahdistuksissaan painosta lasta suorittamaan, pitää myös lopettaa teeskentely, että kaikki on ihan tavanomaista, kun ei kerran ole. Vanhemman on hyvä kertoa lapselle havainnostaan, että lapsi laittaa kynttiläänsä vakan alle, ja kertoa, että siitä voi seurata ongelmia sen lisäksi että sellainen laittaa vanhemman miettimään, uskaltaako lapsi enää näyttää ja käyttää kynttiläänsä lainkaan. Jos kukaan ei kehtaa tai halua odottaa lapsesta mitään, eipä mitään oikein sitten synnykään. Lapsi kasvaa häpeästä, uhmasta ja syyllisydentunteesta punotuksi kehämuotoiseksi pullapitkoksi ilman sitä neljättä haaraa, joka sisältäisi positiivisia odotuksia. Ei-kukaan menossa ei-minnekään.

Lapsi voi olla iässä, jossa hän pelkää erottautuvansa entisestään muista jos älyä ruokitaan, mutta vanhemman tehtävä on muistuttaa, että tulee päivä, jolloin hän on onnellisempi, jos ei opettele halveksimaan erityispiirteitään alun perinkään. Vaikka kavereille ei aina olisi hyvä päteä omalla osaamisella koska kateutta ei aina ole hyvä ruokkia, niin se päivä tulee, jolloin edessä on ihmisiä, jotka nimenomaan vaativat häntä loistamaan. Siinä vaiheessa on ikävä vääntää itseään solmuun, kun samaan aikaan joutuu häpeämään sekä osaamistaan että osaamattomuuttaan.

Sinun ei vanhempana tarvitse tietää mitä lapsesta tulee välittääksesi uskoa, että jonain päivänä hän löytää sen mitä haluaa tehdä, ja että sinä uskot hänen siihen kykenevän - kunhan hän pitää huolta halustaan etsiä. Nuivailustakin olisi hyvä hiukan huomauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On nyt lukiossa selkeä alisuorittaja ja ei lue kokeisiin koskaan. "Se menee läpi kumminkin" ja selittelee, että "Miksi pitäis tuhlata aikaansa lukemiseen, jos opettelee tunnilla ulkoa pari tärkeintä teemaa ja saa kurssin silläkin läpi". "Mieluummin panostaa kirjoituksiin". Nyt tutkii välillä vanhoja ylioppilaskirjoituksia ja arvostelukriteereitä ja se on kuulema tärkeämpää, kuin johonkin "vi*un kokeisiin" pänttääminen. 

Tästä on opettajatkin puhuneet monesti, että mahdollisuus olisi todella korkeisiin arvosanoihin, mutta nämä fiksummat tuntuvat olevan järjestäen alisuorittajia.

Osaatko sanoa, miksi nämä älykkäät eivät koe, että kannattaisi saada hyviä numeroita aina, eikä vasta yo-kirjoituksissa? Voisihan esim. sairastua, minkä seurauksena yo-kokeet eivät onnistuisikaan. Ehkä niihin ei pääsisi ollenkaan. Sitten kuitenkin voisi hakea opiskelemaan, koska arvosanat ovat hyvät. 

---

Ei ollut mitään, ei ainuttakaan syytä laittaa tikkuakaan ristiin. Mitä niillä paremmilla arvosanoilla olisi tehnyt? Ei mitään. Sen tiesi jo, että loppuelämässä niillä ei tee mitään ja että YO-kirjoituksien tulos on merkittävämpi. Senkin tiesi ennalta, että kirjoituksista pääsee ihan kohtuullisin arvosanoin läpi panostamatta juurikaan, ja että halutessaan niihin voi sitten tsempata hyvien arvosanojen saamiseksi. ---. 

Oletkohan kuitenkaan kauhean fiksu, kun et edes osannut vastata kysymykseeni? Aina on mahdollista, ettei syystä tai toisesta pääse yo-kokeisiin. 

Olen eri kirjoittaja, mutta pisti silmään, että tiedätköhän yhtään, miten homma toimii? Jos sairastuu ja ei pääse yo-kirjoituksiin, niin peli on menetetty, koska yliopistoon ei voi hakea ilman hyväksyttyjä ylioppilaskirjoitustuloksia eli ylioppilastutkintoa (jos lukion kautta hakee). Yliopistoon haetaan pelkillä kirjoitustuloksilla, lukion välikokeilla ei tee mitään.

Minä olin tuollainen alisuorittaja, en lukenut koko lukion aikana kokeisiin ollenkaan, sain päättötodistukseen ysin keskiarvon. En panostanut kirjoituksiinkaan ja sain keskinkertaiset arvosanat, sitten hain yliopistoon, ja panostin vasta pääsykokeeseen (siis aikanaan monta vuotta sitten). Eli hyvin oli mahdollista olla laiska koko lukion ajan.

Meillä on add assi joka on kuvailusi kaltainen.

Ei auta meillä patistelut. Alisuoriutuu jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Jo 7-vuotiaana pystyi abstraktiin ajatteluun, vaikka teorioiden mukaan vasta 12 v pystyy siihen. Pienenä oli vaikeaa löytää kavereita, koska ei löytynyt yhtä verbaalisia ja pohdiskelevia kavereita.

Nyt poika on 18 v, ja saanut masennusdiagnoosin, koska on tullut siihen tulokseen, ettei missään ole mitään järkeä. Filosofisen päättelyn kautta tulokseen, että millään ei ole mitään väliä. Eksistentialistinen kriisi.

Elämässä pääsee helpoimmalla, kun on kaikessa keskiarvon tienoilla.

Missäänhän ei ole mitään järkeä. Poikasi kyllä pääsee yli tästä vaiheesta ja alkaa tehdä niitä järjettömiä asioita, kunhan pääsee päättelyketjuistaan hetkeksi kiinni arjen iloihin. Ihmiset ovat lopulta aika yksinkertaisia otuksia ja kunnossa olevalla perusaineenvaihdunnalla saa ihmeitä aikaan. Lepo, liikunta ja ruoka

Kapea-alainen älykkyys voi olla taakka, jos samalla puuttuu sosiaalisia taitoja ja laajempaa ymmärrystä omien tekojen pitkäaikaisista seurauksista. Laaja-alaisesti älykäs ymmärtää koulun merkityksen jatko-opinnoille ja saa siitä sisäistä motivaatiota hoitaa asiansa kunnolla.

Tytöillä saattaa olla kouluaikana helpompaa, koska tyttöporukoissa koulumenestyksen tavoittelu on useimmiten hyväksyttyä. Pojilla tilanne voi olla toinen.

Itse liputan vaativien harrastusten puolesta. Jos koulu on liian helppoa, niin esim. kilpaurheilusta varmasti löytyy haastetta. Vaativa harrastus opettaa ponnistelemaan ja puurtamaan tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On nyt lukiossa selkeä alisuorittaja ja ei lue kokeisiin koskaan. "Se menee läpi kumminkin" ja selittelee, että "Miksi pitäis tuhlata aikaansa lukemiseen, jos opettelee tunnilla ulkoa pari tärkeintä teemaa ja saa kurssin silläkin läpi". "Mieluummin panostaa kirjoituksiin". Nyt tutkii välillä vanhoja ylioppilaskirjoituksia ja arvostelukriteereitä ja se on kuulema tärkeämpää, kuin johonkin "vi*un kokeisiin" pänttääminen. 

Tästä on opettajatkin puhuneet monesti, että mahdollisuus olisi todella korkeisiin arvosanoihin, mutta nämä fiksummat tuntuvat olevan järjestäen alisuorittajia.

Osaatko sanoa, miksi nämä älykkäät eivät koe, että kannattaisi saada hyviä numeroita aina, eikä vasta yo-kirjoituksissa? Voisihan esim. sairastua, minkä seurauksena yo-kokeet eivät onnistuisikaan. Ehkä niihin ei pääsisi ollenkaan. Sitten kuitenkin voisi hakea opiskelemaan, koska arvosanat ovat hyvät. 

---

Ei ollut mitään, ei ainuttakaan syytä laittaa tikkuakaan ristiin. Mitä niillä paremmilla arvosanoilla olisi tehnyt? Ei mitään. Sen tiesi jo, että loppuelämässä niillä ei tee mitään ja että YO-kirjoituksien tulos on merkittävämpi. Senkin tiesi ennalta, että kirjoituksista pääsee ihan kohtuullisin arvosanoin läpi panostamatta juurikaan, ja että halutessaan niihin voi sitten tsempata hyvien arvosanojen saamiseksi. ---. 

Oletkohan kuitenkaan kauhean fiksu, kun et edes osannut vastata kysymykseeni? Aina on mahdollista, ettei syystä tai toisesta pääse yo-kokeisiin. 

Tätä tämä nyt sitten on kun keskustelee yli kahden keskihajonnan eron.