Miksi et halua parisuhdetta? Ikäsi ja sinkkuutesi kesto

Huhuu, sinkkuja?

43v, sinkkuna 6v. En halua toistaiseksi parisuhdetta, koska kiinnostukseeni ei vastata ja se on loukkaavaa. On siis helpompi keskittyä toistaiseksi vain työhön, eikä haaveilla turhia.

Vierailija kirjoitti:

43v, sinkkuna 6v. En halua toistaiseksi parisuhdetta, koska kiinnostukseeni ei vastata ja se on loukkaavaa. On siis helpompi keskittyä toistaiseksi vain työhön, eikä haaveilla turhia.

Missä olet yrittänyt tutustua ihmisiin?

MInäkin 43 v, sinkkuna yhdeksän vuotta. Viihdyn toistaiseksi sinkkuna, koska takana on huonoja parisuhteita ja koska olen ymmärtänyt, että ennen itsetuntoni kuntoon saamista riski päätyä huonoon parisuhteeseen on verrattain suuri. 

Olen keski - ikäinen.

Ei. Kertakaikkiaan ei. Joku 80- 90- vuotias kävisi, juttelukaveriksi.

Ikä 29, sinkkuna olen ollut n.6 vuotta. En halua parisuhdetta koska en pidä ihmisistä liiaksi. Joudun jo töissä viettämään liikaa aikaa ihmisten kanssa. En halua kuluttaa aikaani ihmisten parissa. Molemmat parisuhteeni tappoivat inspiraation ja saivat p'erseeni leviämään ja verenpaine nousi pilviin. Nykyään olen taas laiha ja taidetta tulee koko ajan. Olen paljon onnellisempi ilman parisuhdetta.

Voin kokeilla asiaa uudestaan vaikka eläkkeellä jos aika käy pitkäksi.

31, sinkkuuden kesto n. 6 vuotta. Olen niin ruma nykyään että en saisi kuin huonon miehen, siksi olen mieluummin ilman. Pudotus korkealta (sairastuminen) on liikaa kestää. En siis ole aina ollut ruma.

En halua seksiä ja miehet ovat ikäviä ihmisiä.

34v, sinkkuna 3 vuotta.

En halua aikuista huollettavaa, en perässävedettävää, en alistajaa enkä todellakaan mitään herkästi laukeavaa nylkyttäjää.

Elämänlaatu parani huimasti kun ymmärsin, että nykymiehistä ei ole tasavertaiseen parisuhteeseen.

38v. Sinkkuna 1,5v. En uskalla edes haaveilla suhteesta. Lasten isä petti aikanaan ja se avioliitto päättyi siihen. Säilytik kuitenkin uskoni itseeni naisena ja uskoin löytäväni vielä rakkaan rinnalleni.

Avioliiton jälkeen treffailin miehiä, joitakin vain hetken ja jotain pidempään. Kunnes tapasin mielestäni unelmieni miehen. Rakastin lujaa ja palavasti lähes kolme vuotta häntä. Luulin meidän olevan hautaan asti yhdessä, mutta sitten hän vain jätti minut. Treffeille on tuon jälkeen pyydetty, mutta viimeisin ero oli niin traumaattinen ja menetin kaiken uskoni itseeni. Hän haukkui minut ihmisenä ja myös vartaloni. Olen synnyttänyt pienikokoinen urheileva nainen enkä raskausarvilleni tai rinnoilleni mitään voi. Nuo arvostelut vartalostani ovat saaneet minut aivan lukkoon. Tuskin uskallan olla yhdenkään miehen kanssa enää.

En ole kohdannut vaatimuksiani täyttävää naista, ja lisäksi koen että olen parisuhdemielessä kutakuinkin mahdoton. Toisaalta mistä sen tietää, olen 42v ja ollut sinkku aina. Aktiivisesti en ole koskaan etsinyt.

52 v, sinkkuna kymmenisen vuotta. En vaan jaksa enää sitä draamaa. 

57 v, sinkkuna 27 vuotta. En ole vaimomatskua. Olen liian itsepäinen ja mukavuudenhaluinen parisuhteeseen.

39v. Sinkkuna 12 vuotta.

En kestä ajankäytön kontrollia ja nalkuttamista. Korkeintaan osallistun kevytsuhteisiin joissa asutaan eri osoitteissa.

N29v. En usko, että löytäisin koskaan hyvää miestä vaikka yrittäisin, joten olen mieluummin sinkku kun tapailen niitä huonoja. Hyvillä miehillä on varaa valita, eivätkä he kelpuuttaisi minua.

En näe siinä mitään järkeä. En ole edes ihastunut sitten teini-iän. En ole ikinä ollut suhteessa. Olen nyt 26 ja en halua seurustella.

Ei ole huonoja kokemuksia, muttei hyviäkään.

Teininä 15-18 vuotiaana koin voimakasta sosiaalista pelkoa koulukiusaamisen takia, en uskaltanut lähestyä ketään ja ne jotka lähestyi minua juoksin tyyliin karkuun. Lopulta huomasin olevani jo 20 ja vailla seurustelukokemuksia, liian vanha ensisuhteeseen. Hieman myöhemmin tuli se, etten kaipaa ihmistä elämääni.

Lähipiirissä on ihan liikaa huonoja parisuhteita, tiedän vain yhden pariskunnan jotka vaikuttaa onnellisilta. Lisäksi koen olevani liian itsenäinen/itsekäs. En osaisi huomioida sitä toista mitenkään, koska olen aina ollut yksin. Olisi todella rasittavaa jos pitäisi suunnitella omat menot/ruokavalio jonkun toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

52 v, sinkkuna kymmenisen vuotta. En vaan jaksa enää sitä draamaa. 

Sama, ei jaksa draamaa

Nykynaisen ei kannata ottaa miestä vakituiseksi elinkumppanikseen. Se on aina huono diili ja kannattamaton sijoitus. En ymmärrä miksi seurustelisin kun seksiä saa muutenkin. N27

Vierailija kirjoitti:

39v. Sinkkuna 12 vuotta.

En kestä ajankäytön kontrollia ja nalkuttamista. Korkeintaan osallistun kevytsuhteisiin joissa asutaan eri osoitteissa.

Ymmärrän.

Alapeukku kuitenkin termille kevytsuhde. Toivon, että keksittäisiin parempi.

Olen noin 40 vuotias mies. Sinkkuna olen ollut useita vuosia. En ymmärrä miksi minun pitäisi erikseen haluta tai toivoa parisuhdetta. Varaan kyllä itselleni oikeuden muuttaa ja vaihtaa mielipidettäni, jos sopiva ehdokas tulee kohdalle ja joka osaa ajatella minusta suunnilleen samalla tavoin. Sitä ennen jatkan eloani niin kuin tähän asti.

Voin vakuuttaa, että myös sinkkuankin voi elää oikein hyää ja monin tavon laadukasta elämää. Tai ainakin itse olen voinut. En aseta onneani tai elämän mielekkyyteni riippumaan siitä, elänkö tai olenko parisuhteessa vai en.

Pienessä mielessäni olen joskus ajatellutkin, että saattaisin olla jollekulle jopa, ainakin hetkittäin parempi kumppani siksi, että toinen toisi eloon parhaimmillaan -hyvässä ja ehkä joskus myös pahassa- enempi lisäarvoa ja kenties jotain sellaista mitä juuri nyt en tiedä tai jota en ainakaan osaa nimetä.

Eli ts. en ole luonut listaa asioista tai vaateista, joita kumppanissani tulisi olla, tai hänen mukanaan täytyisi tulla, ikäänkuin tuleva kumppanin tehtävä olsi poistaa erityisiä puutteita tai aukkoja elämsätäni. 

Mutta ei viimeksi mainittu sitä tarkoita, etteikö minullakin olisi joitain asioita joita odotan vai olisiko oikeampaa sanoa, että vaadin kumppaniltani. Mutta tällaisten asioiden etukäteen "listaaminen" tai pyörittely alinomaan mielessä tuntuisi vain jotenkin tylsältä ja tai  ehkä hieman kliseiseltä.