Parisuhteen kaatuminen lapsikysymykseen

Ei sitä tuhamunaa jaksa pitkään katsella kun tarjolla on hedelmällistä maitia.

Meillä kävi noin. Mies sairastui vauvakuumeeseen, minä en, ja saatiin jotenkin sovittua yhdestä. Se yksi jäi kuitenkin sitten kaikista lupauksista huolimatta yksin minun hoidettavakseni, ja lisää lapsia olisi silti pitänyt tehdä....no, tiet veivät eri suuntiin muutamassa vuodessa, kun molemmat tajusivat, ettei toisen pää käänny millään, turha vääntää. Molemmille kävi hyvin: nyt paljon, paljon myöhemmin olen naimisissa velamiehen kanssa ja ex sai suurperheensä bonuslapsilla toisen vaimonsa kanssa. Ollaan hyvissä väleissä kun ei tarvitse olla yhdessä, edelleen nyt kun se meidän ainokainen on jo täysi-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Mies sairastui vauvakuumeeseen, minä en, ja saatiin jotenkin sovittua yhdestä. Se yksi jäi kuitenkin sitten kaikista lupauksista huolimatta yksin minun hoidettavakseni, ja lisää lapsia olisi silti pitänyt tehdä....no, tiet veivät eri suuntiin muutamassa vuodessa, kun molemmat tajusivat, ettei toisen pää käänny millään, turha vääntää. Molemmille kävi hyvin: nyt paljon, paljon myöhemmin olen naimisissa velamiehen kanssa ja ex sai suurperheensä bonuslapsilla toisen vaimonsa kanssa. Ollaan hyvissä väleissä kun ei tarvitse olla yhdessä, edelleen nyt kun se meidän ainokainen on jo täysi-ikäinen.

Minusta lisälapsitoiveen vuoksi eroaminen on itsekästä, koska siinä pistetään syntymättömät lapset jo olemassa olevien edelle. Ja jos prioriteetit on niin päin, niin lapsia hankitaan joka tapauksessa vääristä syistä. Tämä siis toki exääsi kohtaan, ei sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi noin. Mies sairastui vauvakuumeeseen, minä en, ja saatiin jotenkin sovittua yhdestä. Se yksi jäi kuitenkin sitten kaikista lupauksista huolimatta yksin minun hoidettavakseni, ja lisää lapsia olisi silti pitänyt tehdä....no, tiet veivät eri suuntiin muutamassa vuodessa, kun molemmat tajusivat, ettei toisen pää käänny millään, turha vääntää. Molemmille kävi hyvin: nyt paljon, paljon myöhemmin olen naimisissa velamiehen kanssa ja ex sai suurperheensä bonuslapsilla toisen vaimonsa kanssa. Ollaan hyvissä väleissä kun ei tarvitse olla yhdessä, edelleen nyt kun se meidän ainokainen on jo täysi-ikäinen.

Minusta lisälapsitoiveen vuoksi eroaminen on itsekästä, koska siinä pistetään syntymättömät lapset jo olemassa olevien edelle. Ja jos prioriteetit on niin päin, niin lapsia hankitaan joka tapauksessa vääristä syistä. Tämä siis toki exääsi kohtaan, ei sinua.

Niin, onhan se kai niinkin. Toisaalta, ei siitä pattitilanteesta olisi päässyt mihinkään ilman jommankumman katkeroitumista (jos toinen olisi suostunut luontonsa vastaisesti), joten ero olisi tullut joka tapauksessa. Omasta puolestani väsyin esittämään perusteluja sille miksi ei, ja toisen painostukseen. Syyt lapsen hankkimiseen olivat molemmilta vääriä, jos tarkkaan ajatellaan, mutta meni se näinkin.

kuutamo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuollaisia pariskuntia on monia, ja aika usein ne erimielisyydet johtaa lopulta eroon, mutta toisaalta hyvä niin, surullisia tapauksia on ne jossa toinen antaa pientä toivoa, vaikka ei oikeasti tarkoita sitä ja pelaa vaan aikaa.

Joskus se lapsen hankinnan kauemmaksi lykkääminen voi johtaa lapsettomuuteen.

Tällä hetkellä uskoisin, että lapsettomuus olisi meille hyvä tilanne, viihdymme niin hyvin kahdestaan ja vapaina. Ja olemme keskustelleet asiasta ja olen ollut rehellinen kannastani. Uskon, että ehkä puolisoni ei juuri ole miettinyt asiaa niin paljon kuin minä, kun hänellä ei biologisesti ole niin kiire aikataulu.

Osittain koen myös, että voisiko syntymätön lapsi olla meitä tärkeämpi? En itse näkisi, että jättäisin puolisoani, vaikka haluaisinkin lapsen yhtäkkiä ja hän ei, koska en haluaisi lasta kenenkään muunkaan kanssa.

-ap

Öö et näkisi jättäväsi puolisoasi jos haluaisit lapsia (ja hän ei), koska et halua lapsia (kenenkään muunkaan kanssa)? Ymmärrät varmaan itsekin ristiriidan tuossa lauseessa, mutta se itseasiassa kuvaa aika hyvin totuutta. Ethän sinä voi ymmärtää miten suuri asia se lapsien haluaminen voi jollekin olla tai kuvitella jättäväsi ketään lapsihalun vuoksi, koska sinä et niitä halua. Lapsikuume on suurimmillaan jotain niin syvää, alkukantaista ja ihmisen koko olemista määrittävää, ettei sitä voi verrata oikein mihinkään muuhun haluun.

En siis väitä, etteikö kukaan lapsia haluava valitse sitä puolisoa. Ja huomaa, ettei kumppanisi ole tosiaan edes sanonut niitä haluavansa joten sikäli tämä spekulointi on turhaa. Mutta ei kannata myöskään yrittää omien ajatusmalliesi pohjalta ennustaa sellaisten ihmisten toimintaa joilla on syviä toiveita ja haluja joita sinä et ymmärrä. Mitä ilmeisimmin lapsia haluava ei ajattele niinkuin sinä jos hän kerran haluaa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

kuutamo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuollaisia pariskuntia on monia, ja aika usein ne erimielisyydet johtaa lopulta eroon, mutta toisaalta hyvä niin, surullisia tapauksia on ne jossa toinen antaa pientä toivoa, vaikka ei oikeasti tarkoita sitä ja pelaa vaan aikaa.

Joskus se lapsen hankinnan kauemmaksi lykkääminen voi johtaa lapsettomuuteen.

Tällä hetkellä uskoisin, että lapsettomuus olisi meille hyvä tilanne, viihdymme niin hyvin kahdestaan ja vapaina. Ja olemme keskustelleet asiasta ja olen ollut rehellinen kannastani. Uskon, että ehkä puolisoni ei juuri ole miettinyt asiaa niin paljon kuin minä, kun hänellä ei biologisesti ole niin kiire aikataulu.

Osittain koen myös, että voisiko syntymätön lapsi olla meitä tärkeämpi? En itse näkisi, että jättäisin puolisoani, vaikka haluaisinkin lapsen yhtäkkiä ja hän ei, koska en haluaisi lasta kenenkään muunkaan kanssa.

-ap

Öö et näkisi jättäväsi puolisoasi jos haluaisit lapsia (ja hän ei), koska et halua lapsia (kenenkään muunkaan kanssa)? Ymmärrät varmaan itsekin ristiriidan tuossa lauseessa, mutta se itseasiassa kuvaa aika hyvin totuutta. Ethän sinä voi ymmärtää miten suuri asia se lapsien haluaminen voi jollekin olla tai kuvitella jättäväsi ketään lapsihalun vuoksi, koska sinä et niitä halua. Lapsikuume on suurimmillaan jotain niin syvää, alkukantaista ja ihmisen koko olemista määrittävää, ettei sitä voi verrata oikein mihinkään muuhun haluun.

En siis väitä, etteikö kukaan lapsia haluava valitse sitä puolisoa. Ja huomaa, ettei kumppanisi ole tosiaan edes sanonut niitä haluavansa joten sikäli tämä spekulointi on turhaa. Mutta ei kannata myöskään yrittää omien ajatusmalliesi pohjalta ennustaa sellaisten ihmisten toimintaa joilla on syviä toiveita ja haluja joita sinä et ymmärrä. Mitä ilmeisimmin lapsia haluava ei ajattele niinkuin sinä jos hän kerran haluaa lapsia.

Joo tiedän, että vaikea minun on semmoista tunnetta ymmärtää, kun en ole sitä kokenut, en tarkoittanut loukata. Tarkoitin vain sitä, että jos lapsia haluaisin, niin haluaisin niitä nykyisen puolisoni kanssa. Haluaisin hänen kanssaan perheen ja haluaisin hänen olevani lapsieni isä, näkeväni hänet isän roolissa. Eli ajatus lapsesta on hyvin sidonnainen puolisooni, koska hän on minulle kaikki kaikessa. Eli jos en sitä voisi saada, niin antaisin asian olla, koska ajatus perheestä henkilön X kanssa ei kuulosta houkuttelevalta.

Jos tässä olisi sukupuolet päinvastoin, suurella todennäköysyydellä maailmassa olisi jälleen yksi lapsen hylkääjäisä lisää. Elarit rullaa ja jne.

Vierailija kirjoitti:

"Osittain koen myös, että voisiko syntymätön lapsi olla meitä tärkeämpi? En itse näkisi, että jättäisin puolisoani, vaikka haluaisinkin lapsen yhtäkkiä ja hän ei, koska en haluaisi lasta kenenkään muunkaan kanssa."

Jättäisittekö miehenne tai vaimonne, jos tilanne ois näin päin? Eli sinä haluaisit toinen ei

Meillä on tämä tilanne juuri nyt pohdinnassa, minä olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin lapsen, mies taas ei ainakaan vielä, ei välttämättä koskaan. Olemme jo yli kolmekymppisiä, enkä tiedä, uskallanko jäädä odottamaan, josko mies kääntyykin lapsen hankinnan kannalle, koska minulle se voi olla siinä vaiheessa jo liian myöhäistä. Toisaalta, ei minulla ole mitään varmuutta siitä, tulenko löytämään enää uutta parisuhdetta, johon haluaisin lapsia.  Eikä ole mitään takeita siitä, voinko edes saada lapsia.

Tämä on kuitenkin sellainen kynnyskysymys, jossa kumpikaan ei oikein voi tehdä kompromissia. Minä ainakin pelkään, että jos päätän jäädä lapsettomaan suhteeseen, tulen katkeroitumaan ja suhde päätyy eroon. Miestäkään en voi pakottaa isäksi vasten tahtoaan, eroonhan sekin päätyisi, jos toinen olisi tyytymätön lapsiperhe-elämään.

Ilman tätä lapsikysymystä parisuhteemme on kaikinpuolin loistava ja tuntuukin, että päätös olisi paljon helpompi, jos olisi muita seikkoja, jotka puhuisivat parisuhteen lopettamisen puolesta. En tiedä, voinko elää asian kanssa, jos päätän olla koskaan edes yrittämättä lapsen saamista, toisaalta tuntuu uhkarohkealta luopua hyvästä miehestä ja parisuhteesta jonkun sellaisen haaveen takia, joka ei välttämättä ilman tätäkään miestä koskaan toteudu. Toisaalta voisin hieman kääntää tuota kysymystä ja toivoisin miehenkin miettivän, onko elämä ilman lasta parempi kuin parisuhteemme, ts. olisiko hän onnellisempi ilman parisuhdettamme kuin parisuhteessa, jossa meillä olisi mahdollisesti myös lapsi.

Meikä ilmoittaa heti etukäteen että haluan rajusti seksiä mutta en kersoja.

/Pullakaffemies

Olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa ja pohdin silloin myös, että miksi jättäisin ihanan miehen jota rakastin valtavasti kun tietoa mistään paremmasta ei ole. Meidän tapauksessa mies päätti suhteen, juurikin tämän lapsikysymyksen takia. Sanoi vielä silloin, että ”vielä kiität minua tästä vaikkei nyt siltä tunnu.”

No, niin kiitän 😊 Olen naimisissa miehen kanssa, jota rakastan ja meillä on kaksi lasta. Parisuhteeni ei kyllä ole samanlainen siulujen yhtyminen kuin se oli minut jättäneen miehen kanssa, mutta perhe kompensoi kaiken.

En ole varma olisinko itse koskaan pystynyt suhteesta lähtemään. Mies päätti puolestani.