Oletko kokenut kiusaamista lapsena/aikuisena

On kiusattu lapsena koulussa. Tuli arka ja varovainen, opin myös hyvin lyömään takaisin, vaikka olinkin pieni tyttö. Myös parhaiksi kaverikseni luulemani alkoivat yläasteella nimittelyepisodin, mikä romutti luottamuksen kavereihin, niin että nyt luotan lopullisesti vasta pitkän yhteisen tuntemuksen jälkeen. Tosin opin, että tueksi tulevat eri kaverit kuin luulisi, eli arvokkaimmat ystävät eivät ole aina niitä samanlaisimpia, vaan kriisit paljastavat todelliset ystävät.

Arkuus hälveni ja ns. puhkesin kukkaan, kun löytyi harrastuksesta hyväksyviä kavereita, poikia ja tyttöjä. Vaikka olin suosittu sittemmin, en koskaan ollut ilkeä muille enkä hyväksy edelleenkään minkään tasoista kiusaamista. Otin yläasteen ja lukion mukaan niitä, joilla ei ollut kavereita, ja yhä muistan olla aidon ystävällinen erilaisillekin tyypeille, vaikka toki siitä on myös ollut haittaa, kun joillekin mt-ongelmaisille nuorille miehille se on joskus tuonut omia kuvitelmiaan...

Koin kiusaamista pitkästä aikaa töissä nyt lähes 30 v myöhemmin. Iäkäs nainen, johtoasemassa, ja pomo hyväksyy hänen huonon käytöksensä, kun hänhän on vain sellainen... Ja pomo pelkää vaikeita tilanteita. Kun naisjoukossa on myös asiakastyöstä jo vieraantunut tiuskiva tuhahtelija ja yksi kaksinaamainen selän takana toisista pahaa puhuva nuoleskelija (alalla tuorein) , joka alkuun oli kaveria mutta käänsi takkinsa kiusamiskuvion alettua, oli aika kamalaa, kun "perin" erään aiemman työntekijän paikan piikiteltävänä uudessa työpaikassa. Koetin vuoden katsoa asioita parhain päin ja ymmärtää ns. huonoja päiviä, tehdä työt - mikä oli virhe. Se vain paheni.

Sitten meni pinna, aloin huomautella huonosta käytöksestä julkisissakin tilanteissa enkä vain niellyt, aloin lakata paikkailemasta ikänaisen loukkaavaa käytöstä asiakspuolelle tai hänen tekemättömiä töitä, aloin vastata ilkeisiin sähköposteihin, että edellytän asiallista käytöstä ja tuollaisia viestejä ei ole suotavaa enää tulla (tarvittaessa pomo cc:ksi) , vastasin työhyvinvointikyselyihin huonoilla pisteillä ja kirjoitin yksikön huonosta käytöskulttuurista niihin, ja lopulta työkuormituksenkin vuoksi vein koko asian työterveyshuollolle. Keräsin itse faktat myös työkuormajakaumista, ja esimies alkoi ottautua asiaan, kun oli kasa faktoja, parit tulostetut meilit, lainsäädäntöä ja 2 työterveyshuollon edustajaa tekemässä esimies-alainen-työterveyshuoltoneuvottelusta objektiivista. Sokeutuuhan esimieskin toki?? asialle vuosien varrella, joten tuo ammattilaisten rooli oli tärkeä, myös minulle, koska ahdisti ja uuvutti itseäni aika paljon jo sekä itse tilanne että sen selvittäminen "helpoimman kautta henkisrm" pomon kanssa. En ollut siis neuvottelussa yksin vaan ulkopuolinenkin sanoi, että ei ole ok. Kiusaamiseen kun kuului paitsi ilkeät kommentit, myös kohtuuttoman epäreilu työnjako, merkittävä yli työllistäminen, jo reilusti lainsäädännön vastaisesti, ikänaisen omien tehtävien siirtely noin vain minulle.

Olen alkanut myös vastata että ei ole minun työni, ja otan työnkuvan ulkopuolelta töitä vain suoraan varsinaiselta omalta esimieheltä. Kieppejähän siellä vedetään mutta on alkanut varoa käytöstään, ja esimieskin on lopulta puuttunut huonoon käytökseen yksikössä edes hankkimalla koulutusta, ja samoin yksi arvostettu työntekijä on tuonut esiin ammattimaisen käytöksen parantamista.

Tosi raskasta tämä oli.

Oon kokenut ja kiusaaja on aiheuttanut depression mutta sehän on kiusaajalle voitto

Lisään vielä, että johtuen varmaan jo lapsuuden koulukiusaamisesta (lyömistä, haukkumista, kuristamista, lumipesuja, naureskelua), joka kohdistui luokallani tosi moneen, ja siitä että opettajat eivät puuttuneet, pidän nykyään anteeksiantamattomana vätystelynä, jos siihen ei puututa. Puutun itse toimiessani lasten kanssa jo ensimmäisiin yksittäisiin pilkkakommentteihin.

Arvostan ihmisiä sen mukaan kuinka he käyttäytyvät heikompiaan kohtaan tai muita ylipäätään. Jos joku on pätevä ja hyvä ja minulle kiva, mutta ylimielisen ynseä harjoittelijalle tai siivoojalle, en arvosta. Jos joku on outo tai epäsosiaalinen, se on ok, mutta kikkailu toisia nuolemalla ja toisia polkemalla on säälittävää toimintaa. Nämä arvot määrittävät paljon valintojani ja myös tekevät minusta ehkä ehdottomankin.