Miksi YH:lla automaattisesti olisi rankempaa?

Itse pitkässä suhteessa lapset tehneenä ihmettelen kahden "yh-äidin" vankkumatonta näkemystä, että heidän elämänsä on jotenkin keskimääräistä raskaampaa ja tällaisilla kahden aikuisen perheillä sitten niin helppoa, ettei edes ymmärrä mitään yh:n arjesta. Kirjoitan "yh" lainausmerkeissä siitä syystä, että molempien lapsilla on isät jotka päivittäin ovat läsnä ja hoitavat lapsia. Toisella on lisäksi oma äitinsä monta kertaa viikossa auttelemassa (hänen lapsena on 1,5v).

Ymmärrän kyllä, että rahallisesti on haastavaa yh:n elämä, ellei sitten satu olemaan harvinaisen hyväpalkkaisessa työssä. Molemmat näistä naisista käyvät kuitenkin töissä, eli eivät joudu tukien varassa kituuttamaan. Heillä näyttää olevan harvinaisen kivasti aikuista seuraa iltaisin töiden jälkeen ja lastenhoitoapua. Lapset ovat nukkuneet kivasti alusta alkaen ja ovat perusterveitä.

Omassa perheessäni on nähty vaikeita aikoja. On ollut omien vanhempien sairastamista ja saattohoidon seuraamista omien töiden ja lastenhoidon ohessa. On ollut ystävän vakava sairastuminen ja tukeminen. On ollut raastavat vauvavuodet x2, jolloin tässä talossa ei kukaan nukkunut puoleen vuoteen (joka sellaisen on kokenut, voi ymmärtää miten se vaikuttaa parisuhteeseen ja koko perheen jaksamiseen). Omat lapseni ovat erityisiä ja täyden työviikon lisäksi hoidamme myös terapiakäyntejä ja monenlaisia haastavia tilanteita osana arkea. On ollut raskaita YT:tä ja huolta työpaikasta.

Mutta *minä en tiedä elämästä mitään, koska olen tällaisessa parisuhteessa*. Oikeuttaako pelkkä yksinhuoltaja-titteli siihen, että saa valittaa ja elämä on standardina kurjaa ja samalla kaikki kahden aikuisen perheet lasketaan johonkin parempaan yhteiskuntaluokkaan? Mielestäni tuo ajattelu osoittaa jotain ääretöntä mielen köyhyyttä. Tai onko se perheen tulotasosta kiinni, kenellä menee hyvin? Mielestäni ei.

Joku voi olla yksinhuoltaja omasta tahdostaan ja joku tahtomattaan. Nämä naiset ovat todenneet silloisten kumppaniensa olevan "aivan perseestä" ja sitten kuitenkin lapsi on pyöräytetty. Yllätysraskaus kuulemma, mutta ehkäisyä ei ollut käytössä. Pakkohan aikuisen ihmisen on ymmärtää että lapsi saattaa tulla, jos ehkäisyä ei ole käytetty. Ja kuka sen isä tulisi olemaan on varmasti ollut tiedossa. Tässä tilanteessa sanoisin että yksinhuoltajuus on aikalailla omavalintaista, jos tekee lapsen "tyhmän" miehen kanssa ja sitten itse potkaisee tämän itse pihalle.

Toisesta kulmasta katsoen he ovat saaneet ihanat lapset. Päässeet eroon näiden isistä, joiden kanssa eivät tahdo asua, ja jotka kuitenkin ovat hoitamassa lapsiaan,- jopa enemmän kuin osa niistä isistä jotka asuvat samassa osoitteessa. Täältä katsottuna näyttää, että asiat ovat noissa perheissä oikein hyvin.

Niin mistä kumpuaa se loputon pahaolo, voitteko kertoa? Onko se vaan v*tutus siitä, että ei ole löytänyt pysyvää parisuhdetta? Vai se että tienaa vähemmän kuin joku toinen? Ja todellista tyhmyyttä kuvastaa arvostella toisten elämänkokemusta sen perusteella, mikä siviilisääty kenelläkin on ja minkä mittainen parisuhde. Väittäisin että nämä yh:t eivät olisi järjissään enää jos minun kengissäni olisivat. Ei pyöri lastenhoitajia tai siivoojia iltaisin täällä. Toki jaetaan vastuuta hoidettavista asioista mieheni kanssa, mutta niin tekevät nämä naisetkin.

Ja en tarkoita nyt dissata niitä yksinhuoltajia, joilla ei ole tukiverkkoa, isää tai omia vanhempia tai ystäviä helpottamassa arkea. Se voi olla todella vaikeaa ja yksinäistä. Mutta niiden joilla on ihmisiä ympärillään pitäisi oppia arvostamaan sitä. Ja lakata kurksitelemasta toisten koteihin mitä siellä on enemmän.