Voiko adoptiolasta rakastaa yhtä paljon kuin biologista, jos sinulla on molemmat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin. Hölmö kysymys.

Minusta tämä ei ole ollenkaan hölmö kysymys. Hölmöä on kutsua toisen kysymystä hölmöksi, silloin kun kysyjällä on tarkoituksena vain oppia ja ymmärtää jotain uutta.

No on hölmö kysymys. Miksi ei kysy että rakastaako vammaista yhtä paljon tai onko ruma lapsi rakastettava tai entäs jos lapsi on tyhmä. Tms.

Mielestäni nuo esimerkit eivät ole vertailukelpoisia tämän kysymykseni kanssa. Mietin tätä asiaa siksi, että minua kiinnostaa mikä sen biologian merkitys on. Kun aina puhutaan äidin rakkaudesta, joka on suurempaa kuin mikään. Kiinnostaa tietää, mikä sen erityislaatuisen rakkauden tekee. Tuleeko se siitä, että lapsi on "tullut sinusta" (kuten aiempi kommentoija hyvin ilmaisi), ja sen takia se rakkaus on spesiaalimpaa kuin rakkaus ihmisiä kohtaan joita vaan satut tapaamaan elämässä. Vai syntyykö se erityinen äidinrakkaus ihan vain yhteisestä arjesta lapsen kanssa, vaikka se lapsi olisi tullut toiselta puolelta palloa vaikka 6-vuotiaana. En siis väitä etteikö adoptiolasta voisi rakastaa yhtä paljon! Enhän minä sitä tiedä kun ei ole kokemusta. Siksi kysynkin.

Ap

Ja sinä kuvittleet että adoptiolapsi on vanhemmilleen vain ”ihminen jonka nämä sattuu tapaamaan”?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen biologinen lapsi ja minua ei suku hyväksynyt ja vanhemmat oli perseestä.

Ja sinä kuvittelet, että tämä on sama asia kuin adoptoidun kohdalla?!

Millä tavalla se eroaa?

No sillä adoptiolapsella on takanaan jo yksi hylkäyskokemus. Sitten jos adoptiovanhemmat ei ole hyviä ja suku hylkii, niin mitä luulet, miltä se tuntuu? Onko ihan sama asia?

Kyllä voi. Mulla on 1 biologinen ja 1 adoptoitu. Kumpikin on ihan yhtä rakkaita. Ne on kumpikin mun lapsia, toisen synnytin ja toinen tuli toiselta puolelta maailmaa. Ehkä alussa oli vähän "outoa" ja kesti pitempään oppia mitä mikäkin itku tarkoittaa ja oli selkainen niin mulla on nyt 2 lasta, mutta tosiaankin vain alussa, ehkä ekan kuukauden ajan. Hän on mun lapsi siinä missä biologinenkin ja kumpikin on yhtä tärkeä.

Ja koska joku tulee kuitenkin nillittämään, että miks adoptoit kun pystyt saamaan lapsia niin mulla toinen raskaus oli kohdun ulkopuolinen ja se johti siihen, että multa jouduttiin poistamaan kohtu mun hengen pelastamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos minulle tuotaisiin vauva kainaloon ovesta, niin toki kiintyisin siihen yhtä paljon kuin vaginasta ilmaantuneeseen.

Kaikkia ei adoptoida vauvoina. Joidenkin ovelle tupsahtaa yli vuoden ikäisiä taaperoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Minulla ei ole adoptoituja lapsia, mutta on adoptoitu sisaruksenlapsi, ja hän on minulle aivan yhtä rakas kuin biologisetkin sisarustenlapset.

Oletko koskaan puhunut sisaruksesi kanssa siitä mitä hän vanhempana ajattelee/tuntee? Toki aika arka aihe kysyä ja ehkä vanhemmankin olla rehellinen. Minusta ulkopuolisena ei välttämättä voi oikein tähän kysymykseen vastata. Esim. sisaruksen lapsia rakastaa joka tapauksessa vähemmän ja eri tavalla kuin omia, ja he ovat joka tapauksessa "eri verta" kuin sinä. Tuossa ap:n kysymyksessä kiinnostavaa on nimenomaan se, että tekeekö se, että lapsi on sinun dna:tasi ja sinusta tullut, rakkaudesta jotenkin suuremman kuin silloin jos lapsi on biologisesti jonkun muun.

Minä voin verrata tietysti omalla kohdallani vain suhtautumistani niihin lähestulkoon samaa verta oleviin sisaruksenlapsiin, ja se ei ole mitenkään erilainen. Hän on ihan yhtä rakas ja tärkeä - toki ymmärrän pointtisi tuosta, että oma lapsi on aina rakkaampi kuin sisaruksen lapsi, ja näin on myös minun kohdallani.

Olen puhunut sisarukseni kanssa tästä asiasta, ja olemme todenneet, että biologia on yliarvostettua. Kyllä adoptoitu lapsi on ihan yhtä "oma" kuin biologinenkin, ei siinä eroa ole ainakaan hänellä. Minulla on monta sisarusta, ja suhtautumisemme tähän adoptoituun lapseen vaihtelee jonkin verran - kaikki me häntä rakastamme, mutta osalla on sellainen "kun ei hän ole oikeasti Leenamartin tytärpoika" suhtautuminen. Samoin äitini suhtautui häneen hieman eri tavalla kuin biologisiin lapsenlapsiinsa, vaikka ei koskaan näkyvästi kohdellut häntä eri tavoin - siinä vaan oli semmoinen tuskin näkyvä ero. Lähinnä siinä, miten äitini puhui hänestä verrattuna muihin lapsenlapsiinsa - ei koskaan vähätellen eikä ilkeästi, mutta kyllä sen huomasi, että nyt ei puhuttu "omasta" lapsenlapsesta.

Summa summarum - mielestäni ja kokemukseni mukaan adoptiolasta voi rakastaa kuin biologista lastaan, mutta se vaihtelee, osa rakastaa, osa ei. Mutta sitähän kysyttiin, että voiko :)

Vierailija kirjoitti:

Voi. Minulla ei ole adoptoituja lapsia, mutta on adoptoitu sisaruksenlapsi, ja hän on minulle aivan yhtä rakas kuin biologisetkin sisarustenlapset.

Tämä nyt on vähän eri asia. Itse ainakin miellän, että tässä kysymyksessä on kyse on juuri siitä vaikuttaako esim. raskausaika ja synnyttäminen siihen lapseen kiintymiseen/lapsen rakastamiseen miten paljon eli sisarustenlapsia ei voi verrata tähän.

Ja itse kysymykseen: Uskon, että voi. Itsellä ei ole kokemusta kuin adoptoidusta lapsesta, mutta läheisimmällä ystävälläni on sekä adoptoitu että biologinen lapsi. On puhuttu avoimesti asiasta useita kertoja ja hän on sanonut, että rakastaa lapsiaan tasavertaisesti. On kyllä mietitty sitä, että onko se ollut ns. helpompaa, kun ensin tuli adoptoitu ja sitten biologinen lapsi eli saadessaan sen adoptoidun lapsen ei vielä ollut kokenut sitä sellaista yhteyttä mikä biologiseen lapseen muodostuu jo raskauden aikana jne. Ystäväni on itse sanonut, että uskoo toisin päin mennessä voivan olla ehkä haastavampaa kokea yhtä voimakasta rakkautta, mutta silti toki mahdollista.

Ei voi

Adoptiolapsen saadakseen elää läpi ihan samanlainen odotusajan (pidemmän ja raskaamman vain). Ei se ventovieras uppo-outo lapsi tartu vain matkaan kadulta.

Riippuu varmasti ihmisistä ja tilanteesta. Juuri luin jostain suomalaisesta perheestä, jonka äidiltä jouduttiin poistamaan kohtu synnytyksessä ilmenneiden komplikaatioden vuoksi (kai) ja perhe adoptoi toisen lapsen. Uskon, että he rakastavat tuota toista lasta samoin kuin ensimmäistä, lapsenkaipuun on kuitenkin täytynyt olla todella kova, että adoptioprosessiin lähtee ja adoptiolapsi täytti sen kaivatun osan perheessä.

Tiedän myös pariskunnan, joka adoptoi pojan, sillä tahaton lapsettomuus näytti enemmän kuin varmalta. Pojan ollessa n. kuuden vanha tulikin nainen raskaaksi ja he saivat tytön. Heistä kyllä välittyi, etteivät olisi enää edes suurinpiirtein välittäneet pitää poikaa. Mielestäni oli todella ihmeellistä, että kun poika oli jo ollut heidän oma lapsensa vuosia, he lakkasivat rakastamasta tätä täydestä sydämestään. Jotenkin ajattelisin, että jos itse tuossa tilanteessa olisinkin tullut raskaaksi, olisin ottanut esikoisen ja vanhempien välisen suhteen ylläpitämisen erityisen vakavasti.

Meillä on kolme biologista lasta ja rakastamme jokaista, mutta emme varmasti jokaista aivan samalla tavalla, mutta kaikkia äärimmäisesti. Pelkäsin nuorempana lapsettomuutta sillä vanhempani kärsivät hedelmällisyysongelmista vuosia ja pohdin myös adoptiota. En tiedä olisinko uskaltanut ryhtyä siihen sillä se on vielä biologistakin lasta enemmän arpapeliä. On hienoa, että ihmiset uskaltavat ottaa vieraan lapsen osaksi elämäänsä ja tarjota kodin ja rakkautta. Itse en varmaan olisi uskaltanut, sillä pelkäisin liikaa riskiä, ettei lapsi kiinny tai voi hyvin ja suhde lapseen ei vastaisi hänen tarpeitaan. Toisaalta olisin ehkä kokenut jääväni paljosta paitsi täysin lapsettomana ja ehkä sitten uskaltanutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin. Hölmö kysymys.

Minusta tämä ei ole ollenkaan hölmö kysymys. Hölmöä on kutsua toisen kysymystä hölmöksi, silloin kun kysyjällä on tarkoituksena vain oppia ja ymmärtää jotain uutta.

No on hölmö kysymys. Miksi ei kysy että rakastaako vammaista yhtä paljon tai onko ruma lapsi rakastettava tai entäs jos lapsi on tyhmä. Tms.

Mielestäni nuo esimerkit eivät ole vertailukelpoisia tämän kysymykseni kanssa. Mietin tätä asiaa siksi, että minua kiinnostaa mikä sen biologian merkitys on. Kun aina puhutaan äidin rakkaudesta, joka on suurempaa kuin mikään. Kiinnostaa tietää, mikä sen erityislaatuisen rakkauden tekee. Tuleeko se siitä, että lapsi on "tullut sinusta" (kuten aiempi kommentoija hyvin ilmaisi), ja sen takia se rakkaus on spesiaalimpaa kuin rakkaus ihmisiä kohtaan joita vaan satut tapaamaan elämässä. Vai syntyykö se erityinen äidinrakkaus ihan vain yhteisestä arjesta lapsen kanssa, vaikka se lapsi olisi tullut toiselta puolelta palloa vaikka 6-vuotiaana. En siis väitä etteikö adoptiolasta voisi rakastaa yhtä paljon! Enhän minä sitä tiedä kun ei ole kokemusta. Siksi kysynkin.

Ap

Ja sinä kuvittleet että adoptiolapsi on vanhemmilleen vain ”ihminen jonka nämä sattuu tapaamaan”?

Luetun ymmärtäminen, missä olet? Sulta vaikuttaa menevän kaikki pointit ohi kaikessa mitä sanotaan. Ymmärsitkö, mitä tuolla "ihminen, jonka sattuu tapaamaan", tuossa tekstissä tarkoitetaan? Ja miten se on kontrastina sille että lapsen itse kantaa ja synnyttää?

Vierailija kirjoitti:

Adoptiolapsen saadakseen elää läpi ihan samanlainen odotusajan (pidemmän ja raskaamman vain). Ei se ventovieras uppo-outo lapsi tartu vain matkaan kadulta.

Sen eteenhän on tehty ääretön määrä duunia ja siedetty epävarmuutta ja odotusta ja toivottu ja kaivattu. Joku taas vaan tulee raskaaksi. 

Ihan tapauskohtaista. Riippuu siis ihan ihmisestä. Toisilla nyt vaan on niin suuri sydän että rakkautta ja huolepitoa riittää vaikka naapurinkin muksuillekin.

Paljon vaikuttaa myös lapsen luonne. Jos toinen on perustyytyväinen ja helppo ja toinen vaikea niin siihen helppoon lapseen kiintyy paremmin oli sitten oma tai adoptoitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Minulla ei ole adoptoituja lapsia, mutta on adoptoitu sisaruksenlapsi, ja hän on minulle aivan yhtä rakas kuin biologisetkin sisarustenlapset.

Tämä nyt on vähän eri asia. Itse ainakin miellän, että tässä kysymyksessä on kyse on juuri siitä vaikuttaako esim. raskausaika ja synnyttäminen siihen lapseen kiintymiseen/lapsen rakastamiseen miten paljon eli sisarustenlapsia ei voi verrata tähän.

Ja itse kysymykseen: Uskon, että voi. Itsellä ei ole kokemusta kuin adoptoidusta lapsesta, mutta läheisimmällä ystävälläni on sekä adoptoitu että biologinen lapsi. On puhuttu avoimesti asiasta useita kertoja ja hän on sanonut, että rakastaa lapsiaan tasavertaisesti. On kyllä mietitty sitä, että onko se ollut ns. helpompaa, kun ensin tuli adoptoitu ja sitten biologinen lapsi eli saadessaan sen adoptoidun lapsen ei vielä ollut kokenut sitä sellaista yhteyttä mikä biologiseen lapseen muodostuu jo raskauden aikana jne. Ystäväni on itse sanonut, että uskoo toisin päin mennessä voivan olla ehkä haastavampaa kokea yhtä voimakasta rakkautta, mutta silti toki mahdollista.

On paljon äitejä, jotka eivät osaa rakastaa toista lastaan yhtä paljon kuin esikoista. Tai tyttöä yhtä paljon kuin poikaa. Tai rakastuvatkin vasta kuopukseen. Nämä jutut riippuvat niin monesta tekijästä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen biologinen lapsi ja minua ei suku hyväksynyt ja vanhemmat oli perseestä.

Sama. Ihan samoista vanhemmista kuin muut sisarukseni, mutta silti jäänyt aina paitsioon kun en ole vanhin, vaikea, poika tai sit nuorin.

Sukulaiset ei varmaan muista että mä olen olemassa? Toisaalta ihan sama, ne on m u l k k uja muutenkin..

Vierailija kirjoitti:

Ihan tapauskohtaista. Riippuu siis ihan ihmisestä. Toisilla nyt vaan on niin suuri sydän että rakkautta ja huolepitoa riittää vaikka naapurinkin muksuillekin.

Paljon vaikuttaa myös lapsen luonne. Jos toinen on perustyytyväinen ja helppo ja toinen vaikea niin siihen helppoon lapseen kiintyy paremmin oli sitten oma tai adoptoitu.

Joku taas jättää sen tyytyväisen oman onnensa nojaan ja keskittyy hoivaamaan sitä tyytymätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiolapsen saadakseen elää läpi ihan samanlainen odotusajan (pidemmän ja raskaamman vain). Ei se ventovieras uppo-outo lapsi tartu vain matkaan kadulta.

Sen eteenhän on tehty ääretön määrä duunia ja siedetty epävarmuutta ja odotusta ja toivottu ja kaivattu. Joku taas vaan tulee raskaaksi. 

Niinpä. Siksi naurattaa nää kysymykset siitä miten adoptiolapsi on vaan ihminen johon on sattumalta törmätty. Itselläni on kaksi adoptiolasta ja minulla on kyllä nimenomaan vahva tunne siitä, että emme me sattumalta toisiamme kohdanneet. Ja molemmilla kerroilla se hakumatkan odotus on ollut fyysistä kipua. Ei mitään ”hupsista, törmäsinpä tuossa nyt tähän random lapseen”•

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Minulla ei ole adoptoituja lapsia, mutta on adoptoitu sisaruksenlapsi, ja hän on minulle aivan yhtä rakas kuin biologisetkin sisarustenlapset.

Tämä nyt on vähän eri asia. Itse ainakin miellän, että tässä kysymyksessä on kyse on juuri siitä vaikuttaako esim. raskausaika ja synnyttäminen siihen lapseen kiintymiseen/lapsen rakastamiseen miten paljon eli sisarustenlapsia ei voi verrata tähän.

Ja itse kysymykseen: Uskon, että voi. Itsellä ei ole kokemusta kuin adoptoidusta lapsesta, mutta läheisimmällä ystävälläni on sekä adoptoitu että biologinen lapsi. On puhuttu avoimesti asiasta useita kertoja ja hän on sanonut, että rakastaa lapsiaan tasavertaisesti. On kyllä mietitty sitä, että onko se ollut ns. helpompaa, kun ensin tuli adoptoitu ja sitten biologinen lapsi eli saadessaan sen adoptoidun lapsen ei vielä ollut kokenut sitä sellaista yhteyttä mikä biologiseen lapseen muodostuu jo raskauden aikana jne. Ystäväni on itse sanonut, että uskoo toisin päin mennessä voivan olla ehkä haastavampaa kokea yhtä voimakasta rakkautta, mutta silti toki mahdollista.

Okei, no anteeksi, että otin tähän laajemman näkökulman :D

Vierailija kirjoitti:

Adoptiolapsen saadakseen elää läpi ihan samanlainen odotusajan (pidemmän ja raskaamman vain). Ei se ventovieras uppo-outo lapsi tartu vain matkaan kadulta.

Odotusaika on toki pitkä. Mutta sen olen kuullut, että sitä lasta ei ikäänkuin "pääse valitsemaan", vaan siellä ollaan jonossa ja kun sopivan oloinen lapsi tulee vastaan, niin adoptiovanhemmille ilmoitetaan että täällä olisi lapsi teille, otatteko vai jätättekö. Saattaa olla eri-ikäinen ja jopa eri sukupuolta kuin millaisen toiveen on esittänyt. Eli siinä mielessä saattaa tulla aika yllätten että millainen lapsi sieltä saadaan.

Riippuu varmasti luonteesta. Tuttavalla on yksi biologinen ja kaksi pienestä asti ollutta sijaislasta. Vanhemmat asettavat biologisen aina sijaislasten edelle että tuntuu kamalalta kattoa sivusta kuinka eri lailla lapsia keskenään kohdellaan. Biologisen saivat vuosien hedelmöityshoitojen avulla. Mies ei halunnut adoptiolapsia koska ei halunnut kasvattaa muiden miesten lapsia. Sijaislapset kyllä kelpasivat, sijaisvanhempana kun saa hyvät korvaukset valtiolta lasten hoidosta.

Mulla on vain biologinen, mutta uskon, että voi rakastaa. Kun lapseni syntyi, oli hänkin ensin "vieras" minulle. Hän oli aivan eri näköinen kuin millaiseksi olin hänet kuvitellut, eikä muistua minua ulkonäöltään eikä luonteeltaan vieläkään yhtään. Rakkauteni häneen on kasvanut pikku hiljaa ja uskon, että aivan samoin olisi käynyt, jos en itse olisi häntä synnyttänyt. Tottakai esim. imetyshormonit edesauttavat vauvaan kiintymistä, mutta mulla ne ainakin aiheuttivat enemmän tietynlaista suojelunhalua kuin varsinaista rakkautta. Rakkaus tuli vasta, kun tutustuin lapseen (hänen luonteeseensa).