Tytär äitinsä kaltainen

Vierailija kirjoitti:

Itse olen luullut, etten ole. Mutta vanhemmiten huomaan, että olen ´imenyt´ äitini tavat jo lapsuudessa ja ne kuuluvat persoonaani olennaisesti, vaikka pyristelenkin joskus niistä eroon.

Katsoin kerran ohjelman telkasta. Tytär halveksi tai ainakin väheksyi äitiänsä, mutta katsojille näyttäytyi koko ajan samat asiat kuin äidissäänkin oli.

Niinkö on?

Niin se taitaa olla. Vanhemmiten jokainen meistä muuttuu äidikseen, vaikka kuinka olisi päättänyt, etten kyllä ikinä. Itsekin huomaan itselläni koko ajan enemmän samoja eleitä, ilmeitä, reagointitapoja jne. kuin mitä nuorempana äidilläni kauhulla katselin. Onneksi vanhemmiten noihin osaa suhtautua myös erilaisella lempeydellä (sekä itsessään että äidissään) kuin nuoruuden idealismissaan.

Ulkopuolinen voi olla nähnyt sen jo lapsuudesta asti. Minä tiedän yhden vasta alakouluikäisen tytön, joka on kuin äitinsä kopio. Olen tähän kiinnittänyt huomion siksi, että hän on kopio ei niin hyvällä tavalla: pahansuopainen, ilkeä, huono itsetunto. Kurjaa, että meillä aikuisilla on hirveän suuri vaikutus lapsiimme, ilman, että tiedostamme sitä. Enkä nyt väitä, että olisin mikään täydellisyys itsekään.

En ole ja onneksi. Äitini tavat ja olemus ovat aina ärsyttäneet. Tiedän ettei minussa ole samaa.

Huomasin parikymppisenä ja varsinkin omien lasten synnyttyä, että kyllä olen sittenkin perinyt äitiäni. Luonteina meissä on eroja tai siis tempperamentissa, olen ulospäinsuuntautuneempi ja positiivisempi/optimistisempi (vielä toistaiseksi). Vanhemmiten alan kuitenkin muistuttaa aina vain enemmän äitiäni, rauhoittumaan ja ajattelemaan konservatiivisemmin. Olen alkanut jopa pitää harrastuksista, jotka eivät ennen kiinnostaneet minua lainkaan, viime aikoina olen alkanut pitää jopa villasukkien kutomista mielekkäänä.

Huomasin myös omaksuneeni monia arvoja suoraan äidiltäni niitä kyseenalaistamatta. Äitini on todella tarkka ja varman päälle pelaava varsinkin talaousasioissa. Jopa niin varman päälle, ettei ole ikinä edes harkinnut pienimmänkään summan sijoittamista vaan kerryttää omaisuuttaan ainoastaan säästämällä palkastaan euro kerrallaan. Hyvänä puolena tarkkuudessa on, että minustakin on tullut hyvin järjestelmällinen ja elämänhallinta on kunnossa. Mieluummin näin kuin isän alkoholiongelma ja velat.

Olen huomannut, ettemme niin erilaisia olekaan, mm. lasten kanssa minun on pitänyt nöyrtyä opettelmaan kärsivällisyyttä, pinna kiristyi alkuun yhtä tyhjästä kuin äidilläni. Yksi päivä huomasin leikanneeni hiukseni samaan malliin kuin se oli äidilläni minun ikäisenäni. Miesmakuni on onneksi omani, mutta moni muu mielenkiinnon kohde on sama. On hauska huomata kuinka vähitellen alan ulkonäöllisestikin muistuttaa enemmän äitiäni. Samalla kun huomaa itsessään enemmän äitiään alkaa häntä myös ymmärtää paremmin. Oikeastaan äitini on aivan huippu ja yrittänyt aina parhaansa monessa onnistuenkin, siitä olen kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen voi olla nähnyt sen jo lapsuudesta asti. Minä tiedän yhden vasta alakouluikäisen tytön, joka on kuin äitinsä kopio. Olen tähän kiinnittänyt huomion siksi, että hän on kopio ei niin hyvällä tavalla: pahansuopainen, ilkeä, huono itsetunto. Kurjaa, että meillä aikuisilla on hirveän suuri vaikutus lapsiimme, ilman, että tiedostamme sitä. Enkä nyt väitä, että olisin mikään täydellisyys itsekään.

Meillä on myös taloyhtiössä tällainen malliesimerkkikolmikko - eikä todellakaan hyvässä mielessä. Mummi on yhtiön pahin naapurikyttääjä ja -kiusaaja, joka keksii omia sääntöjään ja kieltojaan ja mesoo milloin mistäkin asiasta yhtiökokouksessa naama punaisena (milloin on naapuri pensas liian iso, milloin on lumikasa liian lähellä hänen autopaikkaansa, milloin pihalla liikkuessa ei saa kulkea hänen ikkunansa edestä, milloin häiritsevät pihan koirat ja kissat ja lasten lelut), tytär on suora kopio äidistään ja on yhtiön facebook-ryhmässä ansiokkaasti ottanut äitinsä riehujaroolin postailemalla milloin mitäkin keksimiään kieltoja CAPSLOCKILLA vahvistettuna, ja alakouluikäisestä tyttärestä on valitettavasti kehittymässä aivan samanlainen ilkeä, pikkusieluinen ja kaikkia kiusaava besserwisseri. Lapsiparkaa käy sääliksi, kun lähtökohdat elämään ovat olleet tuollaiset. Yllättäen ei ole sen paremmin mummilla kuin äidillä enää puolisoa kuvioissa...

Vierailija kirjoitti:

En ole ja onneksi. Äitini tavat ja olemus ovat aina ärsyttäneet. Tiedän ettei minussa ole samaa.

Voi toki olla niinkin, mutta rohkenen epäillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen voi olla nähnyt sen jo lapsuudesta asti. Minä tiedän yhden vasta alakouluikäisen tytön, joka on kuin äitinsä kopio. Olen tähän kiinnittänyt huomion siksi, että hän on kopio ei niin hyvällä tavalla: pahansuopainen, ilkeä, huono itsetunto. Kurjaa, että meillä aikuisilla on hirveän suuri vaikutus lapsiimme, ilman, että tiedostamme sitä. Enkä nyt väitä, että olisin mikään täydellisyys itsekään.

Meillä on myös taloyhtiössä tällainen malliesimerkkikolmikko - eikä todellakaan hyvässä mielessä. Mummi on yhtiön pahin naapurikyttääjä ja -kiusaaja, joka keksii omia sääntöjään ja kieltojaan ja mesoo milloin mistäkin asiasta yhtiökokouksessa naama punaisena (milloin on naapuri pensas liian iso, milloin on lumikasa liian lähellä hänen autopaikkaansa, milloin pihalla liikkuessa ei saa kulkea hänen ikkunansa edestä, milloin häiritsevät pihan koirat ja kissat ja lasten lelut), tytär on suora kopio äidistään ja on yhtiön facebook-ryhmässä ansiokkaasti ottanut äitinsä riehujaroolin postailemalla milloin mitäkin keksimiään kieltoja CAPSLOCKILLA vahvistettuna, ja alakouluikäisestä tyttärestä on valitettavasti kehittymässä aivan samanlainen ilkeä, pikkusieluinen ja kaikkia kiusaava besserwisseri. Lapsiparkaa käy sääliksi, kun lähtökohdat elämään ovat olleet tuollaiset. Yllättäen ei ole sen paremmin mummilla kuin äidillä enää puolisoa kuvioissa...

Onko sitten niin, että nämä voimakkaasti negatiiviset ominaisuudet periytyvät käytöksessä herkemmin kuin positiiviset. Minä en usko ihmistä, joka sanoo, ettei esim. 20v äitinsä kanssa asuminen ole muovannut persoonaa. Ja tietysti isänkin, mutta nyt ajattelen yhtä tytär-äiti paria. Molemmissa näkyy sama suhde miehiin, abortit, suhde muihin ihmisiin.

Onhan siinä geeniperimäkin mukana + lapsuus ja nuoruus ennen omilleen muuttoa. Minä uskon, että muovaa ihmistä paljon enemmän kuin nuori edes haluaa myöntää.

Minäkin huomasin, että omaksuin jotkut äitini elämänarvot kyselemättä. Tosin hyväksyn ne nytkin, kun olen omaa järkeäni käyttänyt.

Ja sitten vielä sekin juttu, joka saa monet suuttumaan. Lihavien äitien lapsista tulee usein lihavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen voi olla nähnyt sen jo lapsuudesta asti. Minä tiedän yhden vasta alakouluikäisen tytön, joka on kuin äitinsä kopio. Olen tähän kiinnittänyt huomion siksi, että hän on kopio ei niin hyvällä tavalla: pahansuopainen, ilkeä, huono itsetunto. Kurjaa, että meillä aikuisilla on hirveän suuri vaikutus lapsiimme, ilman, että tiedostamme sitä. Enkä nyt väitä, että olisin mikään täydellisyys itsekään.

Meillä on myös taloyhtiössä tällainen malliesimerkkikolmikko - eikä todellakaan hyvässä mielessä. Mummi on yhtiön pahin naapurikyttääjä ja -kiusaaja, joka keksii omia sääntöjään ja kieltojaan ja mesoo milloin mistäkin asiasta yhtiökokouksessa naama punaisena (milloin on naapuri pensas liian iso, milloin on lumikasa liian lähellä hänen autopaikkaansa, milloin pihalla liikkuessa ei saa kulkea hänen ikkunansa edestä, milloin häiritsevät pihan koirat ja kissat ja lasten lelut), tytär on suora kopio äidistään ja on yhtiön facebook-ryhmässä ansiokkaasti ottanut äitinsä riehujaroolin postailemalla milloin mitäkin keksimiään kieltoja CAPSLOCKILLA vahvistettuna, ja alakouluikäisestä tyttärestä on valitettavasti kehittymässä aivan samanlainen ilkeä, pikkusieluinen ja kaikkia kiusaava besserwisseri. Lapsiparkaa käy sääliksi, kun lähtökohdat elämään ovat olleet tuollaiset. Yllättäen ei ole sen paremmin mummilla kuin äidillä enää puolisoa kuvioissa...

Onko sitten niin, että nämä voimakkaasti negatiiviset ominaisuudet periytyvät käytöksessä herkemmin kuin positiiviset. Minä en usko ihmistä, joka sanoo, ettei esim. 20v äitinsä kanssa asuminen ole muovannut persoonaa. Ja tietysti isänkin, mutta nyt ajattelen yhtä tytär-äiti paria. Molemmissa näkyy sama suhde miehiin, abortit, suhde muihin ihmisiin.

Voi myös olla, että noihin negatiivisiin samankaltaisuuksiin herkemmin kiinnittää huomiota. Positiiviset menee sitten jotenkin huomaamattomasti - yhtä mukava ja huolellinen kuin äitinsä ei herätä samalla tavalla (ulkopuolisessa) tunteita ja huomiota kuin se, että on samanlainen komentelija ja päällepäsmäri kuin äitinsä. Mutta on sitten kyse hyvistä tai huonoista puolista, enpä usko minäkään, ettei meissä jokaisessa viimeistään vanhemmiten tulisi esiin edes pieni pala äitiämme - suurimmalla osalla myös moni niistä piirteistä, joita vielä teininä tai 20-30 vuotiaanakin pitää todella ärsyttävinä ja on varma, ettei ikipäivinä itse tule samoin käyttäytymään. Odottakaapas vain, kyllä tulette :D.

Aika kamala ajatus, että olisi alusta asti tuomittu tekemään kaikki samat tyhmyydet vain siksi, että on sukua jollekin. Meneekö se samoin sitten akselilla isät-pojat?

Kaikki siis olisimme vanhempiemme sokeita kopioita? Sairas ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala ajatus, että olisi alusta asti tuomittu tekemään kaikki samat tyhmyydet vain siksi, että on sukua jollekin. Meneekö se samoin sitten akselilla isät-pojat?

Kaikki siis olisimme vanhempiemme sokeita kopioita? Sairas ajatus.

Hupsustihan sinä asian ymmärrät. Ei tässä ole kysymys siitä, että kukaan olisi sokea kopio vanhemmastaan. Tälläinen ymmärtäminen sulkee mielestäni jatkokeskustelun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen voi olla nähnyt sen jo lapsuudesta asti. Minä tiedän yhden vasta alakouluikäisen tytön, joka on kuin äitinsä kopio. Olen tähän kiinnittänyt huomion siksi, että hän on kopio ei niin hyvällä tavalla: pahansuopainen, ilkeä, huono itsetunto. Kurjaa, että meillä aikuisilla on hirveän suuri vaikutus lapsiimme, ilman, että tiedostamme sitä. Enkä nyt väitä, että olisin mikään täydellisyys itsekään.

Meillä on myös taloyhtiössä tällainen malliesimerkkikolmikko - eikä todellakaan hyvässä mielessä. Mummi on yhtiön pahin naapurikyttääjä ja -kiusaaja, joka keksii omia sääntöjään ja kieltojaan ja mesoo milloin mistäkin asiasta yhtiökokouksessa naama punaisena (milloin on naapuri pensas liian iso, milloin on lumikasa liian lähellä hänen autopaikkaansa, milloin pihalla liikkuessa ei saa kulkea hänen ikkunansa edestä, milloin häiritsevät pihan koirat ja kissat ja lasten lelut), tytär on suora kopio äidistään ja on yhtiön facebook-ryhmässä ansiokkaasti ottanut äitinsä riehujaroolin postailemalla milloin mitäkin keksimiään kieltoja CAPSLOCKILLA vahvistettuna, ja alakouluikäisestä tyttärestä on valitettavasti kehittymässä aivan samanlainen ilkeä, pikkusieluinen ja kaikkia kiusaava besserwisseri. Lapsiparkaa käy sääliksi, kun lähtökohdat elämään ovat olleet tuollaiset. Yllättäen ei ole sen paremmin mummilla kuin äidillä enää puolisoa kuvioissa...

Onko sitten niin, että nämä voimakkaasti negatiiviset ominaisuudet periytyvät käytöksessä herkemmin kuin positiiviset. Minä en usko ihmistä, joka sanoo, ettei esim. 20v äitinsä kanssa asuminen ole muovannut persoonaa. Ja tietysti isänkin, mutta nyt ajattelen yhtä tytär-äiti paria. Molemmissa näkyy sama suhde miehiin, abortit, suhde muihin ihmisiin.

Voi myös olla, että noihin negatiivisiin samankaltaisuuksiin herkemmin kiinnittää huomiota. Positiiviset menee sitten jotenkin huomaamattomasti - yhtä mukava ja huolellinen kuin äitinsä ei herätä samalla tavalla (ulkopuolisessa) tunteita ja huomiota kuin se, että on samanlainen komentelija ja päällepäsmäri kuin äitinsä. Mutta on sitten kyse hyvistä tai huonoista puolista, enpä usko minäkään, ettei meissä jokaisessa viimeistään vanhemmiten tulisi esiin edes pieni pala äitiämme - suurimmalla osalla myös moni niistä piirteistä, joita vielä teininä tai 20-30 vuotiaanakin pitää todella ärsyttävinä ja on varma, ettei ikipäivinä itse tule samoin käyttäytymään. Odottakaapas vain, kyllä tulette :D.

Joo, totta. Voimakkaat negatiiviset piirteet saavat kiinnittämään huomion eri tavalla kuin hyvät, vaikka samassa ihmisessä voi olla molemmat. Minusta ihmisen mieli on merkillinen, ihmiset vaikuttavat niin monella tavalla varsinkin lähellä olevat. Kaikkea ei ymmärrä edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ja onneksi. Äitini tavat ja olemus ovat aina ärsyttäneet. Tiedän ettei minussa ole samaa.

Voi toki olla niinkin, mutta rohkenen epäillä. 

Rohkene vain, mutta näin on. Oli kyseessä ihmisten kanssa tekemisissä olo, kodinhoito, ostokäyttäytyminen ym, mutta mitään samaa ei ole.

Äitini on teeskentelijä ja vieraiden mielistelijä, joka vähätteli omaa perhettä. Oli pihi ja aina muka siivosi ja teki siivoamisesta ison numeron. Aina piti ihailla hänen jynssättyjä seiniä. Muut paikat sitten olikin likaisia. Hermoheikkokin oli. Jännitti kaikkea ja häpesi itseään.

Ei samaa sitten yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala ajatus, että olisi alusta asti tuomittu tekemään kaikki samat tyhmyydet vain siksi, että on sukua jollekin. Meneekö se samoin sitten akselilla isät-pojat?

Kaikki siis olisimme vanhempiemme sokeita kopioita? Sairas ajatus.

Ei tietenkään tarkoita, että on tuomittu elämään saman elämän kuin äitinsä. Erikoinen tulkinta. Itseään tunteva ihminen kuitenkin ymmärtää taustansa vaikutuksia minuuteensa ja voi näin toimia sen mukaisesti minkä parhaaksi näkee - eli arvostaa sitä hyvää minkä on äidiltään perinyt ja siinä mitä ei halua toistaa vaikka perimä ja eletty elämä lisäisi taipumusta, voi toimia toisin. Jos taas ei uhraa ajatustakaan sille mahdollisuudelle, että muistuttaisi jossain omaa äitiään, hyvin todennäköisesti muistuttaa ilman mahdollisuutta kasvaa erilaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala ajatus, että olisi alusta asti tuomittu tekemään kaikki samat tyhmyydet vain siksi, että on sukua jollekin. Meneekö se samoin sitten akselilla isät-pojat?

Kaikki siis olisimme vanhempiemme sokeita kopioita? Sairas ajatus.

Mielestäni et oikein ymmärtänyt asiaa. Ei ole siitä kysymys, että joku olisi ´tuomittu tekemään samat tyhmyydet`kuin äitinsä. Lähinnä persoonan ominaisuuksista, jotka joissakin tapauksissa johtavat samanlaiseen käytökseet- Osa tulee geeneissä, osa taas mallioppimisesta, jota ei itse edes tiedosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala ajatus, että olisi alusta asti tuomittu tekemään kaikki samat tyhmyydet vain siksi, että on sukua jollekin. Meneekö se samoin sitten akselilla isät-pojat?

Kaikki siis olisimme vanhempiemme sokeita kopioita? Sairas ajatus.

Ei tietenkään tarkoita, että on tuomittu elämään saman elämän kuin äitinsä. Erikoinen tulkinta. Itseään tunteva ihminen kuitenkin ymmärtää taustansa vaikutuksia minuuteensa ja voi näin toimia sen mukaisesti minkä parhaaksi näkee - eli arvostaa sitä hyvää minkä on äidiltään perinyt ja siinä mitä ei halua toistaa vaikka perimä ja eletty elämä lisäisi taipumusta, voi toimia toisin. Jos taas ei uhraa ajatustakaan sille mahdollisuudelle, että muistuttaisi jossain omaa äitiään, hyvin todennäköisesti muistuttaa ilman mahdollisuutta kasvaa erilaiseksi.

Niin, jokaisella on tausta. Vanhemmat, perimä, kasvatus. Ja niiden valossa sitä oppii ymmärtämään omaa itseänsä. Jos tosiasiat kieltää, voi kieltää osan itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala ajatus, että olisi alusta asti tuomittu tekemään kaikki samat tyhmyydet vain siksi, että on sukua jollekin. Meneekö se samoin sitten akselilla isät-pojat?

Kaikki siis olisimme vanhempiemme sokeita kopioita? Sairas ajatus.

Ei tietenkään tarkoita, että on tuomittu elämään saman elämän kuin äitinsä. Erikoinen tulkinta. Itseään tunteva ihminen kuitenkin ymmärtää taustansa vaikutuksia minuuteensa ja voi näin toimia sen mukaisesti minkä parhaaksi näkee - eli arvostaa sitä hyvää minkä on äidiltään perinyt ja siinä mitä ei halua toistaa vaikka perimä ja eletty elämä lisäisi taipumusta, voi toimia toisin. Jos taas ei uhraa ajatustakaan sille mahdollisuudelle, että muistuttaisi jossain omaa äitiään, hyvin todennäköisesti muistuttaa ilman mahdollisuutta kasvaa erilaiseksi.

Minusta tässä asia on erittäin hyvin sanottu.

ap

Entä isä-poika? On esim.monia rikoksia, joita isä puuhaa poikansa kanssa.

Mä olen jo 52 ja vasta viime vuosina ymmärtänyt, kuinka paljon minussa on 80v äitiä. Ja myös niitä ikäviä piirteitä, jotka tekivät meidän välille riitaa. Nyt tyttären kanssa samoja vaikeuksia kuin minulla oli nuorena aikuisena oman äitini kanssa.

Mutta kun ihminen lapsuudenkodissaan on vaikutuksille altis, lapsi imee sisäänsä kaiken ja juuri kodin tunneilmapiiri vaikuttaa kehitykseen. Sieltä aivoista ne monetkin asiat sitten putkahtavat esille jopa vuosikymmenien jälkeen.

Lapsi on usein vanhempansa kaltainen. Kuitenkin ihmisen persoona ja opitut käyttäytymismallit muovautuu nuoruusvuosina ja vaikutteet sekä opit imetään niiltä, jotka ovat lähinnä ja läsnä. Alussa jompikumpi tai molemmat vanhemmat, mahdollisesti jotkut isovanhemmat, sukulaiset tai perhetutut. Sitten kaveripiirit vähän isompana. 

Kun ihminen on niin sanotusti "valmis", niin useimmat eivät vaivaudu itseään muuttamaan kovinkaan suuresti. Harva yrittää ja äärimmäisen harva onnistuu. 

Ihmisen aivot on sunniteltu reagoimaan negatiivisiin ärsykkeisiin huomattavasti nopeammin ja vahvemmin kuin mitä positiivisiin ärsykkeisiin. Siksi negatiiviset asiat huomataan helpommin ja negatiivisuus kaikkineen tarttuu helpommin. Asiasta löytyy paljolti kirjallisuutta aiheesta kiinnostuneille.