Lue keskustelun säännöt.
Voiko pakko-oireisesta häiriöstä parantua?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätin yhtenä päivänä etten nakkaa enää paskaakaan. Jos esim. hella jää päälle niin kämppä saa sitten palaa jne. Siinäpä sitten palaa.
Mä oon koittanut tota samaa, ja se auttaakin vähän. Koitan aina miettiä että mitä väliä jos hana jää valumaan, onhan mulla kotivakuutus.
Sitten tein sen virheen että otin kissan, ja lähteminen on taas yhtä vaikeaa. Kissa kun jää sitten sinne mahdollisesti palavaan asuntoon nalkkiin ellen taas tuijota pistokkeita ja hanaa minuuttitolkulla ennen lähtöä. Sehän siinä tietysti auttaakin...
/12
Laita lappu oveen johon merkitset, että nyt on katsottu läpi kaikki. Tai sitten hyväksyt, että voi käydä niin, että kissa kuolee "tyhmyytesi" takia.
Sitä en voi hyväksyä. :D
Lappusysteemi voisi ainakin teoriassa toimia. Tai se, kun joku vinkkasi että kannattaa ottaa aina lähtiessä puhelimella kuva liedestä, pistokkeista ja hanoista, niin voi vielä vaikka bussissa tarkistaa että kaikki on ok. Niin pitkälle en haluaisi mennä.
Tällä hetkellä tekniikkana ääneen puhuminen samalla kun tarkistan. Sanon kovaan ääneen että keittiön hana jees tms, niin en välttämättä palaa enää mestoille niin monta kertaa. Ja aina kun mies on kotona niin hän tarkastaa, koska ei ole pakko-oireinen. Yhdessä lähteminen on aika paljon nopeampaa.
/12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa voiko parantua ihan kokonaan, mutta oireita ja ahdistusta voidaan kyllä lievittää paljonkin. Terapia, altistushoito ja lääkkeet auttavat.
Itse en ole hoitoon hakeutunut, kynnys on valtava. En halua merkintää sairaudesta mihinkään, ja ajatus altistushoidosta on luotaantyöntävä. En tiedä onko se Suomessa tosin kovin yleistäkään.
OCD:n kanssa oppii elämään. Onneksi löysin ymmärtäväisen ja kärsivällisen miehen.
Minusta teet väärin itseäsi ja miestäsi kohtaan, kun et mene hoitoon. Miehesikin kärsii oireistasi.
Ei kärsi. Ja tiesi alusta lähtien mihin lähti mukaan. Itseäni ei oireet häiritse, sillä olen 22 vuoden aikana tottunut niihin. Ne on vain osa elämää.
/12
Mihin miehesi sitten tarvitsee mainitsemaasi kärsivällisyyttä?
Oma puolisoni on vain lievästi neuroottinen. Voin kertoa, että sekin jo rassaa ja häiritsee, vaikka en mitään sanoisikaan. Joudun usein odottamaan, kun hän tarkistelee. Tai sietämään kun hän saa hepulin jostain aivan vaarattomasta asiasta. Kärsivällisyyttä todella vaaditaan, vaikka oireet ovat lieviä eikä hän varmasti saisi edes diagnoosia.
Monet vaikeammin sairaat pyrkivät sitouttamaan perheensä rituaaleihinsa tai perhe itse alkaa yrittää "auttaa" pakko-oireista avustamalla niissä ja mahdollistamalla niitä, vaikka pitäisi tehdä päinvastoin. Kyse on koko perheen ongelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa voiko parantua ihan kokonaan, mutta oireita ja ahdistusta voidaan kyllä lievittää paljonkin. Terapia, altistushoito ja lääkkeet auttavat.
Itse en ole hoitoon hakeutunut, kynnys on valtava. En halua merkintää sairaudesta mihinkään, ja ajatus altistushoidosta on luotaantyöntävä. En tiedä onko se Suomessa tosin kovin yleistäkään.
OCD:n kanssa oppii elämään. Onneksi löysin ymmärtäväisen ja kärsivällisen miehen.
Minusta teet väärin itseäsi ja miestäsi kohtaan, kun et mene hoitoon. Miehesikin kärsii oireistasi.
Ei kärsi. Ja tiesi alusta lähtien mihin lähti mukaan. Itseäni ei oireet häiritse, sillä olen 22 vuoden aikana tottunut niihin. Ne on vain osa elämää.
/12
Mihin miehesi sitten tarvitsee mainitsemaasi kärsivällisyyttä?
Oma puolisoni on vain lievästi neuroottinen. Voin kertoa, että sekin jo rassaa ja häiritsee, vaikka en mitään sanoisikaan. Joudun usein odottamaan, kun hän tarkistelee. Tai sietämään kun hän saa hepulin jostain aivan vaarattomasta asiasta. Kärsivällisyyttä todella vaaditaan, vaikka oireet ovat lieviä eikä hän varmasti saisi edes diagnoosia.
Monet vaikeammin sairaat pyrkivät sitouttamaan perheensä rituaaleihinsa tai perhe itse alkaa yrittää "auttaa" pakko-oireista avustamalla niissä ja mahdollistamalla niitä, vaikka pitäisi tehdä päinvastoin. Kyse on koko perheen ongelmasta.
Juuri siihen sitä kärsivällisyyttä tarvitaan, ette miestä häiritse oireiluni (on itse sanonut niin). Minkään kuumakallen kanssa en tulisi toimeen joka tapauksessakaan, eikä sellainen varmastikaan minun kanssani.
/12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi parantua kokonaan.
Väärin :) Mä oon kyllä parantunut ihan kokonaan
Eiköhän sekin joku ahdistuneisuushäiriö ole. Enää ei ahdista, niin eipä oo pakko-oireitakaan
Mitä luulet tapahtuvan, jos joskus taas ahdistut? Et ole parantunut, olet vain tällä hetkellä oireeton.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oireet pahentuneet työttömäksi jäätyäni. Hyvä kun pääsen asunnosta ulos, kun täytyy tuijotella hellannappuloita ja vesihanoja. Terveyskeskuslääkäriä ei paljon kiinnostanut, kun ikää on jo +50 ja työtön. Ainoa, mihin hän kiinnitti huomiota, oli ylipaino.
Tuttua täälläkin. Mä olen 40v ja töissä mutta teen tota samaa aina kotoa lähtiessä. Älä ota sitä niin vakavasti. Mulla on taktiikkana täälläkin mainittu sanoa ääneen että hana ja sähköt on kiinni. En mä koe itseäni sairaaksi😁
Mä ajattelen että pakkoneuroosi on osin ominaisuus. Mä en vain osaa jättää mitään asiaa oman onnensa nojaan. On siitä joskus ollut hyötyäkin.
Jos oikein hullusti käy niin voihan olla että tapaamme suljetullaosastolla laskemassa lattialaattojen saumoja😂
Onko jollain sellainen ongelma, että keskustellessa jonkun kanssa alat miettiä mihin katsot, silmiin tuijottaminen nolottaa ja haluat paeta paikalta?